Jeesus oli tullut kotiin Kapernaumiin, mutta sen sijaan, että hän saisi levätä, häntä olivat odottaneet lukuisat sairaat ja elämän kolhimat ihmiset. He olivat kuulleet Jeesuksesta toisten parantuneiden kautta. Sanomalehdessä ei ollut ilmoitusta eikä julisteita talojen seinillä, silti tieto kuitenkin levisi ympäristöön ja hänen kotinsa edustalle alkoi kerääntyä ihmisiä.
Taloon sisälle ei mahtunut paljon, mutta tekstistä käy ilmi, että siellä oli istumapaikat varattu muutamalle arvovieraalle, lainopettajalle. Talon ulkopuolellekin ahtautui väkeä. Kaikki halusivat nähdä vilauksen kuuluisasta Jeesuksesta. Kaikki halusivat kuulla hänen puhuvan. Kukaan toinen ei puhunut niin kuin hän.
Tulijoiden joukossa oli neljä ystävää, jotka kantoivat halvaantunutta miestä. Kuvittele itsesi hänen asemaansa, hänen vuoteelleen toisten kannettavaksi. Koko painosi on heidän käsiensä varassa. He tekevät hidasta matkaa hälisevää taloa kohti.
Sairaudella nykyäänkin (mutta varsinkin tuolloin) kaksi ulottuvuutta. Sairaus koskee meidän ruumistamme. Se on välitön ulottuvuus. Evankeliumin mies ei kyennyt liikkumaan. Jos halvaus oli vaikeampi, hän ei ehkä kyennyt edes selvästi puhumaan. Mutta sairaudella on myös seurauksia, jotka astuvat sairauden myötä voimaan. Sairaus eristää toisista ihmisistä, työ ja asema menetetään, ihmisten ennakkoluulot kohdistuvat sairaaseen ja samalla mahdollisesti sairaus synnyttää häpeää. Miehen sairaus oli vanginnut vuoteeseen. Sairaana olemiseen nivoutuu häpeä syntisyyden paljastumisesta. Sairauksia pidettiin synnin seurauksena, Jumalan rankaisuna. Kärsimyksellä oli syy henkilön elämänhistoriassa.
Kuviteltu matka jatkuu. Uskolliset ystävä kantavat sinua. Halvaantuneena olet voimaton vastustamaan mitään. Ehkä olet jo tottunut sairauteen ja sopeutunut kaventuneeseen elämäntilaan ja sen tuomiin mahdollisuuksiin. Ystävät olivat ajatelleet kuitenkin toisin. Neljä miestä ottivat vuoteestasi kiinni ja lähtivät kantamaan. Suomalainen mies olisi estellyt ystäviään. Antakaa olla, mitäpä tuo Jumalan mies mitään sairaudelle mahtaa. Ei hän kuitenkaan saa minua terveeksi, miksi siis mennä muiden naurettavaksi. Eikä tässä minulla mitään hätää ole. Miksi hän minut parantaisi, en minä ole tehnyt mitään sellaista, että olisin sen arvoinen. Päin vastoin, ehkä on ihan oikein, että joudun kärsimään synneistäni. Ja samalla kuitenkin syvällä sisimmässäsi oli voimakas kaipaus. Siellä asui itkeneen miehen rukous: kunpa Jumala huomaisi ja armahtaisi. Pelko ja kaipaus yhtä aikaa. Tämä kaikki on arvailua. Evankeliumi ei kerro mitään miehen tunteista eikä hänen ajatuksistaan. Emme tiedä hänen historiastaan emme sairastumisesta, ainoastaan sen, että hän oli halvaantunut ja vuoteenomana mutta ei meidän tarvitsekaan tietää kaikkia yksityiskohtia miehen elämästä sillä riittää, että sinulla on tunteet, joka kuulet tämän kertomuksen. Osaat asettua hänen asemaansa.
Matkallaan kantajat kohtasivat kaksi estettä: ihmisjoukon, joka oli läpitunkematon mutta kattorakenteet oli helppo siirtää syrjään. Yksinäinen kulkija olisi jotenkin voinut päästä väkijoukon läpi, mutta viiden ihmisen ryppään oli turha kuvitella pääsevänsä ihmisten välistä kulkemaan. Heidän laskelmiensa mukaan paras tapa lähestyä Jeesusta oli ylhäältä alaspäin. Niinpä he kiipesivät katolle ja monien mustelmien jälkeen saivat halvaantuneen nostettua sinne. He purkivat keveitä katon rakenteita ja laskivat halvaantuneen Jeesuksen eteen, Jeesuksen parannettavaksi.
Tässä yhteydessä voisi olla aika tärkeä asia pohtia tätä asiaa. Toiset ihmiset muodostivat esteen Jeesukseen kohtaamiselle. Voiko niin olla tänään? Ketkä tungeksivat Jeesuksen luona niin, että estävät toisia pääsemästä hänen luokseen. Luulen niin, että meidän uskovien antama todistus ja malli muodostaakin toisille muurin eikä houkuttelevaa kutsua. Meistä onkin tullut este ihmisen ja Jeesuksen kohtaamisen välillä. Olemme niin äänekästä ja riitaista porukkaa, että pelotamme etsivät ja kyselevät ihmiset pois. He ikään kuin halvaantuivat.
Voidakseen kohdata Jeesuksen ihmismuuri on kierrettävä tai ylitettävä. Yksin se ei ehkä onnistu. Sitä varten tarvitaan neljä ystävää kantamaan tuota yhtä. Mitenkä me voisimme olla enemmän niitä ihmisiä, jotka kantavat Jeesuksen luokse voimattomia eikä niitä, jotka muodostavat esteen. Miten me olemme kantajina. Tänään kantaminen on ennen kaikkea sitä, että rukoilemme sairaiden ja heikkojen puolesta. Kannamme heidät rukouksessa Jeesuksen luokse.
Mutta niin kaunis kuin tuo kertomus onkin, niin eräässä mielessä en kuitenkaan ymmärrä tällaista etuilua. Eivätkö he olisi voineet odottaa vuoroaan niin kuin kunnon ihmiset? Miksi heidän hätänsä ja toimeliaisuutensa oli parempaa kuin muiden, jotka eivät etuilleet? Jeesus kuitenkin antaa tunnustuksen heidän toimintatavalleen, heidän uskolleen. Mielestäni viisaus, joka siinä piilee on tässä. Rukoileva ihminen ei etuile. Rukous ei ole koskaan etuilua, vaikka siinä ängetäänkin oma ja läheisten hätä kaikkein ensimmäiseksi. Se ei ole etuilua, koska rukous on etuoikeus. Rukoilevan ei tarvitse odottaa vuoroa tai sopivaa aikaa. Ja rukous voi paljon. Evankeliumissa halvaantunut mies pelastettiin kuin kuolemasta elämään.
En voi välttyä ajatukselta, että häntä kannettiin liinojen avulla kuten vainajaa kannetaan meillä hautaan. Meillä miehiä kantajina on yleensä kuusi. Mutta neljä miestä riitti laskemaan tämän miehen Vapahtajan syliin.
Jeesuksen edessä halvaantunut mies makasi sanomatta mitään ja tekemättä mitään. Ihmiset tuijottivat ja Jeesus katsoi häntä sydämeen asti. Lyhyen hiljaisuuden aikana monenlaisia ajatuksia kävi ihmisten mielessä. Mitä halvaantunut mies ajatteli Kunpa tuo läpitunkeva katse ei näkisi koko syntitaakkani, joka on halvaannuttanut minut. Mutta pian Jeesus rikkoo hiljaisuuden sanomalla: Poikani, sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi.
Miehelle oli tuossa tilanteessa selvää, että hän oli todella parantunut. Sairauden kahleet olivat auenneet ja hän nousi ylös. Eikä vain hänen raajansa tulleet terveeksi. Hänen koko elämäntilanteensa oli nähty, se oli tullut täysin valoon ja silti jumalallinen armo ja anteeksiantamus laskeutui hänen ylleen. Miehen elämä muuttui ylistyslauluksi ja kokoontunut kansa yhtyi hänen iloonsa nekin, jotka olivat olleet esteensä ihmismuurina tämän ihmeen toteutumiselle.
Mutta pieni joukko paikallisia lainopettajia ei voinut hyväksyä Jeesuksen toimintatapaa. Heidän mielestään Jeesus pilkkasi Jumalaa, kun hän julisti syntejä anteeksi. Se oli yksin Jumalan toimialue.
Niin kuin neljä miestä kiersivät ihmismuurin saadakseen halvaantuneen Jeesuksen eteen, Jeesus kiersi uskonnollisten tapojen protokollan puhdistaessaan miehen ei vain sairaudesta, vaan myös sen oletetusta aiheuttajasta. Hänen olisi pitänyt vain parantaa miehen ruumiin tila, ja paikallisen papiston avustuksella mies olisi päästetty synneistään.
Sen sijaan Jeesus ilmoittaa, että hänellä on valta antaa syntejä anteeksi. Uusi järjestys on astunut maailmaan ja se on voimassa edelleen. Jeesuksella on valta antaa syntejä anteeksi.