Piispantarkastuksen aikana pysähdyimme useamman seurakunnan työyhteisön kanssa pohtimaan perustehtävää. Mitä varten seurakunta on olemassa? Mikä on kirkon varsinainen tehtävä? Keitä varten seurakunta on? Erityisen tärkeitä nämä kysymykset ovat silloin, kun eletään muutoksessa tai edessä on suuria muutoksia. Täällä Kouvolan seudulla on eletty viime vuosien aikana monien myllerrysten keskellä. Tulevaisuudessa joudutaan seurakunnissa ja seurakuntayhtymässä tekemään merkittäviä, mutta samalla usein vaikeita päätöksiä. Silloin on tärkeää tietää, mitä ja keitä varten seurakunta on olemassa ja mikä on kirkon tehtävä.
Piispantarkastuksen juhlapäivän evankeliumi nostaa esille näihin kysymyksiin kolme näkökulmaa. Ensinnä seurakunta on sitä varten, että ihminen voisi kohdata Jeesuksen. Tässä on kirkon varsinainen tehtävä: mahdollistaa ihmisen ja Jeesuksen kohtaaminen.
Evankeliumissa kerrotaan, kuinka neljä miestä kantoi halvaantuneen ystävänsä palestiinalaisen talon katolle. Ajan tavan mukaan talossa oli vain yksi huone ja katto oli yleinen oleskelupaikka. Niinpä sinne johtivat joko portaat tai talo oli rakennettu rinteeseen, jolloin katolle oli helppo päästä. Sen sijaan katon purkaminen oli vaivalloista. Se oli tehty oljista ja kovaksi poltetusta savesta. Mutta miesten tavoite oli kirkas ja tehtävä selkeä: Ystävämme pitää päästä Jeesuksen luo. Niinpä miehet yksissä tuumin nousivat paareineen katolle, purkivat kattoon aukon ja laskivat ystävänsä kattoaukosta aivan Jeesuksen jalkojen juureen. Parhaalle paikalle. Lähelle Jeesusta.
Jeesuksen kohtaaminen muutti halvaantuneen miehen koko elämän. Sairaan kantajat eivät luottaneet Jeesukseen turhaan. Ehkä he yllättyivät monen muun tavoin, kun Jeesus ei ensin parantanutkaan, vaan julisti synnit anteeksi. Jeesus näki sairaan ihmisen kokonaan, sydämeen asti. Hän näki, että mies kaipasi muutakin kuin ruumiin terveyttä. Hän syvin tarpeensa oli vapautua elämän taakoista ja löytää yhteys Jumalaan.
Huumorin pilke silmäkulmassa on kerrottu, että amerikkalaisten kolme mielilausetta ovat: Rakastan sinua. Saat sen ilmaiseksi. Olet laihtunut. Tänään kuulemme, että on olemassa vielä jotain paljon parempaa. Se on vapauttava ja eheyttävä evankeliumin sanoma, se jossa Jeesus itse lupaa: ”Sinun syntisi annetaan anteeksi.” Tämän sanoman välittäminen on seurakunnan tärkein tehtävä. Se on sanoma, jonka myös sinä saat tänään itsellesi omistaa. Jeesuksen ristinkuoleman tähden saat uskoa todeksi, kun Jeesus sanoo: ”Sinun syntisi annetaan anteeksi.”
Juhlapäivän evankeliumin ensimmäinen näkökulma on siis siinä, että kirkon varsinainen tehtävä on mahdollistaa ihmisen ja Jeesuksen kohtaaminen. Toinen näkökulma liittyy siihen, keitä varten seurakunta on olemassa.
Jeesuksen kotitalo Kapernaumissa oli aivan täynnä väkeä. Mukana oli myös heitä, joita voisi kutsua hengelliseksi sisäpiiriksi. Heidän tehtävänsä näytti olevan arvostelu. He olivat etuoikeutettuja, jotka samalla söivät tilan toisilta, niiltä jotka tunsivat itsensä epävarmoiksi, puutteellisiksi, syntisiksi. Halvaantunut mies ei enää mahtunut sisälle.
Onko evankeliumin kuvaus totta meidän kirkossamme ja seurakunnissamme? Hätä ei tahdo päästä sisälle kirkkoon. Halvaantunut, avuton, uskossaan heikko ja elämässään epäonnistunut ei ole mahtua sisälle. Onko seurakunta vahvojen ja onnistuneiden yhteisö, jossa ei uskalla olla heikko ja huono, epäonnistunut ja väsynyt, halvaantunut tai muulla tavalla vammautunut? Olemmeko me Jumalan työn tiellä, etteivät heikot ja ”halvaantuneet” – keitä he ovatkin – mahdu tai uskalla sisälle? Ja kuitenkin uskoa voi olla enemmän ulkopuolella kuin sisäpiirissä, kuten evankeliumista käy ilmi.
Onko minulle tilaa? Hyväksytäänkö minut? Onko seurakunnassa tilaa kaikenlaisille ihmisille? Hyväksytäänkö seurakuntaan epätäydelliset, epäilevät, itseään etsivät, erilaiset? Hyväksyvän ilmapiirin luominen on seurakunnissamme ratkaiseva kysymys. Nykysukupolvea on sanottu kaikkien aikojen kirjavimmaksi sukupolveksi. Kristuksen seuraajien tärkeä läksy on muistaa, etteivät ihmiset ole koskaan vihollisia. Kysymykset ja epäilykset sallivan kulttuurin luominen on myös täysin raamatullista. Raamatun uskonsankarit olivat epävarmoja ja itseään etsiviä tavallisia ihmisiä. Ne, joille kaikki oli selvää, olivat fariseuksia, jotka halusivat ristiinnaulita Jeesuksen!
Seurakunnan olemus on olla osallisuuden yhteisö, jossa jokainen tulee nähdyksi, kohdatuksi ja kuulluksi. Jokaisella seurakuntalaisella on oikeus osallisuuteen Kristuksen ruumiin elämästä. Siksi sinullakin on paikka ja tilaa seurakunnassa.
Kolmanneksi evankeliumissa on yksityiskohta, joka on erityisen merkittävä. Se paljastaa samalla jotain olennaista uskosta. Evankeliumissa kerrotaan, kuinka halvaantunut mies kannettiin Jeesuksen luo.
Ihmisen ei tarvitse olla täydellinen, ei kaikkivoipa, ei siis ”jumala” sanan missään merkityksessä. Monesti me koemme riittämättömyyttä siitä, ettemme ole oman elämämme, toisten ihmisten tai Jumalan mittoja täyttänyt. Vielä suurempi on painolasti, jos on salattava tämä riittämättömyys itseltään tai toisilta. Evankeliumin viesti on armollinen: Ihminen saa olla epätäydellinen, toisia ja toisen apua tarvitseva. Halvaantunut mies kannettiin Jeesuksen luo. Hän oli niin avuton, ettei edes itse päässyt Jeesuksen lähelle. Hänet kannettiin. Kirkko on kantamisen yhteisö.
Armollisuus ja rakkaus ilmenevät syvimmin juuri taakkojen, elämän kipujen ja epäonnistumisen jakamisena ja kantamisena. Se on kirkon tehtävä. Professori Tuomo Mannermaa on sanonut: ”Kirkko ei ole vain uskon, vaan nimenomaan uskon ja rakkauden yhteisö. Jumalan sana ei pysy vain jossakin seurakunnan yläpuolella, jonne kukin seurakuntalainen olisi yksilönä suhteessa. Kirkko ei ole vain yhä uudelleen sanaa kuuntelevien erillisten yksilöiden joukko. Sen sijaan sana tulee uskossa lihaksi ja kristityistä tulee toinen toisensa Kristuksia. Kristus kantaa näin kristittyjä ja he kantavat molemminpuolisesti toisiaan. Näin he ovat yhtä Kristuksessa.” (Paralleeleja, 1992, s 110)
Kristityn ihmisen ei tarvitse eikä pidä olla täydellinen. Usko Jumalaan on jättäytymistä rakkauden ja luottamuksen varaan Jeesuksen ristinkuoleman tähden. Näin kirkon elämä on syvimmiltään kantamista. Kristus kantaa meitä ja me kannamme toinen toistamme.
Hyvät seurakuntalaiset. Piispantarkastuksen tehtävä on auttaa Kouvolan seurakuntayhtymää ja sen seurakuntia toimimaan niin, että kirkon perustehtävä toteutuisi hyvin täällä tulevaisuudessakin. Siksi toimikaa sen hyväksi, että ihmisen ja Jeesuksen kohtaaminen on mahdollista Anjalankoskella, Elimäellä, Jaalassa, Kouvolassa, Kuusankoskella ja Valkealassa. Silloin evankeliumi syntien anteeksiantamisesta vapauttaa iloon ja rohkeuteen. Pitäkää huolta siitä, että seurakunta on osallisuuden yhteisö. Siellä on tilaa myös uskossaan ja elämässään heikoille ja epäonnistuneille. Sellainen yhteisö vetää magneetin lailla ihmisiä puoleensa. Kantakaa toisianne Kristuksen luo. Silloin voitte kokea, kuinka Kristus kantaa teitä.