Jeesus sanoi opetuslapsilleen:
”Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua. Sillä se, joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka elämänsä minun tähteni kadottaa, on sen löytävä. Mitä hyödyttää ihmistä, jos hän voittaa omakseen koko maailman mutta menettää sielunsa? Millä ihminen voi ostaa sielunsa takaisin? Ihmisen Poika on tuleva Isänsä kirkkaudessa enkeliensä kanssa, ja silloin hän maksaa jokaiselle tämän tekojen mukaan.”
Tässä saarnassa lähestyn ydintä aika kaukaa kiertäen ja omakohtaisesta ponnistaen, mutta ei hätää. Aion päästä myös tämän tekstin ytimeen, joka on kristityn suhde rahaan ja nöyryys ja kiitollisuus.
Kotona pienen porraskäytävän ikkunan välissä on asetelma simpukoista ja kivistä. Nuorimmaiseni teki sen muutama vuosi sitten synttärisiivouksen yhteydessä. Kivet ja simpukat on tuotu eri reissuilta matkamuistoiksi. Joku viikko sitten vilkaisin ikkunaa, ajattelin, että se pitäisi pestä ja katsoin hetken tarkemmin kiviä ja helmiäisen hehkuisia kuoria.
Ne kauniit kivet ja simpukat symboloivat minulle tärkeää arvovalintaa. Luovuin yksin jäätyäni omistusasuntohaaveesta ja päätin sen sijaan sijoittaa muistoihin, pienen perheeni yhteisiin matkoihin. Samalla logiikalla olemme tuoneet ostosten sijaan matkoista muistoksi kiviä ja simpukoita. Olen ajatellut, että satsaan katoamattomiin aarteisiin eli muistoihin. Materiaa en saa mukaani kun aika minusta kerran jättää, mutta muistot ovat elinaikaisia, olen perustellut itselleni tiettyä hyveellistä intoa puhkuen.
Vähän aikaa sitten sitten tuijotin niitä ikkunanvälissä olevia koristeita ja tajusin, etten enää muistanut millaisilta rannoilta mikäkin kivi oli tuotu. Olin unohtanut mihin helteiseen päivään tai sateiseen hetkeen mikäkin simpukka liittyi.
Kaikki nämä pyhän tekstit puhuvat jollain tavalla kristityn suhteesta rahaan. Ääripäät ovat pahasta, summaa Sananlaskujen kirja ja viisaasti ymmärtää, että jos rahalla aina saa, voi syntyä harhakuva siitä, ettei Jumalan apu ole tarpeen. Sananlaskujen kirja ymmärtää myös, ettei köyhyys jalosta vaan näivettää ja saattaa käynnistää eloonjäämiskamppailun, jossa taklataan ohikulkijoita.
On ilmiselvää, että ensimmäinen Timoteuksen kirja ja Sananlaskujen kirja näkevät rikkauden vaarallisena ihmiselle. Evankeliumiteksti menee pidemmälle, se ei varoita enää pelkästä materiasta vaan kaikesta millä peitämme riippuvuutemme Jumalasta.
Mihin Matteuksen evankeliumi sitten opastaa puhuessaan elämän kadottamisesta tai sen löytämisestä? Ei ainakaan vertaamaan rahasuhdettaan muiden rahoihin. Kuvittelen, että yritän kulkea keskitietä suhteessa rahaan niin kuin Sananlaskut sanovat. Siitä huolimatta olen vaikkapa romanian romanin silmissä upporikas, minulla on koti, jossa on koristeena simpukoita turkooseista vesistä. Lapseni syövät joka päivä ja heillä on koulunkäyntiin tarvittavat välineet.
Omien valintojensa hyvyyttä tai huonoutta on vaikea itse arvioida. Ajattelen, että on ihmiselle tyypillistä perustella omat valintansa ja ratkaisunsa hyviksi. Kuvittelen, että vältän rikkauksien keräämistä, kun en hanki materiaa. Samaan aikaan kahmin muistoja ja vieläpä samalla kerään hyvyyspisteitä sillä ahneesti.
Pitääkö meidän sitten heittäytyä tuhkaan ja pyöriskellä katumuksessa? Ehkä, mutta tämä evankeliumiteksti antaa kaksi toisenalaista neuvoa: nöyryys on niistä ensimmäinen.
Sillä se, joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka elämänsä minun tähteni kadottaa, on sen löytävä. En ehkä ole ihan niin hyvä kun ajattelen olevani, mutta ei se mitään! Jumala ei halua hyveellisyyttämme tai rahojamme vaan yhteyttä. Hän toivoo, että me joka päivä riipumme hänen viisautensa varassa. Nöyryys on sitä, että jättäydymme Jumalan varaan: tässä mä nyt tänään räpistelin, hyvin tai huonosti, halusin kuitenkin olla sun omasi.
Jeesuksen sanat kehottavat kiitollisuuteen. En omista onnellista osaani. Monenlaiset rikkaudet johtuvat olosuhteista, joita emme itse ole valinneet. Suomalaisuus tarjoaa toisenlaiset mahdollisuudet toteuttaa elämäänsä kuin romanialaisuus tai syyrialaisuus. Saamamme koulutus auttaa kehittymään taitavana ammattilaisena tai tehokkaana yrittäjänä. Omaksi kokemamme onnistumisetkin ovat yleensä monen ihmisen tuen ja avun ansiota. Kaikki mitä meillä on, on lahjaa ja siksi kiitollisuuden harjoittaminen on vastalahjamme kaiken antajalle, Jumalalle.
Mitä tästä evankeliumitekstistä jäi siis käteen? Rahasuhteestaan ei kannata tuntea ylemmyyttä tai alemmuutta tai verrata muiden omaisuuteen, sillä siitä ei oikein tai väärin eläminen selviä. Nöyryys jättäytyä Jumalan arvioitavaksi on tämän tekstin ydin.
Omasta hyvinvoinnistaan ei kannata tuntea syyllisyyttä tai ylpeyttä vaan kiitollisuutta. Nöyryys ja kiitollisuus pitävät meidän kiinni Jumalassa ja Jumala ohjaa meidän askeleemme oikeaan suuntaan, ottamaan ristimme iloiten ja kiitollisina eikä hampaat irvessä puristaen. Hän ohjaa tiemme kohti yhteistä hyvää ja omasta jakamista, oli se sitten muistoja tai rahoja.