Saarna ikä-ihmisten kirkkopyhässä
Rakkaat kristityt!
Elämään kuuluvat monenlaiset kuormat. Millaisen kuorman kanssa sinä olet tänään liikkeellä? Mitä kannat mielessäsi? Tai kenties juuri sinun askeleesi ovat tänään aivan erityisen kevyet. Mikään ei paina – on hyvä olla. Sellainen olotila vain on aika harvinainen – se ei ole ihmisen normaali olotila. Harvoin elämä on vain juhlaa – kyllä tähän ihmisen osaan vain monenlaiset kuormat kuuluvat.
Evankeliumin kertomuksissa me voimme nähdä myös monenlaisia kuormien kantajia. Ensimmäiseksi minä huomaan neljä miestä, joiden kuormana on sairas ystävä. Hän on halvaantunut. Jostain syystä halvaus on vienyt kyvyn liikkua. Hän on muiden kannettavissa. Mutta ystävillä on huoli – miten saamme hänelle avun. Auttaja olisi tuossa lähellä, mutta emme pääse edes lähelle väentungoksen vuoksi.
Toiseksi huomaan halvaantuneen. Hän ei sano mitään. Hän vain makaa – mutta arvattavasti mielessä risteilevät monet ajatukset. Toivo ja epätoivo vuorottelevat. Parantaako Jeesus. Voisiko niin käydä. Uskallanko toivoa hyvää – etten taas pettyisi. Usko ja epäusko vuorottelevat.
Tai mitä liikkuu sen ihmisjoukon mielessä, jotka on tullut paikalle kuuntelemaan, katselemaan ehkä ihmettelemäänkin. Millaisten kuormien kanssa he ovat matkassa?
Voin kuvitella näkeväni Jeesuksen katsomassa niin tuota ihmisten joukkoa, niin halvattua kantavia ystäviä kuin vuodematolla makaavaa halvattuakin. Ja sitten hän sanoo jotain, jota kukaan ei osaa odottaa. Sanoo, koska näkee sen kuorman, jota kukaan ei tunnu sanovan ääneen. ”Poikani, sinun syntisi annetaan anteeksi.”
Jeesus näkee kuorman, jota muut eivät näe. Salaisen kuorman. Piilossa olevan kuorman – kuorman joka on mielen päällä. Huoli. Menneisyyden aave. Kuorma, jonka piilottaisimme jopa itseltämme.
Erityisesti tuohon aikaan – sen ajan uskomusten keskelle – Jeesuksen sana oli tärkeä. Vallalla oli uskomus, jonka mukaan sairaudet ovat synnin seurausta. Jeesus oikoi tuollaista käsitystä useammankin kerran – mutta tässä niistä yksi. Sinun syntisi annetaan anteeksi – sairautesi ja syntisi eivät liity toisiinsa.
Paikalla oli myös lainopettajia – heidän kuormanaan olivat käskyt. Nyt jokin ei tuntunut menevän oikein. He ovat kuulevinaan Jeesuksen sanoissa jumalanpilkkaa. Kuinka kukaan voi antaa syntejä anteeksi? Tai kuinka tämä tässä voi antaa syntejä anteeksi – sillä vain Jumala voi niin tehdä?!
Lainopettajien pohdiskelu oli sinänsä aivan aiheellista. He olivat lain asiantuntijoita – tunsivat Tooran säännökset varmasti hyvin tarkkaan. He varmasti tiesivät mitä oli mistäkin synnistä uhrattava – jotta Jumala antaisi anteeksi. Ja nyt tämä tässä lupaa anteeksiantamusta tuosta vain. Voiko niin tehdä? Voiko tämä antaa syntejä anteeksi? Voiko syntejä ylipäätään antaa anteeksi?
Sunnuntain teema ”Usko ja epäusko” – liittyvät tähän kysymykseen hyvin läheisesti. Voiko elämässä saada ylipäätään anteeksi? Voiko saada anteeksi, koska tehtyä ei koskaan voi saada tekemättömäksi. Historian kello ei pysähdy – saati sitten, että sitä voisi kääntää taaksepäin. Onko unohdus ainoa mahdollisuus? Ja sekään kun ei aina onnistu – eikä se onnistu varsinkaan silloin, kun sitä eniten toivoisi.
Usko merkitsee aina sillan rakentamista. Jos minä uskon sinua – meidän välillemme syntyy yhteys, luottamuksen silta. Anteeksiantamus merkitsee tämän sillan korjaamista. Siellä, missä annetaan toisille anteeksi – siellä rakennetaan yhteyksiä takaisin, palautetaan luottamuksen sillat paikoilleen. Menneisyys ei muutu – tehdyt eivät tule tekemättömiksi. Sanottuja sanoja ei saada takaisin. Mutta yhteys palaa.
Siinä halvaantuneen vuoteen äärellä miehelle luvataan uusi yhteys. Jeesus toivottaa tervetulleeksi. Se on se varsinainen ihmeiden ihme.
Minä en tiedä elämässä mitään niin koskettavaa – kuin yhteyden palaaminen. Sellaiset elokuvat tai kirjat, jotka kuvaavat tuota yhteyden palaamista koskettavat ainakin minua aina hyvin syvästi.
Tämän ihmeen vakuudeksi Jeesus antaa halvaantuneelle liikkumiskyvyn takaisin. Mies kokoaa vuodekäärönsä ja lähtee liikkeelle.
Voiko kuormani joskus hellittää otettaan? Voiko askel tulla kevyeksi? Mikä on mahdollista, mikä ei ole mahdollista? Usko ja epäily kulkevat käsi kädessä. Siellä missä uskotaan, siellä epäily kulkee aina lähellä. Voiko tämä olla totta. Voinko luottaa, että yhteys palautuu ja säilyy.
Hyvä ystävä. Jos odotat ja toivot, että menneisyys muuttuu, että tehty muuttuu tekemättömäksi – sanat sanomattomiksi. Kauan saat odottaa. Ehkä loputtomiin. Mutta anteeksiantamus ei ole sitä. Anteeksiantamus ei ikinä muuta menneisyyttä. Anteeksiantamus luo yhteyden – ja sen lahjan Kristus on tuonut meille. Se on totta meidän Jumalan välillä – mutta se voi olla totta sinun ja läheistesi välillä. Kuormat voi antaa hänelle, joka kerran on kantanut ne ristille.