Vaalisaarna kappalaisen virkaan.
Alkutervehdys: Armo, laupeus ja rauha lisääntyköön Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta.
Juoskaa henkenne edestä! Tuon tiukkailmeisen vaatimuksen olemme tottuneet kuulemaan silloin, kun käskyä on tinkimättä toteltava. Yleisesti ottaen henkensä edestä joutuu juoksemaan kuoleman vaarassa. Voi olla kyseessä joko sodan jalkoihin tai pedon suuhun joutuminen.
Joku vuosi sitten tuota samaa kehoitusta ryhtyivät käyttämään ne henkilöt, joiden huolena on kansakuntamme terveelliset elintavat. Henkilökohtaisesti ymmärsin vetoomuksen tarkoitetuksi lähinnä meneville ihmisille, jotka joutuvat istumatyönsä suorittamaan liikelounailla ja edustusillallisilla. Mielessäni jäin pohtimaan, vaaditaanko jo kiireisiltä ihmisiltä yhä suurempaa vauhtia, tuliko vain uusi vaatimus lisää sinänsä hyvästä asiasta.
Tänä päivänä on hyvin helppo lisätä ahdistusta ja pelkoa muillekin kuin meneville miehille. Luonnonsuojelusta huolta kantavat väittävät äärimmäisissä tapauksissa, että maailmanloppu on jo tapahtunut. Luonto on siis heidän mukaansa jo lopullisesti tuhottu, peruuttamattomasti saasteilla. Luonto siis kuolee myrkkyihin, joita ihminen on luontoon kylvänyt.
Tai sitten tämän päivän profeettojen julistus on yhtä lailla kauhua herättävä. Kaikilla uteliailla on mahdollisuus ja tilaisuus päästä omin korvin kuulemaan, minä päivänä maailmansota syttyy tai millä hetkellä maailmanloppu tapahtuu, jolloin syntisille kostetaan.
Tämän päivän sananpalvelijalla on aivan sama vaara tarjona vaipua epätoivoon, jos hän kuuntelee armolahjojen täyteydestä uhkuvia julistajia. Harva sananpalvelijan virkaan kutsuttu pystyy ketään ihmistä kaatamaan, parantamisesta puhumattakaan. Yleisin tunto lienee Hengen köyhyys.
Näin saadaan aikaan todella maailmanlopun tunnelma: pitäisi, täytyisi. Hätäännytään ja ahdistutaan. Lamaannutaan niin täydellisesti, että ei enää muisteta kysyä, mitä Jeesus sanoo tai miten isät ennen meitä ovat asian ymmärtäneet. Luther sanoo epäuskon ja epätoivon kuuluvan suuriin synteihin ja paheisiin. Siis tämän päivän evankeliumin, Jeesuksen oman sanan mukaan ne, jotka saavat aikaan vain ahdistusta ja epätoivoa, ovat varkaita ja ryöväreitä. Varas ja ryöväri käskee, vaatii, komentaa juoksemaan perässä – siis tavoittelemaan jotakin.
Jeesus ei esitä vaatimuksia jo ennestäänkin väsyneille, pettyneille ja epäonnistuneille. Hän ei piiskaa meitä vielä parempiin suorituksiin. Hän kutsuu luokseen. Varas ja ryöväri panee juoksemaa perässä. Hyvä Paimen etsii itse, tulee luokse.
Kun meillä on kipuja rinnassa, kolotusta nivelissä tai hengenahdistusta ystävän rinnalla kävellessä, niin meidän ei tarvitse epätoivoisesti yrittää juoksuun. Tuo kaikki kyllä kertoo siitä, että kuoleman valta tekee meissä työtään. Mutta Jeesus on jo voittanut kuoleman.
Eräänä päivänä sain olla mukana 80-vuotispäivillä. Päivänsankarin kasvoilta loisti ilo ja sydämen rauha, kun hän nöyrästi ja vakaasti kertoi: minä menen kultakaupunkiin. Hän oli saanut kuulla Hyvän Paimenen äänen. Hän tiesi Hyvän Paimenen odottavan.
Tänään järjestetään Tuomiokapitulin toimesta Augsburgin tunnustuksen 450-vuotisjuhla. Tuo luterilaisten tärkein tunnustuskirja korkeasta iästään huolimatta on hyvin ajankohtainen. Päivän evankeliumissa Jeesus sanoo: Minä olen lammasten ovi. Se ovi johtaa iankaikkiseen elämään, kultakaupunkiin. Augsburgin tunnustus ilmaisee saman asian: Jumalan armo annetaan kasteen välityksellä. Apostoli Paavali taas kirjoittaa Rooman seurakunnalle: ”Ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut? Niin olemme siis yhdessä hänen kanssaan haudatut kasteen kautta kuolemaan, että niinkuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin pitää meidänkin uudessa elämässä vaeltaman.” Jeesuksen oman sanan mukaan lammastarhaan, iankaikkiseen elämään mennään hänen, Jeesuksen kautta. Raamattu ja Luther todistavat, että se toteutuu kasteessa. Joka muuta opettaa tai vaatii, on varas ja ryöväri.
Jos olemme omalle itsellemme vilpittömiä, niin voimme sisimmässämme myöntää, että tasapuolisuus ja oikeudenmukaisuus on kaukana, jos me, jotka yritämme kilvoitella Herran tiellä, saamme saman iankaikkisen elämän kuin julkisyntinen, joka turvaa kasteen armoon. Näin vain on. Luther ilmaisee asian näin: Jumala vanhurskauttaa Kristuksen tähden eikä meidän ansiomme tähden.
Joka on joutunut kokemaan omassa kilvoituksessaan lankeemuksia, on saanut myös oppia kiittämään Herraa siitä, että Kristuksen tähden yksin eikä meidän ansiomme tähden on pääsy iankaikkiseen elämään. Me eksymme synnin korpeen, epäuskoon ja epätoivoon. Meitä ahdistaa hylätyksi tulemisen kokemus. Me jäämme parhaimmillaankin jalastamme tai kädestämme jopa kielestämme kiinni synnin rotkoon. Mutta lupauksensa mukaan Jeesus ei hylkää omiaan, jotka ovat häneen Pyhässä Kasteessa liitetyt. Kasteen perusteella meillä on taivasosuus. Me olemme kasteen perusteella Jumalan rintaperillisiä. Jokainen lastaan Pyhälle Kasteelle kantava seuraa Hyvän Paimenen kutsua. Hän ohjaa lastaan Hyvän Paimenen tarhan ovelle. Jumalan armo on tysin ennakoimaton. Mutta Jumalan armon omalle kohdalleen todeksi kokeminen taas on voimalataus, joka saa kuolleen elämään ja itsekkään ihmisen palvelemaan. Hyvä Paimen on itse läsnä Pyhässä Ehtoollisessa vahvistamassa niiden uskoa, jotka sitä nauttivat. Raamatun mukaan usko tuottaa hedelmiä, Jumalan käskemiä tekoja sen tähden, että Jumala tahtoo, ei siksi, että niillä ansaitsisimme pelastuksen.
Maassamme sanotaan olevan tänä päivänä satojatuhansia alkoholiongelmasta kärsiviä. Se tietää, että on vaikea löytää henkilöä, joka ei olisi joutunut tekemisiin tuollaisen ihmisen kanssa. Olen saanut sen käsityksen, että alkoholiongelmainen joutuu päivittäin kokemaan sen, että on tehtävä toisen käskemiä tekoja. Valitettavasti käskijänä ei ole Jumala, vaan pimeyden ruhtinas, varas ja ryöväri, joka yrittää viedä Jeesukselle kuuluvan. Mutta on myös hyvin paljon niitä, jotka kiinni jäämisen tai rotkoon vajoamisen tunnustettuaan ovat saaneet kokea, että Jeesus on todella se Hyvä Paimen, joka voi katkoa synnin kahleet, kantaa takaisin laumaan ja solmia uudelleen katkenneet perhesiteet. Silloin on kyllä jouduttu jo niin riisutuiksi, että ei enää esitetä minkäänlaisia vaatimuksia. On tyydyttävä kiittämään Herraa siitäkin, jos hän vastaa vuosien rukouksiin siten, että perhe saa olla yhdessä koolla.
Silloin on luovuttu tavoittelemasta näyttävää urheilusuoritusta uskon kilparadalla. Silloin on opeteltu tyytymään siihen, että on jättäydyttävä syntisenä Hyvän Paimenen kannettavaksi. Silloin on opeteltu alistumaan siihenkin, että meidän on tyydyttävä osoittamaan kiitollisuuttamme Hyvän Paimenen huolenpidosta vain läheisillemme, samanlaisille syntisille. Silloin ei tarvitse enää murehtia huonoja lähimmäisiä, vaan saa opetella kiittämään siitä, että Hyvä Paimen nostaa ja kantaa lammastarhaansa, kun omat voimat ovat uupuneet. Hyvän Paimenen hoivissa meistä tulee uusi luomus, kun vanha on kadonnut