Syöminen ja juominen, kylväminen ja leikkaaminen, perustusten laskeminen ja talon rakentaminen. Tällaisten ihmisten perustarpeisiin liittyvien asioiden kanssa ollaan tekemisissä tämän päivän teksteissä. Kukaan ei halua kokea nälkää ja janoa, vaan me tahdomme syödä ja juoda. Kukaan ei halua elää taivasalla, vaan me haluamme, että meillä olisi katto pään päällä ja seinät ympärillä.
Tämä Johanneksen evankeliumin kohta on jatkoa sille mitä edellä on tapahtunut. Siinä Jeesus on kohdannut samarialaisen naisen kaivolla. Jeesus on puhunut naiselle, että hänellä on antaa sellaista vettä, jota juotuaan ei koskaan enää tule jano. Eli hän puhui vedestä vertauskuvallisesti. Ja nyt hän puhuu opetuslapsilleen ruuasta vertauskuvallisesti. Jeesus sanoo opetuslapsilleen: ”Minun ruokani on se, että täytän lähettäjäni tahdon ja vien hänen työnsä päätökseen.”
Näin Jeesus halusi opettaa meitä lähelle tulevien asioiden kautta jotakin siitä maailmasta, jota hän edusti ja josta hän oli tullut. Jeesus tahtoi opettaa veden ja ruuan kautta taivasten valtakunnasta.
Olemme kuulleet sanonnan: ”Ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka lähtee Jumalan suusta”. Tästä Jeesus puhui opetuslapsilleen. Ihmisellä voi tässä elämässä olla suurempiakin päämääriä kuin se että hän pitää huolta omasta ruumistaan syömällä ja juomalla. Se on toki ihan oikein ja emmepä me ihmisinä oikeastaan muuta voikaan kuin koettaa tälläkin tavalla pitää huolta itsestämme.
Mutta ruumiin lisäksi ihmisellä on iankaikkinen sielu ja henki ja niistäkin meidän tulee pitää huolta. Eli meidän tulee ruokkia sisäistä ihmistä, sitä jonka syntymiseksi kylvetään Jumalan sanan siementä ja joka elääkseen tarvitsee Jeesuksen antamaa ruokaa ja juomaa. Tähän asiaan Jeesus tahtoi kiinnittää huomiota. Muistetaan että on olemassa Jumala, joka on meille tämän elämän antanut ja jonka edessä meidän on elämästämme kerran vastattava. Ja tullaan hänen ruokittaviksi, niin kuin olemme tänään hyvin tehneet, kun olemme tulleet kirkkoon. Täällä meillä on Jumalan sana, kristittyjen yhteys, rukous ja vieläpä ehtoollisen elämän leipä. Siinä meille annetaan taivaallista ruokaa uskon kautta vastaanotettavaksi.
Tämä elämä tarjoaa monenlaisia elämyksiä. Innokkaana penkkiurheilijana huomaan, että yksi niitä sykähdyttävimpiä asioita on seurata suomalaisten urheilijoiden suorituksia kansainvälisillä kilpa-areenoilla, niin kuin nyt olympialaisissa. Hienoa oli nähdä kuinka miehet ottivat parisprintissä kultaa, naiset ottivat kolme hopeaa ja vielä miehet jääkiekossa pronsia. Kuitenkin huomaan, että näiden kokemusten jälkeen mielen voi vallata jonkinlainen tyhjyys. Hetken jännitys on kihelmöivää, mutta mitä sen jälkeen: voi tulla kokemus, että tässäkö tämä nyt oli ja mitä tämä menestys nyt sitten antaa tästä eteenpäin?!
Olen ajatellut, että näidenkin asioiden kautta Jumala meille puhuu. Perimmäinen täyttymys ja sielun tyydyttyminen ei kuitenkaan ole näissä ajallisissa asioissa, vaikka ne hienoja ovatkin. Nimittäin samanlaista kokemusta ei ole ollut silloin, kun Jumalan sana on koskettanut, tai kun kristittyjen yhteys on virkistänyt, tai rukous on antanut turvaa ja lohdutusta tai kun olen saanut kokea Jumalan läheisyyttä ehtoollispöydässä. Näiden asioiden äärellä olemme tekemisissä vielä parempien, voisiko sanoa elämää suurempien asioiden kanssa. Ne kantavat oikeasti, ne antavat oikeasti sitä mitä sielu syvimmältään kaipaa. Suomalaisten menestys olympialaisissa tuo mitaleita ja kunniaa ja lisää kansallista itsetuntoa. Jeesuksen saavuttama voitto ristinkuolemassa ja ylösnousemisessa kantaa aina iankaikkiseen elämään saakka.
Näiden asioiden äärelle Jeesus halusi johdattaa, kun hän puhui iankaikkisen elämän vedestä tai siitä että hänen ruokansa on tehdä lähettäjänsä tahto. Jumalan luona Jeesuksen kautta me saamme tuota ikuisen elämän vettä ja hän ruokkii meitä ikuisen elämän leivällä.
Ja hänen luotaan me saamme myös tehtävän, joka tähtää näihin samoihin iankaikkisiin päämääriin. Emme siis ole vain vastaanottamassa, vaan saamme jakaa eteenpäin. Päivän aihe on Jumalan sanan kylvö ja siihen kylvöön meitä kaikkia kutsutaan. Ei ole niin, että vain sananpalvelijat saarnastuolista sanaa jakavat, vaan siihen kutsutaan koko seurakuntaa, omilla lahjoillaan, kyvyillään ja voimillaan. Seurakunnan työssä ja lähetystyössä voi olla mukana monin tavoin: rukoilemalla sen puolesta, lahjoittamalla varoja ja antamalla myös henkistä tukea lähetystyöntekijöille ja sananpalvelijoille.
Ja tässä työssä mukana ollessa voi tapahtua jotakin siitä mistä Jeesus sanoi: ”Minun ruokani on se että täytän lähettäjäni tahdon”. Eli sanan kylvötyössä mukana oleminen tuo ihmiselle sellaisen tyydytyksen, että sitä voi verrata syömiseen. Jumalan valtakunnan työssä mukana oleminen tuo ihmiselle sisältöä, iloa, tyydytystä, täyttymystä. Ihan samalla tavalla kuin sanan vastaanottaminen, niin sen jakaminen eteenpäin tuo ihmiselle suurta elämän sisältöä ja tarkoitusta. Evankeliumin eteenpäin viemisessä mukana oleminen on iloinen asia. Roomalaiskirjeessäkin sanotaan: ”Kuinka ihanat ovat ilosanoman tuojan askeleet!” (Room.10:15)
Ja tämän kylvämisen periaatteista niin Jeesus Johanneksen evankeliumissa kuin Paavalikin Korinttilaiskirjeessä puhuvat. Jeesus viittaa sanontaan: ”Toinen kylvää, toinen korjaa”. Alkuperäisessä yhteydessä tämä sanonta oli sillä tavalla kielteinen, että elämässä ei tapahdu aina oikeudenmukaisesti. Voi käydä niin, että toinen raataa ja raataa, mutta ei pääse näkemään vaivannäkönsä hedelmiä. Sitten tulee toinen, joka yhtään vaivaa näkemättä korjaa koko potin itselleen. Ei kuulosta reilulta, vai mitä?
Nyt Jumalan valtakunnassa ei ole samanlaista asetelmaa, että joku joutuisi kärsimään epäoikeudenmukaisuudesta. Voi käydä niin kuin Jeesus sanoo: ”Toiset ovat tehneet työn, mutta te pääsette korjaamaan heidän vaivannäkönsä hedelmät.” Toisilla Jeesus tarkoittanee itseään ja Jumalaa, joiden pohjustaman työn hedelmät opetuslapset pääsevät korjaamaan. Voihan nykyäänkin olla näin: jollakin lähetyskentällä tehdään vuosikymmeniä työtä, mutta mitään ei näytä tapahtuvan. Sitten yks ja kaks, uusien työntekijöitten mukaan herätystä alkaakin tapahtua.
Mutta mitään epäoikeudenmukaisuutta ja katkeruutta ei jää kenellekään osapuolelle. Jeesus sanoo: ”Kylväjä saa iloita yhdessä korjaajan kanssa!” Kaikki tekevät työtä samassa perheessä, kaikilla on sama päämäärä. Ja niinpä kun nähdään työn hedelmiä, niin siitä kaikki saavat iloita. Sitä ei tarvitse laskea ansioksi tai kunniaksi joillekin tietyille ihmisille. Vaan loppujen lopuksi on niin kuin Paavali kirjoittaa: ”Istuttaja ei ole mitään, ei myöskään kastelija, vaan kaikki on Jumalan kädessä, hän suo kasvun.”
Tämä periaate, että kaikki on lopulta Jumalan varassa, tuo tarvittavan ilon ja rentouden myös Jumalan valtakunnan työhön. Me teemme oman osamme, mutta jätämme lopun Jumalan huoleksi. Me emme voi uskoa tai uskon vahvistusta kenellekään antaa, vaan se on Jumalan työtä. Voimme sanaa kylvää, mutta Jumala on se joka antaa kasvun.
Vielä tuossa Paavalin kohdassa kiinnittää huomiota puhe perustuksesta ja siitä kuinka sille rakennetaan. Paavali muistuttaa, että muuta perustusta ei rakentaja voi laittaa kuin Jeesus Kristus. Tämä perustus on jo laskettu ja sille rakennetaan. Jeesuksen työssä meidän hyväksemme, hänen ristinkuolemassaan ja ylösnousemuksessaan on laskettu kulmakivi seurakunnalle. Ja sen varaan rakennetaan.
Paavali kirjoittaa: ”Rakennetaanpa tälle perustukselle kullasta, hopeasta, jalokivistä, puusta, heinistä tai oljista, aikanaan tulee ilmi, mitä kukin on saanut aikaan.” Tulella koetellaan kenen rakennus kestää. Minusta tämä on kaikkein vaikein kohta tämän päivän teksteissä. Mitä näillä eri materiaaleilla tarkoitetaan?
Näin tämän ymmärtäisin, että se joka on Kristus-perustalle rakentanut yhdessä Kristuksen kanssa, niin sen rakennus on tullut myös kestäväksi. Iankaikkisuuteen saakka pysyvät ne rakkauden teot, jotka itse Kristus on meissä saanut aikaan. Paljonhan meissä on epätäydellisyyttä, ja itsekkäistä motiiveista tehdyt teot eivät kestä pyhän Jumalan edessä. Mutta jos ja kun saamme olla Kristuksen seuraajia ja heijastamassa hänen rakkauttaan, niin sellainen kantaa iankaikkisuuteen saakka ja sellainen tullaan myös aikanaan palkitsemaan.
Mutta tässäkin on lohtu ja evankeliumi. Jos rakennuksemme palaa, niin perustus kuitenkin kestää, koska se perustus on Jeesus Kristus. Ja näin me pelastumme, koska pelastus ei ole meidän ansiotamme, vaan Jeesus on sen meille ansainnut. Amen.
Nousemme tunnustamaan yhteisen kristillisen uskomme.