Eri kaveri toi Jeesus / kuinka niin/ lähtee juhliin mutsin ja faijan kanssa /vaikka on jo 12/tunnet sä ne / samanlaisia kai kuin muutkin/siinäpä se/minäkin menisin/jos mulla ois sellaset/vaikka tässä ollan jo 13 / ne nääs pitää Jeesusta ihmisenä/ vaikka se on niiden oma poika/ne kuuntelee kun se pamisee kaikesta/ja on kiinnostuneet.
Tähän tapaan mietiskelee tämän päivän evankeliumin äärellä kirjassaan, postillassaan SE ON Olavi Kaukola, joskus muutama vuosikymmen sitten.
Jos me katselemme kirkkovuotemme kulkua, on siinä menty vauhdilla eteenpäin. Pari viikkoa sitten oli joulu, Jeesuksen syntymän juhla, eilen, kahdeksantena päivänä joulusta, uudenvuoden päivänä evankeliumi kertoi lyhyesti, miten Jeesus sai hänelle enkelin määräämän nimen, samalla kun hänet ympärileikattiin, ja nyt, siitä on jo kulunut 12 vuotta. Samalla tämä kertomus on Uuden testamentin ainoa kohta, joka kertoo jotain kasvavasta Jeesuksesta lapsesta tai nuorukaisesta. Evankeliumi kertoo Jeesuksen pääsiäismatkasta Temppeliin, Jerusalemiin, mutta tuo tapahtuma aivan kuin muuttaa Jeesuksen ja hänen läheistensä suhdetta. Hän ei pysykään omien tuttujen seurassa, ei pidä huolta siitä, että on lähdettävä kotimatkalle, ja kun hänet sitten löydetään temppelistä, keskustelemasta kirjaviisaiden kanssa, hänen vastauksensa on yllättävä: ”Mitä te minua etsitte? Ettekö tienneet, että minun tulee olla Isäni luona?”
Isäni luona, temppelissä. Tämän päivän ja meidän ympäristöömme siirrettynä kirkossa. Itse asiassa tämä päivä on meille ei vain päivä, jolloin me muistamme tuota episodia vaan se panee meidät ajattelemaan mitä kirkkorakennus, kotikirkko meille merkitsee. Jos me voisimme jutella hetken, vaikka vain siten, että jokainen meistä voisi sanoa yhdellä sanalla tai muutaman sanan lauseella sen, mitä kotikirkko, joka meille täällä useimmilla lienee juuri tämä Liperin kirkko, merkitsee, me voisimme saada esiin aika monta erilaista ajatusta.
Kun kristillisen seurakunta kokoontuu kirkkoon, jumalanpalvelukseen, me kohtaamme Jeesuksen. En tiedä, kuinka monelle meistä se tänään se päällimmäinen asia joka nousee mieleen. Me kohtaamme toisemme, toisia krisittyjä ja heidän keskellään myös Jeesuksen. Kirkossa meillä on myös mahdollisuus oppia tuntemaan hänet, ja oppia tuntemaan enemmän hänestä. Sitä te, rippikoululaiset itse asiassa teette, vaikka teistä tuntuu, että täällä ollaan pakosta, keräämässä merkintöjä. Tällä oleva seurakunta, me kaikki saamme yhdessä Jeesuksen kanssa, kaikkien enkelien ja pyhien kanssa kiittää Jumalaa ja oppia siitä, mikä kristittynä eläminen on, mikä meidän tehtävämme on. Enkelit – Kristikunnassa on joskus esillä ajatus siitä, että jokaisella paikalla kirkossa, jumalanpalveluksessa, kirkonpenkissä istuu enkeli. Ja kun me tulemme kirkkoon, silloin tuo enkeli, jonka paikalle me istumme, pääsee lentämään pois, vaikka hetkeksi taivaaseen.. Siitä laulaa yksi virrensäkeistö joka samalla kuvaa meidän, tavallisten ihmisten suhdetta kirkkoomme ja siihen, mitä me siellä teemme: Kun sortuu virsi, rukous, kun nääntyy seurakunta,oi katso, kurja rakennus on täynnä enkeleitä. (Ruotsin kirkon vk:n virsi 483:3 säk.)
Kirkko, rakennus, tämänkin kirkko ei ole ensisijaisesti vain rakennus, vaan se kokoaan, antaa näkyvän muodon Kristuksen ruumiille, jossa kaikki kuuluvat yhteen ja jokaisella on siinä yhteydessä oma tehtävänsä. Se voi olla hyvin pieni, vaatimaton, istua, rukoilla, tuoda Jumalalle kuultavaksi omaa ja toistemme elämää, mutta myös jakaa yhteistä kokemusta siitä, mitä merkitsee olla kristitty, osa maailmanlaajaa Kristuksen ruumista. Kirkkorakennuksessa kirkko kokoontuu ilmentämään Kristusta näkyvänä maailmassa, sanassa ja tekemisessä, palvelemisessa ja todistuksessa.
Kertomus Jeesuksesta temppelissä nostaa esille hänen antamansa lupauksen siitä miten hän on siellä, missä kaksi tai kolme on koolla hänen nimessään. Ihmiset ovat vuosisatojen ajan kokoontuneet Jumalan huoneeseen, kirkkoon. Se kertoo myös siitä, miten me kokoonnumme Jeesuksen nimessä, miten me kokoonnumme omassa kotikirkossamme tai kirkossa siellä, missä olemme. Kirkko on monille meille tärkeä paikka. Miten on, kun olemme lomalla, yksin tai järjestetyllä matkalla, usein me menemme katsomaan sen kaupungin tai paikan kirkkoa, ei niinkään kunnanvirastoa, kaupungintaloa tai etsi ensimmäisenä kulttuurikeskusta. Kun näin olemme menetelleet, se kertoo kirkkorakennuksen merkityksestä meille ja kulttuurillemme. Se kertoo, että joskus huomaamattamme on Jeesus meidän keskellämme ja koko rakennus on saanut merkityksessä siitä, että siellä me kohtaamme Jeesuksen ja hänen Isänsä, Jumalan.
Voimmekin miettiä, onko meillä vähän sama tilanne kuin Jeesuksella 12 vuotiaana, kun puhumme Jumalan huoneesta ja kaipuusta sinne. Sitä, mitä päivän psalmi kertoi, se, jota lauloimme virtenä hetki sitten. Mutta samalla tämän päivän kaikki kolme raamatuntekstiä korostavat, että Jumalan huonetta ei voi sitoa vain yhteen tiettyyn paikkaan. Ääretön ei mahdu siihen äärelliseen, jota kirkko, isokin, on. Se on talo, joka kantaa Jumalan nimeä. Mutta Jumalan huone on myös Jeesuksen, Kristuksen ruumis, sitten se on kaikkien uskovien yhteys, joka ulottuu ajan ja paikan rajojen yli. Sitä nostaa esiin meille päivän toinen lukukappale Pietarin kirjeestä. Se ei ole kovin helppoa ymmärtää, mutta jakso nostaa eteemme erilaisia näkökohtia sille mitä ”Jumalan huone” on. Kristillinen seurakunta saa olemassaolonsa varmuuden siitä, että se on riippuvainen Pojasta, Jeesuksesta. ja hänen paikkansa on siellä, missä hänen Isänsä on.
On helppoa tänään puhua paikasta, rakennuksesta. Mutta muutkin ulottuvuuden on meille tärkeitä. Jumalankohtaaminen on tärkeämpää kuin rakennus, kristittyjen yhteys Herransa kanssa on tärkeämpää kuin vain rakennusta.
Päivän vt:n teksti on osa Kuningas Salomonin puhetta ja rukousta Jerusalemin temppeliä vihittäessä. Se kertoo siitä kunniotuksesta ja arvostuksesta, jota Salomonilla oli temppeliä kohtaan ja Herraa kohtaan. Se puhuu myös siitä, mitä fyysinen tila merkitsee Jumalan kunnioittamiselle ja samalla sitä, miten Jumala on paljon suurempi, hän ei mahdu mihinkään ihmisten tekemään rakennukseen. Ja toki me kunnioitamme myös kirkkoa, lähes kaikissa kulttuureissa miehet ottavat päästään hatun, me hiljennämme keskusteluääntämme, liikumme kenties varovasti, toisia häiritsemättä. Kirkko, rakennus on paikka jossa me kohtaamme Jumalan, joko silloin kun me olemme yksin kirkossa, sytytämme kynttilän tuonne rukouskynttelikköön, tai kun olemme messussa, jumalanpalveluksessa tai mukana kirkollisessa toimituksessa tai jossain muussa tilaisuudessa, olemme itse asiassa tulleet paratiisin porteille.
Paratiisi, sehän on se paikka, jossa ihminen eli ennen syntiinlankeemusta. Reformaattorimme Martti Luther on sanonut, että kun olemme viettämänsä messua, silloin, silloin me pääsemme hetkeksi paratiisiin takaisin. Ja osin siitä kertoo se, että usein kirkkorakennus, kirkkosali, ainakin aikaisemmin koristeltiin parhaalla mahdollisella tavalla, monet teistä ovat olleet oman maamme keskiaikaisissa kivikirkossa, joissa seinämaalaukset tuovat jotain paratiisin loistoa tai sitten lomalla ulkomailla vieraillet upeissa maalausten ja veistosten koristelemissa kirkoissa, ”tämähän on kuin paratiisi” on joku voinut sanoa. Tämä meidän Liperin kirkkomme ei ihan kuulu sellaisten joukkoon, mutta kuitenkin, täällä me kohtaamme Jumalan, Siitä sanoo reformaattorimme Luther ”Jumalanpalveluksessa meidän rakas Herramme puhuu kanssamme pyhän sanansa kautta ja me puolestamme hänen kanssaan rukouksin ja kiitosvirsin”. Luther jatkaa: syntiinlankeemuksen jälkeen puu, joka ravitsi paratiisissa hengellistä ihmistä, on kirkko ja jumalanpalvelus. Kirkossa ja jumalanpalveluksessa julistetaan Jumalan tahtoa ja kuulutetaan hänen suuria tekojaan. Tämän kuuleminen ja Jumalan tahdon noudattaminen on meidän hengellisen ihmisemme ravinto.
Silloin me olemme Jumalan edessä kuin 12-vuotias Jeesus temppelissä. Ja mitä päivän evankeiumi sanoi Mariasta, Jeesuksen äidistä, melkein samaa kuin jouluevankeliumi:Kaiken, mitä oli tapahtunut, hänen äitinsä kätki sydämeensä. Jeesukselle karttui ikää ja viisautta; Jumalan ja ihmisten suosio seurasi häntä. Siinä voisi olla meille oppimisen paikka. Kirkossa, Jumalan lähellä ollessamme kätkeä sydämeemme sen, mitä koemme ja kuulemme. Se on paikka, jossa me saamme kasvaa, levätä, josta saamme jatkaa tehtäväämme kristittyinä, Jumalan lapsina, poikin ja tyttärinä, olimmepa sitten 12 tai mitä tahansa.
Jumala, tee tämän huoneen ovi niin avoimeksi,
että se ottaa vastaan kaikki, jotka kaipaavat rauhaa ja yhteyttä.
Tee se niin ahtaaksi, että se sulkee ulos
kateuden, ylpeyden ja riidanhalun.
Tee sen kynnys niin sileäksi,
ettei siihen kompastu lapsen tai eksyneen jalka,
mutta tee se niin korkeaksi,
että se pakottaa kiusaajan voimat perääntymään.
Jumala, anna huoneesi oven olla portti ikuiseen valtakuntaasi.
Täällä, kirkossa me kohtaamme Kolmiyhteisen Jumalan, Isän, Pojan ja Pyhän Hengen. Me rukoilemme ja ylistämme, kiitämme häntä. Me nousemme nyt ylistämään häntä, sen me teemme tunnustaen uskomme häneen.