1.
Ei ole opetuslapsi parempi opettajaansa, eikä palvelia parempi isäntäänsä. Siinä on opetuslapselle kyllä, että hän on niinkuin hänen opettajansa, ja palvelia niinkuin hänen isäntänsä. Jos he ovat itse isännän beelsebubiksi kutsuneet, kuinka paljoa ennemmin he hänen perheensä kutsuvat? (Matt. 10:17-25)
Näin sanoi Matteuksen evankeliumin mukaan meidän Herramme ja Vapahtajamme, kun Hän lähetti valitut kaksitoista opetuslastaan eli pyhät apostolit saarnaamaan Valtakunnan evankeliumia ja parantamaan sairaita. Mutta minne Hän lähetti heidät? Tuttujen luo! Jeesus lähetti apostolit näiden omien veljien ja sisarten eli – niin kuin Hän itse sanoo – Israelin huoneen kadonneitten lammasten luo.
Mutta mitä se tarkoitti?
Se tarkoitti, että Jeesus ja Hänen opetuslapsensa elivät ja toimivat kotonaan, omiensa parissa. He eivät olleet vieraalla maalla, eivät pakanoiden joukossa eivätkä vihollisen alueella. He julistivat evankeliumia ja paransivat sairaita sukulaistensa, oman kaupunkinsa ja kylänsä asukkaiden ja maansa kansalaisten parissa.
He puhuivat heidän kieltään ja jakoivat heidän kulttuurinsa. Eikä siinä kaikki: Herran apostoleilla oli myös sama usko kuin heidän maanmiehillään – ainakin periaatteessa. Juuri tähän uskoon sisältyvien suurten lupausten täyttymistä Jumalan kansan keskuudessa Herra lähetti opetuslapsensa julistamaan. Kauan odotettu Jumalan valtakunta oli tullut lähelle. Jeesus itse oli Jumalan lupausten täyttymys. Hänen suuret tekonsa ja se valta, jonka Hän antoi myös apostoleilleen, julistivat Jumalan armolupausten toteutumista Hänen oman kansansa silmien edessä ja korvien kuullen.
2.
Entä me?
Mekin elämme omiemme parissa. Elämme myös keskellä kansaa, josta yhä suurin osa kuuluu evankelis-luterilaiseen kirkkoon, tosin aina vain harvempi, mutta silti niin moni, että pidetään jollakin tavalla suomalaisena olla luterilainen tai ainakin kristitty. Elämme maassa, jossa vielä pari sataa vuotta sitten ei oikeastaan edes voinut olla suomalainen kuulumatta seurakuntaan ja käymättä ainakin joskus kirkossa ja ehtoollisella. Vielä minun lapsuuteni kansakoulussa luettiin ahkerasti raamatunhistoriaa, veisattiin virsiä ja puhuttiin rukouksista, kun tarkoitettiin aamunavauksia. Ja ainakin suurina pyhinä Rauman kirkko oli täynnä.
Sanaa Jumalan täyttyneistä lupauksista on kauan julistettu keskuudessamme. Olemme kansana ja kokonaisena maanosana kuulleet satojen tai melkein tuhansien vuosien ajan Jumalan armoteoista ja ainakin välillä myös eläneet niistä.
Entä nyt? Jotakin tästä perinnöstä on yhä jäljellä. Kirkot tosin enää harvoin täyttyvät, mutta kristittyinä suomalaiset silti pitävät itseään. Ainakin suurin osa lapsista vielä kastetaan. Ainakin pienet, kastetut vauvat ovat Jumalan lapsia.
Myös me täällä Pyhän Marian seurakunnassa haluamme olla Jumalan lapsia. Me olemme sitä kasteemme ja uskon perusteella. Meillä on siis sama usko kuin naapureillamme, kyläläisillämme, sukulaisillamme, työtovereillamme ja ystävillämme ainakin periaatteessa.
Ja niin kuin Jeesuksen opetuslapset, myös meidät on kutsuttu olemaan, elämään ja toimimaan Hänen sanansaattajiaan omassa ympäristössämme. Emme tosin ole apostoleja. Useimmat meistä eivät ole myöskään siinä apostolisessa virassa, johon seurakunta kutsuu paristaan piispat ja paimenet sanaa julistamaan ja sakramentteja jakamaan, käyttämään avainten valtaa ja hoitamaan sieluja.
Silti me kaikki, jotka elämme uskossa todeksi sitä, minkä Kasteen lahjassa saimme, me kuulumme siihen pyhään pappiskansaan, jonka Jumala on kutsunut erilleen kansojen merestä vihkiäkseen sen pyhässä Kasteessa suurten tekojensa todistajien joukoksi. Sillä tavoin Hän tahtoo koota meidän, seurakuntansa kautta ja sen parista kiitoksen ja rukouksen ihanasti tuoksuvia iankaikkisen elämän hedelmiä, kun todistus Herran Jeesuksen kuolemasta ja ylösnousemuksesta tavoittaa viluiset, nälkäiset ja syylliset syntiset tuoden heidät Jumalan armon lämpimään valoon ja seurakunnan syliin.
Tämän todistuksen kantajiksi ja antajiksi meidät on seurakuntana ja uskovina kutsuttu. Sellaisina meidät on lähetetty kaikkeen maailmaan, mutta myös ja aivan ensimmäiseksi omiemme pariin. Mutta kuinka meidän todistuksemme kanssa silloin käy?
Ei ole opetuslapsi parempi opettajaansa, eikä palvelia parempi isäntäänsä. Siinä on opetuslapselle kyllä, että hän on niinkuin hänen opettajansa, ja palvelia niinkuin hänen isäntänsä. Jos he ovat itse isännän beelsebubiksi kutsuneet, kuinka paljoa ennemmin he hänen perheensä kutsuvat?
Näin Jeesus sanoi omilleen, jotka lähtivät innoissaan julistamaan armon iloista sanomaa. Entä kuinka me?
Saamme varmasti usein syyttää itseämme, jos tupaan tulee lunta, kun avaamme oven. On viisainta aina ensin katsoa peiliin, jos kokee joutuvansa pahojen puheiden tai suoranaisen vainon kohteeksi sen tähden, että tahtoo todistaa Kristuksesta. Vika on usein meissä itsessämme.
Ja onhan niinkin, että kovin harvoin ainakaan minä edes joudun vaikeuksiin sen tähden, että olen suorastaan ammatiltani evankeliumin julistaja. Valitettavasti pelkään sen johtuvan siitä, että evankeliumia, jota minut on kutsuttu julistamaan sanoin ja teoin, harvoin kukaan minusta näkee tai muutenkaan huomaa eikä edes kuule sitä. Kovin heikko on todistukseni arjen keskellä, ja ehkä myös sinun.
Sen tähden on suurenmoista saada pyhä pyhän jälkeen kuulla ja julistaa, että kaikesta huolimatta armo kuuluu myös minulle, vaikka aina onnistun pudottamaan riman yrittäessäni korkealta yli, mutta alikaan en pääse. Ja toiseksi, kaiken tämän terveellisen itsetarkastelun unohtaen ja omat puutteet ja lankeemukset Herran ristin juurelle tuoden: ihan riittävästi lienee meillä kaikilla kokemusta myös siitä, että juuri täällä omiemme parissa ja itseään kristillisenä pitävässä Suomessa jopa heikko ja arka todistuksemme saa kokonaan toisenlaisen vastaanoton kuin toivoisimme, eikä vika sittenkään aina ole meissä. Pahimmillaan saamme pelätä joutuvamme raastupaan ja menettämään papinvirkamme siitä hyvästä, että haluamme kaikessa heikkoudessamme olla uskollisia Herralle ja Hänen sanalleen. Lievimmilläänkin saamme usein kokea ivallista, vihamielistä torjuntaa, vaikka haluamme vain kertoa kastetuille maanmiehillemme, mitä kaste merkitsee, mihin se kastetun sitoo ja mitä Jumala siinä haluaa meille antaa, mutta myös, kuinka vaarallista syntiselle on Jumalan armon halveksiminen ja Hänen sanansa hylkääminen.
3.
Sillä yhä Jumalan sana koskettaa, kun se osuu kohdalle. On tosin myös paljon ja ilmeisesti aina vain enemmän niitä, jotka edes pysähtymättä kuuntelemaan kulkevat kylmästi ohi, kun evankeliumia julistetaan. Saarna ja todistus Jumalasta, synnistä, sovituksesta ja iankaikkisesta elämästä on kuin outojen ulkoavaruuden olentojen puhetta, joka ei näytä millään tavalla liittyvän kuulijan elämään.
Silti monissa kuulijoissa Jumalan Sanan julistus ja todistus Jeesuksesta aiheuttaa jopa maallistuneessa Suomessa kiukkua. Hyvän Sanoman julistajaa saatetaan syyttää vihapuheesta, joka pitäisi kieltää. Niin kuin siis Jeesus jakoi oman kansansa moneen eri leiriin ja saattoi ne kiistelemään siitä, kuka Hän oli, mistä Hän tuli ja mikä oli Hänen asemansa ihmisten ja Jumalan edessä, samoin Hän jakaa mielipiteitä myös täällä, missä vielä suuri osa kansasta kuuluu kasteensa perusteella Jumalan uuden armoliiton kansaan muttei sittenkään kuulu. Sillä kasteen lahja ja Jumalan kansan jäsenyys otetaan vastaan uskolla, ja sitä eletään uskossa todeksi, mutta epäusko sulkee myös kastetun armon piirin ulkopuolelle.
Usko sen sijaan tarttuu Jumalan lupauksiin ja ilosanomaan siitä, että lupaukset ovat jo toteutuneet, vaikka vielä odotammekin niiden täyttymyksen näkemistä uskon sijaan. Me suomalaiset emme enää odota luvattua profeettaa, Mooseksen kaltaista, emme Herran Voideltua eli Messiasta, niin kuin vielä Jeesuksen ajan juutalaiset. Näin P.Johannes kirjoittaa päivän evankeliumissa:
Monta siis kansasta, jotka tämän puheen kuulivat, sanoivat: tämä on totisesti propheta. Muut sanoivat: tämä on Kristus; mutta muutamat sanoivat: tulleeko Kristus Galileasta? Eikö Raamattu sano Davidin siemenestä ja Betlehemin kaupungista, kussa David oli, Kristuksen tulevan? Niin nousi riita kansan seassa hänen tähtensä.
Me suomalaiset emme enää odota Messiasta, joka vapauttaisi meidät sortajien vallasta ja toisi tullessaan rauhan ja hyvinvoinnin. Vai odotammeko sittenkin? – Kun Amerikan Yhdysvaltoihin valittiin viimeksi uutta presidenttiä, järkevätkin ihmiset jopa täällä Suomessa näyttivät uskovan, että jonkinlainen messias oli syntynyt ja että karismaattinen ja puhetaitoinen ehdokas voisi täyttää ne monet odotukset, jotka häneen kohdistuivat. Ei Suomessakaan taida kokonaan vieras olla se toive, että keskuudestamme nousisi väkevä profeetta ja hallitsija, joka vihdoin ottaisi pois kaiken keskeneräisen ja epävarman, ratkaisisi politiikan solmut ja auttaisi talouselämän nousuun samalla sen tuottoa köyhille jakaen.
Tämä maalliseen menestykseen ja hyvinvointiin liittyvä toive saattaa siis yhdistää meitä päivän evankeliumin tilanteeseen tässä pienessä, pohjoisessa maassa, jonka on sanottu olevan Jumalan toiseksi rakkain kansa Israelin jälkeen. Mutta kuinka kohteli se ensimmäinen eli muinainen Israel Pelastajaansa? Kuinka nykyinen? Ja kuinka rakas Suomenmaamme?
4.
Huonosti. Israelin uskonnolliset vallankäyttäjät tahtoivat ottaa Jeesuksen kiinni. Niin röyhkeästi Hän toimi parantaessaan sapattina sairaita ja puhuessa nin, ettei sitä voinut edes oikein ääneen toistaa.
Sanoihan Jeesus Jumalan olevan Hänen Isänsä, joka teki sapattinakin rakkauden töitä. Puhuihan Hän itsestään elävän veden lähteenä, totuutena ja ainoana tienä Jumalan yhteyteen! Kuinka hän uskalsi? Kuinka hän saattoi nostaa itsensä sellaiselle jalustalle ja nousta vastustamaan Jumalan kansan oppineita, hurskaita ja arvostettuja uskonnollisia vallanpitäjiä?
Tavalliset ihmiset, ne, joille ei ollut suotu valtaa eikä oppia, arvovaltaa eikä erinomaista viisautta, vaan paremminkin taakkoja kannettavaksi, he kuuntelivat mieluummin Jeesuksen puheita kuin fariseukset ja kirjanoppineet ihmetellen Hänen hyviä tekojaan ja väkeviä puheitaan. Jeesuksen opetus vangitsi voimallaan nekin, jotka oli lähetetty vangitsemaan Häntä. Näin vastasivat ylipappien palvelijat lähettäjilleen, kun heitä moitittiin siitä, että he tulivat tyhjin käsin takaisin:
Ei ole ihminen ikänä niin puhunut kuin se ihminen.
Ja sekös suututti niitä, joiden käsissä oli oman aikansa uskonnollinen valta!
Oletteko te myös vietellyt? Onko joku päämiehistä taikka Pharisealaisista uskonut hänen päällensä?
Näin vastasivat ylipapit ja kirjanoppineet palvelijoilleen. Kuinka nämä saattoivatkin olla niin tyhmiä ja vieteltävissä? Oliko tuo Nasaretin kapinallinen lumonnut heidät? Sillä he tiesivät, kuinka asia oli! Galileasta ei tulisi profeettaa! Vaan tämä kansa, joka ei tiedä lakia, on kirottu. Niin he tuhisivat itsekseen.
Kuitenkin Jeesuksessa Jumala itse puhui suoraan omalle kansalleen. Hän sivuutti ne, joiden tehtävä ja virka olisi ollut julistaa Hyvää Sanomaa. Hän itse tuli omiensa luo ja valitsi uudet sananpalvelijat vanhojen sulkiessa silmänsä Sanalta ja rakentaessa tulevaisuutta vain omien haaveidensa ja epäuskonsa varaan.
5.
Vanhojen palvelijoiden joukossa oli kuitenkin myös Nikodeemus. Vallanpitäjienkin parissa oli ainakin yksi, joka vielä kyseli ja etsi. Varovasti hän asettui tukemaan Jeesusta. Aivan kaikki kansan uskonnollisten johtajien joukosta eivät siis olleet kääntäneet selkäänsä Jumalan sanalle.
Galileastakin saattoi tulla profeetta ja vielä paljon enemmän! Galileasta tuli Kristus, Vapahtaja, joka oli syntyisin Beetlehemistä, Daavidin kaupungista. Galileasta, mutta samalla Beetlehemistä, tuli sen lupauksen Täyttäjä, jonka Jumala oli Daavidin suvulle antanut.
Jeesuksen ylösnousemuksen ja Helluntain jälkeen moni epäilijä myös fariseusten joukossa uskoi Häneen. Moni fariseus kastettiin ensimmäisten joukossa Uuden liiton kansan jäseneksi. Ja kuinka paljon ensimmäisten kristittyjen joukossa mahtoikaan olla niitä, jotka jo nyt ihmettelivät Jeesuksen puheiden voimaa ja rakkauden tekoja?
Totisesti: Ei koskaan ollut ihminen puhunut, niin kuin Jeesus puhui! Totisesti oli tässä vielä enemmän kuin suurinkaan profeetoista tai Jumalan itsensä voitelema kuningas. Tässä oli Jumala itse ihmisenä meidän keskellämme!
Sillä vain Jumala voi puhua niin kuin Jeesus puhui, ja vain Jumala voi toimia, niin kuin Hän toimi. Alennuksensakin tilassa Hän oli se kaikkivaltias Herra, joka pelkästä rakkaudesta niin tavallisia kansanihmisiä kuin oppineita ja viisaita herroja ja korkeita vallanpitäjiäkin kohtaan tuli ihmiseksi, julisti Jumalan rakkauden sanomaa ja eli ja osoitti sen teoissaan todeksi aina ristin sovituskuolemaa myöten nousten lopulta synnin ja kuoleman Voittajana haudasta.
6.
Ja Hän elää! Hän, joka täyttää taivaan ja maan, on myös läsnä puhuen ja toimien meidän keskellämme. Eivätkä ne ole koskaan tyhjiä sanoja eivätkä merkityksettömiä tekoja. Jeesuksen puheet ja teot pysäyttävät ja vaikuttavat yhä tänään.
Älä siis pelkää, rakas uskonveli, rakas uskonsisar, sitä ynseyttä ja suoranaista vainoa, jota Jeesuksen nimen tunnustaminen ja todistaminen voi vaikuttaa! Vastustus kertoo juuri siitä, että liikkeellä on Jumala itse. Vastustus, viha ja vaino kertovat työstä, jota Hän tekee heikon seurakuntansa kautta. Eihän sielunvihollisella olisi mitään tarvetta nousta sitä vastaan, jos se olisi ihmistekoa ja julistaisi ihmisen hyvyyttä ja voimaa. Mutta kun Jumala toimii pelastaakseen ihmisiä synnin ja kuoleman vallasta, silloin on Kiusaajakin ahkera.
Se on kuitenkin voitettu Kiusaaja. Sillä ei ole enää mitään lopullista valtaa, ei meihin eikä mihinkään muuhun. Kuolemakin on enää viimeinen Vihollinen, joka on Jeesuksen ylösnousemuksessa kohdannut vahvempansa.
Koska Jeesus elää ja koska Hänen Pyhä Henkensä väkevästi vaikuttaa Sanassa ja sakramenteissa ja vieläpä meidän heikon todistuksemme kautta, älkäämme pelätkö sitä ja sitä vastustusta, jota se saa aikaan. Vastustus kertoo, että Jumala tekee työtään. Se kertoo, että vieläkin on niitä, jotka taakkojensa alla kuulevat iloiten evankeliumin sanoman ja kyynelsilmin sanovat: Ei ole ihminen ikänä niin puhunut kuin se ihminen.
Sen rinnalla, että Jumala meidän kauttamme saattaa pelastaa syntisiä iankaikkisesta kuolemasta taivaan valtakuntaan, sen ihmeen rinnalla ovat pieniä meidän pienet harmimme ja jopa vaino, jos sitä kohtaamme. Pientä ovat meidän vaivamme sen rinnalla, että Jumala saa Pyhässä Hengessä, Kasteen ja Sanan kautta synnyttää lapsia itselleen ja seurakuntansa jäseniksi ja että mekin saamme siihen kuulua armahdettuina syntisinä, joiden kaikki synnit Jeesus on sovittanut.
On suuri etuoikeus saada kertoa tästä yhdessä ja yksin yhä uusille ihmisille Sielunvihollisen raivosta välittämättä. Riehukoon se, minkä riehuu. Lopulta sillä ei ole mitään valtaa Herran omiin, Hänen, jolla on kaikki valta taivaassa ja maan päällä ja joka on omiensa kanssa ja meidän kanssamme joka päivä maailman loppuun asti. Amen.