2. sunnuntai ennen paastonaikaa, Lk. 9: 1 – 6, Esko Väyrynen

Esko Väyrynen
Sysmä

Alkutervahdys: ”Vahvistu siis siinä armossa, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Ja minkä olet kuullut ja minkä monet ovat todistaneet, usko se luotettaville miehille, jotka sitten ovat soveliaita muitakin opettamaan.” 2. Tim. 2: 1-2.
Elämme ihmeitten aikaa. Keski-Euroopassa mies päihittää nyt parhaankin suomalaisen kuninkuusmatkalla, 50 km:n hiihdossa. Keski-Euroopan mies nappaa kullan suomalaisten lempilajissa, mäenlaskussakin. Nuo tapaukset viime päiviltä ovat olleet meille suomalaisille niin karvaita uskoa todeksi, että haluamme mieluummin selittää ne ihmeeksi.
Täydellinen yllätys voi olla ihme silloinkin, kun se on myönteinen. Kaijan kulta tuli niin odottamatta, että on niin suloista pitää sitäkin ihmeenä. Tai ehkä vielä suurmpi yllätys on se, että Suomen jääkiekkojoukkue pystyi nujertamaa Kanadan joukkueen.
Nuo muutamat esimerkit mainitsen vain siitä syystä, että huomaisimme, miten jatkuvasti meidän elämässämme tapahtuu ihmeitä. Kumminkin ihmeet ovat aina suhteellisia. Suomen tappiot kymmenensissä talviolympialaisissa ovat varmaankin hyvin menestyneiden norjalaisten mielestä vain osoitus meidän urheilumme syvästä rappiotilasta. Tai kun nyt varmaankin jokainen – tai ainakin useimmat suomalaiset – ovat saaneet omin silmin katsella huoneessaan, mitä samanaikaisesti tapahtuu Grenoblen hangilla Ranskassa, niin se on meille vain tekniikan kehityksen tulos. Mutta jos 20 vuotta aikaisemmin, St. Moritzin talviolympialaisten aikana, joku olisi uskaltanut ennustaa tällaista, niin häntä olisi pidetty sekopäisenä eikä kukaan olisi uskonut sellaista ihmettä mahdolliseksi.
Tämän päivän evankeliumissakin puhutaan ihmeistä. Siinä mainitaan, että Jeesus antoi opetuslapsilleen vallan parantaa sairaita, sekä sielullisesti sairaita, joita sanottiin riivatuiksi, että ruumiillisesti sairaita. Evankeliumin julistaja tarvitsi Jeesuksen aikana saarnansa luotettavuuden vakuudeksi parantamisihmeen tekotaidon. Jeesuksen aikana oli lukuisia velhoja ja taikureita, jotka pystyivät laukaisemaan sielullisesti jännittyneiden ihmisten mielialoja. Parantamistaito oli kuulijoille merkki korkeampien voimien omaamisesta. Jos ketkään, niin juuri Jeesuksen opetuslapset tarvitsivat merkkiä korkeampien voimien omaamisesta, koska heidän voimansa oli Jeesuksen itsensä antama, ja Jeesus on Jumalan Poika.
Nyt ehkä joku ajattelee, että nykyajan saarnamiehillä, papeilla ja sananjulistajilla ei olekaan enää Jeesuksen itsensä antamaa voimaa, koska he eivät pysty parantamaan sairaita. Ei ole kysymys ihmeiden puuttumisesta, vaan on kysymys ihmeitten muuttumisesta. Kuten jo alussa totesimme, se mikä meistä on ihme, ei ehkä toisista, jotka tarkastelevat asiaa toisesta näkökulmasta, olekaan ihme, tai se mikä vielä 20 vuotta sitten olisi ollut ihme, onkin tänään aivan luonnollinen asia. Sairaiden parantaminen on nyt lääkärin arkityötä, jopa sydäntäkin voidaan tieteen kehityksen ansiosta korjata. Mielisairas, jota Jeesuksen aikana pidettiin riivaajan villitsemänä, tarvitsee nyt psykiatrin asiantuntevaa hoitoa.
Se, että julistus pelastuksesta ei saa kuulijoilta vastaanottoa, ei ole saarnaajan voimattomuuden osoitus. Eivät Jeesuksen opetuslastenkaan julistusta kaikki uskoneet. Evankelista Markus kertoo: ”Ja hän sanoi heille: Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille. Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.” Mk.16: 15-16. Jeesus siis tiesi jo opetuslapsia saarnaamaan lähettäessään, että vaikka opetuslapsilla olikin saarnan vakuudeksi vaadittava voima tehdä ihmetekoja, niin siitä huolimatta kaikki kuulijat eivät usko. Meilläkään ei siis ole mitään puolustautumisarvoa omaa uskottomuuttamme vastaan siitä, että sanan saarnaajat eivät kykene tekemään ihmeitä. Jos emme usko Jeesuksen lähettämiä evankeliumin julistajia, niin silloin meidän on turha odottaa ihmeitä uskon syntymiseksi. Meille käy niinkuin kävi kuningas Herodekselle, joka halusi tavata Jeesuksen saadakseen nähdä ihmeteon. Herodes näki ja tapasi Jeesuksen, mutta koska ei uskonut häneen, niin ihme jäi näkemättä. Tai niinkuin rikas mies rukoilee tuonelassa Aabrahamia varoittamaan viittä veljeään: ”Niin minä siis rukoilen sinua, isä, että lähetät hänet isäni taloon – sillä minulla on viisi veljeä – todistamaan heille, etteiväät hekin joutuisi tähän vaivan paikkaan. Mutta Aabraham sanoi: Heillä on Mooses ja profeetat, kuulkoot niitä. Niin hän sanoi: Ei, isä Aabraham, vaan jos joku kuolleista menisi heidän tykönsä, niin he tekisivät parannuksen. Mutta Aabraham sanoi hänelle: Jos he eivät kuule Moosesta ja profeettoja, niin eivät he usko, vaaikka joku kuolleistakin nousisi ylös.” Lk. 16: 27-31
Vaikka Jumala käyttäisikin meidän mielestämme luonnollista järjestystä välineenään, niin siitä huolimatta hänen vaikutuksensa voi olla ihmeellinen. Mooses oli tavallinen ihminen, kumminkin hänen välityksellään Jumala ilmaisi tahtonsa ihmisille. Jeesus oli ihmisten mielestä nimenomaan vain luonnollinen ihminen, rakentaja Joosefin poika. Juuri siinä olikin ihme. Jumala oli syntynyt ihmiseksi ja asui meidän keskellämme. Hän puhuikin vielä niinkuin se, jolla valta on eikä niinkuin heidän kirjanoppineensa. Mutta siitä huolimatta eivät sittenkään läheskään kaikki uskoneet. Heidän mielestään se oli liian luonnollista. Jumalan vaikutus on ihmeellistä silloinkin, kun se käyttää lainalaista järjestystä välineenään.
Jumalan valtakunnan leviäminen Jeesuksen päivinä oli riippuvainen ihmisten uskosta. Suuri osa kuulijoista ilmeisesti ei uskonut. Siitä huolimatta opetuslapset yksinkertaisesti saivat käskyn rientää innolla paikasta toiseen. Jumalan valtakunnan asialla oli kiire. Sanansaattajilla ei ollut aikaa matkalle varustautumiseen. Ja samalla paikkakunnalla sai viipyä vain sen verran aikaa kuin yksi talo pystyi majoittamaan.
Turha meidänkään on toivoa sellaista ihmettä, että kaikki kuulijat uskoisivat Jeesuksen Jumalan Pojaksi. Siitä huolimatta meiltä kysytään samaa kuuliaisuutta ja valmiutta kuin konsanaan Jeesuksen opetuslapsilta. Kristuksen toiminta ihmisten pelastamiseksi on rajoitettu Kristuksen ruumiiseen, hänen kirkkoonsa maan päällä. Kristuksen kirkko muodostuu hänen seurakuntansa jäsenistä. Jumalan valtakunta on riippuvainen juuri meistä jokaisesta.
Siinä se meidän hakemamme ihme onkin. Katoamattoman Jumalan valtakunnan eteneminen on meidän varassa. On siinä ihmettä kerrakseen, kun täydellisen ja pyhän Jumalan asia on meidän haluttomien ja taitamattomien ihmisten varassa. Mutta ihme tapahtuu jatkuvasti meistä ja meidän vioistamme huolimatta. Vaikka emme osaa puhua niinkuin puhua tulisi, niin siitä huolimatta joku saa Jumalan sanasta piston sydämeensä ja kokee Jumalan puuttuvan hänen elämänsä kulkuun. Silloin Jumalan valtakunta on tullut tuon ihmisen elämään. Kun joku rauhaton sielu löytää levon siitä, että Jumala on sovittanut Poikansa kautta kaikki hänenkin rikkomuksensa, niin silloin totisesti saastainen henki on ajettu ulos rauhattoman sydämestä.Sen on saanut aikaan oikea Jumala-yhteys, joka perustuu uskon suhteeseen Jumalan sanaan ja armolupauksiin. Silloin on syntynyt varmuus siitä, että Jumala tarkoittaa todella sitä, mitä hän sanoo. Toisaalta Jumala pitää sen, mitä hän lupaa! – Se varmuus ei ole meidän työmme ansiota, mutta ilman sen julistusta ei voisi uskoa syntyä.
Me saamme siis tehdä omassa arkisessa ympäristössämme työtämme sen toivon innoittamina, että sana ei tyhjänä palaja. Saavutukset ja tulokset eivät ole meidän tilillämme. Se tietoisuus on vapauttavana velvoittamassa meitä jokaista työhön Jumalan valtakunnan hyväksi, joka kerran Kristuksen tulemisen päivänä on ilmestyvä meille kaikessa täydellisyydessään. Kristuksen seurakunnan jäseninä me rakennamme tulevaisuutta, Jumalan valtakuntaa.