Puolitoista kuukautta sitten astuin ulos Viikissä Yliopistollisen eläinsairaalan pieneläinklinikan ovesta tyttäreni kanssa. Tulimme eutanasiahuoneesta, jossa perheemme villakoira oli juuri päässyt taivaalliseen Kenneliin. Oli haikea ja seesteinen olo. Aistit jotenkin herkillä.
Kävelimme vaitonaisina läheiselle koetilalle, ja huomasin, että muutamia lehmiä ja lampaita oli ulkona. Kävelimme lähemmäksi katsomaan niitä. Tunsin vetovoimaa eläinten luo. Eläimet tuijottivat takaisin, ehkä hieman epäluuloisina.
Katsoin erityisen tarkkaan lampaita, sillä tiesin, että minulla on saarnavuoro täällä ja päivän teksti – juuri äsken kuultu evankeliumiteksti – liittyisi juuri noihin eläimiin. En tiedä mikä lammasrotu oli kyseessä, epäilen texeliä, mutta jos joku täällä tietää, paremmin, niin kuulen mieluusti messun jälkeen.
Lammas.
Tuo kristityn vertauskuva. Laumaeläin ja lauhkea luonteeltaan.
Lammas.
Tuo Kristuksen vertauskuva, uhrikaritsa. Viaton ja luottavainen.
Kuten yleensäkin, vertauskuvat ovat monitulkintaisia. Kirkkotaiteessa kuva lampaasta voi tarkoittaa joko kristittyä tai Kristusta. Toki muut attribuutit eli symboliin liitetyt asiat ja esineet avaavat vertausta. Karitsa lipun kanssa on Kristus. Mutta ei mennä nyt sen pitemmälle tähän suuntaan, valtaosa läsnä olevasta seurakunnasta osaa varmaan tulkita kristillisiä perussymboleita…
Paimen.
Edellä luetun raamatunkohdan ydin ei niinkään ole lampaissa kuin paimenessa. Jeesus puhuu itsestään vertauskuvan kautta: Minä olen hyvä paimen. Latinaksi: ergo sum pastor bonus.
Pastori.
Täällä kirkossa olevat monet papit ovat paimenia, kuten latinakielinen lause osoitti. Pastori tarkoittaa paimenta. Pappi on paimen. Heidän silmissään minä – maallikko – olen vain lammas, sillä en ole virkaan vihitty, vaikka teologiaakin on tullut luettua.
Niinpä piispan sauvakaan ei ole mitään muuta kuin symbolinen paimensauva, usein vielä kippurapäinen eli sillä hän saa vedettyä väärän opin tai uskon hylkäämisen puolelle luiskahtaneen lampaan takaisin turvaan laumaan.
*
Paitsi lammas, taidan olla myös pässi, sillä aion poiketa hieman lammaspolulta eli saarnatekstistä pusikon puolelle.
Nimittäin, en pidä lammasvertauskuvasta. En ole koskaan pitänyt. En pidä myöskään pastori- eli paimenvertauskuvasta.
Kuka haluaa olla lammas? Kuka kokee, että häntä parhaiten kuvaava vertauskuva on juuri lammas? Entä mikä lammasrotu haluat mielikuvissasi olla? Suomenlammas? Kainuunharmas? Oxford down? Tai kenties ruotsalainen turkislammas?
Minusta on aina tuntunut jotenkin epäsopivalta rinnastaa itseni lampaaseen. Se tuntuu sekä hitusen ahdistavalta että erittäinkin koomiselta. Enkä usko olevani ainut.
Nykyihmisessä riitelee kaksi olemisen tarvetta: toinen haluaa olla itsenäinen, yksilöllinen ja vapaa, toinen hakee yhteisöllisyyttä ja turvallisuutta. Lammasvertaus tuntuisi vastaavan vain jälkimmäiseen tarpeeseen.
Rakkaalla kirkollamme on ongelma, jos sen syvästi hellimä kieli- ja mielikuva aiheuttaa ahdistusta ja tuntuu hassunkuriselta.
Vielä ongelmallisempaa on mielestäni kirkollinen kaipuu paimenen perään. Papit puhuvat paimenuudesta eli kenen piispansauvan kantomatkan päässä he ovat. Ihme touhua.
No, tätä mielikuvapallottelua voisi jatkaa, mutta saattaa olla, että se lyhyellä aikajuoksulla ei johda mihinkään. Mutta silti on hyvä olla tietoinen käyttämiensä kielikuvien tunnevaikutuksista. Minkä vuoksi juuri lammaspaimen, miksi ei karjapaimen, cowboy?
*
Yhä vielä kirkossa Jeesus on hyvä paimen ja me seurakuntana hänen laumaansa. Niin se on ollut. Niin se on. Niin se epäilemättä tulee olemaan, ellei keksitä uusia sanoja ja käsitteitä, jotka paremmin tekevät ymmärrettäväksi sen mitä halutaan sanoa.
Minusta meidän pitäisi etsiä uusia kielikuvia, vertauksia
Olen kuullut leikkisän heiton, että Hyvä Paimen voisi olla nimeltään Pätevä Personal Trainer. Tai että Paimen olisi Tiiminvetäjä tai Taivaallinen Retriittiohjaaja. Siis jotain mikä liittyy moderniin elämänmenoon ja ihmisen paikkaa osana ryhmää ja yhteisöä.
No, tiedä häntä. Ei noista heitoista taida olla pelastajaksi kirkon vertauskuvakriisissä.
Uutta sanoitusta ei voi löytää, jos sitä ei etsi. Etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan. kielikuvien portit.
Täällä Tuomasmessussa on 31 vuoden ajan kolkutettu ja etsitty. On etsitty tapoja olla kristitty ajassa ja perinteessä. Vuosi sitten pastori (!) Olli Valtonen muotoili uusiksi uskontunnustuksen perinteistä sanamuotoa – hän ei esimerkiksi puhunut komiyhteisestä, vaan kolmiulotteisesta Jumalasta.
Haloohan siitä nousi.
*
Päivän evankeliumitekstin teologinen ja hartaudellinen pointti ei ole suoraan missään edellä sanotussa, vaan siinä vertauskuvan kirjaimellisuudessa, että meillä on yksi paimen ja hän pitää huolta omaisuuslampaistaan vaikka mikä olisi. Lampaana on siis turvallista olla, koska laumalla on pätevä, vastuullinen ja – hyvä paimen.
Mutta tekstissä on yksi kohta, joka puhutteli ainakin minua uudella tavalla ja yllättävästi. Sitä sopii lopuksi katsoa hieman tarkemmin. Jakessa 16 Jeesus sanoo: ”Minulla on myös muita lampaita, sellaisia, jotka eivät ole tästä tarhasta, ja niitäkin minun tulee paimentaa.”
Mitä ihmettä: myös muita lampaita, jotka eivät ole tästä tarhasta.
Yksi perinteinen tulkinta tästä jakeesta on, että se antaa perusteluja lähetystyölle: Jeesus kuuluu myös muille kansoille kuin vain israelilaisille.
Toinen tulkinta tulee paljon lähemmäksi: meillä on meidän jengi, mutta Jeesuksella on muitakin jengejä. Meidän kuplamme ei olekaan ainoa kupla.
Kuinka vapauttavaa.
Kyseinen raamatunkohta on kuin avaisi ikkunan ekumeniaan ja maailman kirkkoihin. Kuin tuulettaisi kesämökin talven jäljiltä, ilmassa leijuu ehkä tuvassa vierailleiden hiirien aromi, kosteuden myötä lievä ummehtuneisuus, ja ehkäpä homeenkin tuoksu… Ikkunat auki ja tupa raikastuu kertapuhalluksella.
Totta vieköön, on monta laumaa, kaikista niistä emme ole edes kuulleet. Silti paimenia on vain yksi, ja hän yhdistää kaikki määkivät kuplat yhdeksi suurkuoroksi saman taivaan alla.
Saman asian monista laumoista ja yhdestä paimenesta voi ilmaista myös toisin niin kuin teimme sen edellä virren 454 sanoin: ”Liekkejä on monta, valo on yksi, hän on Jeesus Kristus”.
*
(Tunnustakaa nyt yhteinen kristillinen uskomme.)