Jeesus teki paljon erilaisia tunnustekoja, jotka ilmaisivat hänen jumalallisen voimansa: Hän paransi vaikeita sairauksia, käveli veden päällä, tyynnytti myrskyn, ruokki tuhansia ihmisiä, herätti kuolleitta – ja muutti veden viiniksi Kaanaan häissä.
Viini-ihme oli Jeesuksen ensimmäinen tunnusteko, kuten päivän evankeliumissa sanotaan. Uutta, erinomaista viiniä saatiin viitisen sataa litraa. Viiniä oli niin paljon, että suurin osa siitä jäi arkikäyttöön. Miksi Jeesus aloitti julkisen toimintansa näin erikoiselta tuntuvalla tavalla?
Sattumasta ei epäilemättä ollut kysymys. Viini-ihmeeseen löytyy ainakin seuraavanlaisia syitä. Ensinnäkin veden muuttamisella viiniksi oli vertauskuvallinen merkitys. Kivisiä vesiastioita käytettiin juutalaisten rituaalisiin puhdistusmenoihin, ja Jeesus halusi osoittaa, että ulkonainen puhdistautuminen ei riitä, vaan tarvitaan ihmisen sisimmän, sydämen puhdistumista, jonka vain Pyhä Henki saa aikaan. Viini on Raamatussa Pyhän Hengen vertauskuva.
Toiseksi viini-ihme paljastaa, millainen suhde Jeesuksella oli siihen maailmaan, johon hän syntyi. Johanneksen evankeliumin alussa eli päivän evankeliumin edellä sanotaan: “Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valo. … Hänen kauttaan maailma oli saanut syntynsä, mutta se ei tuntenut häntä. Hän tuli omaan maailmaansa, mutta hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan.” (Joh. 1:4,10,11) Jumalan syntyminen ihmiseksi Jeesuksessa Kristuksessa oli käsittämätön ihme, joka merkitsi sitä, että Jumala asettui ihan uuteen asemaan, omaksui meidän asemamme muuttuvana ja kuolevaisena olentona. Jumala ei kuitenkaan tullut vieraaseen vaan luomaansa maailmaan. Luomisessa olivat kolmiyhteisen Jumalan kaikki persoonat läsnä: Isä loi kaiken Pojan, Sanan, kautta Pyhässä Hengessä. Sana tuli lihaksi, syntyi ihmiseksi omaan maailmaansa, mutta merkillistä kyllä hänen omansa, ihmiset, jotka oli luotu hänen kauttaan, eivät ottaneet häntä vastaan.
Veden muuttaminen viiniksi kertoo siitä, että Jeesus ei ollut askeetikko, vaan hän suhtautui myönteisesti ja avoimesti kaikkeen ihmisen elämään kuluvaan. Jeesus oli hyvin erilainen ihminen kuin hänen edelläkävijänsä Johannes Kastaja. Ihmiset, jotka halusivat nähdä heidät ikävässä valossa, sanoivat, että Johanneksessa oli paha henki, koska hän ei syönyt leipää eikä juonut viiniä, ja Jeesusta he puolestaan kutsuivat “syömäriksi ja juomariksi”. (Matt. 11:18,19) Johanneksen elämäntapa liittyi hänen erityiseen kutsumukseensa, mutta Jeesuksen elämäntavalla on syvällisempi ja yleisempi merkitys. Se, miten eli hän, jonka kautta kaikki oli luotu ja jossa oli elämä, todellinen elämä Jumalan yhteydessä, kertoo siitä, miten Jumala haluaa meidänkin elävän omaa elämäämme.
Viini oli Jeesuksen ensimmäisessä tunnusteossa vain yksityiskohta, mutta koska viinin asema on meidän kulttuurissamme erilainen kuin Välimeren maissa, on varmaan syytä tehdä joitakin selventäviä huomioita. Voimme olla varmoja siitä, että Jeesus ei hyväksynyt juopottelua vaan ainoastaan viinin käytön ruokajuomana. Viinin ja viinan muuttuminen vedeksi olisi monen kohdalla toivottava ihme. Kukaan ei tee väärin, jos pidättäytyy täydellisesti kaikenalaisten alkoholia sisältävien juomien nauttimisesta, ja moni tekee viisaasti, jos menettelee näin. Mutta ei voida ajatella niinkään, että kaikkien pitäisi olla absolutisteja. Tässä tapauksessa ehtoollisviininäkin voitaisiin käytä vain alkoholitonta viiniä.
Jeesus haluaa vapauttaa meidät iloitsemaan kaikista inhimilliseen elämään kuluvista asioista ja lahjoista, jotka on luotu hänen kauttaan, kun on aika niin tehdä. Välillä on toki myös kieltäytymisen aika. Jeesus itsekin vetäytyi välillä yksinäisyyteen ja hiljaisuuteen, ja ennen julkisen toimintansa alkua hän paastosi neljäkymmentä päivää autiomaassa.
Erityisen hienoa on, että Jeesus iloitsee kaikesta meidän kanssamme. Sen sijaan Jumalan vastustaja, joka haluaa tuhota Jumalan luomistyön, on ilon pilaaja ja ilon vihaaja. Luther sanoo Isossa Katekismuksessa, että “saatana kärsii, jos yksikin ihminen saa Jumalalta murusen leipää ja syö sen rauhassa.” Erityisesti pienet lapset ovat Lutherin mukaan sietämättömiä saatanan kannalta, koska he osaavat ottaa Jumalan lahjat avoimesti vastaan ja iloita niistä.
Kiusaaja pyrkii siihen, että käytämme väärin Jumalan lahjoja, ja alamme sitten kuvitella, että saamme muka iloa tästä lahjojen väärinkäytöstä eikä lahjoista itsestään. Tämä on petollinen ja todella ilkeä ja ikävä ansa, josta emme pysty itseämme vapauttamaan, kun olemme siihen joutuneet. Esimerkiksi seksuaalisuus ja viini ovat Jumalan lahjoja, joista saamme jonkinlaista nautintoa – ainakin hetken aikaa – silloinkin, kun käytämme niitä väärin. Tällainen nautinto ei kuitenkaan ole kestävää iloa vaan se katoaa kuin tuhka tuuleen ja orjuuttaa meitä.
Kolmanneksi on omana kohtanaan syytä kiinnittää huomiota siihen, että viini-ihme tapahtui nimenomaan häissä. Juuri hääjuhla oli mitä sopivin paikka Jeesuksen ensimäistä tunnustekoa varten, juuri häissä Jeesus saattoi selvästi osoittaa, että hän on kiinnostunut kaikesta meidän elämäämme kuuluvasta.
Luther sanoo, että avioliitto on “saatanan vastainen järjestys”. “Häissä saatana itkee ja enkelit hymyilevät.” Siksi mikään ei ollut niin luonnollista, että Jeesus opetuslapsineen noudatti saamaansa hääkutsua. Jeesus iloitsi sydämessään yhdessä hääparin ja muiden vieraiden kanssa. Kun hääparille olisi jäänyt viinin loppumisen vuoksi suuresta juhlastaan ikävä ja häpeällinen muisto, jota he eivät olisi koko elämänsä aikana unohtaneet, Jeesus teki ihmeen. Sen ansiosta ilojuhla ei mennyt pilalle.
Neljänneksi voidaan ehkä ajatella myös niin, että Jeesuksella oli ensimmäistä tunnustekoa tehdessään mielessään taivaallinen hääjuhla. Jeesus ei itse saanut viettää maan päällä häitä, mutta taivaallisessa hääjuhlassa hän on sulhasena. Raamatussa verrataan taivasta ikuiseen hääjuhlaan, missä perille päässeet Kristuksen omat ovat hänen morsiamensa.
Veden muuttuminen viiniksi oli merkki Jumalan valtakunnan tulosta ihmisten keskelle ja ennakoi samalla Jumalan valtakunnan lopullista toteutumista. Jeesus vapautti meidät iloitsemaan Jumalan luomistöistä ja valmisti meille osallisuuden uuteen luomiseen. Taivas merkitsee vielä enempää kuin Jumalan luomistyön ennalleen palautumista: Jumala luo kaiken uudeksi ja tämä uusi luominen ylittää ensimmäisen luomisen. Taivas on vielä paljon ihmeellisempi, kauniimpi ja parempi todellisuus kuin paratiisi, missä ensimmäiset ihmiset elivät. Nämä eivät vielä varsinaisesti nähneet Jumalaa, vaikka elivät läheisessä yhteydessä hänen kanssaan. Taivaassa saadaan nähdä Jumala sellaisena kuin hän on käsittämättömässä rakkaudessaan ja kaikkivaltiudessaan, ja juuri Jumalan katseleminen tekee taivaasta taivaan.
Voimme vain hyvin epämääräisesti aavistella, millaista taivaassa on, ja voimme puhua taivaasta vain vertauskuvien avulla. Hääjuhla-vertauskuva oli paras mahdollinen Lähi-idän maiden kulttuuripiirissä, koska häitä on siellä juhlittu pitkään ja hartaasti. Täällä Pohjolassakin häät ovat olleet niin suuri ilojuhla, että tuskinpa mikään muu vertauskuva avaa meillekään yhtä vaikuttavaa näkymää taivaan iloon.
Voimme päästä taivaaseen vain Jeesuksen viimeisen tunnusteon tähden. Jeesuksen viimeinen tunnusteko oli hänen ristinkuolemansa. Jeesus ilmaisi veden viiniksi muuttamisella kirkkautensa, mutta lopullisesti ja varsinaisesti hän ilmaisi kirkkautensa ristillä. Siinä me saamme katsella kirkkautta, jonka Jumala ainoalle Pojalleen antaa.
Mutta näemmekö me hänen kirkkautensa? Näemmekö, että ristillä kärsii hän, jonka kautta maailma on saanut syntynsä? Näemmekö, että hän kärsii meidän tähtemme ja sovittaa meidän syntimme?
Jeesuksen ristinkuolema on tunnusteko, joka avautuu meille ja jonka näemme oikein vain uusin silmin, Jumalan antamin uskon silmin. Syntiemme tähden emme haluasi katsella Jeesuksen viimeistä tunnustekoa, mutta Jumalan armosta voi tapahtua niin, että syntimme alkavat painaa meitä ja haluammekin katsella Jeesuksen viimeistä tunnustekoa enemmän kuin mitään muuta. Tapahtukoon näin meidän kohdalla!
Jesajan kirjassa, joka on kirjoitettu 500 vuotta ennen Jeesuksen ristinkuolemaa, sanotaan: “Ei hänellä ollut vartta, ei kauneutta, jota olisimme ihaillen katselleet, ei hahmoa, johon olisimme mieltyneet. Hyljeksitty hän oli, ihmisten torjuma, kipujen mies, sairauden tuttava, josta kaikki käänsivät katseensa pois. Halveksittu hän oli, me emme häntä minään pitäneet. … Omista teoistaan me uskoimme hänen kärsivän rangaistusta, luulimme Jumalan häntä niistä lyövän ja kurittavan, vaikka meidän rikkomuksemme olivat hänet lävistäneet ja meidän pahat tekomme hänet ruhjoneet. Hän kärsi rangaistuksen, jotta meillä olisi rauha, hänen haavojensa hinnalla me olemme parantuneet. Me harhailimme eksyneinä kuin lampaat, jokainen meistä kääntyi omalle tielleen. Mutta Herra pani meidän kaikkien syntivelan hänen kannettavakseen.” (Jes 53: 2-6)