Oletko joskus halunnut jotain niin paljon, että olet sen vuoksi ollut valmis jopa tekemään itsesi naurunalaiseksi? Jos olet, niin se on onniteltavaa. Jos jotain haluaa oikein paljon, niin sen eteen on oltava valmis näkemään vaivaa. Se voi vaatia yllättävän paljon rohkeutta ja kummallisiakin asioita. Jos en rohkaistu kokeilemaan ja yrittämään, niin en myöskään löydä uutta. Muutoksen edellytyksenä on usein rohkeus. Itsensä kritiikille ja epäonnistumiselle altistaminen voivat mahdollistaa yllättävien löytöjen tekemisen. Jopa väärät valinnat voivat olla osoittamassa tietä oikeaan suuntaan.
Sakkeuksella oli omaisuutta, valtaa ja asemaa sekä talo palvelijoineen, näin Raamattu kertoo. Tästä huolimatta hänen elämä osoittautui jollakin tavalla ontoksi. Valinnat, joita Sakkeus oli tehnyt, eivät tuntuneetkaan kestäviltä. Ne jättivät Sakkeuksen sisimpään kummallisen ja selittämättömän kaipuun. Tähän kaipuuseen hän lähti etsimään vastausta, kun hän halusi nähdä Jeesuksen. Ehkä Sakkeus mietti: Olenko valinnut ja toiminut oikein? Minkä varaan olen elämäni rakentanut? Onko olemassa jotain muuta kuin tämä näkyvä todellisuus? Mikä on minun tehtäväni ja paikkani tässä maailmassa? Voi olla, että sinä mietit näitä samoja kysymyksiä. Perustaltaan kysymys oli ja on olemassaolon tarkoituksesta, jostain sellaisesta olemisesta, johon vastausta ei löydy omasta itsestä.
Sakkeuksella oli siis kaipuu johonkin muuhun kuin mitä hänen elämässään sillä hetkellä oli. Kaipaus sysäsi hänessä muutoksen liikkeelle. Kaipuu on vahva tunne. Kaipuu voi kätkeä sisäänsä valtavasti unelmia. Kun kaipaa, niin silloin kaikki on vielä mahdollista. Silloin voi unelmoida jostain, joka siintää ehkä kaukana edessä, mutta joka voi joskus muuttua todellisuudeksi. Vaikka siihen voi sisältyä hiukkasen surumielisyyttä, niin perustaltaan se on valoisa. On hienoa, jos on jotain, mitä kaivata. Kaipuu kertoo elämän uskosta, luottamuksesta elämän mahdollisuuksiin.
Kaipuu sopii itse asiassa erinomaisesti suomalaiseen melankoliseen luonteeseen. Mistäpä muusta lukuisat ja pidetyimmät laulut kertovat kuin kaipuusta. Eräässä suomalaisessa biisissä lauletaankin mielestäni osuvasti ”Rakkaus on ruma sana. Kaipaus soi kauniimpana.” Ehkä se kertoo juuri siitä suuresta unelmasta, että kaipuussa kaikki on vielä mahdollista ja ikään kuin turmeltumatonta.
Anna-Maija Raittilan suomentamassa virressä 415 laulettiin: ”Kaipauksesta lähdemme liikkeelle, kaipauksesta”. Kaipuu on valtava, dynaaminen voima, joka sysää meidät liikkeeseen. Sakkeuksen kaipuu oli niin suuri, että hän ei antanut edes esteiden pysäyttää häntä. Raamattu kertoo meille, että Sakkeus oli tavanomaista pienempi mies, eikä näin ollen ylettynyt kurkistamaan väkijoukon takaa. Hän arvioi kuitenkin tilanteensa ja ne ongelmat, jotka estivät häntä saavuttamasta päämääräänsä. Sitten hän toimi ja lähti liikkeelle juoksujalkaa. Hän halusi varmistaa, että ehtii ennen muita ja saa näköalapaikan. Sakkeus ei antanut pienikokoisuutensa estää päämäärän saavuttamista, vaan otti riskin tulla nähdyksi, otti riskin tulla naurunalaiseksi ja otti riskin myös epäonnistua. Voi sanoa, että Sakkeus oli rohkea mies. Jokainen meistä tietänee kokemuksesta, ettei ole niin helppoa kohdata ja tunnustaa omia esteitään, puhumattakaan siitä, että ne pystyisi ratkaisemaan.
Niin se vain taitaa olla, että jokaisella meistä on jokin oma pienikokoisuutemme, esteemme, minkä vuoksi emme voi, osaa tai uskalla toimia niin kuin oikeasti tahtoisimme. Joidenkin esteet ovat hyvin näkyviä, mutta useampien esteet ovat piilossa muilta. Monesti pelkäämme pienikokoisuutemme paljastumista ja naurunalaiseksi joutumista niin, että peitämme sen itseltämmekin ja annamme asioiden vain olla. Huomaamme, ettei meistä löydykään naista tai miestä kiivetä puuhun ja selättää ongelmaamme. On helpompi jäädä toisten selän taakse ja todeta: ”En minä näe.” Uskallus muutokseen puuttuu.
Vaikka tietäisikin, että muutos olisi tie parempaan, niin se voi olla silti hyvin pelottava. Huononkin kanssa kun oppii ajan myötä elämään. Vaikka huonosta ei pidä, niin siitä voi tulla jollain oudolla tavalla niin tuttua, että rohkeus muutokseen ei riitä. Muutos on aina muutos, vaikka se veisi parempaan suuntaan. Se voi vaatia enemmän voimavaroja kuin vanha. Muutoksen myötä voin joutua ottamaan todellisen vastuun elämästäni ja valinnoistani. Minun täytyy irrottautua vanhasta ja jättää entisten syyttely.
Voiko muutos sitten ylipäänsä olla edes mahdollinen? Palaan päivän virteen 415. Sieltä löytyy vastaus. Laulamme nyt uudelleen virren 415 kolmannen säkeistön. ”Säikytä et, pelkoon et kutsu, kun vastuumme näytät. Riemulla täytät, herätät toivon ja riemulla täytät.”
-Kun Jumala antaa tehtävän ja vastuun, niin hän antaa samalla rohkeuden ja toivon! Ei meitä kutsuta pelkoon, vaan vastuun kantamiseen aidosti ja rohkeasti.
Jos sinä kaipaat, niin voit löytää uutta. En lupaa, että muutos on helppo. Ja tietysti, olipa muutos mikä hyvänsä, siitä tulee nurinaa. Väkijoukkokin paheksui Jeesuksen ratkaisua mennä Sakkeuksen luokse kylään. Mutta, mitä sitten? Kun sinulle annetaan vastuu, niin silloin sinua ei kutsuta pelkoon, vaan riemuun ja toivoon.
Mistä Sakkeus tarkalleen ottaen sai voiman muuttaa kaipauksensa vastuun kantamiseksi? Kun luet kertomusta, niin huomaat, että kaiken saa aikaan yksi katse! Jeesus nostaa katseensa Sakkeukseen. Kyllä Jeesus näkee Sakkeuksen elämän rikkinäisyyden ja valheellisuuden. Mutta hän ei käännä katsetta pois ja mene ohi. Päinvastoin, hän pysähtyy ja puhuttelee nimeltä ja kutsuu itse itsensä kylään Sakkeuksen luokse. Jeesus näkee Sakkeuksen kaipuun.
Rakkauden katse on vastaus tuohon Sakkeuksen kaipuuseen. Koska Sakkeus on itse tullut nähdyksi ja kosketetuksi, niin hän voi kohdata muut. Tästä seuraa valtava muutos Sakkeuksen elämässä. Se vaikuttaa hänen perhepiiriinsä ja vieläpä koko yhteisöön. Kiskuri ja miehittäjämaan palvelija, mies, joka on huijaamalla hankkinut omaisuutensa, havahtuu vastuuseen. Spontaanin ilon synnyttämänä Sakkeus lupaa: ”Herra, näin minä teen: puolet omaisuudestani annan köyhille, ja keneltä olen liikaa kiskonut, sille maksan nelinkertaisesti takaisin.” Näin yksilön muutoksesta tulee samalla yhteisön muutos. Kaipuu löytää vastauksen ja muuttaa elämää niin, että entinen ei ole enää mahdollista.
Jeesuksen kyläilykutsua ei esitetty vain 2000 vuotta sitten Sakkeukselle, vaan se esitetään myös tänään täällä Agricolan kirkossa ja siellä radioiden äärellä. Jeesus kääntyy puoleesi, katsoo sinua, armahtaa ja kutsuu nimeltä. Hän tarjoutuu tulemaan kotiisi. Meitä monin tavoin vajavaisia ja rikkinäisiä hän katsoo rakkauden silmin. Hän ei taivuta meitä koskaan miekalla tai painostamalla, vaan me saamme taipua hänen lempeän katseensa alla.
Ranskassa sijaitsevan ekumeenisen Taizé-yhteisön yhdessä laulussa sanotaan: ”Kun rakkaus valtaansa saa, se levon sieluun antaa. Kun rakkaus valtaansa saa, se levon sieluun antaa.” Tarkka käännös alkuperäistekstistä valottaa sisältöä vielä selkeämmin. Laulussa todetaan, että sielu, joka vaeltaa rakkaudessa, ei uuvu eikä uuvuta toisia. Tästä on kyse Jumalan läsnäolossa. Tästä on kyse lähimmäisenrakkaudessa, joka ei ole taakka kumminkaan puolin. Jumalan meille lahjoittama pelastus on jo tässä ja nyt. Se on rakkaudessa, joka ei uuvu eikä se uuvuta. Sen tarkoitus on muuttua konkretiaksi ja vaikuttaa ympäröivään todellisuuteemme jo täällä maailmassa.
Emme voi koskaan löytää olemassaolon tarkoitusta vain itsestämme. Olemassaolon tarkoitus löytyy suhteessa Jumalaan ja suhteessa toisiin ihmisiin. ”Kun rakkaus valtaansa saa, se levon sieluun antaa.”