Ihmisen tuntee kasvoista, joskus myös niskasta. Mutta myös ne, jotka eivät näe, voivat tunnistaa itselleen läheiset äänestä. Kun radiossa kuulet haastateltavan jotain julkisuuden henkilöä, vaikkapa poliitikkoa, sinä näet mielessäsi myös hänen hahmonsa. Äänen tunnistamisen myötä sinä myös heti tiedät, aiotko kuunnella häntä vai et. Sinä ehkä luotat häneen ja haluat kuulla lisää, tai kenties sinua ärsyttää hänen pelkkä äänensä ja ajattelet, ettei ylipäätään mikään, mitä hän sanoo, ole luotettavaa.
Ei ainoastaan ihminen päättele tutusta äänestä luotettavuuden, vaan myös kotieläin tunnistaa isäntänsä ja emäntänsä. Koira riemastuu kuullessaan tutun äänen kutsuvan – eikä sen äänen tarvitse olla ruokakupin kilahdus, vaan oman ihmisystävän ääni. Minulla ei ole kokemusta koiraa suuremmista kotieläimistä, mutta olen ymmärtänyt, että hevonen ja lehmäkin tuntevat niitä hoitavan ihmisen äänen.
Eilen vierailin karjatilalla Juupajoella. Näin, miten tilan isäntä puhutteli sonnia, astui aidan ylitse ja kävi rapsuttamaan monisatakiloista ja suurisarvista otusta, joka vastasi hellyydenosoituksiin nuolemalla isäntänsä leukaa. Minua ei olisi aidan toiselle puolen saanut (johan siellä olisivat kengätkin kuraantuneet). Sain kuitenkin kuulla, että karja olisi vain pelännyt ja mennyt pakoon minua, vierasta miestä hattu päässä! Myös lammaspaimenet tietävät, että lammas saapuu tutun äänen luo, mutta ei lähesty vierasta. Siksi hyvät paimenet puhuvat lempeästi kun lähestyvät lampaitaan.
Tämä osoittaa, että eläin ei ole mikään kone, vaan eläimelläkin on ihmisestä tuttuja ominaisuuksia. En tiedä, voidaanko sanoa eläimellä olevan sielua, mutta ainakin voidaan sanoa, että ihmisen ja tiettyjen kädellisten biologinen sukulaisuus DNA-tasolla on ilmeinen. Muuan ero on kuitenkin ratkaiseva. Se on ero juuri siinä, osaisiko eläin verrata itseään paimeneen, kuten Jeesus tekee. Ihmisellä on kyky abstraktiin, käsitteelliseen ajatteluun ja itsensä ilmaisemiseen sanoin ja vertauskuvin.
Kun Jeesus puhuu itsestään paimenena, hän puhuu ihmisen kieltä ihmiselle. Hän valitsee arkisesta elämästä valaisevia esimerkkejä. Lampaiden paimentajat kyllä ymmärsivät, mistä hän puhui. Mutta Jeesuksen opetuslapset eivät olleet lampureita vaan kalastajia. He eivät tavoittaneet vertauksen sisältöä. Mitä ihmettä Jeesus tarkoitti varkailla lammastarhassa? Miksi hän puhui itsestään myös porttina?
Jeesus viittasi niihin opettajiin, jotka olivat tulleet ennen häntä mutta jotka eivät olleet johtaneet kansaa oikeaan suuntaan. Sellaisia ovat ne, joita kiinnostaa vain saada itselleen hyötyä kansasta mutta jotka eivät hoida sitä hengellisesti Jumalan sanalla eivätkä rohkaise ja ohjaa sitä elämään Jumalan tahdon mukaan. Heille eivät lampaat kuitenkaan kuulu, vaikka he vaativat niihin oikeuksia. Tällaisiin harhaanjohtajiin verrattuna Jeesus on rakastava paimen, joka ei yritä hyötyä lampaista vaan joka etsii niiden parasta. Hän tuntee omansa ja hänen omansa tuntevat hänet.
Hyvän paimenen ja hänen luottavaisten lampaittensa suhde, tai sitten ihmisen ja hänen kotieläimensä suhde kertoo jotain siitä, miten Jumala toimii maailmassa. Jumala on rakkaus, ja hän etsii yhteyttä luomaansa ihmiseen. Kun paimen puhuttelee lampaitaan, tai vain isäntä koiraansa, suhteessa on jotain yksinkertaisen luottavaista. Ihminen ja eläin osaavat katsoa toisiaan silmiin ja aavistaa jotain toisen ajatuksista. Tapahtuu silmänräpäyksessä jokin oivallus, kuin oltaisiin samalla radiotaajuudella.
Myös Jumala voi sillä tavoin puhua ihmisen sydämelle, että tämä tunnistaa hänen äänensä. Ihminen kuulee ja ymmärtää, mitä Jumala puhuu. Se ei ole samanlaista kuulemista kuin toisen ihmisen kuuleminen vaan se tapahtuu hiljaa sisimmässä, omantunnon puhuttelussa. Siellä Jumala puhuu totuuden sanoja ja arvioi kuin lahjomaton tuomari tai kuin suorasanaisin syyttäjä. Mutta siellä sielun sisimmässä Jumala puhuu myös hyvällä ja kauniilla, rohkaisevalla ja rakastavalla äänellä. Sellaisella puheella, jonka ihminen tunnistaa totuudesta ja hyvyydestä ja siitä, että sitä ei ihminen kykene vaientamaan eikä sitä kykene epäilys kaatamaan.
Vakaumuksella on voimansa. Mutta pelkkä omantunnon vakuuttuneisuus ei ole vielä riittävästi. Ihminen voi oikeudenmukaisuudenkin nimissä syyllistyä vääryyteen, jopa murhiin ja kostomurhiin. Täällä Längelmäelläkin muistetaan, miten koko Suomi ajautui itsenäisyytensä synnytystuskissa veritekoihin. Sisällissodan satavuotismuisto antaa tänä keväänä erityisen kehotuksen muistaa, miten tärkeää on kuunnella herkästi Herran Jeesuksen Kristuksen ääntä ja opetusta.
Vaikka tämän Hyvän Paimenen ääntä epäilisi, sillä on oma vakuuttava voimansa, jonka ihminen tunnistaa ja johon hän luottaa, tuli mitä tuli. Se tuntuu vaikeuksien ja kysymysten sekä kaiken epävarmuuden keskellä antavan selkeyden ja osoittavan suunnan. Se ääni nostaa alas painetut ja puhuu väärin kohdeltujen puolesta. Siinä äänessä on voima näyttää tietä tulevaisuuteen, kun siinä äänessä puhuu itse Jumalan Poika, joka vakuuttaa rakkauttaan lausuen: siinä kuulut minulle. Niinpä Jeesus on myös portti, jonka kautta voi kulkea ja löytää ulos ahtaista karsinoista avarille laitumille. Hän on tie, jota seuraamalla voi löytää perille aina iankaikkiseen elämään asti.
Seurakunnan paimenen tehtävästä kirjoitti aikoinaan Suomen reformaattori ja kirjakielen luoja Mikael Agricola Rukouskirjassaan ohjeen papeille. Sitä sopii näin piispantarkastuksessa pappien ja piispojen muistaa ajatellen omaa tehtäväänsä. Se oli otsikoitu Manaus pappein tykö, ja se sisälsi mm. seuraavanlaisia säkeitä: Viriä pappi, opetusisä, kansan ruokkii kuin äitin nisä. Hyvä paimen kaitse lampaat, sairaat, eksyvät ja kaikki rampat. Valvoo, manaa, etsii ja huutaa, ja tege paljo hyvä muuta. … Se on sangen häijy pappi, joka vaan etsi vatsans tarpet. Se mykkä koira olla mahtaa joka suden taval lampaat lahtaa. … Ota siis nyt, ota siis vaari, hyvä pappi, veli ja faari, sinun virastas ja Herran laumast, aina visust varjellen paulast. Totuta kansas rukoilemaan … ja monaist sakramentil käymään, täydes uskos sitä syömään, ja heidän elämäns parantamaa, sitt Kristus synnit anteeks antaa.
Viime päivinä on Oriveden seurakunnassa toimitettu piispantarkastusta. Täällä Längelmäellä sellaista ei ole toimitettu erikseen pitkään aikaan, sillä seurakunnan tämä puoli liittyi Oriveteen jo vuonna 2007. Sitä ennen toimitettiin viimeinen piispantarkastus Längelmäen seurakunnassa joitakin vuosia aiemmin, mutta messua ei vietetty täällä kirkossa, vaan Länkipohjan rukoushuoneella. On aika piispan vierailla saarnaamassa täälläkin.
Osana tätä tarkastusta on tavattu erilaisia yhteistyökumppaneita, muun muassa koululaitoksen sekä kaupungin taholla. On käynyt ilmi, että seurakuntaa arvostetaan ja siihen luotetaan. Kirkkoa pidetään tärkeänä toimijana niin Oriveden, Juupajoen kuin Eräjärven ja tämän Längelmäen alueen ihmisten ja heidän tulevaisuutensa tähden. Mainitsen nämä vanhat seurakunnat siksi, koska niiden asukkailla on edelleen mahdollisuus elää seurakuntaelämää osallistumalla jumalanpalveluksiin oman kylänsä kirkossa.
Seurakunnalla on keskeinen asema ihmisten hyvinvoinnin kannalta. Seurakunnalla on oma erityinen tehtävänsä kuuluttaa Hyvän Paimenen äänellä ja Hyvän Paimenen mielenlaadulla sekä hänen rakkautensa teoilla Jumalan hyvää tahtoa ihmiskuntaa kohtaan. Se tapahtuu seurakunnan moninaisissa tehtävissä niin jumalanpalveluksissa kuin kirkollisissa toimituksissa sekä lasten kasvatuksessa, nuorten touhuissa tai lähetyksen ja diakonian tehtävissä.
Näihin tehtäviin liittyy myös seurakunnan musiikkitoiminta. Jumalaa rukoillaan ja ylistetään sanoin ja sävelin. Siitä tehtävästä huolta pitämään käymme nyt siunaamaan uutta kanttoria.