Rakkaat kristityt;
ikävimmät hommat on helppo jättää muiden tehtäväksi. Se vain jotenkin on niin. Asiasta ei oikein kehtaa edes esimerkkejä mainita – etten vain tunnistaisi niistä itseäni.
Roskis on helppo jättää tyhjentämättä, tiskit tiskaamatta, tiskikone tyhjentämättä… ihan vain noista tavallisimmista puuhista aloittaakseni. Hyvin monet arkiset askareet ovat sellaisia, jotka vain on tehtävä – mutta harvalla niihin nyt suoranaista intoa löytyy.
Lista muuttuu toisenlaiseksi, jos siirrytään työelämään, vapaa-aikaan, harrastuksiin – erilaisiin vapaaehtoistehtäviin. Moni tehtävä on luonteeltaan sellainen, että ne vain on hoidettava, vaikka innokkaita tekijöitä on kovin vähän.
Päivän evankeliumi jää ymmärtämättä, jos ei katso tilannetta, johon Jeesuksen sanat liittyvät. Evankeliumissa ollaan itse asiassa tultu juuri kiirastorstain viimeiselle yhteiselle aterialle. Opetuslapsijoukko on koolla Jeesuksen kanssa. On nautittu leipä ja viini. Jeesus nousee aterialta, riisuu viittansa ja kietoo ympärilleen pellavaliinan, kaataa vettä pesualtaaseen ja alkaa pestä opetuslapsien jalkoja.
Pietarista tilanne tuntuu kovin vaikealta ja hän vastustelee – mutta Jeesus kuitenkin pesee keskustelun jälkeen hänenkin jalkansa. Jeesus tekee työn, joka tuohon aikaan kuului palvelijalle – tuohon aikaan tarkemmin sanottuna orjille.
Mielessäsi voit viipyä tuon kuvan äärellä – Jeesus polvistuneena oppilaitten edessä jalkojen pesuun. Vaikeaa, vaikeaa, vaikeaa. Vaikeaa sekä varmasti tuo polvistuminen – että vaikea ottaa Jeesuksen palvelu vastaan.
Jalkojen pesemisen jälkeen Jeesus jatkaa opetustaan: ”Minä annoin teille esimerkin, jotta tekisitte saman, minkä minä tein teille.”
Tämän sunnuntain aiheena on ”Jeesuksen lähettiläät.” Me olemme Jeesuksen lähettiläitä – kaikki. Tai ainakin meidän tulisi olla Jeesuksen lähettiläitä kaikkien.
Voi kun tällä kohdalla voisi sanoa, että onpa hieno juttu – vähän kuin olisi diplomaatti, jolla on paljon apureita hoitamassa erilaisia tehtäviä jossain ulkomailla. Mutta siitä vain nyt ei valitettavasti ole kyse. Kyse on aina palvelutehtävästä. Asettumisesta orjan osaan suhteessa toisiin ihmisiin.
”Totisesti, totisesti: ei palvelija ole herraansa suurempi eikä lähettiläs lähettäjäänsä suurempi. Kun te tämän tiedätte ja myös toimitte sen mukaisesti, te olette autuaat.”
Emme voi odottaa, että meidän osamme kristittyinä olisi suurempi kuin itse Kristuksen, joka tuli palvelemaan. Paavali sanoo hänestä: ”Hänellä oli Jumalan muoto, mutta hän ei pitänyt kiinni oikeudestaan olla Jumalan vertainen vaan luopui omastaan. Hän otti orjan muodon ja tuli ihmisten kaltaiseksi. Hän eli ihmisenä ihmisten joukossa.”
Kristus tuli orjaksi, palvelemaan.
Voi mikä taakka, mikä kuorma. Eihän minusta ole tuohon mitenkään.
Evankeliumista ei voi ottaa ikään kuin pieniä palasia – ja tehdä siitä sitten kauaskantoisia johtopäätöksiä. Järjestyksellä on tässä asiassa merkitys.
Kristus palvelee aina ensiksi meitä. Hän pesee ensiksi opetuslasten jalat. Hän tarjoaa ensiksi anteeksiantamuksen aterian. Hän on rakastanut meitä ensiksi. Hän on antanut meille lupauksensa – ennen kuin me osasimme edes niitä kaivata, tai olisimme ymmärtäneet niistä mitään – nimittäin kasteessa.
Ja sen jälkeen me Kristuksen lähettiläinä jatkamme palvelua eteenpäin.
Näin sen tulee kristillisessä seurakunnassa olla. Sunnuntaisin me kokoonnumme yhteiseen messuun. Messuun, jossa pyhä pyhän jälkeen Kristus palvelee meitä armon sanalla ja pyhällä ehtoollisella. Ja sen jälkeen seuraa arki – menemme koteihimme, erilaisiin töihimme, askareisiimme, harrastuksiimme, ystävien pariin, vapaaehtoisiin tehtäviimme – niin, kuka minnekin. Ja siellä jatkuu käytännön jumalanpalvelus palvelemalla ja rakastamalla. Tätä on kristittynä eläminen. Ei se sen kummallisempaa ole. Ei kristittynä oleminen mitenkään erityisen ihmeellistä tai hohdokasta ole – se on elämistä näistä elementistä. Ensin Kristus palvelee minua, sitten minä lähimmäisiäni.
Palaan vielä päivän aiheeseen: Kristuksen lähettiläät.
Olenko minä Kristuksen lähettiläs? Oletko sinä Kristuksen lähettiläs? Onko lähelläni – onko lähelläsi – helpompi uskoa Kristukseen?
Jos on – niin ehkä me sitten olemme niitä lähettiläitä.