Elämän perushyve: vastavuoroisuus
Vastavuoroisuus on kaiken elämän alku ja sen säilymisen ehto. Siitä huolimatta, että on monta pätevää syytä kieltäytyä vastavuoroisuudesta.
Aina löytyy kolme syytä kääntää selkänsä erilaiselle, likaiselle, sairaalle, vangille, köyhälle, kodittomalle, pakolaiselle, tuottamattomille ja muille peilikuvan viereisille kasvoille.
Luomakunnan kasvot ovat monet. Ovat olleet alusta alkaen.
Jo luonto itsessään on monimuotoinen. Sukupolvi toisensa jälkeen on kaikkensa antaen yrittänyt tehdä sekametsästä suorarunkoista, yhdenikäistä, samalajista puupeltoa. Ja samalla on syntynyt pelottavia tulevaisuuden uhkia.
Toisen kasvon poistamisella on ollut salakavalat ja arvaamattomat seurauksensa. Hömötiaiset ja kuusitiaiset sekä monet muut monimuotoisen metsän asukit ovat menettäneet ja menettävät kotinsa sellukattiloiden pohjattomiin kitoihin. Yhden lajin hyvinvoinnilla on maksajansa.
On varmasti olemassa kolme talouden kasvun peruspilaria, joilla voi perustella tiaisten kotien lastaamisen superrekkoihin ajettavaksi biotalouden supertuotantolaitoksiin.
Viis siitä, että tiaisten vanhat metsät katoavat. Viis vastavuoroisuudesta. Mitäpä pikkutiaisilla olisi annettavaa talouden kasvulle, saati ilmastonmuutoksen hillitsemiselle? Eivätkä ainoita kärsijöitä ole vain tiaiset.
Kylväjä lähti kylvämään. Kylvöalusta oli monimuotoinen ja osin täysin kelvoton kivikko. Tuottavuuden näkökulmasta katsoen kylväjän työ oli heikosti suunniteltua, jopa huomattavan tuottamatonta.
Mutta juuri tuo monimuotoinen ja osin arvaamaton kylvötapahtuma kuolemattomana kertomuksena sukupolvelta toiselle. Mitä kerrottavaa olisi siinä, että vilja kasvoi hallitusti muhevassa mullassa ja tuotti satakertaisen sadon vuodesta toiseen? Ei mitään. Mutta monimuotoisen pellon viljeleminen on ollut ja yhä on suuri kertomus.
Kertomuksen ydin kuvaa kylväjän ikiaikaista työtä suhteessa luonnon monimuotoisuuteen. Eikä ainoastaan kylväjän, vaan jokaisen elävän. Elämää ilman pienen ja ison, laiskan ja ahkeran, tyhmän ja viisaan, heikon ja vahvan välistä, tuottavan ja tuottamattoman vuorovaikutusta ei kerta kaikkiaan ole. Luomakunnan kasvot ovat moni-ilmeiset.
Luulisi Jumalan olleen tyytyväinen omaan taivaalliseen täydellisyyteensä. Vaan eipä ollut. Ollakseen Luoja ja paljastaakseen luomistyönsä tarkoituksen hänen piti syntyä luoduksi luotujen keskelle, nälkäiseksi kylläisten keskelle, lapseksi aikuisten iloksi ja vaivaksi.
Mitä ilmeisimmin Jumala alun alkaen loi maailman iloisen moni-ilmeiseksi ja vuorovaikutteiseksi – niin on jo pelkästään luomiskertomuksen mukaan. Sille kannalle kallistuvat yhä laajemmat piirit – uskoivatpa Jumalaan tai eivät.
Yksioikoisuus, yksinvaltius, yksituumaisuus ja sen sellaiset moni-ilmeisyyttä rajaavat mallit ovat tienviittoja luomakunnan tuhon lavealle tielle. Jumala syntyi palveltavaksi, hoivattavaksi, ruokittavaksi, rakastettavaksi, kun hän syntyi Jeesuksessa maailman Vapahtajaksi.
Kylvö ja kasvu ovat perustapahtuma vailla vertaa. Jokainen sana, teko, ilme, liike vaikuttaa sanan, teon, ilmeen tai liikkeen näkijään ja kokijaan. Toinen ihastuu, toinen suuttuu, toinen torjuu, toinen pakenee.
Hätäinen johtopäätös voisi olla, että kylvö pitäisi suunnata vain sinne, missä on hyvä vastaanotto ja satakertainen tuotto. Kaikki vaivannäkö tulisi keskittää vain muhevan mullan maahan, joka vielä aidattaisiin erilleen kivikoista ja rämeiköistä.
Hätäinen johtopäätös voisi olla rajata pois kaikki se, mikä herättää kysymyksiä.
Jeesuksen kertomus kylvämisestä on kuva rajaamattomasta pellosta. Kertomuksessa ohdakkeista ja kallioista maata – siis kylvön kannalta tuottamatonta maaperää – ei eroteta, saati poisteta elinpiiristä. Sen annetaan olla osa peltoa ilman, että se pakotetaan palvelemaan viljelijän tahtoa. Ikään kuin tuottamaton maa olisi itsestään selvyys ja asiaan kuuluva.
Vuorovaikutus elämän peruspilarina on laskelmoimatonta yhteiseloa myös näennäisesti merkityksettömien ilmiöiden kanssa. Olkoonkin, että retoriset kolme seikkaa löytyvät perustelemaan mitä tahansa valintoja, niin saman aikaisesti jokainen valinta tulee suhteuttaa myös retoriikan ulkopuolisiin, kenties mitättömältä tuntuviin ilmiöihin.
Kaiken on oltava valikoimattomassa suhteessa ympäröivään luomakuntaan. Miksi Jumala olisi jättänyt taivaan tasalaadun purkautuakseen vähintään kolmiulotteiseksi kolminaisuudeksi? Ehkäpä vain siksi, että ilman vähintään kolmiulotteista vuorovaikutusta ei olisi niin ilkamoivaa kuin itkevää elämää. Vain taivaan tasalaatua. Jumala tahtoi moni-ilmeisen maailman – ehkä Hän itsekin on moni-ilmeinen!
Ilman hyvän suhdetta toiseen hyvään ei ehkä olisi lainkaan hyvää. Ilman liikettä suhteessa toisen liikkeeseen ei ehkä olisi lainkaan liikettä.
Vuorovaikutus on laskelmoimaton elämän perustekijä, jota ilman elämää ei ehkä olisi.
Vuorovaikutus on valinta. Valinta on kääntää pää peilikuvasta sivuun. Vain näkemällä toisen, näkee oman olemisen suunnan ja tarkoituksen.
Hannu Tiainen