Jumala on turvamme.
Meidän paras turvamme on Jumalan rakkaus Golgatalla ristissä, Jeesuksen sovitusuhrissa.
Siinä on kristittyjen turva syntiä, kuolemaa ja Saatanaa vastaan.
Tämän pyhän evankeliumiteksti on tästä turvasta syntien anteeksisaamisessa. Teksti on lyhyt, mutta rikas ja se tarjoaa Jumalan turvan myös muilta ihmisiltä, mutta myös itseltämme omia syytöksiämme vastaan ja se turvaa lähimmäistämme rakkaudettomuudeltamme ja julmuudeltamme sekä Jumalan vihalta.
Kuultu teksti on Jeesuksen vuorisaarnassa heti Isä meidän -rukouksen jälkeen ja ainoa kohta, jossa Jeesus selittää Isä meidän -rukousta.
Mielellämme kuulisimme Jeesukselta selityksen toiseen kohtaan Isä meidän -rukousta ”Ja älä johdata meitä kiusaukseen. Mutta päästä meitä pahasta.”, mutta Jeesus selitti ja teki lisäyksen tähän Isä meidän -rukouksen kohtaan ”Ja anna meille meidän velkamme anteeksi, niinkuin mekin anteeksi annamme meidän velvollistemme.”, koska se on meille rakennukseksi ja tärkeä kohta.
Tämä kohta siitä miten Jumala antaa meille anteeksi ja miten me annamme anteeksi meitä vastaan rikkoneille lähimmäisillemme, on lyhyt, mutta sen kanssa on oltava tarkka.
On oikein erotettava laki ja evankeliumi sekä evankeliumista seuraava pyhityksen.
Tämän kohdan äärellä on kaksi vaaraa:
Toisaalta on vaarana, että ahdistumme siitä, että oma anteeksiantomme on vajavainen ja pelästymme, ettemmekö saakaan Jumalalta anteeksi, kun emme anna tai voi antaa lähimmäisellemme anteeksi täydestä sydämestämme.
Toisaalta on vaarana rakkaudettomuus ja julmuus lähimmäistä kohtaan, jos hylkäämme Jeesuksen selvän käskyn, emmekä anna lähimmäiselle anteeksi.
On erotettava laki ja evankeliumi ja pyhitys.
Mutta ensin mieltä painavin kysymys.
Onko armo ehdollista? Antaako Jumala vasta sitten anteeksi, kun minä olen antanut anteeksi minua vastaan rikkoneelle ihmisille?
Ei.
Jumala armahtaa meidät yksin Jeesuksen tähden. Siinä ei ole mitään ihmistekoa, vaan yksin Jeesuksen sovitusuhri ristillä.
Aikamuodot ovat tässä kohtaa näin, ”Sillä jos te anteeksi annatte ihmisille heidän rikoksensa, niin myös teidän taivaallinen Isänne antaa teille anteeksi. ” mutta kun luemme Matteuksen evankeliumista Jeesuksen vertauksesta kuninkaasta ja velallisesta palvelijasta(, joka oli velkaa 10000 talenttia) tulee selvästi esille, että Jumala antaa ensin anteeksi kokonaan ja kaiken.
Sama järjestys tulee esiin myös apostoli Paavalin kirjeessä efesolaisille (4:32) ”anteeksi antakaat toinen toisellenne niinkuin Jumala teillekin Kristuksen kautta anteeksi antanut on.” On totta, että Jumala kytkee anteeksiantonsa siihen, että mekin annamme lähimmäisellemme anteeksi, mutta järjestys on tämä: Jumala antaa sinulle kaikki synnit anteeksi Jeesuksen tähden. Sinun syntisi on Jumala antanut anteeksi ja unohtanut. Sitten sinun on annettava anteeksi lähimmäisellesi.
Palaamme lakiin, evankeliumiin ja pyhitykseen.
Menemme hieman takaperoisessa järjestyksessä lakia, evankeliumi ja pyhitystä: tämä, että kristitty antaa anteeksi syntiä tehneelle lähimmäiselleen on pyhitystä, joka tulee viimeisenä.
Ensin on laki: laki osoittaa meidät syntisiksi.
Laki tässä kohtaa Jeesuksen opetusta on Isä meidän -rukouksessa: ”Ja anna meille meidän velkamme anteeksi” Jeesus yksinkertaisesti toteaa ihmisen syntisyyden opettaessaan Isä meidän -rukousta.
Tällä kertaa ei ole pitkiä syntilistoja, jossa luetellaan eri rikoksemme. Vaikka synti on majesteettirikos Jumalaa vastaan ja synnin palkka on kuolema, riittää, että tunnustamme olevamme syntisiä, riittää että yksinkertaisesti myönnämme syyllisyytemme Jumalan edessä ilman sen pidempiä selvityksiä. Sitä varten on laki.
Evankeliumi on se, että Jumala armahtaa syntisen ja syyllisen ihmisen Jeesuksen tähden.Tässä kohdassa evankeliumi on samassa kohtaa: Anna meille anteeksi. Sitä varten Isä meidän -rukousta rukoillaan, että Jumala antaa anteeksi Jeesuksen tähden.
Seuraava asia on selvä, vaikka kaikki eivät sitä uskokaan: Jumalan ja ihmisen välinen suhde ja mikä on ihmisen asema Jumalan edessä. Jumala antaa anteeksi syntiselle ihmiselle Jeesuksen tähden.
Mutta kun siirrymme ihmisten välisiin suhteisiin ja ihmisten keskinäiseen anteeksiantoon ja Jeesuksen vaatimukseen siitä, että on annettava anteeksi lähimmäiselle, pohdiskelu voi olla monimutkaisempaa, kuten tiedämme että on vaikeaa antaa anteeksi meitä vastaan rikkoneelle ihmiselle.
Kun katsomme syntiä, jolla joku meitä vastaan rikkonut, nousee seuraavia asioita:
1.
Jeesuksen vertauksen kuninkaasta ja hänelle pahasti velkaantuneesta palvelijasta äärellä, voimme laskea, että koska saan niin paljon anteeksi Jumalalta, minun kannattaa antaa lähimmäiselleni anteeksi hänen vähät syntinsä.
Tässä on se MUTTA, että kristityksi ei tulla ja kristittynä ei olla sen takia, että punnitsemme ja laskemme mikä kannattaa ja kuinka paljon.
Ei.
Kristinusko ei ole laskemista ja vaihtoehtojen punnintaa.
Kyse on rakkaudesta: Jumala rakastaa meitä Jeesuksen tähden ja me elämme Hänen kanssaan. Kyse ei ole kaupankäynnistä, vaan elämästä Jumalan perheessä ja perheenä.
Mutta totta tämän vertauksen äärellä on se, että Jumala on antanut ja antaa meille valtavasti anteeksi.
2.
Toiseksi Jeesuksen sanat, että meidän on annettava anteeksi asettuvat oikeaan mittakaavaan, kun palautamme mieleen mitkä ovat vaihtoehdot henkilöä kohtaan, joka on rikkonut meitä vastaan. Anteeksianto tuntuu velvollisuudelta ja lailta, mutta näemme sen oikein, kun vertaamme vaihtoehtoihin.
Jeesuksen aikaan ja suuressa osassa maailmaa on edelleen voimassa verikosto: siinä ei ole sijaa anteeksiannolle.
Kostoajattelua on kaikenalaista muunkinlaista ja sitten on ihan Hamurabin laki: silmä silmästä, hammas hampaasta. Tämä karkea muoto on kaukana nykyisestä oikeusjärjestelmästämme, mutta sisältö on sama: vahinko on korvattava, tarvittava korvaus on suoritettava. Kyse ei ole anteeksiannosta.
Sitten yhtenä vaihtoehtona on tämä meidän länsimaalainen maailmamme, jossa kaikki menee vaan eteenpäin ja kaikki suhtautuminen itseä myöten on kylmää ja välinpitämätöntä ja tekojen, loukkausten, jopa rikosten seurauksena seurauksena on paljon katkeruutta, kun ne jäävät selvittämättä oikeastaan millään tavalla.
Äkkiseltään se, että meidän on annettava anteeksi lähimmäiselle tuntuu velvollisuudelta ja lailta, mutta kun tarkastelee sitä näitä muita vaihtoehtoja vasten, anteeksianto lähimmäiselle on ylivertainen vaihtoehto.
Näiden kohtien äärellä voi todeta, että:
A. Pitää antaa anteeksi, koska Jeesus niin selvästi käskee.
B. Ja saan antaa anteeksi: meidän ei tarvitse elää koston maailmassa.
Mutta C
Voinko antaa anteeksi?
Tähän liittyvät lauseet: ”En ikinä anna anteeksi.” ja ”Annan anteeksi, mutta en unohda.”
”En ikinä anna anteeksi.”
→ Ei käy. Jeesus käskee antaa anteeksi. Synnit on sovitettu ristillä ja Jeesuksen on kaikki valta, Hän käskee antaa anteeksi.
”Annan anteeksi, mutta en unohda.”
→ Ei käy. Kaksi puolta:
1) Tahallaan pitää kiinni. Tämä on itsensä paaduttamista, eikä ole ymmärtänyt syntien anteeksiantamusta ”koko sydämestä”. Jumala tekee niin ja antaa meille syntimme anteeksi koko sydämestään ja meidätkin velvoitetaan antamaan anteeksi koko sydämestä.
2) mutta silloin kun on tilanne, että en voi unohtaa, vaikka haluaisin.
Siinä on muutama asia, jotka auttavat tässä anteeksiantamisessa lähimmäisen suhteen.
Kyse on lähimmäisestä, ei vihollisesta.
Vihollisemme ovat loppuviimeksi synti, kuolema ja Saatana, ei toinen ihminen, vaikka hän olisi rikkonut pahastikin meitä vastaan. Toinen ihminen on loppuviimeksi lähimmäinen.
Kun katsomme omia syntejämme, välillä vähättelemme niitä → asettuu rikkojan rooliin ja katsoo onko minua vastaan todella näin pahasti rikottu.
Suuria syntejä – ei ole enää muuta keinoa. Ei voi sovittaa. Ainoa keino: saat anteeksi.
Muistetaan, että ei vähätellä syntiä: olet tehnyt väärin JA saat anteeksi.
JA
Jumalan ja ihmisen anteeksiannon välinen ero ja yhtäläisyys.
Jumalan anteeksianto on täydellinen ja Hän jopa unohtaa synnit, kun ne on annettu anteeksi. Meidän ihmisten anteeksianto on vajavaista. Anteeksiannosta kannattaa erottaa muisti ja tunne. Me ihmiset emme unohda, emme ehkä koskaan, emme heti kumminkaan. Ja muutokset tunteissa seuraavat paljon hitaammin jäljessä. Jumalan ja ihmisen anteeksiannon ero on siinä, että Jumalan anteeksianto Jeesuksessa on täydellinen ja meidän on vajavaista.
Sitten se yhtäläisyys.
Antaessamme synnin anteeksi lähimmäisellemme, voimme toimia kuten Jumala antaa anteeksi: Hän julistaa ihmisen synnittömäksi ja antaa anteeksi. Jumala antaa vapauttavan tuomion ja julistaa ihmisen vamhurskaaksi. Samoin meidänkin kannattaa antaa anteeksi sitomatta anteeksiantoa tunteisiimme tai muistiimme. Selvästi sanoa synti anteeksi annetuksi ja sitten, kun tunteet ja muisti palaavat ko. syntiin, niin palata myös siihen, että olen sen synnin jo antanut anteeksi.
Hengellistä väkivaltaa kuitenkin on vältettävä. Me ihmiset emme voi vaatia toinen toisiltamme anteeksiantoa. Jeesus vaatii sitä meiltä, mutta me ihmiset emme voi vaatia sitä. Me voimme pyytää anteeksi, mutta me ihmiset emme voi käyttää toinen toistamme vastaan lauseita: ”Anna anteeksi! Muuten Jumalakaan ei anna sinulle anteeksi.” eikä voi käyttää lausetta ”Sinun on annettava anteeksi, koska Raamatussa lukee niin.” Me voimme muistuttaa kyllä Jeesuksen sanoista, mutta lyömäaseena ja oikeutena me emme voi sitä käyttää.
Lähimmäistämme ja itseämme suojaa se, että kerran anteeksi annettuihin synteihin ei palata. Se ei kuitenkaan anna kenellekään oikeutta uusia syntiään. Hän, jota vastaan on rikottu ja antaa synnin anteeksi, ei saa jättää sitä varastoon ja kaivaa sitä esille tarvittaessa ja hän, joka on tehnyt synnin, saa ja pitää uskoa syntinsä anteeksi annetuksi JA tehtävä parannusta synninteostaan.
Kaiken kaikkiaan kyse on siitä, että Jumalan perheväki, ei vain tulisi toimeen, vaan rakastaisimme toinen toistamme ja osoittaisimme sen myös maailmalle ja todistaisimme uskoamme todeksi ja näin vetäisimme maailmasta ihmisiä Jumalan rakkauteen.
Lain ja evankeliumin ja siitä nousevan pyhityksen erottaminen toisistaan on välttämätöntä. Muuten tulee hätä ja ahdinko jos teemme omasta anteeksiantamattomuudestamme esteen Golgatan ristille.
Kaikki synnit on annettu anteeksi Jeesuksen tähden.
Jumala ei sido meitä synteihimme, siksi me emme saa sitoa toisia synteihinsä.
Amen.