Miksi tässä maailmassa on niin paljon vääryyttä, miksi ei voida tasoittaa omaisuutta niin että kaikilla olisi yhtä paljon? Sellaisia kysymyksiä oli minulla nuorena. Karl Marxin ja Leninin opit sekä suuri ja mahtava ynnä surkeasti romahtanut neuvostoliitto osoittavat, että sellaiset kysymykset eivät suinkaan ole poikkeavia, vaan hyvin laaja-alaisia nykymaailman historiassa. Tämän päivän evankeliumissa oleva Jeesuksen kertomus osoittaa rikkauden ja köyhyyden kysymyksen olevan ihmiskuntaa liikuttaneen jo yli kaksi tuhatta vuotta. Tänään saamme siis opiskella peräti ikuista kysymystä.
Herramme kertoo kouriintuntuvan esimerkkikertomuksen. Kertomus alkaa ihan sadun tavoin: ”Oli rikas mies”. Ihmiskunta on aina rakastanut yksinkertaisia kertomuksia. Rikkaan kuvaamiseen riittää hänen olojensa kuvailu: komeat vaatteet ja elämä pelkkää juhlaa. Kuulija arvaa loput. Rikkaan nimeään ei mainita. Kertoja kääntyy rikkaan oloista niiden räikeään vastakohtaan: hänen porttinsa pielessä viruvaan osattomaan sairaaseen. Hänenkin olonsa voimakkain vedoin kuvataan, ja hänellä on nimi Lasarus. Se nimi on johdannainen heprean eleazar-sanasta, joka merkitsee Jumala auttaa. Tämä nimi johtaa katseemme juutalaisten farisealaisten uskonsuuntaan, joka oli tietyllä tavoin fatalistinen eli eräänlainen kohtalonusko. Sen mukaan Jumala toisaalta antaa rikkaalle hänen rikkautensa ja onnensa ja toisaalta antaa köyhälle hänen osattomuutensa. Myös kuvaus Lasaruksen terveydentilasta, jossa ainoat hoitajat lienevät hänen paiseitaan nuolevat koirat, osoittaa samaa viitekehystä, joka viestittää: niin kuin et voi ottaa itsellesi terveyttä et voi ottaa rikkautta tai onnea.
Emme ymmärrä miksi rikas on onnellinen ja miksi köyhä on onneton. Herramme Jeesus asettaa nämä seikat vain toisensa rinnalle selittämättä tai syyllistämättä. Siksi kai meidänkin on hyväksyttävä, että maailmassa on aina rikkaita ja on köyhiä ja meidän voimavaramme eivät riitä köyhyyden poistamiseen, niin kuin emme pysty vastustamaan sairautta tai kuolemaakaan. Nykyään näemme tv:n välityksellä rikkaan Euroopan kotimme porttien pielessä paljonkin hoitoa ja ruokaa vailla olevia köyhiä, jotka tavoittelevat rikkaan pöydältämme putoilevia ruokapalasia. Ja saatamme omahyväisesti todeta heille, että Lasarus: Jumala sinua auttaa, eikä minun muka tarvitse tehdä mitään hyväksesi. Kertomuksemme tänään ei jätä tilaa sellaiselle johtopäätökselle.
Eräs eurooppalainen ei suostunut näin halpaan vastaukseen, vaan hän meni Intian Kalkuttaan auttamaan kaduilla viruvia kerjäläisiä ja kodittomia katulapsia. Hän oli ainoa albanialainen, joka on palkittu rauhan Nobelpalkinnolla, näin suurta kansainvälisen arvostuksen hänen työnsä sai. Hän käytti saamansa varat auttamistyöhönsä. Vielä nykyäänkin monet ahkerat kädet askartelevat äiti Teresa –piireissä, jotta osattomilla olisi sentään peite lämmittämään kurjuutta. Äiti Teresa opettaa, että voi tehdä omalla paikallaan oman pienen työnsä, johon pyytää Jumalan siunausta. Saa yhä uudelleen antaa oman riittämättömyytensä Jumalan käsiin, ja Jumala antaa uskoa, toivoa, ja rakkautta, niin että taitomme eivät tyrehdy, vaan kasvavat toisen hyväksi.
Suoranaisesti ei päivän evankeliumimme kerro lähimmäisrakkaudesta mitään. Mutta katsotaanpa hieman eteenpäin. Jeesus kertoo sekä rikkaan että köyhän kuolevan. Kun he olivat eläessään erilaisia ja erilaisissa olosuhteissa, niin kuolemassakin ja varsinkin kuoleman jälkeen he ovat erilaisia. Jeesus jatkaa: köyhä kuoli, ja enkelit veivät hänet Abrahamin huomaan. Hautauksesta ei kerrota mitään, vain siitä, että Jumalan pyhät enkelit toimittavat saattajan viran, ei ainoastaan sanansaattajan, vaan sielun tai ylösnousemusruumiin saattajan viran. He vievät sen paratiisiin, Jumalan valtakuntaan, josta Jeesus puhuu usein erilaisin sanankääntein. Tässä kohden hän puhuu vuosituhansia sitten eläneen Abrahamin sylistä eli pöytäyhteydestä. Jumalalle kaikki siis elävät, niin ennen eläneet ja kauan sitten kuolleet kuin vielä nyt maailmassa elävätkin (vrt. Luuk. 20: 38). Jeesukselle Jumalan taivas ja taivasten valtakunta on niin itsestään selvä asia kuin me puhuisimme Helsingistä tai Espoonlahdesta. Jeesus kertomuksessaan tuo esille Jumalan rakkauden köyhää kohti, joka lähettää enkeleitä korjaamaan avuttoman köyhän ja kuolleen ihmisen tallelle sinne taivaaseen. Jumala rakastaa köyhiä. Siinä suhteessa hän on täysin erilainen kuin ihminen, joka rakastaa rikkaita ja hienolta näyttäviä. Niinpä se rikas mieskin oli toiminut: hän rakasti rikkaita ja kestitsi heitä muttei välittänyt köyhästä, korkeintaan sieti häntä siellä porttinsa pielessä tai potki tiehensä kulkukoirien lailla.
Jeesus kertoo rikkaasta miehestä, että tämä kuolemansa ja hautaamisen jälkeen joutui tuonelan tuskiin ja vielä kahdella tavalla: toisaalla joutuessaan itse tuskiin ja toisaalla joutuessaan näkemään tuon halveksitun köyhän pelastuneen paratiisin iloihin. Kun hän pyytää lievennystä, hänelle osoitetaan Jumalan tasaavan oikeudenmukaisuuden periaatetta. Hänen tilaansa ei muuteta, vaikka häntä kutsutaan pojaksi eli Israelin kansaan kuuluvaksi tai juutalaiseksi. Muodollisesti pätevä ei tarkoita vielä, että rikas mies olisi elänyt oikein. Lähimmäisen rakkaus oli käsketty monia kymmeniä kertoja juutalaisen pyhässä kirjassa eli toorassa, jossa Jumalan antama laki oli kaikkein ylimpänä. Ja juutalaisten toiseksi eniten kunnioittamassa profeettojen kirjojen kokoelmissa (nabeim) Jumala oli useasti todennut tahtovansa laupeutta eikä uhreja, hän ei arvostanut muodollista ympärileikkausta juutalaisuuden merkiksi, vaan sydämen ympärileikkausta eli rakkautta ja armahtavaisuutta. Tuonelan tuskissa katumus on liian myöhäistä.
Päivän evankeliumi osoittaa, että parannuksen tekeminen ei ole muodollisuutta, vaan kasvamista hyvyydessä, joka on Jumalan olemusta meissä. Jeesus toteaakin toisaalla (Luuk. 6: 36), että meidän tulee olla armahtavaiset, niin kuin taivaallinen Isäkin armahtaa. Pyhässä kasteessa, kun Jumala otti meidät lapsikseen, hän antoi meille synnynnäisen inhimillisen luonnon lisäksi toisen luonnon eli jumalallisen luonnon, joka toteutuu uskossa, toivossa ja rakkaudessa ja joka tämän elämän lisäksi tekee meidät osallisiksi ikuisesta elämästä puolestamme kuolleen Vapahtajan Jeesuksen Kristuksen tähden. Siihen viittaa Jeesuksen esittämän kertomuksen loppuosa, jossa kielletään yliluonnollista merkkiä. Ei tulla uskomaan, vaikka joku kuolleista lähetettäisiinkin elämässään paatuneiden luokse. Eihän edes Jeesuksen kotijuutalaisuuden piirissä uskottu Jeesukseen, vaikka hän olikin nousut kuolleista. Siksi hän ylösnousemuksensa jälkeen näyttäytyi ainoastaan opetuslapsilleen, jotka vähitellen rupesivat uskomaan.
Pelastukseen ei ole muuta tietä kuin Jumalan pyhä Sana, joka Kristuksessa tulee tieksi, totuudeksi ja elämäksi. Jeesus kertoo Abrahamin sanovan: Heillä on Mooses ja profeetat. Kuulkoot heitä. Sanassaan Jumala puhuu ihmisten kautta. Raamatussa ihmiset ovat sanallisesti läsnä ikään kuin ne puhuisivat meille, ja heidän tarkoittamansa asia Jumalasta välittyy nykykielelle. Jumalan laki on voimassa. Profeettojen tärkein virka oli valmistaa kansaa tulevaan Kristukseen ja ennustaa hänen tulemistaan. Ja Kristus on tullut. Hän uudistaa meidät Jumalan kuvan kaltaisiksi, joksi olemme luodut. Syntiinlankeemuksessa tämä Jumalan kuva oli turmeltunut ylimielisyydeksi ja itsekeskeisyydeksi. Mutta tämä kaunis uudistettu Jumalan kuva meissä eli uskossa sydämen pimeässä läsnä oleva Kristus pehmittää meidät näkemään itsemme parhaimmillammekin ja rikkaudessammekin ainoastaan syntisinä kerjäläisinä. Tämä uudistettu Jumalan kuva meissä uudistaa elämämme ja asenteemme armahtamaan Jumalan luotuja, Kristuksen lunastamia ja Pyhän Hengen pyhiksi tekemiä ihmisiä. Silloin näemme äiti Teresan tavoin kärsivät ihmiset veljiksemme ja sisariksemme. Ja pienet voimavaramme joskin riittämättömät niin kuin pisara meressä saavat aikaiseksi suurta siunausta oman elämämme porttipielessä, maassamme ja tässä maailmassa. Ja lopulta saamme tämän elämän jälkeen köyhän Lasaruksen rinnalla iloita pelastuksesta, johon kolmiyhteinen Jumala armostaan meitä ottakoon. Silloin saamme nauraa, kun me ansiottomat armon kerjäläiset kaikki yhdessä rikkaat niin kuin köyhätkin olemme osallisia iankaikkisesta elämästä, johon olemme kutsutut. Aamen.
–
Saarna 2. su helluntaista 1. vsk Luuk. 16: 19-31 ”Katoavat ja katoamattomat aarteet”