Matt. 13:44–46
Jeesus sanoi:
”Taivasten valtakunta on kuin peltoon kätketty aarre. Kun mies löysi sen, hän peitti sen uudelleen maahan, ja sitten hän iloissaan myi kaiken minkä omisti ja osti sen pellon.
Taivasten valtakunta on myös tällainen. Kauppias etsi kauniita helmiä. Kun hän löysi yhden kallisarvoisen helmen, hän myi kaiken minkä omisti ja osti sen.”
Viime vuosina suosioon on noussut uudenlainen harrastus – metallinpaljastimilla peltojen ja pientareiden haravoiminen ja jopa aarteenetsintä. Harrastuksesta tehdään melkeinpä joka kesä juttuja lehtiin ja uutisiin. Harrastuksen yleistyminen tarkoittaa myös sitä, että entistä tarkemmin täytyy myös levittää tietoa siitä, mitkä lait ja säännöt pätevät tähänkin harrastustoimintaan. Muinaismuistoalueilla ei saa kaivella, ja ylipäänsä kaivamiseen täytyy olla maanomistajan lupa. Uutisjuttuihin päätyvät yleensä hienoimmat ja merkittävimmät löydöt, vaikka suurimmaksi osaksi paljastin kuulemma piippailee varsin nuorista romulöydöistä, säilyketölkeistä ynnä muista.
Tässä kohdin ehkä näkyy, että joiltakin osin ihminen on pysynyt hyvin samanlaisena vuosituhannesta toiseen. Ajatus aarteesta kutkuttaa. Tämän pyhän evankeliumitekstissä pellosta löytyy aarre. Tällainen kertomus oli antiikin aikana hyvin tavallinen ja suosittu – tarinan päähenkilö löytää pellosta aarteen ja rikastuu. Toisaalta, tällaisen aarteen löytyminen saattoi olla ihan varteenotettava vaihtoehto: aikana, jolloin pankkeja, varsinkaan luotettavia sellaisia, ei ollut, ihmiset hautasivat omaisuuttaan maahan turvaan tai talteen. Ja kun maailma ja ihmisen elämä on aina epävarmaa, aina joskus kävi niin, että omaisuus jäi maan poveen, kukaan ei tullut sitä tarkoituksella noutamaan.
Evankeliumitekstissä käsiteltiin myös omistuskysymystä; antiikin klassisiin lainopillisiin ongelmiin kuului pohdinta sen suhteen, kuuluiko aarre tällaisessa tilanteessa löytäjälle, pellon omistajalle vai hallitsijalle. Samaa pohdintaahan on myös helposti nykyaikaisessa aarteenetsinnässä: Yli satavuotiaista esineistä pitää välittömästi ilmoittaa Museovirastolle, lopettaa kaivaminen ja välttää esineen puhdistamista – ympäröivä aluekin on historiantutkimuksen ja arkeologian kannalta tärkeää. Ehkä joskus käy myös niin, että näin ei tehdä, ja esineet päätyvät Kansallismuseon sijaan löytäjän hyllyyn tai pimeille markkinoille. Evankeliumissa loppuratkaisu on jopa vähän yllättävä: mies hautaa aarteen takaisin ja hankkii pellon itselleen.
Jeesuksen vertauksien keskus ei kuitenkaan ole siinä, mikä on aarteen laillinen omistussuhde, vaan vertauksien tarkoitus on kertoa Jumalan valtakunnasta. Sekä vertaus peltoon kätketystä aarteesta että helmestä kertovat saman asian eri vertauskuvalla. Jumalan valtakunta on kätketty, mutta se on löydettävissä. Ja kun se löytyy, ihmisen tulisi tehdä kaikkensa saadakseen sen.
Jumalan tai taivasten valtakunta on Jeesuksen opetuksien keskeinen käsite. Esimerkiksi Jeesuksen opettamassa Isä meidän -rukouksessa rukoilemme: ”tulkoon sinun valtakuntasi”. Jumalan valtakunta tarkoittaa katekismuksemme mukaan Jumalan läsnäoloa ja vaikutusta tässä maailmassa ja ikuisuudessa. Taivasten valtakunta tuli todeksi siinä, miten Jeesus maan päällä paransi sairaita ja kohtasi ihmisiä, erityisesti yhteiskunnan laidoilla ja hyljeksittyinä olevat. Taivasten valtakunnan ominaispiirteitä ovat Raamatun mukaan oikeudenmukaisuus, rauha, ja lähimmäisenrakkaus. Täydellisesti valtakunta toteutuu vasta tuonpuoleisessa ja aikojen lopussa, mutta jollakin tavalla taivasten valtakunta on läsnä jo tässä ajassa.
Tämän sunnuntain aihe, katoavat ja katoamattomat aarteet, ohjaa myös miettimään, mitkä aarteistamme ovat katoavaa ja mikä katoamatonta. Ajatus ei välttämättä ole ihan helppo. Koko länsimainen maailmamme on rakennettu katoavien aarteiden tavoittelulle. Tätä saarnaa valmistellessa mieleeni tuli sanonta “käärinliinoissa ei ole taskuja”, ja ajan tapaan guuglasin lauseen. Heti löytyi useampikin sijoitusblogi, jossa oli tartuttu sanontaan ja kilvan kerrottiin, kuinka pielessä se on – fiksu omaisuuden kartutushan on mitä järkevintä toimintaa ja auttaa elämään ainakin vähän huolettomammin. Blogiteksteissä tunnuttiin ajattelevan niin, että sanonnalla puolustetaan sitä, että ei säästetä lainkaan ja haluttiin vastustaa sellaista ajattelua. Mutta minun mielestäni sitten näissä sijoitusblogeissa jäi huomaamatta tuon sanonnan perimmäinen tarkoitus: se, että tästä ajasta emme saa mitään tavaraa mukaamme.
Maailmankaikkeuden mittakaavassa ihmisen elämä, vaikka kuinka pitkä se olisikin, on kovin lyhyt. Sananparsi ei ensisijaisesti ehkä kerrokaan siitä, miten tulisi suhtautua rahaan, sen kuluttamiseen tai säästämiseen vaan siihen, mihin käytämme aikamme, mihin suuntaamme ajatuksemme, missä on sydämemme tätä elämää eläessämme.
Taivasten valtakunnasta evankeliumi puhui aarteena, ja Matteuksen evankeliumissa Jeesus puhuu toisaalla myös aarteesta. ”Missä on aarteesi, siellä on sydämesi.” Se, mihin ihminen tarmonsa ja intonsa suuntaa, on hänen aarteensa. Ja kovin moni tämän ajan aarteista on katoavaa.
Katoava on ehkä siinä mielessä huono sana, että eiväthän meidän materiaaliset tavaramme varsinaisesti katoa, ja se onkin ehkä ongelman ydin. Chilessä Atacaman autiomaassa on sellainen vuori käytöstä poistettua tekstiiliä, että se näkyy avaruuteen asti. Vaatteet, jotka jäävät myymättä Yhdysvalloissa, Euroopassa ja Aasiassa laivataan Etelä-Amerikkaan. Tekstiilijätettä, eli käytetyt mutta käyttöön kelpaamatonta vaatetta rahdataan eri puolilta maailmaa Afrikkaan valtaviksi kaatopaikoiksi. Katoavat aarteemme eivät niin helposti katoa tästä maailmasta. Ja jo ennen kuin nuo aarteet ovat päätyneet meille ja koteihimme, niiden valmistukseen liittyy paljon kadottavaa: lapsia katoaa tehtaiden pitkiin työpäiviin, kaivoksien pimeyteen, aikuiset tekevät pitkä vuoroja olemattomalla palkalla ja huonoissa olosuhteissa.
Tavaran tavoittelu tuhoaa – tuhoaa maailmaa, tuhoaa ihmisten elämää – ja mitään siitä emme lopulta saa mukaamme.
Johtopäätöksen tästä ei kuitenkaan tarvitse välttämättä olla Saarnaajan kirjasta tuttu ”Turhuuksien turhuus, kaikki on turhuutta.” Evankeliumissa mies löysi pellosta aarteen, kauppias helmen. Molemmat myivät kaiken mitä omistivat tuon aarteen saadakseen. Katoamatonta on Jumalan valtakunta ja sen aarteet: oikeudenmukaisuus, rauha, rakkaus. Pelastus. Usko Jeesukseen on aarre, joka ei mahdu käärinliinan taskuihin, sillä se asuu sydämessä, ja se johtaa elämän päätyttyä taivaan kotiin. Mutta tämä aarre ei ole vain tuonpuoleinen aarre, vaan käypää valuuttaa jo tässä ajassa ja maailmassa.
Kristinuskon suurin mysteeri on itse Jumala: kolmiyhteinen Jumala, joka Pojassa syntyi ihmiseksi tähän maailmaan, eli ihmisen elämän, palveli, auttoi ja kohtasi, kuoli ristillä meidän puolestamme. Palveli rakkauden tähden. Kristuksen elämä kulki läpi kivun, tuhon ja kuoleman siksi, että meillä olisi elämä. Tämä Kristuksen rakkaus kutsuu meitä katsomaan kauemmas kuin omat mielitekomme, mainosten ja sosiaalisen median luomat houkutukset ja niiden tarjoaman elämäntavan. Kristus on rakastanut meitä, tämä rakkaus kutsuu meitä katsomaan maailmaa, sen ihmisiä ja koko luomakuntaa rakkauden silmälasien läpi. Tässä elämässä tarvitsemme toki monenlaista, mutta tärkeää olisi muistaa se, mikä on pysyvää, hyvää ja katoamatonta. Taivasten valtakunnan tuntomerkkejä ovat rauha, ilo, oikeudenmukaisuus. Käärinliinoissa ei ole taskuja. Missä on aarteesi, siellä on sydämesi.