Eilen olemme viettäneet pyhäinpäivää, jonka aiheena oli ”pyhien yhteys”. Siinä on kaksi suuntaa: sillä tarkoitetaan yhteyttä poisnukkuneisiin ihmisiin, joita siis pyhäinpäivänä muistellaan. Ja se toinen suunta on ajatella sitä pyhien yhteyttä jota mekin koemme täällä kohtaamispaikkamessussa, pyhien yhteys, jota kristityt kokevat ja elävät todeksi täällä maan päällä taistelevassa seurakunnassa, ennen kuin päästään sinne riemuitsevaan seurakuntaan, taivaan kotiin.
Keskityn nyt erityisesti tähän jälkimmäiseen. Viitteitä ensimmäisestä on olemassa jo tässä elämässä: on sellaista symboliikkaa, että alttarikaide voi olla joissakin kirkoissa puoliympyrän muotoinen. Silloin ajatellaan, että kun me polvistumme alttarikaiteen ääreen, niin siellä ympyrän toisella puolella Karitsan hääaterialle polvistuvat ne, jotka ovat jo Kristuksen luona taivaassa. Mutta muuten yhteys heihin jää jotenkin mystiseksi: Raamattu ei anna neuvoja, että heihin tulisi millään tavalla pitää yhteyttä, joten keskitytään senkin vuoksi tähän seurakuntayhteyteen, jota koemme täällä maan päällä.
Uskontunnustuksessa sanotaan: ”Me uskomme Pyhään Henkeen, pyhän yhteisen seurakunnan, pyhäin yhteyden..” Kysymys on siis uskon asiasta. Tokihan me myös näemme, että tilaisuuksiin mennään, emme mitään astraalihahmoja, vaan näkyvästi lihaa ja verta ja meidät nähdään kokoontuneena seurakunnan tilaisuuteen, kuten tänään Jokelan kirkossa. Mutta se itse kokoontumisen syy ja se näkymätön side, joka meitä yhdistää, on uskon asia. Samalla tavalla uskon asia, kuin uskotaan Jumalaan luojana ja lunastajana, niin me myös uskomme, että Jumala kokoaa itselleen seurakunnan, niin kuin Luther katekismus-selityksessään hienosti kuvaa: ”Pyhä Henki maailmassa kutsuu, kokoaa, valaisee, pyhittää ja Jeesuksen Kristuksen yhteydessä varjelee koko kristikunnan ainoassa oikeassa uskossa.”
Eli niinpä se motivaatio seurakunnan yhteyteen tulemisesta liittyy uskoon: jos uskot, niin on mielekästä tulla seurakunnan yhteyteen, jos ei usko, niin ainakaan samalla tavalla kokoontumisen syvyys ei meille avaudu. Toki syy tulla seurakuntaan voi tulla siitäkin, että haluaa tulla uskoon. Sehän olisikin hienoa nähdä, että esim. tänne kohtaamispaikkamessuun tulisi ihmisiä, jotka haluavat tulla uskoon.
Mihin tämä yhteys sitten perustuu? Haluan alleviivata sitä, että tämä yhteys ei ole jokin ihanne, jota kohti pyritään, vaan se on jo olemassa olevaa todellisuutta. Kristuksen ihmiseksi tulemisen ja Hänen sovitustyönsä seurauksena uskovalla on yhteys kolmiyhteiseen Jumalaan. Jumala kutsuu ihmisen ja saattaa tämän Poikansa Jeesuksen Kristuksen yhteyteen. Tällöin syntyy salaperäinen, syvällinen elämänyhteys Kristukseen: kristitystä tulee ”Kristuksen ruumiin jäsen”. Yhteys Kristukseen merkitsee osallisuutta Hänen sovitustyöhönsä, Hänen työhönsä ihmiskunnan puolesta ja ihmiskunnassa sekä Hänen iankaikkiseen kirkkauteensa.
Tähän yhteyteen meidät on tuotu jo kasteessa, niin kuin Room.-kirjeen 6. luvussa sanotaan: ”Tiedättehän, että meidät kaikki Kristukseen Jeesukseen kastetut on kastettu hänen kuolemaansa. Näin meidät kasteessa annettiin kuolemaan ja haudattiin yhdessä hänen kanssaan.. jos kerran yhtäläinen kuolema on meidät liittänyt yhteen hänen kanssaan, me myös nousemme kuolleista niin kuin hän.” Kaste ja usko yhdessä vaikuttavat tämän yhteyden Kristuksen kanssa. Ja tähän yhteyteen kuuluvat kaikki lupaukset koskien niin tätä elämää kuin tulevaakin elämää. Kristityillä on siis paljon yhteistä ja tästä yhteisestä perustuksesta kerrotaan siis Ef-kirjeessä: ”Yksi ruumis ja yksi Henki, niin kuin myös se toivo, johon teidät on kutsuttu, on yksi. Yksi on Herra, yksi usko, yksi kaste! Yksi on Jumala, kakkien Isä! Hän hallitsee kaikkea, vaikuttaa
Näin kun yksittäinen ihminen on saatettu Kristuksen yhteyteen, niin sitä kautta hän tulee osalliseksi myös pyhien yhteydestä. Ja tämä ”pyhä” ei tarkoita, että olisimme jo tulleet täydellisiksi, vaan se tarkoittaa sitä pyhyyttä, jonka Kristus meille antaa ja jonka turvissa voimme pyhän Jumalan yhteyteen käydä. Eli kun tulemme Kristuksen luokse, olemme yhtä Kristuksessa. Tätä salattua yhteyttä Raamattu kuvaa monin vertauskuvin: ”Kristuksen ruumis”, ”Minä olen viinipuu ja te olette oksat”, ”Te kuulutte Jumalan perheeseen, samaan kansaan kuin pyhät”, ”Te olette kiviä siinä rakennuksessa, jonka perustuksena ovat apostolit ja profeetat ja jonka kulmakivenä on itse Kristus Jeesus”. Näille kaikille kuville seurakunnasta on yhteistä se, että niihin kuuluu yhteys Kristukseen ja sitä kautta yhteys toisiin kristittyihin.
Tämä yhteys näyttäytyy ja konkretisoituu parhaiten ehtoollispöydässä. Siinä Kristus on lupauksensa mukaisesti ehtoollisen leivässä ja viinissä. Hän antaa itsensä seurakunnalleen ja me pääsemme yhdessä hänestä osallisiksi.
Näin siis pyhien yhteys on olemassaolevaa todellisuutta Kristuksessa. Se ei ole mitään itsestään esiin puristettua, keinotekoisen makuista, vaan aitoa. It´s a real thing! Meillä ei ole ollut mitään osaa eikä arpaa tämän yhteyden perustuksiin, vaan saamme olla ainoastaan vastaanottavina osapuolina. Kaikki on valmista, kaikki on ilmaista: ”Minä seison ovella ja kolkutan. Jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, minä tulen hänen luokseen, ja me aterioimme yhdessä, minä ja hän.” Ja Kristuksen myötä löydämme siis yhteyden toisiin kristittyihin: ”Hän liittää koko rakennuksen yhteen niin että se kasvaa Herran pyhäksi temppeliksi.”
Kun kaikki on näin valmista, niin tarkoittaako se sitten, että sohvaperunoina vain nautiskelemme tästä yhteydestä, niin ettei mitään sen kummemmin tapahdu. Sellainen vaara on varmasti aina olemassa, että näin käy, mutta se ei ole Jumalan ajatus seurakunnasta. Kun Kristus antaa voimansa seurakuntansa jäsenille, tässä voimassa alkaa tapahtua jotakin: se yhteys ei ole paikallaan pysyvää, jämähtänyttä, vaan elävää ja dynaamista. Kristuksen ruumiin jäsenillä on kullakin oma tehtävänsä, rakennus kasvaa Herran temppeliksi, viinipuun oksat kasvavat Kristuksen elämänvoimasta jne.
Olisihan se todella tylsääkin, jos Jumalan valtakunta olisi vain sormien pureskelua ja kattoon sylkemistä. Näin ei ole, vaan meille annetaan haasteita ja tehtäviä, joiden mukana saamme opetella ja kasvaa. Sitä kai elämä on: opettelua ja kasvua. Jos sitä ei ole ei kai voi puhua enää elämästä, vaan silloin on kyseessä kuolema.
Tämä kasvu koskee niin seurakunnan olemusta kuin sen näkymistä ulospäin eli seurakunnan tehtävää. Seurakunnan olemusta, pyhien yhteyttä kehotetaan vaalimaan monin tavoin: ”Kehotan teitä elämään saamanne kutsun arvoisesti, aina nöyrinä, lempeinä ja kärsivällisinä. Auttakoon rakkaus teitä tulemaan toimeen keskenänne. Pyrkikää rauhan sitein säilyttämään Hengen luoma ykseys.” (Ef. 4:1-3). Kunnioitus, rakkaus, toinen toisensa huomioiminen, toisten taakkojen kantaminen, rukousyhteys. On paljon hyviä asioita, joita voimme tehdä toinen toisillemme. Näin kuin ihmissuhteet seurakunnan jäsenten välillä syvenevät, niin samalla ihmiset löytävät Hengen johtamina yhä perusteellisemmin mikä on se yhteys, joka meillä on Kristuksessa ja mikä on se yhteinen tehtävä, jonka Kristus meille seurakuntana antaa. Ja tähän tehtävään liittyvät erilaiset armolahjat, jotka Kristus meille erilaisina ihmisinä antaa ja joiden avulla me rakennamme seurakuntaa.
Pyhien yhteys on siis vuorovaikutusta. Me saamme olla niin antavana kuin vastaanottavana osapuolena suhteissamme toisiin kristittyihin. Pyhien yhteys, kun sitä pääsee maistamaan, voi olla asia, jota hyvin paljon kaipaakin. Esimerkki Kalajoelta, jossa olin kesäteologina. Vieraalla paikkakunnalla koki välillä yksinäisyyttäkin, mutta oli hienoa osallistua raamattupiiriin. Muistan kerran, kun olimme piirimme päättäneet ja sieltä lähtiessä sanoimme toisillemme: ”Hyvää yötä, Jeesus myötä”. Jotenkin se siinä tilanteessa erityisesti kolahti: saan olla osa tällaista yhteisöä, joka toivottaa minulle jotakin niin kaunista ja parasta mikä voi ihmisen osaksi koskaan tulla eli sitä että rakastava Herra Jeesus Kristus olkoon myös minun kanssani!
Syksyllä pidimme kohtaamispaikkamessun suunnittelupalaverin, jossa keskustelimme myös siitä kuka henkilövaihdosten jälkeen olisi kohtaamispaikan pappi. Ja te ydinjoukko pyysitte, että minä voisin se pappi olla. Täytyy sanoa, että tuollainen kutsu tuntui todella hyvältä ja mieluusti tämän tehtävän otan vastaan ja paimenen paikan tässä yhteisössä. Jotenkin koin myös sellaista rauhaa ja vapautta ja Hengen johdatusta tähän tehtävään tullessa. Minusta meillä on hienot lähtökohdat yhdessä kasvaa sellaiseksi temppeliksi, johon Kristus meitä kutsuu ja Henkensä kautta johdattaa. Säilytetään rauhan sitein Hengen luoma ykseys, rukoillaan Hengen johdatusta, pyydetään viisautta ja ollaan valmiita antamaan itsemme alttiiksi, niin kuin tänäänkin monissa palvelutehtävissä teitä täällä on.
Minulla on sellainen tuntu, että tämä yhteisö voisi kasvaa vielä paljon suuremmaksikin ja että tämän yhteisön kautta Jumala saisi kutsua ihmisiä uskon suhteeseen Jeesuksen kanssa. Vaalikaamme siis keskinäistä yhteyttämme ja olkaamme valona ja suolana. Ja vallitkoon rakkaus meidän keskellämme, koska sillä on suuri todistusvoima, koska rakkautta ihmiset syvimmiltään kaipaavat: ”Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on keskinäinen rakkaus.” (Joh. 13:35) Herramme Jeesuksen Kristuksen armo, Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen osallisuus olkoon meidän kanssamme. Aamen!