1.
Kirkkomessu, sanoo päivän evankeliumi. Niin Biblia kääntää sanan, joka on myöhemmin korvattu puhumalla temppelin vihkimisen muistojuhlasta.
Biblian käännöksen taustalla saattaa olla Martti Lutherin raamatunkäännöksen ratkaisu. Siinä puhutaan Kirchweih -juhlasta eli kirkon vihkimisen muistojuhlasta.
Siitä puolestaan on saanut nimensä tietty Saksassa yhä vietettävä kylä- ja kaupunkijuhla. Alunperin silloin on vietetty messua oman kirkon vihkimisen muistoksi. Nykyisin juhla näyttäytyy melkoisina markkinoina karuselleineen ja makkarakojuineen ainakin siellä, missä me toistakymmentä vuotta asuimme. Rheinhessenissä juhlien nimi on Kerb, mutta muualla se voi olla myös Kirmes eli Kirkkomessu – kuten Bibliassa.
Ehkä Suomessakin on vietetty kirkkomessua. Joka tapauksessa Biblia käyttää tätä sanaa tarkoittaessaan Jerusalemin temppelin uudelleen vihkimisen muistojuhlaa.
Uusi vihkiminen oli ollut tarpeen pakanoiden häväistyä temppelin kuningas Antiokhos IV Epifaneen aikana. Jumalan huone oli muutettu pakanajumala Zeun temppeliksi. Sen tähden se piti uudelleen pyhittää samaan tapaan kuin Venäjällä ne kirkot, jotka Neuvostoliiton aikana muutettiin talleiksi tai elokuvateattereiksi ja sitten korjattiin ja otettiin jälleen seurakunnan käyttöön. Ne vihittiin uudelleen Jumalan huoneeksi, jonka Hänen sanansa ja sakramenttinsa pyhittävät.
2.
Ja nyt siis Jeesus oli viettämässä temppelin vihkimisen muistojuhlaa Salomon pylväskäytävässä. Oli talvi. Jerusalemissa ei ehkä ollut lunta eikä pakkasta, vaan todennäköisemmin märkää ja kylmää. Pylväskäytävä tai esihuone, kuten Biblia sanoo, tarjosi jonkinlaista suojaa tuulelta ja sateelta.
Olikohan myös Jerusalemissa silloin markkinat? En tiedä. Sen kuitenkin tiedän, että temppeli oli Jeesukselle rakas paikka.
Tämän päivän 1. vuosikerran evankeliumissa kerrotaan, kuinka Jeesus jäi kaksitoistavuotiaana temppeliin hänen perheensä lähtiessä juhlista takaisin kotiin. Muistamme, mitä Hän sanoi, kun Hänet viimein löydettiin keskustelemasta juutalaisten oppineiden kanssa: Ettekö tienneet, että minun pitää niissä oleman, jotka minun Isäni ovat?
Tästä tilanteesta oli kulunut yli viisitoista vuotta, kun kohtaamme tämän päivän evankeliumissa Jeesuksen jälleen temppelistä opettamassa ja keskustelemassa. Ja kuten aina, nytkin Hän sähköistää ilmapiiriä. Ympärillä kuhisee uteliasta, kiihtynyttä väkeä. Kuinka kauvan sinä meitä pidät ylös? Jos olet Kristus, niin sano meille selkiästi! Niin kysytään.
3.
Se Seimen Lapsi, joka tuotiin temppeliin Marian puhdistuspäivien täyttyessä, lähti sieltä melkein yhtä tuntemattomana vanhempiensa kanssa pois. Kaiketi vain muutama paikalla ollut sai kuulla hurskaitten vanhusten, Simeonin ja Hannan todistuksen Jeesuksesta.
Jotakin merkillistä oli silti tapahtunut. Ei Herodes olisi muuten lähettänyt joukkojaan Beetlehemiin. Sitten vastasyntyneen Lapsen jäljet häviävät Egyptiin.
Seuraavan kerran Jeesus ilmestyy hetkeksi julkisuuteen, kun Hän on kaksitoistavuotias. Jälleen se tapahtuu Jerusalemin temppelissä. Jeesus on tulossa siihen ikään, jolloin pojan katsotaan olevan itse vastuussa elämästään ja vaelluksestaan Jumalan edessä vähän samaan tapaan kuin me ajattelemme konfirmaatiosta. Ja tätä vastuutaan Jeesus osoittaa tavalla, joka saa kaikki hämmästymään:
Jeesus-poikanen kokoaa ympärilleen oppineiden juutalaisten piirin. Viisaat ja lukeneet miehet ihmettelevät Hänen tietojensa määrää ja hengellistä kypsyyttään. Tässä pojassa on jotakin erikoista, he ajattelevat.
Sitten Jeesus taas häviää julkisuudesta. Hän tulee uudelleen esiin vasta vajaat kolmekymppisenä miehenä. Silloin alkaa Hänen julkisen toimintansa aika. Enää Jeesus ei ole piilossa eikä vain hetkeksi aiheuta hämmennystä ympäristössään. Nyt kaikki tuntevat Hänet, eikä Hänen ympärillään ole enää koskaan rauhallista eikä hiljaista.
4.
Ja jälleen ollaan Jerusalemin temppelissä. Se oli juutalaisille tärkeä ja rakas paikka. Siihen oli Jumala sitonut oman, pelastavan läsnäolonsa. Jumala katsoi niiden puoleen, jotka temppelissä tai vaikka vain siihen päin kääntyneinä rukoilivat Häntä. Ja siellä toimitettiin Mooseksen laissa säädetyt uhrit.
Temppeli oli myös Jeesukselle rakas – erityisen rakas. Hän rakkautensa temppeliin oli kiivasta rakkautta. Kiivauden näemme, kun Hän kaataa temppelin rahanvaihtajien pöydät ja ajaa heidät uhrieläimineen ulos. Näin kirjoittaa P.Johannes vuoden 1938 raamatunkäännöksen mukaan: Silloin hänen opetuslapsensa muistivat, että on kirjoitettu: ’Kiivaus sinun huoneesi puolesta kuluttaa minut’. (Joh. 2:17)
Jeesuksen kiivaus ei ollut kiivautta temppeliä vastaan, vaan temppelin puolesta. Jeesus halusi puhdistaa sen kansojen rukoushuoneeksi. Hän ei halunnut sen olevan markkinapaikka.
Siitä huolimatta Jeesus sanoo opetuslapsilleen, jotka ihailevat Herodeksen upeasti korjaamaa temppeliä: Näetkös nämä suuret rakennukset? Ei näistä jätetä kiveä kiven päälle, jota ei maahan jaoteta. (Mark. 13:2)
Ja kun Jeesus lopulta tuomitaan kuolemaan, ratkaisevaa osaa näyttelee lause, jonka Hän oli todella sanonut. Hän sanoi senkin temppelissä pian sen jälkeen, kun Hän oli ajanut sieltä rahanvaihtajat ulos: Jaottakaat maahan tämä templi, ja minä tahdon sen kolmantena päivänä rakentaa ylös. (Joh. 2:19)
5.
Me tiedämme, ettei Jeesus tarkoittanut Jerusalemin temppeliä. Se todellakin hajotettiin. Ei sitä myöskään rakenneta uudelleen.
Jeesus tarkoitti todellista Jumalan Temppeliä, sitä, johon nähden Jerusalemin temppeli oli vasta tulevan varjo. Hän tarkoitti Temppeliä, jota Jerusalemin temppeli ja sen uhrit osoittivat sanoen: Ei täällä, vaan tuolla se on Jumalan lopullinen temppeli.
Jeesus tarkoitti itseään ihmisenä ja Jumalana, ja omaa ruumistaan, jonka Hän lopullisena uhrina meidän puolestamme ja meidän syntiemme sovituksena antaisi Jumalalle. Eikä Hän kuoltuaan jäänyt hautaan, vaan nousi kolmantena päivänä kuolleista. Jeesuksen kuolema ja ylösnousemus täyttivät ne lupaukset, joiden täyttymyksen kuva Vanhan liiton uhrit ja temppelipalvelus olivat.
Jeesuksen kuollessa temppelin esirippu halkesi kahtia avaten syntisille Hänessä itsessään, Hänen lihassaan, tien kaikkein pyhimpään. Hänen ikuisesti riittävän uhrinsa perusteella meillä on Hänessä uskon kautta se syntien anteeksiantamus ja iankaikkinen elämä, johon temppelijumalanpalvelus vasta ennakoiden viittasi.
Jeesuksen tullessa ihmisenä maailmaan temppelin menot olivat tulossa päätökseensä. Ne olivat käymässä tarpeettomiksi. Sillä Jumala ei enää vain katsonut temppeliinsä, vaan Hän tuli sinne itse. Hän tuli sinne omassa Pojassaan, Seimen Lapsessa, kaksitoistavuotiaassa Jeesuksessa ja kohta ristille astuvassa Messiaassa.
Jeesuksen piti totisesti oleman niissä, jotka Hänen Isänsä ovat, sillä temppeli oli samalla Hänen oma huoneensa ja asuntonsa! Minä ja Isä olemme yhtä, Jeesus sanoo päivän evankeliumissa. Hänen piti puhdistaa temppeli, lopettaa uhrimarkkinat ja tehdä omasta ja Isänsä talosta uskovien rukoushuone.
6.
Mutta mikä olikaan lopulta tämä talo ja huone? Sillä se jäi jäljelle sittenkin, kun Jerusalemin temppeli tarpeettomana hävitettiin. Niin saattoi käydä, koska oikea Jumalan temppeli on yhtäältä Kristus itse ja toisaalta ne, jotka on elävinä kivinä muurattu Pyhässä Hengessä kasteen ja uskon kautta Peruskiven, Jeesuksen päälle.
Tämä Jumalan temppeli on siellä, missä kasteen portista oikeaan lammastarhaan sisälle johdatetut uskovat kuulevat Jeesuksen opettavan ja jotka Hänen ruumiinsa ja verensä kautta aina uudelleen astuvat Kaikkeinpyhimpään. Se on se karitsaisten joukko, joka kuulee Hyvän Paimenen äänen, kuten Martti Luther sanoo kirkosta. Se on Kristuksen hengellinen ruumis, joka rakentuu meidänkin keskellemme.
Minun lampaani kuulevat minun ääneni, ja minä tunnen heidät, ja he seuraavat minua, ja minä annan heille ijankaikkisen elämän, ja ei heidän pidä hukkuman ijankaikkisesti, eikä pidä yhdenkään repäisemän heitä minun kädestäni. Niin Jeesus sanoo omasta kirkostaan ja seurakunnastaan.
7.
Sen tähden myös meille kirkko on rakas paikka. Sen tähden rakastamme Jumalan sanaa ja sakramentteja ja tulemme mielellämme niiden osallisuuteen ja toinen toistemme luo.
Nyt jouluna kokoonnumme seimen äärelle yhdessä paimenten kanssa, ja niiden Itämaan tietäjien, joita huomenna muistamme. Tulemme myös Golgatalle ja tyhjälle haudalle. Tulemme sanan kuuloon ja ehtoolliselle.
Meillä ei ole enää Jerusalemin temppeliä. Eihän meillä ole edes omaa kirkkorakennusta. Meillä on vain tämä Poselli. Se on joskus ollut rukoushuone. Nyt se on maallinen kokoustila.
Se kuitenkin vihittiin pian kaksi vuotta sitten uudelleen siihen käyttöön, jossa se sunnuntaiaamuisin muuttuu kirkoksi. Niin kuin Israelin kansa erämaassa, niin mekin pystytämme aina uudelleen Ilmestysmajan. Me olemme vaeltava Jumalan kansa, eikä meillä ole täällä pysyvää sijaa eikä edes omaa Jumalan huonetta. Mutta ei meiltä silti mitään puutu, ei yhtään mitään. Sillä meidän keskellämme opettaa ja kutsuu luokseen Hän, joka tekee temppelistä temppelin ja kirkosta kirkon: Herra Jeesus Kristus.
Sen tähden mekin veisaamme Herran huoneen ihanuudesta tänne tullessamme. Mekin löydämme täältä pesän kuin pääskynen, joka lepää Herran alttarilla. Täälläkin me uskossa jo näemme sen esiripun läpi, jonka Jeesus pyhässä syntymässään, ristin kuolemassaan, ylösnousemisessan ja taivaaseen astumsiessaan kerta kaikkiaan avasi itsessään meille. Täältäkin mennään taivaaseen. Amen.