Aluksi tuon terveisiä kirkolliskokouksen kevätistunnosta, toukokuun 8. päivältä vuonna 1999. Itse en toki silloin vielä ollut mukana, mutta sain selville, että se oli pitkä viikko. Tuo kahdeksas päivä oli lauantai. Ehkä joukossamme on teitä, jotka olitte jo tuolloin mukana. Töitä oli tehty kirkkoamme koskettavien tärkeiden asioiden ratkaisemiseksi. Samanlainen tehtävä odottaa meitä nyt alkavalla viikolla. Nämä terveiset liittyvät siihen, että toukokuun kahdeksantena päivänä 1999 kirkolliskokous hyväksyi uuden evankeliumikirjan. Yksi seurakuntiemme jumalanpalveluselämän tärkeä työväline sai näin kirkon hyväksynnän.
Ajattelen reilun kolmentoista vuoden takaisen kirkolliskokouspäätöksen terveisiä ennen muuta siksi, että tuon päätöksen myötä hyväksytyssä evankeliumikirjassa kerrotaan kuluvan kirkkovuoden aiheesta, tämän päivän teemasta, jotakin tärkeää ja oleellista. Mittavan tekstimassan keskellä yhden yksittäisen pyhäpäivän teeman esittely ei varmaankaan tuolloin erityisesti noussut kirkolliskokousedustajien huomion kohteeksi. Mutta nyt sen nostan meidän huomiomme kohteeksi.
Kirkolliskokouksen toukokuussa 1999 hyväksymässä evankeliumikirjassa sanotaan tämän viikon aiheesta näin: Koko elämämme perustuu anteeksiantoon, jonka saamme Kristuksen ristinkuoleman ansiosta. Se velvoittaa meidät kohtaamaan lähimmäisemme ystävällisesti, lempeästi ja anteeksiantavasti. Tällainen asenne tekee mahdolliseksi sen, että Jumalan moninaiset lahjat pääsevät vaikuttamaan kaikessa rikkaudessaan.
Dessa hälsningar från kyrkomötet i maj1999 berättar för oss om någonting mycket viktig. De berättar om förlåtelsen och dess betydelse som en väsentlig del av vår kristna tro. Dessa ord, som godkändes av kyrkomötet, beskriver så fint det, som vår Herre Jesus Kristus sade i sin bergspredikan om förlåtelse. När vi tänker på förlåtelsen i sammanhanget kristen tro, gäller det först och främst andra människor. Det gäller vårt förhållande till dem och vad vi tänker om dem, vad vi säger om och till dem. Men det här är inte allt. Förlåtelsen gäller också vårt förhållande till Gud. Det här måste vi lyssna noggrannt till: ”Om ni förlåter människorna deras överträdelser skall er himmelske fader också förlåta er. Men om ni inte förlåter människorna skall inte heller er fader förlåta er era överträdelser.”
Jeesuksen kehotus anteeksiantavaisuuteen muistuttaa tärkeästä asiasta, joka tulee vastaan oikeastaan kaikessa hänen toiminnassaan ja julistuksessaan. Evankeliumien todistus Herrastamme painottaa, että hengellinen elämä, meidän Jumala-suhteemme, on aina sellaista, että se koskettaa meidän suhdettamme lähimmäisiimme. Ja päinvastoin. Jo rakkauden kaksoiskäsky tämän paljastaa: Jumalan ja lähimmäisen rakastaminen kuuluvat yhteen niin oleellisesti, että niitä ei voi toisistaan erottaa. Jos ne koetetaan toisistaan erottaa, siitä kärsivät lopulta sekä hengellinen elämämme että näkemyksemme ihmisyydestä ja ihmisenä olemisesta.
Kirkolliskokouksen hyväksymä kuvaus tämän viikon aiheesta kuvaa osuvasti Jeesuksen sanoja. Anteeksiantamus ei ole pelkästään yksittäisiä tekoja, joissa annamme ja saamme anteeksi, jossa saamme mahdollisuuden päästä sovitettuun tilaan sen väärän ja pahan jälkeen, mihin olemme syyllistyneet. ”Koko elämämme perustuu anteeksiantoon, jonka saamme Kristuksen ristinkuoleman ansiosta,” sanoo kirkolliskokouksen hyväksymä johdanto. Anteeksiantamisessa on kyse kokonaisvaltaisesta asennoitumisesta, vapauden tilan raivaamisesta. Koko elämämme perustuu Jumalan anteeksiantamuksen ja armon varaan, ei sen varaan, mitä saamme aikaan tai kuinka yleviä periaatteita onnistumme noudattamaan.
Beksrivningen av veckans ämne fortsätter: ”Att vårt liv är beroende av Guds förlåtelse kallar oss att möta våra medmänniskor med värme, kärlek och förlåtelse.” Den finska översättningen säger det här ännu lite mera kategoriskt: Guds förlåtelse förpliktigar oss att möta våra medmänniskor med värme, kärlek och förlåtelse. Båda versionerna är ändå konsekventa i denna tankegång: Guds nåd och förlåtelse, som gäller oss alla, tillåter ingen av oss att gå förbi våra medmänniskor.
Anteeksiantamuksen ilmapiiristä on siis kysymys, ei pelkästään yksittäisistä anteeksiantamisista koettujen loukkausten ja vääryyksien jälkeen. Mitä tämä voisi tarkoittaa vaikkapa meidän kirkolliskokouksessamme, jossa me nyt vuorostamme teemme päätöksiä ja tulemme väistämättä lähettäneeksi terveisiä myös tuleville kirkkomme päättäjäsukupolville? Millaista on työskennellä päättävässä elimessä, jossa vallitsee anteeksiantamuksen henki ja ilmapiiri?
Anteeksiantamuksen ilmapiirissä minä koen saavani olla oma itseni, rajallinen ja erehtyväinen ihminen. Voin luottaa siihen, että minua ei hyljeksitä sen vuoksi, mitä olen, mitä edustan tai edes mitä sanon. Anteeksiantamuksen ilmapiirissä uskallan sanoa ääneen mielipiteeni, vaikka se olisi keskeneräinen ja monien toisten mielestä varmasti erikoisesti perusteltu. Minun ei tarvitse pelätä sitä, että leimaudun vähemmän vakavasti otettavaksi edustajaksi, vaan voin rohkeasti, vapaasti ja avoimesti osallistua keskustelujen ja mielipiteiden vaihdon avulla siihen varsinaiseen prosessiin, miksi me kirkolliskokouksessa olemme, siis Jumalan tahdon kyselemiseen.
Samalla minun on tarpeen muistaa, että anteeksiantamuksen ilmapiirissä eläminen ei anna minulle oikeutta sanoa mitä ja mitä sattuu, siis sellaista, mikä loukkaa ja vahingoittaa. En saa ajatella, että vain minun näkemykseni pitävät yhtä totuuden kanssa ja että sen vuoksi toisella tavalla ajattelevat eivät etsi kirkon parasta. Anteeksiantamuksen ilmapiiri ei anna minulle lupaa unohtaa kolmentoista vuoden takaisen kirkolliskokouksen terveisiä: meidän tulee kohdata lähimmäisemme ystävällisesti, lempeästi ja anteeksiantavasti. Anteeksiantamuksen ilmapiirissä ei ole kyse vain minusta ja suhteestani lähimmäisiin. Kysymys on niinkin suuresta asiasta kuin suhteestani Jumalaan.
Vår Herre talar on förlåtelse och kärlek så emfatiskt att han inte ger oss någon möjlighet att förhålla oss på något annat sätt mot varandra. Vi är kristna människor och vi bär vårt ansvar som vår kyrkas beslutsfattare. Detta innebär att vi skall bemöta varandra med värme, kärlek och förlåtelse.
On tärkeää, että voimme aloittaa kirkolliskokoustyöskentelymme anteeksiantamuksen, armon ja yhteyden pöydästä, ehtoollispöydästä. Rukouksemme on, että anteeksiantamuksen ilmapiiri saisi vallita keskellämme ja että kolmentoista vuoden takaisen kirkolliskokouksen terveiset olisivat täyttä totta, että kohtaisimme toisemme ystävällisesti, lempeästi ja anteeksiantavasti.