2. sunnuntai ennen paastonaikaa, Lk. 9: 1 – 6, Esko Väyrynen

Sunnuntain aihe on sanan kylvö. Sanan kylvöllä Raamatussa tarkoitetaan evankeliumin julistamista, ilosanoman kertomista kaikille kansoille. Käytännössä se on Raamatun kääntämistä maailman kaikille kielille, jotta jokainen voisi tutkia Jumalan sanaa omalla kielellään.
Raamatun lukeminen on tärkeää, koska Jumala puhuu ihmiselle Raamatun sanassa. Raamatun lukija kuulee siis henkilökohtaisesti Jumalan puhuvan. Tämän vuoksi lähetystyön keskeisiä työmuotoja Raamatun kääntämisen ohella on lukutaidon opettaminen niille kansoille, jotka eivät sitä vielä hallitse.
Jeesuksen antaman tehtävän mukaista on myös terveydenhuollon kohottaminen lähetyskohteissa. Tämän päivän tehokkaan tiedonvälityksen ansiosta tiedämme, että evankeliumin viemisellä sen eri muodoissaan on vähintäänkin tulipalokiire. Tiedämme sodan riivaajan tuottaman kärsimyksen ja tuskan sekä Euroopassa että Aasiassa, kansantuhoiksi muodostuneiden sairauksien ja nälänhädän raivoamisen Afriikassa.
Kun puhutaan eankeliumin viemisestä pakanakansoille eli sanan kylvöstä, syntyy mielikuva lähetystyöstä, joka kuuluu lähinnä innokkaille seurakuntaihmisille. Onneksi tätä kuvaa vääränä murretaan tehokkaasti tiedotusvälineissäkin. Tuskin kukaan on välttynyt TV:ssa esitettävän YV-keräyksen mainoksen näkemiseltä. Siinä näemme sodan vammauttamia, joko fyysisesti tai henkisesti. Heitä Suomen ev.lut. kirkko pyrkii auttamaan meneillään olevan YV-keräyksen tuotolla. Keräykseen voi jokainen, kirkon jäsen tai ei-jäsen, varakas tai vähävarainen, osallistua varojensa ja voimiensa mukaan, joko lahjoittamalla tai keräämällä. Se on yksi tämän päivän mahdollisuus osallistua Jeesuksen opetuslapsilleen antamaan sanan kylvön toteuttamiseen.
Sanan kylvöä ei suoriteta vain jossakin valtamerten takana tai vieraan kulttuurin keskellä. Se alkaa aina läheltä, omasta perhepiiristä, omasta kodista. Tämän asian ilmaisee sattuvasti Ukko-Paavon ensimmäinen vaimo, Riitta, kun mies hankkiutuu taas puhujamatkalle: ”Jumalan asialla voi olla kotonakin.” Sanat ovat Joonas Kokkosen oopperasta ”Viimeiset kiusaukset”, joka kuvaa Paavo Ruotsalaisen kamppailua kuolinvuoteellaan epäuskoa, sielunvihollista vastaan. Teosta esitetään Suomen Kansallisoopperassa uutena sovituksena. Se on yksi tehokas tapa kylvää sanaa tämän päivän ihmiselle, musiikkia välineenä käyttäen. Sanan nälästä kertoo, että teoksen suosio on yllättänyt Oopperan.
Sanan kylvön suurin vastustaja on sielunvihollisen nostattama epäusko. Mainitussa oopperassa Paavo ahdistuksen painamana tapailee virren sanoja: ”Vihollinen, petollinen kasvosi tahtoo peittää”, V 382:3. Paavo oli lukuisilla puhujamatkoillaan kylvänyt Jumalan sanaa, joka antaa uupuneille sieluille toivoa Kristuksessa. Sielunvihollinen yrittää Paavoa saada vetoamaan mm. sanan kylvön ansioon. Jumalan sanassa puhuu Kristus, joka kutsuu tykönsä työn näännyttämiä ja epäuskon raskauttamia. Kristus ei vaadi suorituksia, ei odota onnistumista. Hän kutsuu tykönsä lepäämään loppuunpalaneita. Kristus kutsuu tykönsä syntisiä virkistymään anteeksiannon sanomasta.
Jeesuksen oma kansa vaati ihmetekoja todistukseksi Jumalan voimasta. Kreikkalaiset etsivaät älyllistä viisautta. Apostoli Paavali toteaa tämän päivän epistolassa: Jeesuksen seuraajille ristiinnaulittu Kristus on Jumalan voima. Me tiedämme omasta sisimmästämme, että järki ei hyväksy näin julmaa tapaa pelastaa langennut ihminen. Tietysti kaikkivaltiaalla Jumalalla olisi ollut sivistyneempikin tapa lunastaa minut kuoleman vallasta kuin ristiinnaulita oma Poikansa. Ehkä yksi selitys on siinä, että tällä tavalla Jumala tuli kurjimmankin pahantekijän tasolle, Jumalan asia tuli hänenkin kotiin.
Kun sanankylvö tulee kotityöksi, silloin olemme lähetystyön kaikkein arimmalla alueella. Jokainen vahemman, isovanhemman tai kummin osan saanut tietää, miten avuttomia olemme. Silloin ainut toivo on siinä, että Kristus itse on luvannut rukoilla Isää taivaassa meidän puolestamme.
Ymmärrän näin, että jokainen esirukouspyyntö on oman voimattomuuden tunnustaminen. Mutta samalla se on uskontunnustus siitä, että Kristus rukoilee meidän edestämme silloin, kun joku rukoilee meidän puolestamme. Tämän vuoksi me emme voi emmekä saa koskaan lakata rukoilemasta läheistemme puolesta. Sanansa mukaan Kristus on silloin keskellämme, kun rukoilemme hänen nimessään. Myös uskon tunnustaminen on rukousta.
Nusemme nyt tunnustamaan yhteen ääneen lausuen yhteisen kristillisen uskomme.