Millainen on hyvä juhla? Mistä aineksista se syntyy? Varmaan on oltava aihe, sitten kutsu, sen vastaanottanutta juhlaväkeä, ruokaa, juomaa, juhlavaatteet, juhlaan sopiva tila, ohjelmaa, lahjoja, juhlatunnelmaa. Juhlaa varten peseydytään ja muutenkin valmistaudutaan.
Tänään vietämme seurakunnan yhteistä syntymäpäiväjuhlaa. Kutsu on käynyt julkisesti ja henkilökohtaisesti. Aloitamme juhlan messulla täällä kirkossa, jossa ohjelmana puheita, rukousta ja musiikkia. Saamme Hengen ravintoa sanasta ja ehtoollisesta. Sitten on vielä kakkukahvit ja ohjelmaa srk-talolla. Juhlavaatteille ei ole asetettu vaatimuksia. Olette saaneet tulla sellaisina kuin olette – kaikille riittää tilaa. Mutta jo kasteessa meille on varattuna armovaate, joka yllä päästään taivaan juhlaan. Lahjaksi saatte vielä kirjan. Jeesus on luvannut olla kanssamme ja antaa meille oikean juhlamielen.
Saatamme ajatella, että hyvä juhla vaatii hienot puitteet. Joskus hienous ja arvovieraat voivat kuitenkin jännittää, jopa ahdistaa. Nouseepa mieleen Veikko Hurstin aikoinaan perustama joulujuhla vähäosaisille. Luulisin, että moni saa kokea siellä suurempaa iloa kuin kuninkaan linnassa konsanaan. ”Tule orpojen jouluun”, kutsutaan kauniissa joululaulussa. Kovin karut olivat puitteet ensimmäisenä jouluna Betlehemin tallissa, ja kuitenkin enkelikuoro lauloi kirkkaammin kuin ehkäpä koskaan ennen. Raskaan työn lomassa lepo- ja eväshetki vaikkapa metsässä tai pellolla – eikö se ole juhlahetki? Nyt metsä kirkkoni olla saa – Luojan suuressa salissa.
Jeesus kutsuu meitä Jumalan valtakunnan juhlaan. Tuo juhla on toisaalta vielä edessä, taivaassa, mutta toisaalta se alkaa jo täällä. Taivaassa kaikki on täydellistä. Siellä ei ole mistään puutetta, on vain ikuinen ilo, lepo ja rauha. Siellä ei tarvitse syödä, juoda tai muuta vastaavaa. Mutta kaikesta tästä saamme aavistuksen jo nyt, kun kuulemme Vapahtajamme kutsun ja otamme sen vastaan. Jo tämä juhlan aavistus on jotakin, jota tämä maailma ei voi tarjota: ymmärrystä ylempää rauhaa, iloa, joka tulee voimaksi vaivojen keskellä ja rakkautta, joka on valmis uhraamaan oman etunsa toisen hyväksi.
Mikä on juhlan aiheena? Juhlimme voittoa synnin ja kuoleman vallasta, iankaikkista pelastusta, jonka Jeesus on meille ansainnut, omalla kärsimisellään, kuolemallaan, ylösnousemisellaan ja taivaaseen astumisellaan. Ymmärrämme kahteen jälkimmäiseen liittyvän ilon.
Mutta Jeesus ristille naulittu, kärsivä Vapahtaja? Näin kuitenkin piti tapahtua, sovitusuhrina Jumalalle, että mikään ei estäisi viettämästä Jumalan kansan juhlaa nyt ja kerran pääsemästä taivaan juhlaan. Tämä on Jumalan mittaamatonta rakkautta meitä kohtaan, puhtaana lahjana sille, joka uskoo. ”Ristillä on synnit kannettu, tänään kaikki anteeks’ annettu”. Ja Jeesuksen kärsimykseen ja kuolemaan on kätkettynä kuolleista herättävä voima ja pääsiäisilo, uuden elämän voima.
Onnellinen ei ole se, jolla ei ole mitään murheita, vaan se, joka saa lohdutuksen. Pohjimmiltaan ihminen on onneton synnin vuoksi, joka painaa, kietoo ja ahdistaa. Puhtaaksi pesty omatunto merkitsee lohdutusta – toivoa, joka kantaa tämän ajan vaivoissa ja kerran ajan rajan yli.
Näin ainutlaatuinen on Jumalan valtakunnan juhla. Mutta kuten päivän evankeliumissa, miksi se ei kelpaa kaikille? Monet esittivät ja esittävät tänäänkin verukkeita omaisuuteen, työhön ja ihmissuhteisiin vedoten. Toki nämä ovat hyviä ja välttämättömiä, mutta niistä ei saa tulla Jumala-suhdetta tärkeämpiä. Kaikki on kerran jätettävä, eikä mitään voi ottaa mukaan. Taivaspaikkaa ei voi ostaa. Mutta kun Jumala-yhteys on olemassa, silloin myös omaisuus, työ ja ihmissuhteet saavat uutta perustaa ja merkitystä.
Tässä tarvitaan uskoa, joka on Jumalan lahjaa ja työtä meissä. Järki ja tunteet ovat Jumalan lahjoja nekin. Mutta useinkin itsekkyys vääristää niitä elämässämme. Eivätkä ne tavoita Jumalan valtakunnan salaisuutta. Mutta uskon myötä järki ja tunteetkin ojentautuvat Jumalan tahdon mukaan – ei toki täydellisesti vielä täällä ajassa, mutta elämä saa uuden suunnan kohti taivasta ja lähimmäistä.
Jumalan valtakunta tulee sinne, minne Jeesuskin. Uskon myötä hän tulee asumaan sydämissämme ja tuo sinne kaikki Jumalan valtakunnan lahjat: vanhurskautta, rauhaa ja iloa, jotka Pyhä Henki antaa (Room.14:17). Meidät puetaan armovaatteella taivaan juhlaan pääsyä varten ja rakkauden vaatteella mennä lähimmäisen eteen.
Jeesuksen lähettiläinä tehtävämme on kutsua Jumalan valtakuntaan – itsekin tuossa valtakunnassa eläen. Kutsujina meidän tulee ymmärtää, milloin ja missä kutsu kuullaan ja otetaan vastaan. Emmehän voi tehdä Jumalan valtakunnan työtä pakottamalla tai omin voimin vedoten. Jeesus sanookin: ”Ilman minua te ette saa aikaan mitään” (Joh.15:5).
Syntisten Vapahtaja tulee sinne, missä häntä tarvitaan – missä omatekoinen pyhyys on osoitettu vääräksi tieksi eikä ole estävänä muurina, missä kova ja ylpeä sydän on murtunut ja avoin. Jeesus sanoo: ”Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. En minä ole tullut kutsumaan hurskaita vaan syntisä, jotta he kääntyisivät” (Luuk.5:31-32). Emme tosin näe toisen sisimpään niin kuin Jumala näkee. Mutta useinkin ”hengen köyhyyttä” on siellä, missä on puutetta, rujoutta, murhetta ja heikkoutta. Herra on luvannut johdattaa meitä lähimmäisen luo, kun kuljemme rukoillen. Ja onhan meillä korvat kuulla ja silmät nähdä!
Rakkaat ystävät, syntymäpäiväsankarit, messuun ja juhlaan tulleet! Meitä kutsutaan Jumalan valtakunnan juhla-aterialle, Herran pyhälle ehtoolliselle. ”Totisesti Herra on tässä paikassa” ja vahvistaa uskoamme. Löydämme sisäistä rauhaa ja uutta iloa. Näin saamme viettää Jumalan kansan juhlaa. Hän siunatkoon myös yhteisen syntymäpäiväjuhlamme.
Aikanaan koittaa arki. Mutta Herra on kanssamme kaikkina päivinä maailman loppuun asti. Meidät lähetetään täältä kirkosta auttamaan ja lohduttamaan muita Herran rakkaudella, sanoin ja palvellen. Messu tuleekin sanoista ”missa est”, joka tarkoittaa ”lähetetty”. Jeesus sanoo: ”Niin kuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minä teidät” (Joh.20:21).
Mutta hän, joka lähettää: ”menkää”, kutsuu ensin: ”tulkaa”. ”Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon… Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt” (Matt.11:28, 30). Ristin juurella kuulemme: ”Poikani / tyttäreni, ole turvallisella mielellä, sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi” (Matt. 9:2, KR38).