Viime sunnuntain evankeliumin alussa sanottiin, että “kansa oli odotuksen vallassa”. (Luuk. 3:15). Kansa odotti Messiasta, ja Johannes Kastajan toivottiin olevan sellainen. Näin ei kuitenkaan ollut asian laita, mutta Johannes kastoi Jeesuksen Messiaan tehtävään, kuten viime sunnuntain evankeliumissa kerrottiin. Kasteen jälkeen Jeesus vetäytyi neljäksikymmeneksi päiväksi erämaahan valmistautumaan tehtäväänsä, ja siellä Paholainen kiusasi Jeesusta yrittäen saada hänet luopumaan kutsumuksestaan. Jeesus kuitenkin voitti kiusaukset ja aloitti erämaasta palattuaan julkisen toimintansa. Päivän evankeliumissa puhutaan siitä, kuinka Jeesus saapui kotikaupunkiinsa Nasaretiin, meni tapansa mukaan synagogaan ja luki siellä Jesajan kirjasta tärkeän Messiaaseen viittaavan kohdan.
Jeesus myös selitti lukemaansa, kuten tapana oli. Hän sovelsi sanat itseensä, ne olivat hänen ohjelmanjulistuksensa. Päivän evankeliumia seuraavissa jakeissa kerrotaan, että kaikki “kiittelivät häntä ja ihmettelivät niitä armon sanoja, joita hänen huuliltaan lähti.” Lienee oikein sanoa, että Jeesuksen kotikaupungin ihmisten oli pakko ihmetellä hänen sanojaan, sillä he puhuivat väheksyen: “Eikö tuo ole Joosefin poika?” Kotikaupungin väki ei halunnut ottaa vastaan muurarin poikaa siinä tehtävässä, mikä hänelle oli annettu. Lopulta tilanne kärjistyi niin pitkälle, että kaikki synagogassa olleet joutuivat raivon valtaan, ajoivat Jeesuksen ulos kaupungista ja veivät hänet jyrkänteelle syöstäkseen hänet sieltä alas. Jeesus kuitenkin kulki väkijoukon halki ja poistui paikalta. Miten tämä oli mahdollista, sitä ei kerrota.
Meistä saattaa tuntua kummalliselta, että ihmiset menettivät niin perusteellisesti malttinsa, että olivat valmiit tappamaan Jeesuksen, joka oli kasvanut heidän keskuudessaan eikä ollut varmasti tehnyt kenellekään mitään pahaa. Mutta eivätkö meidänkin aikamme ihmiset käyttäydy joskus merkillisen väkivaltaisesti jopa ihan mitättömistä syistä? Se, mitä kutsutaan sivistykseksi, on lopulta vain ohut pintakerros, joka unohtuu sopivassa tilanteessa, ja silloin ollaan valmiita sanalliseen ja jossain vaiheessa myös fyysiseen väkivaltaan. Esimerkiksi jalkapallo-otteluiden yhteydessä saattaa syntyä vakavia yhteenottoja, ja on käynyt ilmi, että hyvin koulutetut ja kunnolliset perheenisät voivat osallistua niihin.
Ihmisten syvä vihamielisyys Jeesusta kohtaan ei ollut loppujen lopuksi kummallista, sillä se ei syntynyt mistään vähäpätöisestä syystä. Vihamielisyyden syy oli päinvastoin mahdollisimman syvä ja vakava. Kysymys Messiaasta oli juutalaisille äärimmäisen tärkeä ja vakava asia, ja kun Jeesus teki itsestään Messiaan soveltamalla Jesajan sanat itseensä, tämä oli liikaa hänen kotikaupunkinsa asukkaille. He eivät voineet pitää Jeesusta Messiaana, hän ei täyttänyt Messiaalle asetettuja vaatimuksia. Vihamielisyyden taustalla oli kuitenkin jotain vieläkin syvempää. Jeesus ilmaisi jumalallisen voimansa niin, että hänen sanojaan täytyi ihmetellä, mutta nämä sanat herättivät vastusta, koska ne olivat paljastavia sanoja. Ne paljastivat kuulijoiden sydämet, tekivät heidät alastomiksi Jumalan edessä. Kysymys ei ollut pelkästään sanoista, vaan myös siitä, kuka ne lausui. Jesajan sanat Jeesuksen suussa osoittivat, että hän todella oli Messias, joka sovelsi sanat oikeutetusti itseensä.
Nasaretin asukkaat olivat aivan samanlaisia ihmisiä kuin kaikki muutkin. Kukaan ei halua eikä rohkene olla alastomana, sellaisena kuin on, Jumalan edessä. Siksi Jeesusta vastustetaan eikä häneen haluta uskoa.
Rehellistä epäilyäkin on toki olemassa. Oliko Jeesus oikeasti Jumalan Poika, joka nousi kuolleista? Onko mitään Jumalaa todella olemassa? Moni rehellinen epäilijä kyselee näin mielessään, ja epäilemättä jokainen meistä joutuu joskus painiskelemaan tällaisten kysymysten kanssa. Jeesus kuitenkin antaa rehelliselle kyselijälle vastauksen, kun hän sanoo Johanneksen evankeliumissa (Joh. 7:16,17): “Se, mitä minä opetan, ei ole minun oppiani, vaan hänen, joka on minut lähettänyt. Joka tahtoo noudattaa hänen tahtoaan, pääsee kyllä selville siitä, onko opetukseni lähtöisin Jumalasta vai puhunko omiani.” Jeesus siis sanoo, että totuus hänestä – onko hän Jumalan Poika vai puhuuko hän omiaan – selviää kyllä aikanaan jokaiselle rehelliselle kyselijälle.
Jeesuksen jumaluus on testattavissa oleva asia. Tieteellisiä oletuksia testataan yleisesti hyväksyttyjen menettelytapojen avulla, ja kun jonkun oletuksen tueksi löytyy vakuuttavaa aineistoa, tämä aineisto voidaan esittää todisteena, jonka perusteella kaikkien on mahdollista vakuuttua oletuksen oikeellisuudesta. Jeesuksen jumaluutta ei voida testata eikä todistaa tällä tavalla. Jeesuksen jumaluuden toteamiseksi ei ole olemassa mitään yleistä testausmenetelmää, eikä kukaan voi todistaa lähimmäiselleen, että Jeesus on Jumalan Poika. Sen sijaan jokaisella meistä on mahdollisuus tehdä henkilökohtainen testi, koska Jeesus lupaa, että jokainen kyselijä tulee saamaan vastauksen. Jeesus itse antaa meille vastauksen ja ilmaisee jumalallisen voimansa. Jos meillä on epäilyksiä Jeesuksen suhteen, voimme rukoilla: “Jeesus Kristus, sinä olet sanonut olevasi Jumalan Poika. Osoita se minulle.” Ja varmasti rukoukseemme vastataan. Mutta me emme tiedä, miten ja milloin vastaus tulee. Jeesus vastaa, kun hänen aikansa koittaa, ja juuri sillä tavalla, minkä hän näkee hyväksi meidän kohdallamme.
Mahdollisimman selväkään vastaus ei kuitenkaan merkitse sitä, etteikö erilaisia epäilyksiä voisi herätä joskus myöhemmin uudelleen. Epäilykset eivät ole varsinainen ongelmamme, vaan meidän ongelmamme on sama kuin Nasaretin asukkailla: epäusko, haluttomuutemme uskoa Jeesukseen. Tämän haluttomuuden voi poistaa vain Jumalan voima.
Paavali kirjoittaa Jumalan voimasta roomalaiskirjeessä (Room. 1:16): “Minä en häpeä evankeliumia, sillä se on Jumalan voima ja se tuo pelastuksen kaikille, jotka sen uskovat”, ja ensimmäisessä korinttilaiskirjeessä (1: Kor. 1:18): “Puhe rististä on hulluutta niiden mielestä, jotka joutuvat kadotukseen, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima.”
Jeesus teki monta erilaista tunnustekoa, jotka todistivat hänen jumaluudestaan, mutta varsinaisesti Jeesus ilmaisi jumalallisen voimansa merkillisellä tavalla: kuolemalla ristillä. Jeesus toisaalta kätki ristillä jumaluutensa, mutta toisaalta hän osoitti sen, kun hän teki sellaista, mitä kukaan muu ei voinut tehdä: otti syntimme kantaakseen ja sovitti ne. Siksi evankeliumi, sanoma rististä, on Jumalan voima. Päivän evankeliumissa Jeesus itse julistaa vapautuksen evankeliumia ja sanoo, että hänen Taivaallinen Isänsä on lähettänyt hänet sitä ilmoittamaan. Jeesuksen tulo nasaretilaisten keskelle oli jo itsessään hyvä sanoma, mutta Jeesus katsoo tässä myös eteenpäin: vasta sen jälkeen, kun hän oli kuollut ja täyttänyt Isän antaman tehtävän, hänestä kertovasta evankeliumista tuli suurin mahdollinen ilosanoma.
Sanoma Jeesuksesta ei ole vain kertomus hänestä ja ristin tapahtumista, se on paljon enemmän: Jeesus Kristus itse ja samalla ristintapahtuma on siinä salatusti mutta todellisesti läsnä. Juuri sen tähden evankeliumi on myös tänään Jumalan voima ja koituu kadotukseksi ja pelastukseksi. Evankeliumi ei ole tarjous, johon ihminen voi tarttua, jos katsoo sen riittävän houkuttelevaksi. Evankeliumi on Jumalan luova, vaikuttava sana, jolla hän luo uutta.
Me kaikki, niin Jeesuksen ajan nasaretilaiset kuin tämän päivän suomalaiset, olemme luonnostamme Jeesuksen, hänen ristinsä ja evankeliumin vihollisia. Jumalan työtä ja armoa on sekin, että me tämän huomaamme ja joudumme tunnustamaan, että olemme köyhiä, vangittuja, sokeita ja sorrettuja.
Jeesus itse ilmaisee tänään jumalallisen voimansa ja julistaa meille päivän evankeliumissa hyvän sanoman: Meiltä, jotka olemme itsessämme köyhiä, ei vaadita mitään, vaan saamme kaiken lahjaksi. Meidät, jotka olemme synnin vangitsemia, on vapautettu. Meille, jotka olemme sokeita ja vaellamme pimeydessä, annetaan uusi näkökyky ja näemme kaiken uusin silmin. Meidät, joita pahuuden voimat sortavat, päästetään vapauteen.