Lotta Svärd -järjestön keskusjohtokunta julkaisi vuonna 1922 lottapuvun mallin. Järjestön säännöissä annettiin puvun käytöstä tarkat ohjeet. Puku oli harmaata puuvilla- tai villakangasta, ja siihen kuuluivat lottaneula, valkoinen kaulus ja kalvosimet sekä jaostonauha. Helman pituus oli tarkalleen 25 cm maasta. Sukat olivat mustat tai harmaat, ja jalkineina käytettiin matalia mustia kenkiä.
Yhtenäiseen pukuun sisältyi tärkeä viesti. Lottapukuun pukeutunut lotta ei edustanut itseään vaan järjestöään. Siksi puvussa tuli myös käyttäytyä sääntöjen mukaisesti. Lottapuku merkitsi kantajansa sitoutumista järjestön arvoihin; kotiin, uskontoon ja isänmaahan. Puku konkretisoi Lotta Svärd -järjestön ihanteena ollutta tasa-arvoista sisaruutta, jossa kaikki jäsenet pukeutuvat samanlaiseen asuun. Tarkat ohjeet kauluksen ja kalvosinten pitämisestä hohtavan valkoisina korostivat lotilta vaadittua, kristillistä ulkoisen ja sisäisen puhtauden ihannetta. Ne muistuttivat lottien Kultaisista sanojen ensimmäisestä kohdasta: ”Jumalan pelko olkoon elämäsi suurin voima!” Vastaavasti pikkulottien Kultaisten sanojen ensimmäinen kohta kuuluu: ”Rakasta Jumalaa yli kaiken.”
Lotta Svärd -yhdistyksen rajatoimiston yhteyslottana ja muonituspäällikkönä sotien aikana toiminut Marjatta Kahiluoto on sanonut: ”Lottapuvulla oli suuri merkitys, se oli näkyvä osoitus yhteenkuuluvuudesta. Se välitti tiedon, että kuuluttiin johonkin yhteiseen. Kun pukeutui lottapukuun, pukeutui samalla tiettyihin velvoitteisiin. Silloin tiesi itse ja samalla näytti maailmalle, että oli vihkiytynyt tiettyihin jopa pyhiin asioihin.”
Vaatteisiin ja pukeutumiseen sisältyy vahvoja merkityksiä ja viestejä. Tästä ajatuksesta käsin avautuu myös tämän pyhäpäivän evankeliumin merkillinen kohtaus. Jeesus kertoi vertauksen kuninkaanpojan häistä. Kun kuningas tuli tervehtimään häävieraita, yhdellä ei ollut hääpukua. Tämä vieras heitettiin tylysti ulos, kylmään ja pimeään, kädet ja jalat sidottuina.
Mitä tästä pitäisi ajatella? Onko Jumala näin pikkumainen? Jos hän rankaisee väärästä vaatetuksesta, miten hänen edessään voi selvitä? Kenellä on oikeanlaiset vaatteet?
Jeesuksen aikaan oli tapana, että häävieraat saivat juhlapuvun isäntäväeltä juhlaa varten. Yleensä juhla-asuna oli puhdas valkoinen puku. Omassa puvussa ei saanut juhlaan tulla. Likaiset omat vaatteet ja häähuone eivät sovi yhteen. Juhlasta poistettu tulija ei ollut kunnioittanut häitä. Päinvastoin hän häpäisi häiden järjestäjää, kun ei ollut kelpuuttanut hänelle tarjottua pukua.
Tästä avautuu aivan toisenlainen kuva Jumalasta kuin mitä vertaus päällisin puolin esittää. Jumalalta saamme kutsun taivasten valtakunnan riemujuhlaan. Siellä meitä odotetaan. Kaikki on valmiina. Jumalalta saamme myös juhlavaatteen. Se puetaan kasteessa yllemme, puhtaan valkoinen vaate. Kastemekko kuvaa taivaan valtakunnan juhla-asua. Katekismuksemme opettaa:
”Kasteessa Jumala liittää meidät Kristuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen. Jumalan Poika on kuollut puolestamme, ja hänen voittonsa kuolemasta antaa meille osallisuuden uuteen elämään.” (kohta 36).
Martti Lutherin mukaan vailla hääpukua oleminen tarkoittaa, että on ilman uskoa Kristukseen. Silloin ihminen on epäuskonsa repaleisissa ryysyissä. Silloin tarvitaan parannusta, kääntymistä takaisin Jumalan luo. Siksi on tärkeä muistaa Katekismuksen jatko:
”Kaste velvoittaa luottamaan yksin Kristukseen ja elämään hänen esimerkkinsä mukaisesti. Joudumme kuitenkin joka päivä tunnustamaan, että uuden ihmisen rinnalla meissä elää itsekäs, vanha ihminen, joka vetää meitä pois Jumalan luota.
Kerran saatu kaste kantaa läpi koko elämän. Kasteen liitto on varma silloinkin, kun uskomme horjuu. Kun turvaamme kasteen armoon, meidän ei tarvitse omin voimin tehdä parannusta. Pyhä Henki kitkee meistä joka päivä itsekkyyttämme ja herättää meissä uutta uskoa ja rakkautta. Kaste antaa meille rohkeuden sekä elää että kuolla.” (kohta 36).
Hyvät seurakuntalaiset. Jeesus opettaa vertauksellaan, että taivaaseen mennään vain talon vaatteissa. Siellä vaatetus on yhdenmukainen kuin lottapuku. Kerran meidät on puettu kastepukuun sen merkiksi, että Jumala on ottanut meidät omikseen. Siinä meidät liitetään Jeesuksen ristinkuoleman ja sovitustyön osallisuuteen. Kun meidät aikanaan puetaan viimeisen kerran, silloinkin meidät puetaan valkeaan asuun sen merkiksi, että taivaaseen mennään vain talon vaatteissa. Profeetta Jesaja julisti siitä jo vuosituhansia sitten: ”Hän pukee minun ylleni pelastuksen vaatteet, hän kietoo minut vanhurskauden viittaan.” (Jes. 61:10).
Kuulin hiljakkoin kerrottavan opettajasta, joka oli kysynyt oppilailta, mitä he haluaisivat olla isoina. Yksi halusi rekka-auton kuljettajaksi, toinen lääkäriksi, kolmas poliisiksi jne. Yksi poika vastasi, että ”tahtoisin olla mahdollinen”. Opettaja ihmetteli kysymystä ja kysyi: ”Miksi sinä haluaisit olla mahdollinen?” Poika vastasi: ”No kun isä ja äiti aina sanovat, että olen mahdoton.”
Jumalassa on erityistä se, että hän kutsuu juuri mahdottomia yhteyteensä ja taivaan kotiin. Hän itse tekee meistä mahdollisia, taivaaseen kelvollisia. Hän tekee meistä vanhurskaita. Näin vanhusten viikon päättyessä on hyvä huomata, että vanhurskas ei merkitse vanhaa ja hurskasta. Toki vanha ja hurskas voi olla vanhurskas, mutta se johtuu siitä, että Jumala tekee meistä – olkoon ikämme mikä tahansa – vanhurskaita, siis taivaaseen kelvollisia Poikansa Jeesuksen Kristuksen tähden. Tätä on armo. Me itsessämme mahdottomat tulemme Jumalan rakkauden ja hyvyyden tähden mahdollisiksi taivaan kotiin.