Kun kuningas tuli sisään katsomaan juhlavieraitaan, hän näki siellä miehen, jolla ei ollut hääpukua. Hän kysyi tältä: ’Ystäväni, kuinka saatoit tulla tänne ilman häävaatteita?’ Mies ei saanut sanaa suustaan. Silloin kuningas sanoi palvelijoilleen: ’Sitokaa hänet käsistä ja jaloista ja heittäkää ulos pimeyteen. Siellä itketään ja kiristellään hampaita. Monet ovat kutsuttuja, mutta harvat valittuja.’» (Matt. 22:1-14)
”Lumipallo on lähtenyt liikkeelle. Tukekaa lumipallon liikettä kaikilla mahdollisilla tavoilla. Jakakaa tietoa sosiaalisissa medioissa, keskustelupalstoilla, kavereille, tutuille, sukulaisille, jutelkaa baareissa, turuilla ja toreilla. Tää on menoa nyt. Nyt laitetaan kirkko polvilleen.” Näin kehotti nimimerkki ”Lumipallo on lähtenyt liikkeelle” ihmisiä toimimaan kirkosta eroamisen lisäämiseksi Internetin keskustelupalstalla torstaina (Suomi24-keskustelupalsta 14.10.2010). Television Jälkiviisaat-ohjelmassa Jan Erola puolestaan ehdotti, että YLE tekisi diilin Vapaa-ajattelijoiden kanssa siitä, että Homoilta pidetään kerran kuukaudessa. Näin kirkko häviäisi viidessä vuodessa (TV1 Ykkösen aamu-tv 15.10.2010). Silloin toteutuisi se, mitä puolestaan nimimerkki ”Jeesus” nettikeskustelussa toivoi: ”Kirkon tyhjät salit homehtuvat ja jäljelle jää ainoastaan yksinäiset uskovaispedofiilit raamattujensa kanssa.” Ja häntä säesti seuraava kannanottaja: ”Uskovaisia on Suomessa alle 10 % joten järkevät ihmiset lähtevät kirkosta kun huomaavat miten sairaita uskovaiset ovat.” (Suomi24-keskustelupalsta 14.10.2010). Samalla tavalla ajatteli kirjailija Jari Tervo, kun hän totesi nettikolumnissaan: ”Olen pohjattoman kyllästynyt näihin kirkaskatseisiin pähkähulluihin, jotka perustelevat nyky-yhteiskuntaa koskevia kannanottojaan parin tuhannen vuoden takaisen kirjan asenteilla. Se on syvästi moraalitonta ja häpeällistä. Sen kivijalkana ei ole lähimmäisenrakkaus, vaan ihmisviha.” (Jari Tervon nettikolumni Homoilta ja ihmisoikeudet 15.10.2010).
On ollut surullista seurata kuluneella viikolla television Ajankohtaisen Kakkosen Homoillan jälkeen käytyä keskustelua ja siitä syntynyttä kirkostaeroamista. Minä en tunnista keskustelusta sitä kirkkoa, jonka palveluksessa olen. Kirkon työn todellisuus näkyy ennen kaikkea seurakunnan arkielämässä: lasten päiväkerhossa, diakoniatyöntekijän kotikäynnillä, surevan ihmisen kohtaamisessa. Kirkon todellisuuden kohtaa siellä, missä autetaan heikkoa ja köyhää, puolustetaan ihmisoikeuksia, pohditaan elämän peruskysymyksiä, kasvatetaan tulevaa sukupolvea, rakennetaan yhteiskuntaa. Siksi on surullista, että yhden asian, puhumattakaan yhden televisio-ohjelman vuoksi, tuhannet ovat halunneet jättää kirkon.
Selvää on, että 4,2 miljoonan jäsenen yhteisöön kuuluu kaikenlaisia ihmisiä ja monenlaisia mielipiteitä. Näin laajan kansankirkon vahvuudeksi tulisi nähdä se, että erilaiset ja hyvinkin eri tavalla ajattelevat voivat kuulua samaan yhteisöön. Samalla on nähtävä se, että ääripäät – ovat ne mitä tahansa – eivät anna kirkosta oikeaa kuvaa. Kirkkomme on hyvä viholliskuva, jota kohtaan on helppo ampua ja organisoida kirkonvastaista liikehdintää. Sen viime päivät ovat osoittaneet.
Kirkostamme luotu mielikuva suvaitsemattomuuden ja ahdasmielisyyden linnakkeena on jotain muuta kuin mistä tämän pyhäpäivän evankeliumiteksti kertoo. Jeesuksen vertaus kuninkaanpojan häistä sisältää monia vaikeasti ymmärrettäviä kohtia. Mutta vertauksen perusviesti on selvä. Hääjuhlan lopulliset vieraat olivat hyvin kirjavaa joukkoa. Heidän mukaan pääsemisensä perustui kokonaan kutsujan päätökseen. Jeesus kutsuu kaikkia ja kaikenlaisia yhteyteensä. Evankeliumin avainsanana on: ”Palvelijat menivät ja keräsivät kaikki, jotka he tapasivat, niin pahat kuin hyvät, ja häähuone täyttyi aterialle tulleista.” Siis pahat ja hyvät. Tällainen on kristillinen kirkko. Tällaisena minä haluan nähdä oman kirkkomme. Se on kovin sekalainen ja puutteellinen, sen jäsenet ovat hyvin kirjavaa joukkoa niin uskoltaan kuin elämältään. Mutta juuri siksi Jeesus kutsuu kaikkia yhteyteensä, jotta hän saisi armahtaa, antaa syntejä anteeksi, lahjoittaa uutta voimaa elämään sekä viedä kerran perille iankaikkiseen elämään. Todellista suvaitsevuutta ja avarakatseisuutta on suostua elämään samassa kirkossa eri tavalla ajattelevien kanssa ja kunnioittaa heidän mielipidettään. ”Kunnioittakaa kilvan toinen toistanne” on apostolin vanha viisaus (Room. 12:10b).
Tänään tässä jumalanpalveluksessa vihitään papeiksi viisi teologian maisteria. Edellä kuvaamani kertoo siitä ilmapiiristä, jollaisen keskellä te ryhdytty hoitamaan pappisvirkaa. Jeesuksen vertaus kuninkaanpojan häistä avaa tärkeitä näköaloja juuri papille. Yhtä hyvin ne sopivat myös muille kirkon työntekijöille ja itse asiassa kaikille kristityille.
Ensinnä kuningas lähetti palvelijansa. He eivät lähteneet liikkeelle omissa nimissään, eivät oman innostuksensa vallassa tai toteuttaakseen omia unelmiaan. Tämä koskee myös Jeesuksen lähettilästä. Pappi ei lähde työhön omista tarpeistaan, vaan siksi, että Jumala on kutsunut ja lähettänyt hänet tähän työhön. Hän on kuninkaan asialla. Tämä kantaa pappia erityisesti silloin, kun omat voimat ovat vähissä ja kutsumus hakusessa.
Toiseksi kuningas antoi palvelijoilleen selvän sanoman, joka tuli välittää kutsutuille. Vertauksessa se kuului näin: ”Olen valmistanut ateriani, härät ja syöttövasikat on teurastettu, kaikki on valmiina. Tulkaa häihin!” Papin ei tarvitse itse keksiä sitä sanomaa, joka hänen on välitettävä. Jumala on Raamatussa ilmoittanut evankeliumin Jeesuksesta Kristuksesta ja hänen rakkaudestaan. Sanoma on valmis ja pysyvä ajasta toiseen. Papin tehtävä on jatkuvasti etsiä keinoja, miten tätä sanomaa välitetään tässä ajassa ymmärrettävällä tavalla.
Palvelijoiden tehtävä oli kutsua ihmisiä kuninkaan pojan hääaterialle. Tämä oli heidän varsinainen tehtävänsä, vaikka varmasti kaikenlaisia tehtäviä oli vaikka kuinka paljon. Papin viranhoidossa on tärkeä pitää jatkuvasti mielessä toiminnan syvin tarkoitus. Vaikka seurakunnassa on paljon toimintaa ja kristinuskoon kuuluu monenlaisia asioita, työn painopiste on kutsua ihmisiä Jeesuksen luo ja seurakunnan yhteyteen. Ei ole sattumaa, että vertauksen kutsu on kuin kirkkomme ehtoollisliturgiasta: ”Tulkaa, kaikki on valmiina.” Papin tehtävä on käyttää sanaa ja sakramentteja, mutta samalla kutsua ihmisiä näiden armonvälineiden yhteyteen.
Kolmanneksi kuninkaan palvelijoiden tehtävä ei ollut helppo. Ihmiset olivat välinpitämättömiä, toiminta ei tuottanut tulosta. Päinvastoin joitakin palvelijoita otettiin kiinni, piestiin ja lyötiin hengiltä. Tässä on liittymäkohta nykyaikaan. Papin työ on vaativaa, varsinkin nykyisessä ilmapiirissä. Hän kohtaa välinpitämättömyyttä ja vastustamista. Vertaus antaa tällaiseen tilanteeseen tärkeän neuvon. Palvelijoiden tehtävä ei ollut kantaa kaunaa, suuttua ja tuomita. Kuningas vihastui ja tuomitsi, ei palvelija. Pappi ei ole toisten tuomari ja arvostelija. Jokainen kutsuttu kantaa itse oman vastuunsa. Papin tehtävä on tuoda kutsu ja evankeliumin lupaus perille.
Neljänneksi vertaus kertoo, kenelle kutsu on tarkoitettu: ”Menkää nyt teille ja toreille ja kutsukaa häihin keitä vain tapaatte.” Palvelijat menivät ja kutsuivat juhliin kaikki, joita tapasivat, niin pahat kuin hyvät. Papin kutsumuksena on olla kaikkien pappi. Kutsu Jeesuksen yhteyteen kuuluu kaikille. Ei kutsuta vain uskonnollisia ihmisiä, ei vain moraalisesti korkeatasoisia, ei vain suvaitsevia ja avarakatseisia, vaan kaikki, myös Jumalan ja kirkon hylänneitä, eettisesti epäilyttäviä, suvaitsemattomia ja ahdasmielisiä. Papin tehtävänä on kutsua kaikkia, hyviä ja pahoja seurakunnan yhteyteen. Papin tehtävä ei ole rajata, asettaa rimoja tai vaatimuksia. Seurakunta on avoin kaikille, hyville ja pahoille, kaikille.
Viidenneksi vertaus kuvaa, kuinka yhdellä vieraalla ei ollut juhlapukua. Hänet heitettiin pois hääjuhlasta ulos pimeyteen. Kirkossa on monenlaisia jäseniä, myös niitä, jotka eivät ole oikeita kristittyjä. On heitä, jotka suosivat syntiä elämässään ilman parannuksen tekemisen aikomustakaan. Jeesuksen vertauksen erottelu toimitetaan aikanaan. Kuningas itse katsoo juhlavieraitaan ja huomaa siellä miehen, jolla ei ole hääpukua. Papin tehtävä ei ole tehdä erottelua todellisten kristittyjen ja valekristittyjen kesken. Häntä ei ole kutsuttu arvioimaan ja epäilemään toisten uskon aitoutta eikä tekemään parannusta toisten synneistä. Ylipäänsä meidän itse kunkin tulisi suurennuslasiin katsomisen sijasta katsoa peiliin. Meidän tulisi taipua päivittäiseen tilintekoon omista synneistämme ja turvautua Jumalan avaraan armoon omalla kohdallamme. Siinä yksin on papin toivo. Jumalan armossa on jokaisen ihmisen toivo.