Herran huoneesta oli tullut paikka, josta todellinen elämä oli suljettu pois. Jeesuksen viesti on selvä. Jumalan palveleminen ei voi koskaan ylittää lähimmäisen tarpeita. Muistamme hänen sanoneen: ”Jos siis olet viemässä uhrilahjaasi alttarille ja siinä muistat, että veljelläsi on jotakin sinua vastaan, niin jätä lahjasi alttarin eteen ja käy ensin sopimassa veljesi kanssa. Mene sitten vasta antamaan lahjasi” (Matt. 5:23-24). Jeesus paransi sapattina. Sitä eivät uskonnolliset johtajat hyväksyneet. Ristiriita oli suuri. Tämä oli teko, jonka vuoksi Jeesuksen saamista pois päiviltä alettiin suunnitella,
Siksi hän ei alunperinkään ollut halukas menemään näille lehtimajan juhlille, vaikka veljet siihen kovasti kehottivat. Mutta taas tapahtui sama, joka tapahtui Kaanan häissä äidin pyytäessä Jeesukselta ihmettä. Jeesus kieltäytyi, mutta toimi sitten kuitenkin. Nytkin hän oli sanonut, ettei menisi juhlille, mutta meni sitten kuitenkin, vaikkakin salaa.
Emme tiedä rakastiko Jeesus juhlia. Ainakin hänestä kerrotaan, että hän oli sen ajan tavan mukaisesti 12-vuotiaana temppelissä (Luuk. 2:41-52), ja että hän tapansa mukaan osallistui synagoga-palveluksiin (Luuk.4:16). Tämän päivän johdantosanoissa sanotaan, että ”yhteinen jumalanpalvelus ja toistemme palveleminen kuuluvat yhteen.” Jumalanpalvelus ei siis ole erillinen saareke, jossa omistaudutaan vain Jumalan palvelemiseen. Jumalanpalveluksesta pikemminkin haetaan voimaa lähimmäistemme kohtaamiseen arjen keskellä – toinen toistemme palvelemiseen. Näin näytti olevan Jeesuksenkin kohdalla. Hän vetäytyi myös ajoittain yksinäisyyteen, josta hän sai voimaa tulevan päivän haasteisiin.
Evankeliumimme on pieni katkelma pitkästä kertomuksesta, joka käsittelee Jeesuksen osallistumista Lehtimajanjuhlille. Hän meni juhlille salaa, mutta sinne saavuttuaan hän ei kuitenkaan malttanut pysyä salassa, vaan aikansa katseltuaan alkoi opettaa. Seuraa paljon keskustelua Jeesuksen ja juutalaisten välillä siitä kuka hän on. On ilmeistä, että alkuseurakunta ymmärsi Jeesuksen olevan luvattu Messias, Jumalan lupaama kuningas. Jeesuksen opetuksessa tuntui olevan sellaista auktoriteettia, että monet uskoivat häneen jo senkin vuoksi. Olisi ollut mielenkiintoista kuulla enemmänkin Jeesuksen opetusta, sillä UT:n sivuilla sitä on oikeastaan aika vähän.
Tänään edessämme on kuitenkin lauselma, joka herättää monenlaisia ajatuksia: ”Joka tahtoo noudattaa hänen tahtoaan, pääsee kyllä selville siitä, onko opetukseni lähtöisin Jumalasta vai puhunko omiani.” Jeesus siis väittää, että hänen opetuksensa totuus paljastuu, kun ihminen tahtoo elämässään noudattaa Jumalan tahtoa.
Useinhan usko on meille teoreettista: pitää uskoa tietyt asiat, jotta pääsisi taivaaseen – dogmatiikan me tunnemme – rippikoulussahan se on jo opetettu. Tiedämme, kuinka meidän pitää uskoa ollaksemme oikeaoppisia. Fariseukset ja kirjanoppineet olivat tässä loistavia. Heiltä sai aina nopeasti oikean vastauksen kaikkiin kysymyksiin. Oli kuitenkin käynyt niin, että heidän opetuksensa oli erkaantunut oikeasta elämästä. Vastaukset olivat usein kovia. Ihminen ja hänen hyvinvointinsa olivat toissijaisia.
Usein meille papeillekin sanotaan, että kirkkoon ei saisi tuoda oikean elämän kysymyksiä. Uskon pitäisi kohdistua vain tuonpuoleisiin ja sielunpelastusta koskeviin asioihin. Ei saisi mennä liikaa konkreettisiin tapahtumiin tai ajan ilmiöihin, (sillä se rinnastetaan usein politiikkaan.)
Jeesus kuitenkin painottaa tekemistä uskomisen sijaan. Tulisi tehdä Jumalan tahto, ja sillä tiellä totuuskin avautuisi. Sellainen usko, joka ei kanna hedelmää tässä elämässä on hyödytöntä. Se voi olla jopa vahingollista. Vai mitä ajattelette siitä, että Jeesus ei olisi saanut parantaa sapattina. Tilaisuus olisi mennyt ohitse, ja tuo ihminen ei olisi saanut apua. Nyt hän sai lähteä iloisena jatkamaan matkaansa – toinen vaihtoehto olisi ollut, että hän olisi jäänyt entiseen tilaansa, ehkä vieläpä katkeroitumaan omaa surkeaa kohtaloaan miettiessään.
Monesti me ajattelemme aivan liikaa, ja siksi jäämme paikoillemme. Sydän tietää monia asioita paremmin kuin pää tai järki. Sydän lähtee nopeasti liikkeelle. Järki keksii tekosyitä. Se löytää vastauksia, miksi jotakin ei kannata tehdä, ja siksi jäämme paikoillemme, mitään tekemättömiksi. Mikähän olisi tilanne tämän päivän maailmassa, jos Abraham, jonka Jeesus myös tässä keskustelun tiimellyksessä mainitsee, olisi jäänyt Kaldean Uuriin, olisi ottanut järjen käteensä, ja jatkanut elämäänsä mukavasti kotikaupungissaan, kuten sukupolvet ennen häntä. Ei olisi kolmea suurta Abrahamiin pohjautuvaa uskontoa: ei juutalaisuutta, ei kristinuskoa ei myöskään islamia.
On siis tärkeää lähteä liikkeelle – tehdä edes jotain, niin kuin olen kuullut sanottavan. On nimittäin niin, että järki ja pohdinta saattavat lamaannuttaa meidät niin, että emme tee mitään. ”Tehkää edes jotain,” on silloin hyvä neuvo.
Herran huone ei siis saa olla elämää kuolettavien pohdiskelujen paikka. Sen tulisi olla jakamisen, yhteisen kokemuksen, toinen toisensa rohkaisemisen paikka, paikka, josta elämään saadaan uutta virtaa ja voimaa kohdata arjen mukanaan tuomat haasteet.
Yhteen tulemisen tarve on nyt korostunut, kun se ei ole ollut mahdollista. Nytkin meitä on täällä kirkossa vain 7 henkeä. Ehkä meille on tehnyt hyvää kokea tämäkin. Ihan vain siksi, että osaisimme arvostaa itsestään selvinä pitämiämme asioita. Me tarvitsemme toisiamme. Kun taas pääsemme yhteen, toteutetaan jumalanpalveluksemme sellaisella tavalla, että koemme saavamme siitä voimaa kohdata arjen haasteet. Tehkäämme yhteisestä jumalanpalveluksestamme sellainen, että emme malta olla sieltä poissa.