Saarna Kylväjän kesäpäivien yhteydessä 17.6.2001
Tuonelassa oleva rikas mies edustaa länsimailla nopeasti leviävää yleisuskonnollisuuden muotoa: Ihminen etsii uskon perustaksi ihmettä. Oleellista on, että yleisuskonnollisuuden mukaan ajatteleva ihminen haluaa nähdä. Hänelle ei riitä usko Jumalan ilmoitukseen, Jumalan sanaan.
Yhteys ihmisen ja Jumalan välillä ei kuitenkaan synny näkemisestä, vaan uskosta. Jumalan todellisuuden ja tuomion todellisuuteen on synnyttävä ilman kuolleista herättämisiä, ilman erikoisuuksia, ilman ihmeitä – vaikka niitä Jumala voi tehdä koska tahansa ja milloin tahansa.
Jumalan on tarkoittanut ihmisen heräävän sanan todistuksen vuoksi. Sanan välityksellä hänen Henkensä vaikuttaa ihmisessä. Se, jota Jumalan sana ei pysty vakuuttamaan, ei käänny, vaikka joku nousisi kuolleista. Jeesus nousi kuolleista: tämä ei vakuuttanut ihmisiä yleisesti; ei edes vartijoita haudalla. He näkivät kaiken, he jopa pelästyivät mutta eivät vakuuttuneet ylösnousemuksen todellisuudesta eivätkä sen myötä Jumalan todellisuudesta niin, että olisivat uskoneet.
Jollei ihminen usko kirjoitettua sanaa, hän ei usko mitään muutakaan, kun on puhe Jumala-suhteesta ja hengellisistä asioista. Siksi veisaamme (päivän) virressä: On meillä aarre verraton, se kalliimpi on kultaa. Tämä virsi ei saa koskaan vaieta Jumalan kansan keskuudessa.
Hieman kärjistäen voidaan sanoa: ihmeiden tavoittelu on kääntöpuoli Raamatun sanan hylkäämisestä. (Tai kääntäen: Raamatun hylkäämisen kääntöpuoli on yleisuskonnollisella ihmisellä ihmeiden etsintä.)
Mutta Raamattuhan puhuu ihmeistä! sanotaan. Kyllä, kyllä. Mutta Raamattu puhuu Jumalasta, joka on kaikkeuden varsinainen ihme, joka voi kyllä tehdä ihmeitä, mutta joka ei ole minkään pakon alla tekemään niitä.
*****************
Jumalan sana ei ole meille useinkaan kovin merkittävä asia käytännössä. Ajattelemme: emme me Jumalaa halveksi, vaikkemme kenties käytä Raamattua emmekä välitä sen sanomasta.
Onko näin? – Jos sinä puhut jollekulle ja tämä henkilö ei välitä sanoistasi, ei kuuntele ja puuhailee muuta, etkö sanoisi ettei hän välitä sinusta? Henkilön sanojen halveksiminen on henkilön halveksimista.
Älkäämme halveksuko kolmiyhteistä Jumalaamme lyömällä laimin hänen pelastussanomaansa Jeesuksesta Kristuksesta, Maailman Vapahtajasta.
Tämän tekstin äärellä on mieleeni noussut kaksi kuvaa. Toinen niistä on muutaman vuoden takaa. Toinen avautuu tekstistämme.
Kuva 1: Pienessä kalastajakaupungissa Pohjois-Amerikassa
Atlantin rannikolla
kymmenen vuotta sitten
pidettiin muistohetki,
kun joukko kalastajia oli menehtynyt merellä
hirmumyrskyn kourissa talonkorkuisten aaltojen vyöryttyä pienen kalastusaluksen yli.
Muistotilaisuudessa puheen pitäjä sanoi sanasta sanaan näin:
“Tämän jälkeen voimme kohdata merellä menehtyneet rakkaamme ainoastaan sydämissämme ja unelmissamme.”
Kuva 2: Pienessä Pyhän maan kolkassa
elämän meren rannalla
2000 vuotta sitten
pidettiin opetushetki,
kun opetuslapset olivat menehtymäisillään
vuorenkorkuisina myllertäviin sekaviin ajatuksiinsa väärästä ja oikeasta rikkaudesta,
kuoleman lopullisuudesta ja kuoleman jälkeisestä elämästä.
Pyhänmaan keskustelutilaisuuden pitäjä sanoi opetuslapsilleen sanasta sanaan näin:
”Oli rikas mies… Mutta hänen porttinsa pielessä virui köyhä Lasarus, täynnä paiseita. Sitten köyhä kuoli, ja enkelit veivät hänet Abrahamin huomaan. Rikaskin kuoli, ja hänet haudattiin. Kun hän tuonelan tuskissa kohotti katseensa, hän näki kaukana Abrahamin ja Lasaruksen hänen rintaansa vasten” (Lk. 16:19-20, 23).
Kuvassa 1 sanottiin:
“Tämän jälkeen voimme kohdata merellä menehtyneet rakkaamme ainoastaan sydämissämme ja unelmissamme.”
Tämä on nykyajalle hyvin kuvaava ilmaisu, ja sen erilaisuus on Jeesuksen puheeseen verrattuna silmiinpistävä. Raamatun opetukseen ja siitä nousevaan kristillisen perinteeseen nähden se on tuhoava. Se on täysin uuden uskonnollisen ajattelun läpitunkema.
Kuolemanjälkeisen elämän ja olemassaolon todellisuus siirretään ulkopuolellamme olevasta todellisuudesta joksikin sellaiseksi, mikä on olemassa pelkästään ihmisen sisäisessä maailmassa. Ulkopuolinen todellisuus häivytetään; se yritetään puristaa omiin ajatuksiimme ja toiveisiimme, unelmiimme. Itse asiassa häivytetään samalla ihmisen ulkopuolella oleva Jumalan todellisuus. Ihminen pakottaa olemassaolon ja elämän rosoisen todellisuuden toiveittensa mukaiseksi. Unelmat ja toiveet alkavat yhä enemmän nousta omasta sydämestämme, joka ei tunnusta maailman realiteetteja.
Pahinta: ulkopuolellamme oleva totuus ja ulkopuolisen avun tarve ja sen lähde – ja mahdollisuus – häipyvät ajattelussamme. Avun suruunkin katsotaan löytyvän vain sydämistämme ja unelmistamme. Haetaan ihmisen sisäistä uutta virtuaalitodellisuutta, joka ei olekaan oikeaa todellisuutta.
Kaikki on tehty “henkiseksi”. Ruumiillisuus, jota toisaalta palvotaan, on joutunut kaiken läpitunkevan henkisyyden mystisismin alle, kätköihin.
“Tämän jälkeen voimme kohdata merellä menehtyneet rakkaamme ainoastaan sydämissämme ja unelmissamme.”
Mitä Atlantin rannikon kalastajakylän muistopuhe merkitsee kuolemanjälkeisen elämän todellisuudelle? Se tulee kielletyksi. Ei olekaan toivoa kuolleiden jälleennäkemisestä, ei toivoa Jumalan näkemisestä, ei iankaikkisesta ilosta ja rauhasta, niin kuin ei myöskään tuntoa ole Jumalan tuomiosta ja pysyvästä erosta hänestä.
Raamatun esittämä karu todellisuus kuoleman toivottomuudesta ja riemullinen todellisuus toivosta tulevat kielletyksi.
**********************
Tekstin tarkoitus ei ole opettaa yksityiskohtia kuolemanjälkeisestä elämästä, eikä selittää sana sanalta ilmaisuja ”Abrahamin helmassa” tai polttavissa liekeissä olemisesta. Mutta sanoma oli aikalaisille täysin selvä: Toisaalla oli autuus, toisaalla polttava, loputon kärsimys ja erotettuna oleminen Jumalasta, oli tietoisuus menetetyistä mahdollisuuksista, jotka olisivat olleet käytettävissä täysin ilmaiseksi. Kuoleman jälkeen oli olemassa kuilu, jota ei voinut ylittää.
Lasaruksen autuus oli Jeesuksen puheessa liitetty Israelin kansan uskon isään, Abrahamiin ja hänen läheisyyteensä, Abrahamiin, joka uskoi Jumalan sanaan, Jumalan lupaukseen. Abrahamiin, jonka Jumala katsoi vanhurskaaksi ilman tekoja. Autuus liitettiin tähän Abrahamin, joka uskoi Jumalan lupauksen, vaikkei hänellä ollut toivoa jälkeläisistä, mutta joka juuri silloin uskoi, että Jumala voi herättää elämän hänen vaimonsa kuoleutuneeseen kohtuunkin – lupauksen voimasta;
Abrahamin, joka uskoi Jumalan herättävän kuolleista iankaikkiseen elämään Iisakin, jonka uhraamiskäskyllä Jumala koetteli Abrahamin uskoa.
Tätä VT:n opetusta Abrahamista Paavali jatkoi Uudessa testamentissa ja nosti hänet esikuvaksi jumalattomasta ihmisestä, jonka Jumala vanhurskauttaa eli lukee vanhurskaaksi ilman lain tekoja, ja jolle hän näin antaa synnit anteeksi. Tähän ja tällaiseen Abrahamiin Jeesus liitti kuoleman rajan yli siirtyneen Lasaruksen. Rikkaasta Abrahamista ei tullut rikkauden eikä rikkaan miehen esikuvaa, vaan uskon esikuva. Tekstin todellinen tai kuviteltu vertauskuvallisuus ei poista tätä kaksijakoisuutta, vaan vahvistaa sen, sillä sama sanoma kertautuu monin muunnelmin kautta ilmoituksen. Kuoleman jälkeinen kaksijakoisuus sidotaan Uudessa testamentissa aina Kristuksen todellisuuteen.
Kuolemaa seuraa ilo tai tuomio, tuomiota ei voi muuttaa. (Bo Giertz)
Tämä Jeesuksen opetus- tai ns. esimerkkikertomus rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta tuo esiin oman itsemme ulkopuolella olevan Jumalan todellisuuden. Se mikä tekstissä on salattua vertakuvaisuutta pitää vertailukohtanaan jotain todellista, ei kuviteltua. Mikään Jeesuksen vertaus ei vertaa ihmiselämää johonkin olemattomaan, ei-olevaan.
**********************
Tätä tekstiä emme voi jättää ennen kuin sanomme jotain Lasaruksen köyhyydestä.
Hän eli äärimmäisessä kurjuudessa; nykyaikana sanoisimme: hän edusti äärimmäistä syrjäytyneisyyttä; häntä ei kenties haudattukaan. Hän kuitenkin nöyrtyi pyytämään tarpeeseensa – ainakin rikkaan miehen pöydältä putoavia muruja hän anoi ravinnokseen; niitä hän ei kuitenkaan saanut.
Rikkaan miehen olisi pitänyt antaa pyytämättä! Voisimme sanoa rajusti: rikas mies oli kavaltaja: hänelle oli annettu, hän ei antanut. Hänen elämänsä joutui hukkaan, mutta Lasaruksen elämä pelastui, ja niin hänen luomistarkoituksensa toteutui.
Lasarus ei päässyt Herran tykö köyhyytensä perusteella. Köyhyys ei pelasta ketään, vaikka joskus Jumala voi käyttää aineellisia menetyksiä jonkinlaisena kutsuna kääntymiseen hänen puoleensa. Lasarus uskoi Herraan Jumalaan ja oli hänen todistajansa.
Tämän myös rikas mies oli nähnyt, ja siksi hän pyysi Abrahamia lähettämään Lasaruksen elävien joukkoon todistajaksi ja varoittajaksi veljilleen.
Käytän nyt nimitystä, jota itsekään en ole ennen kuullut: ”lasarus-kirkot”. Tämän päivän “lasarus-kirkkoja” ovat ne lukemattomat kolmannen maailman äärimmäisessä köyhyydessä elävät kirkot, joista täällä sanottaisiin “köyhät keskuudessamme”. Nämä kirkot eivät voi sanoa kuin muutamasta jäsenestään “rikkaat keskuudessamme” – näitä rikkaita jäseniä on niin vähän tai ei yhtään. Näitä kirkkoja autetaan, ja he ottavat avun vastaan mielellään.
Mutta puutteessaan nämä “lasarus-kirkot” ihmettelevät, miksi rikkaan maailman kirkot antavat heille tarkoin säänneltyä aineellista apua, mutta unohtavat heidän hengellisen todellisuutensa.
Nämä kirkot itse asettavat koko ajan evankeliumin ensimmäiseksi, mutta toki he iloitsevat tarpeellisesta aineellisesta avustakin, ellei siihen liity ankaria ehtoja rajoittaa se seurakuntaelämän ulkopuolelle.
Näiden seurakuntien jäsenet itse ovat todella ja jatkuvasti köyhiä, ja silti he ovat koko sydämestään mukana lähetyksessä ja todistajantehtävässä. He myös osallistuvat omissa yhteiskunnissaan “oman kaupunkinsa parhaan etsimiseen” VT:n profeetan, Jeremian, meille antaman kehotuksen mukaan.
Moni köyhä puolestaan jossain muualla on katkera: “Tiedän, että maailmassa on ruokaa, puhdasta vettä ja lääkkeitä, joista saisin avun, mutta minä en sitä hyvää saa.”
Me kristityt tiedämme, että synti estää ruuan, lääkkeiden ja hyvän veden tulemisen köyhien luo.
Niin paljon ahneutta – myös rakenteellista – on maailmassa, niin paljon piittaamattomuutta, välinpitämättömyyttä, huonoa järjestelykykyä, jäykkyyttä hallinnossa ja kansainvälisissä määräyksissä, että maallisenkin hyvän eteneminen estyy, vaikka toki apua paljon annetaankin.
***********************
Tämä teksti haastaa meidät äärimmäisen vakavasti kuoleman edessä. Tämä teksti haastaa meidät äärimmäisen vakavasti myös elämän edessä. Nämä haasteet voidaan kohdata vakavasti ja oikein vain Jeesuksen Kristuksen ristin edessä. Amen.
(Saarnaa on hieman muokattu, ja sitä lyhennettiin pitämishetkellä jumalanpalveluksen aikataulun vuoksi.)