2. sunnuntai pääsiäisestä, Joh. 10: 1-10, Seppo Apajalahti

Seppo Apajalahti
Loviisa

Rakkaat kristityt!

Eräs tapa lähestyä Raamatun tekstejä, on pyrkiä sijoittamaan itsensä sinne. Toisaalta ikään kuin kuulijaksi tilanteeseen, jossa Jeesus puhuu – tai sitten itse puheen sisälle. Tämän päivän evankeliumissa on eräs kohta, johon minun on hyvin helppo sijoittaa itseni:

”Jeesus esitti heille tämän vertauksen, mutta he eivät ymmärtäneet, mitä hän puheellaan tarkoitti.”

Tämä on se ensimmäinen paikka, josta itseni löydän. Ymmärränkö tästä mitään? Mitä Jeesus opettaa tässä Jumalasta, itsestään, ihmisenä olemisesta?

Tietenkin kertomukset hyvästä paimenesta ovat tuttuja – niin Vanhan testamentin psalmeista ja profetioista lähtien – kuin sitten Uudesta testamentista. Kuvaukset paimenesta ja lampaista ovat varmasti niitä Raamatun tutuimpia kuvia. Ja siksi niin mahdottoman vaikeita – niistä tulee ensimmäiseksi mieleen pyhäkoulussa saatu kiiltokuva, jossa hyvä paimen kantaa lammasta hartijoillaan. Oli muuten ainoa kuva, jonka pyhäkoulusta sain – se kun oli ainoa kerta kun siellä kävin.

Tuttujen kertomuksien äärellä on hirvittävän suuri vaara tyytyä naiviuteen, lapsenomaisuuteen. Mutta tuskin vertauksia paimenesta ja lampaista on tarkoitettu vain lapsille. Minä en usko siihen, että olemme satujen äärellä – kun pysähdymme kuuntelemaan tai lukemaan Raamatun kertomuksia ja opetuksia. Kyse on paljon enemmästä.

Raamattu on täynnä vertauskuvia. Niihin tutustutaan kirkkovuoden kierron aikana. Kaikkia vertauskuvia me emme edes ymmärrä vertauskuviksi – ja kuitenkin ne ovat sitä. Esimerkiksi se, että kutsumme Jumalaa Isäksi – on vertauskuva. Jumala on kuin isä. Jeesus on kuin paimen. Taivasten valtakunta on kuin nuotta tai kuin peltoon kätketty aarre.

Jumalaa lähestytään vertauskuvin, koska muuta mahdollisuutta ei ole. Jumala on sanoin kuvaamaton – siksi vain vertauskuvat ovat mahdollisia. Kun Mooses aikanaan kysyi Jumalan nimeä, hän sai vastaukseksi: Sano heille ”Minä olen” –lähetti minut. Jumala ei ole määriteltävissä, hän vain on, on koko olemisen perusta – siksi vain vertauskuvia. Me emme pysty muuhun.

Mitä siis minulle kertoo vertaus lammasten portista, vartijasta, paimenesta, lampaista, laitumesta. Olenko valmis olemaan lammas? Laumaeläin, vähän tyhmä, johdateltava… vai mitä kertomuksessa oikein haetaan?

Mitä kertomus kertoo aikana, jolloin yksilöllisyys on paljon vahvemmin muotia kuin yhteisöllisyys. Toki yhteisöllisyys tuntuu olevan taas enemmän ihmisten kaipauksessa.

Paimentolaisille lammas on aarre, se varsinainen omaisuus. Ei ole kyse mistään vähäarvoisesta, vaan elinehdosta. Lammas on kuitenkin kovin tarvitseva – sillä ei ole kykyä puolustautua petoja vastaan – se on helppo suupala.

Jos hyppään Raamatun maailmasta meidän aikamme Suomeen ja ottaisin yhteyttä vaikkapa lastensuojeluun. Pari vuotta sitten huostaanotettuja lapsia oli Suomessa noin 10.000 – vuosittain uusia huostaanottoja reilut kaksi tuhatta. Luku on kasvamassa. Jokin on vialla. Huostaanotto voi olla hyvä asia – ainoa mahdollisuus korjata, mitä on korjattavissa. Mutta jostain huolestuttavasta se kertoo. Nuo luvut kertovat ihmisten pahoinvoinnista. Ei ole itsestään selvää, että me pystymme puolustautumaan elämän petoja vastaan. Tuhoavia ja vahingoittavia asioita vain on.

Laumasta eksynyt lammas on aina vaarassa. Mihin laumaan sinä kuulut? Keitä ovat he, joiden parissa tunnet olevasi kotonasi – missä et ole vieras? Missä olet henkisesti ja fyysisesti turvassa? Kun tulet kirkkoon – oletko paikassa, jossa voit levätä, jossa mikään ei uhkaa ja olet turvassa? Toivottavasti niin.

Jeesuksen sana: Minä olen lampaiden portti… on kuva lammastarhan portilla olevasta vartijasta, joka jalkojensa välistä päästää lampaan milloin laitumelle – päivällä syömään – ja milloin sisälle lammastarhaan – yöksi turvaan. Hän vielä tuntee lampaansa, jopa nimeltä. Kun lampaat ovat turvassa, hän huolehtii portilla, etteivät pedot tule perässä. Lammas on turvassa, kunhan vain portilla seisova paimen tekee työnsä. Paimen etsii lampaitten etua – ei omaansa. Lampaat ovat tärkeitä – ei paimen.

Kristus on ihmisen puolella – meidän puolellamme. Vertaus lampaista, paimenesta, portista, laitumesta kertoo minulle jotain siitä, että Jumalan hyvä tahto on se, että meidän olisi hyvä elää ja iloita elämästä. Jumalan tahto on, että me olisimme kuin lampaat, jotka voivat vapaasti tulla ja mennä – ja tulla sitten välillä lammastarhaan turvaan pedoilta yön yllättäessä. Paimenen seurassa on hyvä olla, ja hyvä seurata. Vapahtaja tuli vapahtamaan. Elämän antaja antaa elämän. Ilosanoma tarkoittaa oikeasti ilosanomaa.