Mistä tietää, että mikä on Jumalan tahto? Tämä on kristityn elämän peruskysymys. Se voi nousta mieleen heti uskon alkutaipaleella, kun on kuullut Jumalan tahdosta muutamaan otteeseen puhuttavan. Se saattaa alkaa askarruttaa siinä vaiheessa, kun elämässä pitäisi tehdä jokin tärkeä valinta. Tai ehkä Jumalan tahto mietityttää silloin, kun olisi paikallaan muodostaa mielipide jostain ajankohtaisesta asiasta.
Mistä tietää, että mikä on Jumalan tahto? Ihan hirvittävän keskeinen kysymys, ja silti siihen löytyy niin monenlaisia vastauksia. Jos mietimme kaikkia niitä kristittyjä, joita maapallon eri puolilta löytyy, niin havaitsemme aika pian, että monissa asioissa olemme Jumalan tahdosta keskenämme eri mieltä. Ja niinhän se on paljon pienemmässäkin mittakaavassa – tästäkin kirkosta löytyy juuri nyt varmasti monenlaista kantaa siitä, mikä Jumalan tahto on.
Kuluneella viikolla minä esitin tuon kysymyksen kahteen kertaan. Mistä tietää, että mikä on Jumalan tahto? Ensin esitin sen päivärippikouluryhmälle, sitten leiririppikoululaisille. Kun vastauksia ei rippikoululaisten suusta kuulunut, päätin minä vähän valaista, että miten Jumalan tahtoon voisi perehtyä. Kerroin, että se löytyy Raamatusta. Että sitä kannattaa lukea.
Heti seuraavana päivänä aloin miettiä, että olipa muuten huono vastaus. Totta kai Jumalan tahto löytyy Raamatusta, siitä menen edelleen takuuseen. Mutta mistä sieltä? Kuinka paljon Raamattua pitää lukea, että löytää Jumalan tahdon? Ihan kannesta kanteen, vai riittääkö ehkä puolet? Jos juuri heti nyt haluaa alkaa elämään Jumalan tahdon mukaista elämää, niin eihän sen selvittämiseen ole niin kauaa aikaa, että ehtisi Raamatun lukemaan! Siksi yritän nyt korjata virheeni ja kertoa vähän seikkaperäisemmin, että mistä Jumalan tahdossa oikeastaan on kysymys.
Jumalan tahdosta Jeesus puhuu tämänkin päivän evankeliumitekstissä. Hän sanoo opetuslapsilleen: ”Minun ruokani on se, että täytän lähettäjäni tahdon ja vien hänen työnsä päätökseen.” Tämä tapahtuu Sykarin kaivolla hetkeä sen jälkeen, kun hän on tarjonnut samarialaisnaiselle elävää vettä. Huomionarvoista on, että Jeesus ei puhu Jumalan tahdosta pyhässä kaupungissa, Jerusalemissa, vaan syntisessä, samarialaisessa Sykarissa. Siellä Jeesus haluaa valaista opetuslapsilleen vähän enemmän sitä, miksi hän ylipäätään kulkee heidän keskellään.
Tässä kohden Jeesus ei kuitenkaan tarkemmin kerro, mikä Jumalan tahto on – hän puhuu vain sen täyttämisestä. Myöhemmin Johanneksen evankeliumissa, ollessaan Kapernaumissa, hän kertoo sen kuitenkin selvin sanoin. Hän sanoo: ”- – lähettäjäni tahto on, etten minä anna yhdenkään niistä, jotka hän on uskonut haltuuni, joutua hukkaan, vaan viimeisenä päivänä herätän heidät kaikki.” (Joh. 6:39) Jos tämä tuntuu vaikealta muistaa ja ymmärtää, niin sama asia löytyy myös pienoisevankeliumista: ”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.” (Joh. 3:16)
Jumalan tahto on nyt siis selvitetty – Jumala tahtoo, että jokainen ihminen pelastuisi. Sen tähden hän on antanut Poikansa maailmaan elämän vedeksi ja leiväksi. Jumala tahtoo, että jokainen ihminen tulisi hänen Poikansa luokse ja huutaisi häntä avukseen. Mutta miten tuon vastauksen perusteella pitäisi tehdä elämässään valintoja? Riittääkö siis se, että pitää kynsin hampain kiinni omasta uskostaan? Pitääkö kenties tehdä jotain muutakin?
Tämän pyhän tekstissä Jeesus puhuu viljan kylvämisestä ja korjaamisesta. Hengellinen merkitys noiden sanojen taustalla on helppo nähdä, kun huomaa, että juuri äskenhän Jeesus oli kylvänyt – tarjotessaan elävää vettä samarialaiselle naiselle Sykarin kaivolla hän herätti tässä uskon siemenen, jonka rohkaisemana nainen haki muunkin kaupungin väen kaivolle. Palatessaan paikalle opetuslapset pääsivät korjaamaan satoa, jota he eivät olleet itse kylväneet.
Jeesuksen kuvaileman sadonkorjaajan tehtävä on korjata satoa iankaikkiseen elämään. Tuo iankaikkisen elämän sato tarkoittaa juurikin sitä, mistä Jumalan tahdossa on kysymys – ihmisen pelastumista. Sadonkorjaajan, jokaisen kristityn tehtävä on kylvössä ja korjuussa toimia Jumalan työtoverina ihmisten pelastukseksi. Oman uskon vaaliminen ei riitä, vaan jotain siitä pitäisi saada välitettyä muillekin ihmisille.
Jotta Jumalan tahto toteutuisi, pitäisi muillekin siis jollain tavalla kertoa Jeesuksesta, Ihmisen Pojasta, joka jakaa katoamatonta, ikuisen elämän antavaa ruokaa. Siihen tehtävään on helppo kehottaa täältä saarnatuolista, sillä täältä käsin on paljon yksinkertaisempaa puhua Jeesuksesta kuin ihan tavallisen arjen keskellä. Meistä moni tietää, että Raamatun kertomuksien lukemiseen tai iltarukouksen opettamiseen vaikkapa sukulaislapsille saatetaan suhtautua kielteisesti, ja muutenkaan tilanne ei arkisessa elämässä useimmiten tunnu erityisen otolliselta Jeesuksesta kertomiselle.
Kuulin jonkin aikaa sitten aika hyödyllisen ajatuksen tähän liittyen. Se kuuluu näin: ”Todistan Jeesuksesta vain silloin kun kysytään, mutta elän niin, että kysytään.” Otetaanpa vielä uusiksi – siis: ”Todistan Jeesuksesta vain silloin kun kysytään, mutta elän niin, että kysytään.” Tämän ajatuksen äärellä on paikallaan pysähtyä pohtimaan sitä, että todistanko minä, todistatko sinä elämälläsi, teoillasi ja valinnoillasi Jeesuksesta? Onko Jumalan tahto se perimmäinen ohjenuora, jonka mukaan pyrit elämäsi asettamaan? Jumalan tahdon toteuttaakseen, ihmisiä pelastaakseen Jeesus pysähtyi kohtaamaan jokaisen, joka häntä huusi avuksi. Hän pysähtyi niiden kohdalle, joiden kohdalle kukaan muu ei pysähtynyt. Pysähdytkö sinä?
Melko usein me joudumme elämässämme vastaamaan edellä esittämiini kysymyksiin kieltävästi. Ei, ei minun elämäni useinkaan kerro Jeesuksesta, vaan itsekkyydestä, välinpitämättömyydestä ja vääristä valinnoista. Eikä Jumalan tahto läheskään aina ole se, minkä mukaan valintani teen – liian usein valintani perustuvat toisilta ihmisiltä saamaani kunnioitukseen tai mielihyvän tunteeseen. Ja ei, en minä aina pysähdy kärsivän kohdalle, en edes useimpina kertoina. Toistuvasti käännän katseeni pois, nyrpistän nenääni, toivon, ettei juuri tuo ihminen tulisi puhumaan minulle. Jos arvioin kokonaissuoritustani Jumalan tahdon toteuttamisessa, olisi arvosana huolestuttavan heikko, ehkä jopa hylätty.
Onneksi Jumalan tahdon mukaista elämää ei tarvitse elää omassa voimassaan. Joka ainoassa jumalanpalveluksessa me pyydämme ja huudamme Kristusta kulkemaan kanssamme, kun laulamme yhdessä ”Herra, armahda”. Tuo rukous on jokaisen Jumalan yhteydessä elävän, hänen tahtonsa noudattamisen kanssa pyristelevän ihmisen perusrukous. Siinä me pyydämme, että Jumala kääntyisi puoleemme, kuulisi meitä, tulisi avuksi ja antaisi voimaa jatkaa eteenpäin hänen sanansa kylvötyössä. Ja joka ainoassa jumalanpalveluksessa me saamme pyyntöömme vastauksen niillä sanoilla, jotka kaikuivat enkelien laulussa ensimmäisenä jouluyönä: ”Kunnia Jumalalle korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.” Jeesuksen syntymä, Jumalan ihmiseksi tuleminen on Jumalan vastaus meidän hätäämme ja avuttomuuteemme.
Saat siis luottaa siihen, että Jumala kulkee kanssasi myös epäonnistumisen päivinä. Saat luottaa siihen, että silloinkin, kun omasta mielestäsi et millään tavoin kerro puheillasi etkä elämälläsi Jeesuksesta, voi Jumala Pyhän Hengen kautta kirkastaa itsestään jotain juuri sillä hetkellä juuri sinun kauttasi. Kristuksen Kirkolla on siunaus, joka on saanut Jumalan sanan leviämään epätäydellisten ihmisten kautta ympäri maailman. Se siunaus kantaa myös sinua.