Johanneksen evankeliumi poikkeaa muista evankeliumeista siinä, että pääsiäisen tapahtumien esittämiseen on varattu puolet koko evankeliumin pituudesta. Piispa Aimo T. Nikolainen selitti, että
”Jh:n johtavien selitysteosten mukaan muodostavat Jh:n luvut 13-20 ev:n toisen pääjakson. Sen jälkeen kun ev:n kahdessatoista luvussa on kuvattu Jeesuksen julkista toimintaa ’maailmassa’, Jeesus on ev:n toisen pääjakson luvuissa opetuslastensa parissa, ja samalla nämä luvut sisältävät Jeesuksen kärsimisen ja ylösnousemuksen historian (Nikolainen: Johanneksen evankeliumi, 1989, 239).”
Jakso alkaa kertomuksella kuinka Jeesus pesee opetuslastensa jalat. Päivän tekstimme on heti tämän jälkeen.
Jalkojen pesu oli toimenpide, jonka suoritti tavallisesti isännän orja – eikä yleensä kuka tahansa orja vaan työ annettiin pakanasyntyiselle orjalle koska edes israelilaista orjaa ei voinut nöyryyttää tällä tehtävällä.
Näin Jeesus antoi esimerkin opetuslapsilleen siitä, miten heidän tulisi toimia keskuudessaan: ”ei palvelija ole herraansa suurempi eikä lähettiläs lähettäjäänsä suurempi.”
Kertomus muistuttaa monia muita Jeesuksen opetuksia. Matteuksen 10. ja Johanneksen 15. luvuissa Jeesus käyttää samanlaista ilmaisua valmistaessaan kristittyjä tulevia vainoja varten: kristityt jakavat Herransa kohtalon myös tässä suhteessa. Luukkaan 6. luvussa taas kyse on siitä, että ”ei oppilas ole opettajaansa etevämpi.”
Ehkä kuitenkin tunnetuimmat tämäntapaiset kohdat ovat yhtäältä Matteuksen kertomus siitä, kuinka lapsi on kristityn esikuva ja toisaalta Jeesuksen vastaus Sebedeuksen poikien äidille, kun tämä halusi varmistaa pojilleen tärkeimmät ministeripaikat Jeesuksen tulevassa valtakunnassa.
Lapsi kristityn esikuvana on herättänyt monenlaisia tulkintoja. Usein sen on tulkittu tarkoittavan lapsen luottavaisuutta isänsä mahdollisuuksiin. Toki tämäkin aspekti asiassa voi olla. Kuitenkin on muistettava mitä Paavali sanoo tuon ajan perhelainsäädännöstä: ”niin kauan kuin perillinen on alaikäinen, hän ei mitenkään eroa orjasta vaikka onkin kaiken omistaja (Gal 4:1).” Kyse on siis enemmän lapsen statuksesta kuin hänen ominaisuuksistaan.
Tältä kannalta päivän tekstimme alku tarkoittaisi siten sitä, että kristitty ei voi ottaa itselleen suurempia arvoasemia kuin mitä hänen Herransa otti – ja Herra otti itselleen orjan muodon ja tehtävän.
Tuo Sebedeuksen poikain ministerikilpa johti samantyyliseen opetukseen:
”25Te tiedätte, että hallitsijat ovat kansojensa herroja ja maan mahtavat pitävät kansoja valtansa alla. 26Niin ei saa olla teidän keskuudessanne. Joka tahtoo teidän joukossanne tulla suureksi, se olkoon toisten palvelija, 27 ja joka tahtoo tulla teidän joukossanne ensimmäiseksi, se olkoon toisten orja. 28Ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi kaikkien puolesta(Mt 20:25-28).”
Tämänkaltaisia kohtia uudesta testamentista löytyy vaikka kuinka paljon. Näiden kohtien mukaan palveleminen on kristityn perustehtävä täällä maailmassa.
Olen monesti ihmetellyt sitä kuinka joitain muita Raamatun kohtia saatetaan nostaa niin tärkeiksi, että niiden pohjalta ollaan valmiita rikkomaan kirkon yhteys. Ajatellaanpa vaikka naispappeuteen liittyviä kiistoja tai homoseksuaalisuutta, johon viime torstain Kotimaassa (22.10. s. 8-9) olleessa uutisessa kerrottiin Porvoon sopimukseen kuuluvien kirkkojen keskinäisistä kiistoista. Kuitenkin, kuten Yorkin arkkipiispa John Sentamu sanoi jälkimmäisestä: ”Tämä ei ole pelastuksen kannalta ratkaiseva asia, eikä se ratkaise, kuka on kristitty.” Meille luterilaisille myöskään naispappeus ei ole pelastuskysymys, koska meille pappeus ei ole sakramentti, vaan, kuten Luther sanoi ”asetettu järjestyksen vuoksi.”
Sen sijaan tämä itsensä alentaminen ja toisten palveleminen on näiden tekstien mukaan selkeästi taivaspaikkakysymys – ainakin siinä suhteessa ketä taivaassa arvostetaan.
Ymmärrän toki eri organisaatioiden tarpeen hierarkioihin ja siihen, että asioita tekevät niihin erikoistuneet ihmiset. Ymmärrän myös sen, että viranhaltijaa kunnioitetaan nimenomaan virkansa edustajana. Eli osoittamalla kunnioitusta presidentille, kunnioitamme ennen kaikkea presidentin virkaa ja kansakuntaa, jonka johtaja hän on.
Sitä sen sijaan en Raamatun pohjalta ymmärrä, että nämä hierarkiat tuodaan myös ihmisten muihin suhteisiin. Ei status tai parempi tulotaso tee kestään parempaa ihmistä tai parempaa kristittyä. Ja kuitenkin me niin usein pokkuroimme tarpeettomasti silmäätekeviä. Samalla me tulemme halveksineeksi niitä, jotka Jeesus itse asettaa kristityn esikuviksi.
Tämä periaate voidaan ulottaa myös eri töiden arvostukseen. Tässä tiedän toki hakkaavani päätäni seinään mutta miksi Raamatussa selkeästi ilmaistua tasa-arvoa ei nosteta samanlaiseksi uskonkysymykseksi kuin noita mainitsemiani kiistakysymyksiä. Miten kristilliseltä pohjalta voidaan perustella se, että toisen työn olisi jotenkin arvokkaampaa kuin toisen? Konkreettisestihan se on sitä kun itse kukin katsoo tilinauhaansa. Kuvitellaanpa että Jeesus tulisi tänään tänne Pyhäjärvelle. Kolmasosa maailman väestöstä katsoo Hänet johtajakseen. Voisi vain kuvitella millainen olisi tämäntasoisen johtajan tulotaso. Samoin voi vain kuvitella millaiset turvajärjestelyt Hänelle järjestettäisiin. Nyt kun ajattelette tämäntasoista johtajaa ja Hänen opetustaa päivän tekstissä ja muissa vastaavissa kohdissa, niin miettikääpä myös minkä työtehtävän Hän suorittaisi meidän kristittyjen edessä – ihan vain esimerkiksi meille? Jalkojen pesu ei liene se juttu joka meitä puhuttelisi. Itse kukin voi miettiä mikä olisi niin inhottava homma, ettei sitä ainakaan viitsisi tehdä. Todennäköisesti Jeesus tekisi.
Jos Jeesus näki asialliseksi palvella opetuslapsijoukkoaan, ei tässä maailmassa voi olla ainuttakaan – ainakaan kristittyä – herraa tai viskaalia, joka voisi katsoa olevansa niin hyvä etteikö voisi palvella muita. Kuten tekstimme sanoo, ”Kun te tämän tiedätte ja myös toimitte sen mukaisesti, te olette autuaat.”
Tässä meille taas pohdittavaa viikon varrelle. Nyt nousemme tunnustamaan yhteisen kristillisen uskomme:
Minä uskon Jumalaan, Isään, Kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan Luojaan…