Käy kirkossa – elät pidempään! Tule messuun – voit paremmin! Masentaako? Jumalanpalvelus helpottaa oloasi! Olisiko nämä hyvän kuuloisia mainoksia jumalanpalveluksista? Vai kuulostavatko ne aivan liikaa lupaavilta ja ihmisiä harhaanjohtavilta väitteiltä? Sorry nyt vaan, mutta nuo väitteet perustuvat tutkimustuloksiin. Nimittäin vuonna 2001 tehdyssä ruotsalaistutkimuksessa todettiin, että säännöllisellä jumalanpalveluksiin osallistumisella on myönteinen vaikutus kirkkokansan elinikään ja fyysiseen terveyteen. Lisäksi laajassa eurooppalaisessa vanhustutkimuksessa selvisi, että ahkera kirkossa käyminen vähentää masentuneisuutta. (Suomen Lääkärilehti 37/2001 ja Uutislehti 100 25.9.01)
Miksi sitten jumalanpalvelus pidentää ihmisen elinikää? Yksi syy on luultavasti kiireettömyys, mikä yleensä jumalanpalveluksessa vallitsee. Ihminen saa rauhoittua ja hiljentyä kirkossa kaiken kiireen keskellä – häneltä ei vaadita mitään, ja toisin kuin muualla yhteiskunnassamme: hänen ei tarvitse kilpailla messussa kenenkään kanssa. Toinen tärkeä tekijä on rippi, sillä se hoitaa kirkossa kävijän sielua, ja se tietenkin lisää terveyttä ja pitkää ikää. ”Terve sielu terveessä ruumiissa!” Kaiken tuon lisäksi ”käy kirkossa – elät pidempään” –lauseen voimme ajatella katsovan jo kohti iäisyyttä, sillä ikuinen elämä on totta vie äärettömän pitkä elämä, toisin kuin tämä lyhyt maallinen ihmiselämä.
Mutta miksi sinä tulit juuri tänään Herran huoneeseen? Jokaisella meistä on omat syynsä. Monet meistä ovat tänään tulleet kirkkoon hiljentymään ja rauhoittumaan. Ainakin osa meistä kaipaa Jumalan läsnäolon tuntua, ja kokee sitä ehtoollisessa. Osa meistä niin sanotusti lataa akkujaan – tai ehkä paremmin sanottuna saa messusta voimia alkavalle viikolle. Lähes itsestään selvää suurimmalle osalle meistä on halu kuulla Jumalan Sanaa. Ja jotkut ovat saattaneet tulla paikalle tapaamaan tuttuja eli seurakuntayhteyden takia. Joku saattaa olla tänään kirkossa kuuntelemassa, kun hänen kastetun lapsensa nimi luetaan ensimmäistä kertaa kirkossa kaikkien kuullen. Ja joku puolestaan saattaa olla kuuntelemassa, kun hänen edesmenneen läheisensä nimi luetaan kirkossa – viimeistä kertaa. Syitä siis tulla kirkkoon on monia, eikä niistä mikään ole huono syy.
Jeesuskin oli tullut Herran huoneeseen – temppelin vihkimisen vuosijuhlana. ”Kuinka kauan sinä kiusaat meitä? Jos olet Messias, sano se suoraan.”(Joh. 10:24) Kuinka joku voi sanoa Jumalan Pojalle näin? Kuinka joku voi väittää, että hyvä ja rakastava Jeesus kiusaa? Joskus meistä ihmisistä saattaa tuntua, että Jumala kiusaa meitä. Tarkoitan sitä, että ihminen on rukoillut ja rukoillut Jumalalta jotain, mutta vastausta ei kuulu. Meistä tuntuu ihan siltä, että Jumala ei kuule meitä, Hän on hylännyt meidät. Ja saattaa tuntua, että liu’umme vain kauemmas ja kauemmas Jumalasta. Mieleemme voi nousta ajatus: ”ehkä Jumalaa ei olekaan olemassa”. Onko minua vain huijattu, kun minulle on niin kerrottu? Onko uskoni aivan turhaa?
Miksi ihminen ei usko?
”Minähän olen sanonut sen teille, mutta te ette usko. Teot, jotka minä teen Isäni nimissä, todistavat minusta.” (Joh. 10:25) Miksi ihminen ei usko Jumalaan? Mikä saa esimerkiksi jonkun sanomaan sanomalehdessä, että kouluissa ei pitäisi jouluna kertoa satuja Jeesuksesta? Ennen joulua käytiin kiivasta keskustelua siitä, voiko koulun joulujuhlassa olla kristillisiä perinteitä? Siis – haloo! Joulu, joka on niin kristillinen juhla kuin olla voi, pitäisi joidenkin mielestä riisua kaikesta kristillisestä. Mitä siellä sitten saisi olla? Mikä on se sanoma, mikä olisi uskonnottomien mielestä sallittua joulujuhlissa? Olisiko se: ”Onkos täällä kilttejä lapsia?” Ilmeisesti vain näytelmiä ja lauluja kivoista pikku tontuista sekä suuren colajuomayhtiön punaiseen nuttuun pukemasta joulupukista. Ja kaikilla on niin mukavaa – hei tonttu-ukot hyppikää, nyt on riemun raikkahin aika! Tuota – eikös se pukkikin pitäisi poistaa, jos kaikki kristillisyys pitää kerran poistaa? Sillä joulupukin – Santa Clausin esikuva kun sattuu olemaan kristitty Smyrnan piispa pyhä Nikolaus 300-luvulta.
Käteeni osui tällä viikolla joulun Iltasanomat, josta bongasin kolumnin nimeltä ”Tapauskovaisuuden puolesta”. No sehän oli ihan pakko lukea. Sen oli kirjoittanut Tulva-lehden päätoimittaja Anne Moilanen. Tässä pieni pätkä tuosta kolumnista: ”Heidän (siis uskonnottomien) mielestään kristilliset perinteet loukkaavat uskonnottomien oikeuksia ja lietsovat luterilaisuuden harjoittamiseen. Hohhoijaa. Jos minun joulurauhaani jokin häiritsee, niin uskonnottomien fasismi. Jos joulusta poistaa kristillisyyden, mitä jää jäljelle? Miksi joulua sitten vietetään, jos ei Jeesuksen syntymän muistoksi?” Aamen! Kiitos tästä.
Okei – aina joku pikku ateisti haluaa muistuttaa, että joulu ei ollut alun perin kristillinen juhla. No ei ollut ei. On kuitenkin aivan turha kitistä joulun alkuperäisestä merkityksestä, sillä kristitty joulu syrjäytti jo lähes 1700 vuotta sitten 17. joulukuuta vietetyn pakanallisen saturnaliajuhlan ja 25.12. voittamattoman auringon päivän. Ja eikö ole aika nerokasta, että kun kansa oli joka tapauksessa tottunut juhlimaan pimeimpään vuoden aikaan, niin kirkko antoi juhlille uuden merkityksen: Kristus on syntynyt! Kristus – vanhurskauden aurinko – voitti pakanalliset uskomukset.
”Mutta teille, jotka pelkäätte minun nimeäni, on nouseva pelastuksen aurinko, ja te parannutte sen siipien alla.” (Mal. 3:20)
Muuten – ateistit haluavat kutsua itseään vapaa-ajattelijoiksi. Mistä he ovat vapaita? Kristillisyydestä? Pelastuksesta? Viisaudesta? Armosta? Kyvystä nähdä Jumalan todellisuus? He eivät voi tietää mitään todellisesta vapaudesta, siitä, minkä vain Kristus voi antaa Häneen uskovilleen. ”Herra on Henki, ja missä Herran Henki on, siellä on vapaus.” (2. Kor. 3:17)
Niin – miten on mahdollista, että joku ei usko armolliseen Jumalaan, vaikka Hänen Poikansa Jeesus Kristus on tullut maailmaan, tehnyt ihmeitä, ja antanut lopulta elämänsä puolestamme. Jos tässä olisi kaikki, ehkä ymmärtäisin sen, mutta kun Jeesus nousi kuolleista – mikä on todellakin Jumalan ihme.Okei okei, siitä on about 2000 vuotta aikaa, ja jos ei ihminen omin silmin näe, on hänen vaikea uskoa, kuten tiedämme jo epäilevästä Tuomaastakin. Mutta miksi ihmeessä joku Jeesuksen ajan ihminen, joka näki omin silmin mitä ihmetekoja hän teki, kuuli miten voimallisesti Hän saarnasi, ei tajunnut, ymmärtänyt eikä uskonut, että tässä oli Jumalan lähettämä oma Poika?
Mikä meissä ihmisissä saa tuon aikaiseksi? On varmasti olemassa monta eri syytä, miksi ihminen ei usko Jeesukseen. Fariseukset noudattivat pikku tarkasti Vanhan testamentin säädöksiä. He olivat omasta mielestään ansainneet lain tarkalla noudattamisella pelastuksen. Sen sijaan nuo ihmiset, jotka seurasivat Jeesusta, eivät eläneet fariseusten mielestä niin kuin olisi pitänyt. Heidän mielestään Jeesusta seuranneet olivat väärässä – eivät he voineet pelastua tuolla tavalla – sehän olisi vastoin pyhiä kirjoituksia!
”Vapauteen Kristus meidät vapautti. Pysykää siis lujina älkääkä alistuko uudelleen orjuuden ikeeseen.” (Gal. 5:1)
Valitettavasti meissä kristityissäkin on jäämiä tuosta farisealaisuudesta. Kun meidän pitäisi armahtaa, niin me helposti tuomitsemme. Kun meidän pitäisi parantaa, niin me pikemminkin satutamme. Suremmeko surevien kanssa ja iloitsemmeko iloitsevien kanssa? Hei oikeesti – mikä meidän tehtävämme on toistemme keskellä? Eikö se ole viedä ilosanomaa eteenpäin? Eikö se, mitä Jeesus luki Nasaretin synagogassa, koske meitä kaikkia?
”Hän on lähettänyt minut ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman, julistamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista, päästämään sorretut vapauteen ja julistamaan Herran riemuvuotta.” (Luuk. 4:18–19)
Ei meidän ole tarkoitus elää elämäämme rauhassa ja turvassa kaikelta. Rauhan me kyllä saamme, kun sitä rukoilemme, mutta maailma ei voi sitä antaa, vaan sen antaa Herra. Ei – vaan meidän tehtävämme on viedä evankeliumia kaikille, etenkin niille, jotka eivät siihen usko!
Tehtävä
Nyt on uusi vuosi – uusi armon vuosi, ja meillä on paljon yhteistä tehtävää edessämme. Tänään siunataan tehtäväänsä seuraavan nelivuotiskauden luottamushenkilöt. Teillä on tärkeä tehtävä seurakunnan ylimpänä päättävänä elimenä. Tehtävä, johon teidät on vaaleilla valittu. Tuossa tehtävässä tarvitaan niin maallista viisautta, kuin uskoa, toivoa ja rakkautta.
Mutta se tehtävä, joka koskee ihan meistä jokaista, niin seurakunnan työntekijää, luottamushenkilöä kuin myös kaikkia seurakuntalaisia, on Jeesus antanut meille lähetyskäskyssään. Tähän käskyyn sisältyy myös ihan valtava Jumalan lupaus, johon me saamme joka päivä turvautua.
”Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.” (Matt. 28:18–20)