Hyvä seurakunta. Mekin olemme kuulleet samanlaista hyvää sanomaa, kuin mitä Nasaretin väki tuossa kuuli itseltään Jeesukselta. Tässä joulunpyhinä on luettu: on syntynyt Vapahtaja, Kristus, Herra. Ja jos linjoilla on rippikoululaisia, niin teillä on rippikoulussa ulkoa opeteltavana tällainen pätkä Johanneksen evankeliumista, pienoisevankeliumi: Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joudu kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän. Ja kuten edellä lauloimme, siksi tästä puhutaan, että hyvä sanoma on tänään, tässäkin hetkessä, voimassa.
Tiedättekö, mitä Nasaretin seurakunta tällaista kuullessaan tuumasi? Päivän evankeliumin jatko tuossa Luukkaan 4. luvussa sen kertoo. He hämmästyivät Jeesuksen puhetta, mutta sanoivat: ”Eikö tämä ole Joosefin poika?”
He epäilivät.
Meillekin, kun kuulemme kristillistä julistusta, saattaa tulla tämä reaktio: voiko näin olla? Nasaretilaiset epäilivät, koska heidän mielestään siinä seisoi puusepän poika, mikä ei ollut sellainen mitä he luulivat Herran Voidellun olevan. Meillä epäilys on samankaltainen: voiko tämä pitää sangen suuri julistus Jumalan rakkaudesta pitää paikkaansa, kun ei näytä siltä?
Epäilys ei ole vain siitä johtuva, että näillä silmilläni en fyysisesti näe Jumalaa. Voimakkaampi ja vaikeampi kysymys on, mistä minä tiedän, että tällainen suuruus, Jumalan rakkaus ja iankaikkinen elämä koskee minuakin. Joskus voi silmillä katsoen näyttää hyvinkin kipeästi siltä, että Jumala ei kuule ja olen yksin. Ja silti tässäkin Jeesus sanoo, että tänään, teidän kuultenne, tämä hyvä sanoma on jo käynyt toteen! Sitä nasaretilaisetkin hämmästelivät – mitä tämä ”on käynyt jo toteen” tarkoittaa? Omassatunnossa voi herätä, ja vaikeina päivinä usein herääkin pelko, että johtuukohan tämä ehkä minusta, että Jumala näyttää kaukaiselta.
Silmien ja omatunnon todistuksessa on osatotuus: Jos Jumalasta puhutaan vain sillä perusteella, mitä näillä silmillä näemme ja mitä omatunto sanoo, niin kukaan ei ole toista pidemmällä.
Paavali kirjoittaa Roomalaiskirjeessä (3. luvussa): ”Miten siis on? Olemmeko me muita parempia? Emme lainkaan. Olen jo esittänyt sen syytöksen, että kaikki, niin juutalaiset kuin kreikkalaisetkin, ovat synnin vallassa. Onhan kirjoitettu: – Ei ole yhtäkään vanhurskasta. Ei ole ketään, joka tekee hyvää, ei ainoatakaan.” Ei ole yhtäkään vanhurskasta, eli Jumalalle kelpaavaa, paremmuutensa mukaan. Olet ehkä lukenut tai kuullut Raamatusta kohtia, joissa kerrotaan, mikä on hyvää, mitä Jumala vaatii, niin kuin kymmenen käskyä.
Tämä, että emme näe Jumalaa, on seurausta siitä, että olemme Jumalasta erossa – kaikki ovat, ja se tulee selväksi paitsi näin silmillä, niin juuri omallatunnolla Jumalan käskyjen edessä.
Mutta kuitenkin: vietämme jumalanpalvelusta, ja laulamme: ”Nyt menkää ja kaikille julistakaa jo sanaani pelastavaa.” Eipä tähän olisi mitään syytä, jos siinä, mitä näemme ja omallatunnolla koemme, olisi kaikki. Ei semmoisessa julistuksessa ole mitään iloista, että tehkääpä hyvää ja uskokaa lujaa, että pääsisitte taivaaseen.
Omatunto todistaa toisin, ja niin todistaa myös Jumalan sana, kuten edellä luimme. Sangen pyhä Jumalan mies apostoli Paavali oli se, joka kirjoitti: Olemmeko muita parempia? Emme lainkaan, ei ole yhtäkään vanhurskasta. Syy ja peruste luottaa Jumalaan on siis joku muu, Paavalille yhtä hyvin kuin minulle. Mikä?
Tässä – ollaan uskon salaisuuden äärellä.
Kyse ei ole siitä, mitä olet, mitä näet ja mitä omatuntosi sanoo, vaan siitä mitä Jeesus on tehnyt ja lupaa sinulle. Lue Roomalaiskirjeestä (5. luvusta): ”Meistä ei ollut itseämme auttamaan, mutta Kristus kuoli jumalattomien puolesta, kun aika koitti. Kun hän nyt on vuodattamalla verensä tehnyt meidät vanhurskaiksi, hän vielä paljon varmemmin pelastaa meidät tulevalta vihalta. –. Eikä siinä vielä kaikki. Me saamme myös riemuita Jumalastamme, kun nyt olemme vastaanottaneet Herramme Jeesuksen Kristuksen valmistaman sovituksen.” Totta on se, mikä silmin nähdään, että olemme Jumalasta erossa. Mutta vaikka se on totta, Jeesus on tehnyt jotain sellaista, minkä jälkeen se ei enää merkitse mikään. Hän on sovittanut syntini, viaton jumalattomien puolesta, minunkin puolestani. Ja tässä on ilosanoman ilo: tämä kaikki, minkä Jeesus on tehnyt, kuuluu sinullekin, kun häneen uskot, oli uskosi miten heikko hyvänsä. Ei se ole sinusta kiinni, vaan siitä mitä hän itse lupaa! ”Ettei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.”
Tällä tavoin kuule tuo päivän evankeliumin kohta, mistä Jeesus sanoo: tämä kirjoitus on tänään käynyt toteen:
Minuakin, joka riippumatta maallisesta omaisuudestani olen hänen edessään köyhä, hän omasta tahdostaan kuulee. Synnin ja kuoleman kahleista, joista en itseäni voi auttaa, hän vapauttaa: siis minäkin pääsen taivaaseen. Ja vaikka olen yhä sillä tavoin sokea, että en tästä mitään silmilläni ja omallatunnollani näe, hän kuitenkin antaa näön, toisenlaisen näön, uskon näön. Se ei muuta sitä mitä tunnen. Silmien ja omantunnon mukaan näyttää samalta: Jumala on kaukainen. Mutta kuitenkin: uskon näön avulla tiedän, että siinä ei ole kaikki. Mistäkö? En itsestäni, vaan lupauksesta, minkä Jeesus itsestään sanoo: ”Jumala on lähettänyt minut ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman, julistamaan vangituille vapautuksen ja sokeille näkönsä saamista.” Se mitä näet uskolla tämän sanan kautta, on enemmän totta kuin se, mitä omallatunnolla koet.
Tässä on päivän evankeliumin opetus. Kun ajattelet Jumalaa, kaikkea tätä luvattua suurta armoa ja iankaikkista elämää, älä kysy, koskeeko tämä sinua omaltatunnolta, äläkä siltä, mitä itsestäsi ja ympäriltäsi näet. Omatunto kauhistuu Jumalan edessä, joko siitä, että huomaa, ettei ole puhdas hänen edessään, tai sitä, ettei Jumalaa, hänen voimaansa ja apuaan näe. Mutta ilosanoma lohduttaa sen. Nasaretilaiset eivät ilosanomaa kuunnelleet, vaan jäivät omaan arvosteluunsa.
Tuossa evankeliumikohdan jatkossa kerrotaan, kuinka he hetkeä myöhemmin suorastaan raivostuivat Jeesukselle, kun Jeesus vastasi heidän epäilyynsä, että pitäisihän heidän tietää, kuinka Israelin, Jumalan puhutteleman kansan, historiassa on ennenkin käynyt niin, että Jumala on tehnyt sangen eri tavoin kuin olisi voinut luulla. Näinpä meilläkin: paljon käy elämässä sellaista, että Jumala näyttää olevan kaukana. Silti: katso vain sanaan, Jumala pitää sanansa. Jumalalle saat kyllä purkaa surua, vihaakin siitä, mitä on käynyt, mutta hänen tahtonsa on, että löydät lohdutuksen hänen sanastaan ja saisit elää ja iloitakin.
Emme tosin tiedä, minkälainen Jumalan suunnitelma on. Joskus sekin, mikä meidän arvostelumme mukaan näyttää huonolta ja kipeältä, ja todella onkin sellaista, on ollut siinä tutkimattomista syistä tarpeellista, että luottaisimme häneen emmekä siihen, mitä itsessä ja tässä maailmassa on – niin, se on uskon salaisuus. Kari Tapion laulun Valoon päin sanoin: Näitä arpia en enää peitä / Ne on aarteita sittenkin / Ilman niitä ja mun kyyneleitä / Yössä yksin nyt vain olisin. / Siitä kiitänkin jokainen ilta / Kun mä tyynylle painan pään / Vihdoin alla on kestävä silta / Jota kuljen mä taas elämään. Se silta on Herran sana, siihen sinäkin saat Jeesuksen Kristuksen nimeen kastettuna luottaa. Se tuo kerran sinutkin tosi elämään. Nousemme tunnustamaan kristillisen uskomme.