Hyvät ystävät, sisaret ja veljet Kristuksessa.
Tämän pyhäpäivän raamatuntekstien äärellä sopii mainiosti pohtia oman elämän perustavia kysymyksiä. Tämän aamun raamatuntekstien äärellä voi kysyä itseltään: Mitä minä toivon ja odotan omalta elämältä? Mikä on minulle elämässä tärkeää ja merkittävää? Mikä on minulle elämässä arvokasta ja luovuttamatonta? Näitä kysymyksiä itse kunkin olisi hyödyllistä esittää itselleen säännöllisesti. Kysymyksiin ei ole suoralta kädeltä helppo vastata.
Tämän päivän raamatuntekstit varoittavat meitä rahanhimosta ja maallisen vaurauden kohtuuttomasta tavoittelusta. Apostoli Paavali oikeastaan tiivistää Uuden testamentin lukukappaleessa asian toteamalla tiukkaan sävyyn: ”Rahanhimo on kaiken pahan alkujuuri”. Paavalin mukaan kohtuuton rahanhimo syöksee ihmisen lopulta tuhoon ja perikatoon.
Apostoli Paavalin mukaan meidän tulisi olla tyytyväisiä, kun meillä on riittävästi ruokaa ja vaatteita. Apostoli Paavali kutsuu meitä kohtuuteen ja tyytyväisyyteen. Kun meillä on kohtuullisesti ja riittävästi maallista hyvää, meidän tulisi olla siitä kiitollisia Jumalalle. Oma aikamme kutsuu meitä myös kohtuuteen. Ihmiskunnan kohtuuttomuus ja maallisen hyvä himo ovat ajaneet luomakunnan tuhon partaalle. Luomakunta ei loputtomiin kestä ihmisen kasvavia tarpeita. Kohtuullisuus olisi suurta armoa luonnolle.
Vanhan testamentin Saarnaaja puolestaan pyytää Jumalalta, että Jumala ei antaisi hänelle köyhyyttä eikä rikkautta. Saarnaaja toivoo kohtuutta. Saarnaaja pyytää itselleen maallista hyvää sen verran kuin tarvitsee, ei liian vähän eikä liian paljon.
Tämän päivän raamatunteksteissä ei ihannoida köyhyyttä ja puutetta. Köyhyys ei ole oikein. Köyhyyttä ja puutetta tulee lievittää kaikin mahdollisin keinoin. Meillä jokaisella yksilöinä ja yhteisesti yhteiskunnallamme on vastuu mahdollistaa jokaiselle kohtuullinen ja riittävä toimeentulo siinä tilanteessa, ettei ihminen itse onnistu huolehtimaan omasta toimeentulostaan. Köyhyyden poistaminen vaatii tekoja. Köyhyys ja puute ovat olleet arkea kotiseudullamme. Ei tarvitse mennä historiassa paljoakaan taaksepäin, kun köyhyys ja puute olivat osa jokapäiväistä elämää. Nyt saamme olla nöyrästi kiitollisia, että osanamme on maailmanmittakaavassa korkea elintaso. Nyt kuitenkin meitä kutsutaan yhteisvastuuseen. Heikoimmista tulee pitää huolta. Ja ihmisillä tulee olla mahdollisuus pyrkiä parempaan toimeentuloon ja parempaan huomiseen.
Mutta miksi tämän pyhäpäivän raamatunteksteissä varoitetaan maallisen vaurauden vaaroista niin voimakkaasti?
Kohtuuttomassa rikkaudessa ja ennen kaikkea rikkauden tavoittelussa piilee monia vaaroja. Rikkauden tavoittelussa ei ole lopulta rajoja, mikään ei ole tarpeeksi paljon. Rikkaudesta ei koskaan saa kyllikseen, niin sanotusti nälkä kasvaa syödessä. Rikkaus ei tee kenestäkään automaattisesti onnellista. Rikkaus tekee ihmisestä herkästi itseriittoisen ja nuivan. Rikkaus ja kohtuuton rikkauden tavoittelu vaikuttavat myös ihmisen jumalasuhteeseen.
On olemassa vaara, että omaisuus, raha ja muu maallinen hyvä tulevat ihmiselle jumalaksi, pettäväksi epäjumalaksi. Raha ja maallinen vauraus saavat ihmisen elämässä liian suuren roolin. Asiat pitäisi pitää oikeassa tärkeysjärjestyksessä. Rahalla ja omaisuudella voi saada aikaan paljon hyvää. Rahaa voi käyttää oikein tai väärin. Ei raha ole itsessään paha asia. Raha muuttuu pahaksi, kun elämän arvot vääristyvät ja asioiden tärkeysjärjestys vinoutuu.
Tässä kohdassa on meidän on syytä pohtia Kymmenen käskyn ensimmäistä käskyä. Ensimmäinen käsky kuuluu: ”Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia.” Kirkkomme Katekismuksen mukaan ”Jumalan tunteminen on elämämme tärkein ja perustavin asia.”
Ensimmäinen käsky ”Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia” kysyy meiltä jokaiselta, minulta ja sinulta, minkä varaan me elämämme rakennamme. Kuka tai mikä on meidän jumalamme? Katekismuksen mukaan nimenomaan se, mihin me elämässä turvaudumme, on meidän jumalamme. Kysymys kuuluu, että turvaudummeko me elämässä ja kuolemassa Jumalaan vain omiin epäjumaliin, kuten rahaan, omaisuuteen tai muihin omiin ansioihin? Omien epäjumaliemme ongelmana on, että en pettävät meidät. Omat epäjumalamme eivät kestä. Raha ja valta eivät ole ikuisia. Jumala kutsuu meitä turvautumaan itseensä. Jumala ei petä. Jumala on rakkaus.
Ihmisen elämän perustotuus, vaikkakin usein vaikeasti hyväksyttävä totuus on se, että jokaisen ihmisen elämä päättyy kerran. Elämä on katoavaista. Rikkaus ja maallinen hyvä ovat katoavaista. Mikä on sitten ikuista ja kestävää?
Apostoli Paavali kirjoittaa meille tänään, että ”Emme me ole tuoneet mitään mukanamme maailmaan emmekä voi viedä mitään täältä pois.” Vanhan testamentin kärsivä mies Job sanoo tästä samasta asiasta seuraavasti: ”Alastomana minä tulin äitini kohdusta, alastomana palaan täältä. Herra antoi, Herra otti, kiitetty olkoon Herran nimi!” (Job. 1:21)
Vanhan testamentin Saarnaaja muistuttaa vielä lisäksi, että ”Rikkaan oli täältä lähdettävä yhtä alastomana kuin hän oli äitinsä kohdusta tullut, eikä hän voinut viedä mukanaan mitään siitä, minkä oli vaivaa nähden koonnut. Juuri tämä on kipeä kärsimys: sellaisena kuin hän oli tullut, hänen oli myös lähdettävä.” (Saarn. 5:14–15)
Vaikka ihminen olisi elinaikanaan miten rikas tahansa, ei hän saa kuollessaan mitään mukaansa. Psalminkirjoittaja muistuttaa tästä sanomalla ”Kuollessaan hän ei ota mukaansa mitään, hänen omaisuutensa ei seuraa häntä hautaan”.
Niin, ihminen ei ole syntyessään tuonut mitään mukanaan. Olemme syntyneet maailmaan äitimme kohdusta alastomina ja tyhjin käsin. Hyvän sanonnan mukaan ihmisen viimeisessä puvussa ei ole taskuja. Emme saa lähtökohtaisesti hautaan mitään mukaamme.
Ihmisten elämä on monella tavalla epätasa-arvoista. Toisella on paljon enemmän maallista hyvää kuin toisella. Kuitenkin kuoleman edessä niin rikas kuin köyhä ovat samalla viivalla. Kuoleman todellisuus tulee ajallaan, enemmin tai myöhemmin, kohtaamaan niin rikkaan kuin köyhän.
Rahan ja maallisen omaisuuden kohtuuttoman kartuttamisen sijaan Apostoli Paavali kehottaa meitä, sinua ja minua, käymään elämässä ”uskon jalo kilpailu” ja siten voittamaan omakseen ”ikuinen elämä”. Mitä on tämä uskon jalo kilpailu? Usko on lahja. Usko on luottamusta Jumalaan ja Jumalan hyvyyteen. Meitä jokaista kutsutaan omassa elämässä turvautumaan Jumalaan, Jumalan apuun ja Jumalan huolenpitoon.
Jumala antoi suuresta rakkaudestaan ainoan Poikansa Jeesuksen Kristuksen kärsiä ja kuolla Golgatan ristillä, jotta meidän osanamme olisi armo ja pelastus. Me emme voi omalla hyvyydellä, omilla ansioilla ja omalla rikkaudella ostaa itsellemme armoa ja pelastusta. Armo ja pelastus eivät ole kauppatavaraa. Jumala ei käy ihmisen kanssa kauppaa lahjoistaan. Me saamme osaksemme armon, anteeksiannon ja pelastuksen puhtaasti ja täydellisesti lahjana Kristuksen ansion perusteella.
Sisaret ja veljet. Me saamme olla turvallisella mielellä. Kristuksen kärsimyksen, ristinkuoleman ja riemullisen ylösnousemuksen tähden me saamme niin elämässä kuin kuolemassa uskoa ja luottaa omalle kohdallemme armon, anteeksiannon ja pelastuksen osallisuuden.
Hyvät ystävät. Ihmisen elämä ei rajoitu ainoastaan maanpäälliseen ajalliseen elämään. Kristityn ihmisen elämä jatkuu tämän elämän ja ajan jälkeen taivaan kodissa, taivaan kirkkaudessa. Kerran aika vaihtuu iankaikkisuuteen. Kuolema ei ole elämän päätepiste vaan portti uuteen iankaikkiseen elämään. Kristityn ihmisen katseen ei saisi olla liiaksi kiinnittynyt tämän maailman rikkauksiin tai menestykseen. Ihmisen elämä on loppujen lopuksi aina lyhyt, vaikka eläisi huomattavan vanhaksi. Taivaan kodissa kukaan ei ole köyhä. Taivaan kodissa ihmisellä on kaikki tarvittava, Jumala ja Jumalan huolenpito.
Runoilija Niilo Rauhala on sanoittanut kristityn ihmisen toivon ja rikkauden kauniilla tavalla tutussa Siionin laulussa: ”Taivaassa minulla on sinut, oi armollinen Jumala. Maan päällä turvaan otit minut, näin olet turva ainoa.”
Jumala on meidän pettämätön kestävä turvamme elämässä ja kuolemassa. Tähän me saamme uskomme todellisuudessa turvata. Me olemme rikkaita. Meillä on Jumalan lahjana suunnattoman arvokas aarre.