23. sunnuntai helluntaista, Matt. 18: 23-35, Hans-Christian Daniel

Pieni kaksivuotias oli motannut kolmivuotiasta sisarustaan. Itkun parahdus. Naapurin lapsi kehotti: ”Mottaa takaisin!” Mutta itkevä esteli ja totesi nyyhkyttäen: ”Sittenhän me itkemme molemmat”.
Pieni kolmivuotias poika oli töninyt naapurin tyttöä. Tämä meni itkien kotiin. Myös poika tuli kotiin kertomaan äidilleen: ”Kista ikkee.” Äiti kyseli, että tuliko Kristalle paha mieli. poika mietti. Sen hän ymmärsi. Hän tiesi, mitä on paha mieli. Hän teki itse johtopäätökset omassa pienessä päässään. Hän meni ikkunalle ja huusi ulos: ”Antes, Kista! Kista, antes!” Ei vastausta, Kristahan oli mennyt kotiinsa. Hetken päästä poika aloitti uudelleen saman vakuuttelun: ”Antes, Kista. Antes!” Ja pienen hiljaisen tauon jälkeen: ”Kiitos antes, Kista!”
Anteeksipyyntö tuli pojalle ihan itsestään mieleen. Tiimellyksessä hän itse ei ollut tajunnut, että hänen toimintansa toisi pahaa mieltä toiselle. Hän tarvitsi sitä, että hänelle kerrottiin. Voimme sanoa, että poika hakeutui sielunhoitoon. Äiti hoiti hänen sieluaan ja antoi hänen itse tehdä johtopäätökset. Jo näin pieni ihminen voi ymmärtää anteeksiantamisen tarpeellisuutta. Hän voi myös ymmärtää, että anteeksianto on antamista, josta saa kiittää. Anteeksianto on siis lahja, näin ainakin pieni poika meille opettaa.
Poika myös opettaa meille sen seikan, että sielunhoito on aivan jokapäiväinen tapahtuma, jossa läheiset ihmiset kertovat toisilleen ongelmistaan ja auttavat toisiaan suhtautumaan inhimillisesti. Sielunhoito eheyttää.
Kun seitsemän veljestä tulivat Impivaaraltaan takaisin ihmisten ilmoille, heidän kohtaamansa rovasti ei esittänyt korvausvaatimuksia veljesten rikkoman lukkarin huoneen ja ikkunan korjauksesta, vaan lempeästi puhuttiin ja ystävällinen sanailu loi yhteyttä. Pilke silmänkulmassa osoitettiin molemminpuolista hyväksyntää ja anteeksiantoa.
Elämä ei ole järkevää. Maisema ei ole järkevä. Elämä on. Maisema on. Kukaan ei tarkalleen tiedä, mitä elämä on. Tiedetään, että elämä on. Kasvi ei ole järkevä, mutta kukka kääntyy aurinkoon ja kasvaa valoon päin. Lannistuneen puun latva pyrkii maasta ylös. Kukka joutuu sietämään pimeyttä, ja syksyllä puu valmistautuu kestämään talven. Vaikka tahto saattaa olla hyvä ja järki pitkälti ohjaa ihmisen toimintaa, yksikin paha sana saattaa rikkoa ihmissuhteita ja paljon hyvää työtä. Vaikka kuinka pyrkii hyvään, ihmisten keskelle tulee hankauksia, känkkäränkkää, selittämätöntä pahaa, käsittämätön sielunvihollinen. Pahan kierre on noidankehä. Sama paha, jota kukaan ei halua, aina vain jatkuu. Aina se paha on meitä pieniä vahvempi.
Tietokoneeni joskus osoitti minulle, mitä anteeksiantaminen voi merkitä. Olin kirjoittanut jutun. Nousin koneen ääreltä ja vahingossa potkaisin töpseliä. Tietokone sammui aivan pieneksi hetkeksi ja kirjoittamani juttu oli poissa. Sitä ei ollut missään. En muistanut tallentaa sitä. Pois se oli. Palauttamaton muistinmenetys. Jumalan luona syntien anteeksi antaminen on muistelemattomuutta tai muistamattomuutta. Siihen viittaa Jumalan sana Jesajan kautta (43: 24–25) ”Mutta synneilläsi kyllä olet minua rasittanut, pahoilla teoillasi minua vaivannut. Mutta minä, minä itse pyyhin pois sinun rikkomuksesi oman itseni tähden enkä muistele sinun syntejäsi.” Vanha raamatunkäännös sanoo ”enkä sinun syntejäsi muista”, tämä uusi puhuu muistelemisesta.
Tällä viikolla maailman vahvin Vapahtaja tahtoo vapauttaa meidät pahuuden kierteestä kehottamalla meitä kaikkia heikkoja: Antakaa toisillenne anteeksi.
Tänään Vapahtaja kertoo meille velkavankeudesta. Velasta me eteläisimmän ruuhka-Suomen asukkaat ymmärrämme jotakin. Jos pankit yhtäkkiä vaatisivat kaikki velat maksettaviksi, olisimme hukassa, vararikossa, asunnottomia, autottomia. Herramme aloittaa kouriintuntuvan kertomuksensa viittaamalla Jumalan toiminnan valtapiiriin: ”Taivasten valtakunta on kuin kuningas, joka vaati palvelijoiltaan tilitykset” (Matt. 18:23). Ja hän päättää kertomuksen sulkemalla temaattiset puitteet, kun hän sanoo lopuksi: ”Näin tekee minun taivaallinen Isänikin teille, jos te ette kaikesta sydämestä anna kukin veljellenne anteeksi” (Matt. 18:35). Kun rukoilemme ”Tulkoon sinun valtakuntasi” (Matt. 6:10 = Luuk. 11:2), rukoilemme, että se tulisi luoksemmekin. Pyhässä kasteessa meidät on otettu siihen valtakuntaan. Sen valtakunnan merkkinä on Jumalan pyhän tahdon tapahtuminen. Tänään Vapahtajamme osoittaa meille, että anteeksianto on Jumalan valtakunnan merkki.
Eilen oli pyhäinpäivä. Pyhissä heijastuu Jumalan olemus, Jumalan pyhyys tähän synkkään maailmaan. Pyhyys ei ole omaa suoritusta, ei ole superkristillisyyttä, ei ole omaa tekemistä, vaan elämä Jumalan olemuksesta, niin kuin Pyhä kirja osoittaa: Room. 4:7-8 ”Autuaita ne, joiden pahat teot on annettu anteeksi ja joiden synnit on pyyhitty pois. Autuas se mies, jolle Herra ei lue viaksi hänen syntiään” (=Ps. 32:1-2).
Tämän päivän Vanhan Testamentin kohta vierittää silmiemme eteen riipaisevan Joosefin kertomuksen loppuosan, joka tähtää anteeksiantoon. Joosef sanoo: ”Te kyllä tarkoititte minulle pahaa, mutta Jumala käänsi sen hyväksi. Hän antoi tämän kaiken tapahtua, jotta monet ihmiset saisivat jäädä henkiin” (1 Moos. 50:20). Jumalamme on niin suuri, että hän voi kääntää pahuuden hyväksi. Siitä pyhä risti on suurin merkki, Jumalan suuri plusmerkki ihmiskunnan aina vain toistuvaan pahuuden miinusmerkkiin. Vapahtaja Jeesus Kristus on pyhällä ristillään kantanut pahuutemme, ”vaikka meidän rikkomuksemme olivat hänet lävistäneet ja meidän pahat tekomme hänet ruhjoneet. Hän kärsi rangaistuksen, jotta meillä olisi rauha, hänen haavojensa hinnalla me olemme parantuneet” (Jes. 53:5).
Hänen mukaansa ristillä syntimme on kuollut ja anteeksianto on ylösnoussut haudasta. Kristus antaa synnit anteeksi. Hänen kanssaan kristikunta elää ylösnousemuksen aikaa.
Siksi apostoli Paavali tänään kehottaa: ”Älkää antako Paholaiselle tilaisuutta. Älkää päästäkö suustanne sopimatonta puhetta, vaan puhukaa sitä, mikä kulloinkin on hyvää ja hyödyllistä ja kuulijoille iloksi. Älkää tuottako surua Jumalan Pyhälle Hengelle, jonka olette saaneet sinetiksi lunastuksen päivää varten. Hylätkää kaikki katkeruus, kiukku, viha, riitely ja herjaaminen, kaikkinainen pahuus. Olkaa toisianne kohtaan ystävällisiä ja lempeitä ja antakaa toisillenne anteeksi, niin kuin Jumalakin on antanut teille anteeksi Kristuksen tähden” (Ef. 4:27-32).
Kun kerran jo lapsi kokee tarpeelliseksi anteeksiannon ja pahan kierteen katkaisemisen, mekin saamme turvautua läsnä olevaan Vapahtajaan. Kristus on läsnä ja kehottaa Antakaa toisillenne anteeksi. Kun annetaan anteeksi ja paiskotaan sovinnon kättä, poistuu paha ja tilalle tulee rauha. Saamme elää uskossa, toivossa ja rakkaudessa.