2. sunnuntai pääsiäisestä, Joh. 10:11-16, Hans-Christian Daniel

Hans-Christian Daniel
Espoonlahti

Tänä päivänä meillä on monenlaisia paimenia. Yksi sellainen on sähköpaimen. Eristämätön sähkölanka tietyn niityn ympärillä pitää lauman koossa. Myös lapsille tarjotaan usein sähköisiä laitteita paimentamaan heitä: videot, tietokoneet, pelilaitteet, kännykät jne. Lapset usein koulun jälkeen joutuvat viettämään iltapäiväänsä yksin kotona sähköpaimenen hoidossa. Varsinkin alueellamme huoltajat usein joutuvat tekemään pitkiä työpäiviä kovien tulospaineiden alla. Ei saa moittia näitä vanhempia, sillä he ovat puun ja kuoren välissä, kodin ja työn välissä pakkotilanteessa. Päinvastoin: meidän tulee auttaa näitä perheitä. Seurakunta ja kaupunki tarjoavat iltapäiväkerhoja, joissa on lämmin ja luotettava paimen hoitamassa pieniä toivon tiellä. Usein myös isovanhemmat ja kummit tahtovat ja voivat auttaa paimentamaan. Lämmin syli, hyvän paimenen ihmisläheisyys korvaa sähköpaimenen.

Lukiolla ruotsinkielen opettaja viimeisillä kursseilla keskusteli opiskelijoiden kanssa heidän tulevaisuusnäkemyksistään. Yksi opiskelija kertoi innoissaan: ”Jag go till universum!” eli ”Menen maailmankaikkeuteen”. Hän tietenkin tarkoitti yliopistoa eli universitet, mutta virheellään hän mielestäni osoitti sitä, että nykyään on niin paljon erilaisia vaihtoehtoja, arvoja ja mahdollisuuksia, että nuorten on yhä vaikeampaa valita heille sopivan uran. Opinto-ohjaajat tekevät hyvää työtä tulevaisuusnäkymien paimenina. Usein nuori katsoo maailmaa ikään kuin omalta tähdeltä käsin, jonka edessä koko universumi vain odottaisi häntä. Varsinkin ne edellä mainitut sähköpaimenet helposti synnyttävät harhakuvaa elämästä, ikään kuin nuorella ihmisellä olisi edessään vielä monta elämää.

Meidän aikamme elää sellaisessa harhassa, että elämän ehdot muka olisivat ennakoitavissa, maailman ja luonnon puitteet tiedettävissä tai hallittavissa. Ihminen luulee voivansa itse varustautua kaikkeen. Islannin tulivuoripurkaus ja sen johdosta yllämme leijuva tuhkapilvi, jonka alla kaikki lentoliikenne tyrehtyy, osoittavat aivan toista. Elämämme on uhanalaista. Emme itse pysty turvautumaan ja varustautumaan kaikkeen. Järkemme, osaamisemme ja tekniikkamme riittää käsittämään pinnallisia asioita, ymmärtämään syy- ja seuraussuhteita. Mutta ne eivät riitä hallitsemaan niitä, estämään mullistuksia, säilyttämään elintasoamme tai varjelemaan elämää ja sen ehtoja. Elämäntunto voidaan tiivistää parkaisuun ”Joku vei meiltä siivet” (HS 17.4.2010 s. A5).

Poliittiset päättäjät usein verrataan kansojen paimeniin. Kansat seuraavat heitä, kokevat saavansa hyvää hoitoa ja murehtivat syvästi, kun paimen riistetään, niin kuin näkyy Puolaan viime viikon traagisissa tapahtumissa, joissa presidentti ja iso osa kansaa hoitavista paimenista sai surmansa lentoturmassa. Kun hallitsija viedään, kansalainen kokee turvattomuutta, mieroa, itseään orvoksi.

Jo muinaisessa Sumerissa, Babyloniassa, Egyptissä ja Kreikassa verrattiin hallitsijaa paimeneen ja kansaa kaittavaan laumaan. Jeesuksen aikaan aavikkomailla vaadittiin paimenilta ja heidän apulaisiltaan aika laajoja taitoja ja ominaisuuksia. Heidän piti monipuolisesti huolehtia laumastaan, varovaisesti harkita tilanteita ja paikkoja, avarakatseisesti tietää eläinten tilannetta ja seutua. Heidän tuli olla rehellisiä ja luotettavia. Kesällä, jolloin yleensä oli vain poutaa eikä satanut juuri ollenkaan, ei ollut helppoa löytää niukasta kasvillisuudesta ajoissa laitumia, ja paimenen piti sovitella lauman kulkua aina niin, että sopivin välein löytyi juomakelpoista vettä. Pitkällä tähtäimellä paimenen oli kyettävä harkitusti suunnittelemaan lauman hyvinvoinnin kannalta paikallista laiduntaa, juottamista, lepojaksoja ja seudun vaihtamista. Paimenen ja lauman välillä vallitsi ainutlaatuinen elämänyhteys. Paimen olemisellaan yötä päivää huolehti avuttomista eläimistä (katso Hes. 34).
Jeesus sanoo (Joh. 10:11-16): »Minä olen hyvä paimen, oikea paimen, joka panee henkensä alttiiksi lampaiden puolesta. …Minä olen hyvä paimen. Minä tunnen lampaani ja ne tuntevat minut, niin kuin Isä tuntee minut ja minä Isän. …Minulla on myös muita lampaita, sellaisia, jotka eivät ole tästä tarhasta, ja niitäkin minun tulee paimentaa. Ne kuulevat minun ääneni, ja niin on oleva yksi lauma ja yksi paimen.»

Hyvä: Mikä tekee paimenesta hyvän? Hyvä paimen kokonaisvaltaisesti palvelee lampaitaan. Hänen toimensa ei ole riippuvainen työvuoroista, säästä, kellonajasta, yöstä tai päivästä, ei riipu rauhasta tai vaarattomuudesta, vaan paimenen oleminen suuntautuu lampaiden tarpeen mukaan. Paimenen tekee hyväksi se, että hän uhrautuu omiensa puolesta. Jeesus, joka ei syntiä tehnyt, suostuu kuolemaan maailman syntien vuoksi. Tämä viaton Jumalan Karitsa hyvänä paimenena uhrataan lampaittensa puolesta. Tämä hyvä kuolee minun huonon puolesta.
Tunteminen: Mistä lampaat tuntevat paimenen? Kävin toissa viikkona kotimaassani katsomassa vanhaa äitiä. Siellä oli paljon lampaita Pohjanmeren laajoilla ranta-alueilla. Oli paljon aivan pieniä karitsoita. Niillä kaikilla oli paimenen tekemänä jokin värimerkki, toisilla numero, joka oli sama kuin emon numero. Pohjoisessa puhutaan korvamerkitystä vasasta. Paimen tuntee omansa. Kun minä tulin lähelle, lampaat karkasivat. Paimenen luokse ne tulivat. Kyseessä on vastavuoroisesta tuntemisesta, johon liittyy luottamus. Paimen hyväksyy lampaiden vajavaisen ja riippuvaisen olemuksen, hyväksyy niiden yksitoikkoisen määkinän ja ratautuneisuuden sekä on olemassa lampaitaan varten palvellen niitä. Ja lampaat tuntevat paimenensa siitä kokemuksesta, että eilen hän auttoi äitiä ja isää, tänään hän kantaa minua: hän huomennakin on luotettava. Kokemus perustaa luottamusta. Kun oma kokemus puuttuu, saattaa lauman luottamus auttaa yksilöä uskaltamaan luottaakseen. Luottamus on uskon perimmäinen olemus. Tunteminen tässä ei ole vain etäistä faktojen tietämistä, vaan ennen kaikkea kokemuksellinen luottamussuhde. Tässä mielessä Jumala avaa olemuksensa uskovalle ihmiselle ja muuttaa hänet jumalalliseen olemukseensa. Tämä liittyy siihen pyhän Kolminaisuuden sisällä Isän ja Pojan välillä vallitsevaan olemukselliseen yhteyteen, johon ihminen otetaan mukaan tämän paimenen toiminnan perusteella (niin kuin Isä tuntee minut ja minä Isän, vrt. Joh. 10:38, 14:11, 17:21). Niin tärkeä tämä ”tunteminen” on.

Muita lampaita: Alkuaan tämä liittyy Israeliin, eli siihen maahan ja kansaan, jonka keskuudessa Jeesus oli, toimi ja vaikutti. Sitten se liittyy avautuvaan lähetystilanteeseen, jossa saatiin muita kansoja uskomaan Jeesukseen Kristukseen. Myös ne voivat kuulla hyvän paimenen laumaan. Lauman ahtaat kansalliset rajat siis avattiin. Nyt tämä sana auttaa meitä hyväksymään sitä, että on monenlaisia kristittyjä, myös sellaisia, jotka eivät käy kirkossa tai eivät kuulu kirkkoon. Kristuksen lunastamat kuuluvat kristikuntaan, koska Vapahtaja itse sen sanoo ja tahtoo. Kristityn mittapuu ei ole siis minulla, vaan Kristuksella. Hänellä on siis monta laumaa. Tämä on meille merkkinä: ne ovat niitä, jotka kuulevat hänen äänensä, suostuvat hänen johdatukseen ja alistuvat hänen paimennettavikseen. Siellä jätetään avoimeksi sitä, että ollaanko itse oikeassa, kunhan Herra on oikeassa; siellä ei tahdota itse olla luotettavia, kunhan Herra on luotettava.
Äänen kuuleminen: Ääni luo sillan kahden olion välillä. Vauvaa rauhoittuu kuulessaan äidin ääntä naapurihuoneesta, vaikka ei häntä näekään. Kristitty rauhoittuu, kun saa kuulla Jumalan äänen hänen sanassaan. Saame kuulla Vapahtajan ääntä täällä evankeliumissa, mutta myös elämässä ystävän kehotuksena, isän nuhtelussa, mummon huokauksessa, koiran surullisessa katseessa, luomakunnan huokauksessa (ks. Room. 8:19-23).
Ykseys: Wesleyn uni. Kristittynä oleminen luo ykseyttä. Me kaikki olemme erilaisia, ajattelemme, uskomme, tunnemme ja koemme eri lailla. Olemme eri elämän tilanteissa, eri ammateissa, eri sukupuoli, eri-ikäisiä, eri kulttuureista, erivärisiä jne: erilaisuus on ääretön. Saamme olla erilaisia, jokainen omalla tavallaan, ja saamme olla eri laumoissa. Meidät on kastettu yhteen kristikuntaan, kristityiksi. Yksi kaste yhdistää. Yksi ja sama vähäisessä lastenuskossa sydämessä lepäävä Kristus on se sama uskon substanssi, joka luo ykseyden. Kristus uskoo meissä. Kun hän itse on se uskon asia, aines, olemus ja ydin, silloin olemme yhtä. Kristus on oikeassa.
Uskonpuhdistajamme Martti Luther antaa meille selvän mittapuun, jonka mukaan voimme huomata kuka ja mikä on kirkossa tänä päivänä hyvä paimen. Hän sanoo (WA 46, 588, 2-9 Selostus Joh. 1-2 saarnoissa, 1537-1538): ”Kaikki saarnamme tähtäävät siihen, että te ja me kaikki tiedämme ja uskomme Kristuksen olevan ainut Vapahtaja ja maailman lohdutus, sielujemme paimen ja piispa, niin kuin evankeliumi kauttaaltaan viittaa Kristukseen. Siksi [Johanneksen] evankeliumi ei ole muuta kuin Johanneksen todistus. Siksi emme vedä ihmisiä emmekä sido heitä itseemme, vaan johdamme ne Kristuksen luokse, joka on tie, totuus ja elämä. Toisaalta väärät opettajat ovat kaikki ne, jotka eivät saarnaa ja todista Kristuksesta vaan itsestään.

Saarna Hyvän Paimenen sunnuntaina 2. su pääs., 1. vuosikerta, Joh. 10:11-16, pidetty 5.4.2010 Soukan kappelissa
Virret: alku 375: 1-2; synti 704; kiitos 131:4; päivän 378: 1, 2, 4, 6; uhri 374: 1-; eht 375: 3-4; loppu 560:2-4