Taivaasta tai Jumalasta ei voi sanoa mitään varmaa koska järkemme ei yksinkertaisesti riitä käsittämään Jumalan suuruutta. Siksi Jeesuskin käytti usein vertauksia – ”taivasten valtakunta on sen ja sen kaltainen.” Vertauksilla hän pyrki yksinkertaistamaan asioita ja antamaan kuulijoilleen jonkinlaisen käsityksen siitä mistä on kyse.
Päivän tekstiämme edeltää toinen samankaltainen vertaus. Siinä vuokraisäntä oli istuttanut viinitarhan, muokannut sen viimeisen päälle ja ulkoistanut sen sitten vuokraviljelijöiden hoidettavaksi. Sadonkorjuun jälkeen isäntä peri vuokriaan mutta vuokralaisetpa eivät maksaneet vaan pahoinpitelivät vuokranperijät. Seurauksena tietysti oli se, että kyseiset vuokraviljelijät ajettiin pois ja viinitarhan hoito annettiin muille.
Tässä päivän tekstissämme samaa asiaa lähestytään toisella vertauksella. Nyt on kyse kunniasta saada kutsu kuninkaallisiin häihin. Jeesus kärjistää osoittamalla kuinka järjenvastaista kutsuttujen käytös oli. Ajatelkaapa vain hiljan naapurimaassamme vietettyjä kuninkaallisia häitä – kenellä ruotsalaisella silmäätekevällä olisi ollut kanttia kieltäytyä hovin kutsusta?
Kuitenkin Jeesus kertoo vertauksessaan juuri tämänkaltaisesta tilanteesta. Valtakunnan yläluokka boikotoi prinssin häitä ja jopa pahoinpiteli kutsun tuojia. Taas seurauksena oli se, että kunniapaikat häissä annettiin muille.
Molemmissa vertauksissaan Jeesus tuo esiin juutalaisten penseyden Jumalan tahdon suhteen. Edut kyllä oltiin valmiit ottamaan mutta etujen antajaa halveksittiin. Tässä kritiikissään Jeesus liittyi laajaan joukkoon Vanhan testamentin profeettoja, jotka kritikoivat kansaa – ja erityisesti sen johtajia – samasta asiasta.
Jeesuksen opetuksen perussanoma näissä vertauksissa on se, että jos juutalaiset eivät kerran halunneet seurata Herraansa, niin luvatun kansan asema otetaan heiltä pois ja annetaan muille.
No, mitä tekemistä tällä on meidän kanssamme? Mitä tällä tekstillä on tekemistä meidän elämämme kanssa?
Jos sijoitamme juutalaisten tilalle länsimaisen kristikunnan niin alamme nähdä mistä on kyse. Samalla tavoin kuin Israelin kansa muinoin, on kristillinen länsikin saanut nauttia Jumalan siunauksista. Meidän hyvinvointimme on pitkälti rakennettu kristillisen etiikan perustalle. Pohjoismaisen hyvinvointivaltion syntysanat lausuttiin nimittäin silloin kun Luther siteerasi Vanhasta testamentista lausetta ”Köyhiä älköön olko keskuudessanne.” Myöhemmin pietistit alkoivat poistaa köyhyyttä koulutuksen avulla ja loivat mallin modernille koululaitokselle.
Ei siten ole mikään sattuma, että tänään te rippikoulun aloittavat nuoret istutte täällä kirkossa hyvinsyöneinä haaveilemassa uudesta moposta tai muusta ylellisyydestä – sen sijaan, että tämänkin päivän käyttäisitte tonkimalla elantoanne joltain kehitysmaiden kaatopaikalta tai istuisitte jossain tehtaassa ompelemassa merkkivaatteita euron kuukausipalkalla.
Se, että länsimaat ovat vauraita ei johdu ensisijaisesti siitä, että ne riistivät kolonialismin aikana siirtomaitaan. Se johtuu ensisijaisesti siitä, että niissä lähtökohtaisesti jokainen ihminen on samanarvoinen ja yhteiskunta haluaa pitää huolta jokaisesta jäsenestään. Jokainen ihminen on Jumalan kuva ja siksi arvokas. Tämä ajatus on Yhdysvaltojen Vapaudenpatsaan perustassa kaiverretussa runossa: ”Anna minulle väsyneesi, köyhäsi, vapautta kaipaavat yhteenpainautuneet massasi, rantojenne viheliäiset hyljätyt. Lähetä nämä myrskyjen riepottelemat kodittomanne. Minä nostan lamppuni kultaportin viereen.”
Vaikka USA:n ratkaisumallit poikkeavat omistamme, taustalla on tuo sama ajatus: jokainen ihminen on arvokas koska on Jumalan kuva.
Siksi teillekin nuorille annetaan koulutus, jotta teillä olisi aikuisina taitoja tulla toimeen tässä maailmassa. Siksi meille kaikille annetaan lähes ilmainen terveydenhuolto. Siksi myös vähävaraisille pyritään takaamaan minimitoimeentulo sen sijaan, että heidät ajettaisiin kaduille tulemaan toimeen miten taitavat.
Kaiken tämän on saanut aikaan usko siihen, että ihminen, Jumalan kuva, on vastuussa Luojalleen kaikesta siitä mitä hän tekee tai jättää tekemättä. Voisi sanoa, että tämä maa on rakennettu rukoillen ja työtä tehden – ja huolehtien heikoimmista. Tätä ajattelua kuvaa hyvin Runebergin runo Saarijärven Paavosta joka katovuosina luotti Jumalaan ja kehotti vaimoaan laittamaan leipään puolet petäjäistä. Sitten paremman vuoden koittaessa mitä teki Paavo. Nauttiko yksin runsaasta sadosta ja kuluttiko ylijäämän ylellisyyteen. Ei, edelleen hän sanoi. ”Vaimo, pane leipään puolet petäjäistä – veihän naapurimme touon halla.”
Kun katsomme tämän päivän maailmaa, kuva on aika lailla erilainen. Joka paikka pursuaa yllykkeitä yhä suurempaan kuluttamiseen. Meidän länsimaalaisten ekologinen jalanjälki on suurempi kuin mitä pallomme jaksaa kantaa. Yhteiskunnissamme itsekkyys valtaa alaa. Otamme jopa itsestään selvänä, että kaikki se varastetaan mikä ei ole lukittu paikalleen. Mihin hävisi rehellisyys? Mihin hävisi Saarijärven Paavon edustama naapuriapu? Mihin hävisi ajatus oikeudenmukaisuudesta?
Kun ajattelee tätä kaikkea, niin tuo tämän päivän teksti tulee ymmärrettävämmäksi. Samalla tavoin kuin Israelin kansa sai nauttia Jumalan suojelusta ja Jumalan lahjoista, olemme mekin päässeet niistä osalliseksi. Mutta samalla tavoin kuin juutalaiset torjuivat Jeesuksen, mekin torjumme Hänet. Kaikki muu on meille tärkeämpää kuin Herramme seuraaminen.
Mitä tästä sitten seuraa? Uskonnonsosiologisesti uskonnot ovat kulttuurien arvomuisti. Jokainen kulttuuri tallettaa omaan valtauskontoonsa sen, mitä pitää kaikkein arvokkaimpana. Ne ovat asioita, jotka otetaan itsestään selvinä ja joita ei alisteta jokaisen vaalin alla poliittisen väittelyn alle. Tällaisia arvoja kuten ”älä tapa”, ”älä varasta” jne.
Jos tämä arvomuisti katoaa, niin se johtaa väistämättä kulttuurin romahdukseen. Näin on aina käynyt ja tulee aina käymään. Jumalan lahjat otetaan pois niiltä, jotka halveksivat sitä ja annetaan niille, jotka kaipaavat seurata Hänen jalanjäljissään. Kautta historian Raamatun sanoma on puhutellut nimenomaan köyhiä. Ja Raamattu köyhälistön käsissä on johtanut kumoukseen useammin kuin kerran.
Meidän on hyvä muistaa, että jo nykyäänkin kristikunnan enemmistö asuu kolmannessa maailmassa. He lukevat Raamatuistaan opetusta sekä hengellisestä että yhteiskunnallisesta oikeudenmukaisuudesta. Siellä on se Jumalan kansa, joka on valmiit ottamaan vastaan ne lahjat joita me pidämme itsestään selvinä ja joiden antajaa me kulttuurina nykyään halveksimme.
Teidät nuoret on kutsuttu tänään tänne kirkkoon aloittamaan rippikoulua. Sen aikana olisi tarkoitus, että opitte millainen on se arvoperusta, jolle tämän kansan elämä rakentuu. Tarkoitus olisi, että oppisitte myös soveltamaan tuota arvoperustaa paremmin kuin mitä me vanhemmat sukupolvet olemme osanneet tehdä.
Tuo arvoperusta on ilmaistu kymmenessä käskyssä, Isä meidän rukouksessa sekä uskontunnustuksessa, johon me nyt yhdessä yhdymme:
Minä uskon Jumalaan, Isään, Kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan Luojaan…