21. sunnuntai helluntaista, Matt. 22:1-14, Hans-Christian Daniel

Hans-Christian Daniel
Espoonlahti

Päivänavaus alakoululle

Sain kutsun. Minut kutsuttiin Petterin syntymäpäiville. Olen ihan ”yläkuloinen”, eli iloinen. Sinäkin varmaan tykkäät, että sinut kutsutaan juhliin. Se tekee sinut iloiseksi.
Minä sain kutsun papintyöhön. Hämmästelin sitä, sillä se yllätti minut. Jumala itse kutsui minut. Se oli ihan ihme juttu. Kerron sulle.
Olin luullut Jumalan olevan vain sellaisen historiallisen jutun, ikivanha asia, josta ei kukaan ole enää kiinnostunut. Ehkäpä joitain tiedemiehiä kiinnostaisi Raamatun juttuja, muttei minua. Mutta sitten Taivaan Isä puhui minulle. Hän puhui ihan tavallisen papin kautta. Tykkäsin siitä papista ja sen jutuista. Olin ollut suntiona kirkossa ja joskus kuunnellut, kun hän saarnasi.
Sillä kerralla se pappi puhui Jumalan puheesta, että Jumalan puhe ei ole ainoastaan Raamatussa ja 2 000 vuotta sitten tapahtunutta, vaan että Jumala puhuu ihan vieläpä tänäkin päivänä ystävän kautta tai opettajan suulla tai äidin neuvossa tai luonnossa tai vauvan hymyssä tai … Tilanteita on ihan hurjan paljon. Synkkä tähtiyökin saattaa puhua Jumalasta ja hänen suuruudestaan.
Aikaisemmin jo, kun hoidin kehitysvammaisia aikuisia potilaita ollessani siviilipalvelusmiehenä siellä kotiSaksassa, silloin Jumala näytti minulle, että hän kutsuu juuri siellä, missä toinen kärsii, on yksinäinen ja allapäin. Jumala näytti minulle, että Jumalan rakkaus ei ole sidottu älylliseen suoritukseen, oivaltamiseen tai ajatuskykyyn. Opin ainoastaan, että minussa oleva paha estää rakkauden.
Jumala opetti, että hänen rakas Poikansa kantaa pahuuteni. Hän on kuollut puolestani ja ylösnoustessaan nostanut minut uuteen elämään. Vapahtaja vapauttaa minut pahuudestani ja kutsuu joka päivä opetuslapsekseen, jollaiseksi hän jo pyhässä kasteessa on tehnyt minut. Hän kutsui minut lähettilääkseen. Siksi olen pappi ja täällä tänään.
Vapahtaja kutsuu sinutkin. Illalla sen tiedät, mihin hän kutsui tänään. Ei ehkä juhliin, mutta juuri se tilanne, jossa olet voinut olla avuksi jollekulle, ystävänä tai kaverina, siellä hän olikin läsnä ja kutsui sinut seuraamaan häntä. Herra siunatkoon sinua …