Saat anteeksi. Kaksi pientä sanaa. Niin pieniä, mutta vaikutukseltaan niin suuria. Eivätkö ne tunnu kuin virkistävä tuulen henkäys? Jotain hyvää lähtee liikkeelle rinnassa. Anteeksiantamisen piirissä on hyvä olla. Se on kuin raikas koti, josta on kaikki tunkkaisuus poissa. Luukut ovat auki ja ilma kiertää.
Kun muutimme rakkaani kanssa vanhaan taloon, tutkimme ennen ostopäätöstä sen kunnon. Emme suinkaan luottaneet omaan asiantuntemukseen, vaan kokeneeseen rakennusmestariin. Kiersimme talon, tutkimme vintin, katsoimme rakennuksen alle. Hän sanoi muutamia asioita, jotka muistan aina: ”Katto pitää olla kunnossa, muun voi hoitaa sitten myöhemmin. Jos jostain tulee vettä sisälle, ensihätään riittää, että vesi pääsee myös ulos. Jos joku nurkka on vinossa, älä hätäile sen kanssa. Voi olla, että se on ollut noin 30 vuotta ja tulee olemaankin seuraavat 30 vuotta. Tarkista, että talon alla tuntuu tuulen henkäys. Ja muista, että tässä riittää työmaata loppuelämäksesi.”
Minusta tuntuu, että nuo neuvot sopivat kaikkeen elämään. Älä ihminen hätäile. Koskaan et tule valmiiksi. Äläkä anna sisällesi kertyä painolasteja, taakkoja, ummehtunutta tunkkaisuutta. Pidä luukut auki ja päästä turhat murheet ulos sisältäsi. Älä mieti epäolennaisia, mutta tartu ajoissa elämäsi selvittämättömiin kipukohtiin.
Äsken kuulit anteeksiannon sanat alttarilta. Millaisia ajatuksia ne sinussa herättivät? Uskotko että sanat ovat totta? Luotatko siihen että todella olet saanut kaiken väärän Jumalalta anteeksi? Vai palauttivatko sanat mieleen jotain kiusallista? Jotain selvittämätöntä… Jos niin kävi, et ole suinkaan yksin. On aivan varmaa että anteeksipyytämisessä ja anteeksiantamisessa riittää oppimista läpi elämän. Ihan jokaisella.
Kaikkein läheisimmät ihmissuhteet ovat välillä niitä kaikkein haastavimpia. Tämä pyhäinpäivän viikonloppu on monella tavalla puhuttelevaa aikaa. Perheet kokoontuvat, käymme sytyttämässä hautausmaalle kynttilöitä. Muistamme rakkaita vainajia. Se on hyvä asia. Muistelu lohduttaa kaipauksessa. Edesmenneiden perheenjäsenten muistelu yhdistää perheenjäseniä toisiinsa. Mutta rakkaan ihmisen muistelu voi olla myös tuskallista. Saatat miettiä: jotain jäi sanomatta hänelle joka meni pois. Nyt se on myöhäistä. Olisi pitänyt pyytää jotain anteeksi tai antaa anteeksi.
Suomen sotien aikainen sukupolvi koki kovat ajat. Nuoruutensa isänmaalle uhranneet palasivat rintamalta kotiin. Kaikki olivat saaneet kolhuja. Moni oli saanut lähtemättömät jäljet kehoonsa tai mieleensä. Olisi ollut tarve puhua tapahtuneesta, purkaa tuntonsa, mutta sotien jälkeinen ilmapiiri oli vaikenemisen ilmapiiri. Ei uskallettu puhua, ei kai oikein osattukaan. Hiljaiset miehet lääkitsivät arpiaan työllä, monet viinalla. Naiset kätkivät paljon sisälleen, hekin joutuivat kestämään paljon, he kantoivat tuskaa miehistään ja lapsistaan ja hautasivat omat haaveensa. Menneen sukupolven kumpujen äärellä me itkemme surua ja kaipausta, puhumme heille noita sanoja, jotka jäivät puhumatta heidän eläessään.
Aika jota nyt elämme, on kovasti toisenlainen. Mitä tulee vaikeista asioista puhumiseen, se on jopa hyvin toivoa herättävä. Nythän puhutaan, vuodatetaan tunteita. Nuoret ihmiset, miehetkin, itkevät ja nauravat julkisesti, muistelevat rakkaitaan, suukottelevat lapsiaan, eivätkä häpeä sanoa herkkiä asioita. Kerronpa yhden esimerkin: eräs ystäväni muisteli sosiaalisessa mediassa isäänsä. Hän oli tehnyt samanlaisen voileivän kuin hänen isänsä oli tehnyt kun hän itse oli ollut vielä lapsi. Leipä oli luovan työn tulosta, siinä oli monenlaista täytettä silakoista ja perunasiivuista lähtien. Hän jakoi kuvan facebook sivullaan. Minä herkistyin. Huomasin pyyhkiväni kyyneleitä. Moni muukin facebook kaveri taisi kokea samoin, sillä tykkäyksiä kertyi runsaasti kuvan alle. Varmaan siinä tapahtui sellainen asia, että tuon kuvan innoittamana iso joukko ihmisiä alkoi muistella omaa isäänsä tai jotain muuta rakasta ihmistä.
Se, että saat jotenkin sanoa ääneen, miltä sinusta syvällä sisälläsi tuntuu on äärimmäisen tärkeää. Anteeksiantoon liittyy menneen elämän tapahtumien läpi käyminen, mahdollisimman rehellisesti. On saatava sanoa mitä kaikkea loukattuna tai haavoitettuna oleminen on merkinnyt. Kuinka pahalta jokin tuntuikaan ja mitä se aiheutti! Ja miltä tuntuu olla itse se loukkaaja. Rehellisyys ja oikeudenmukaisuus kulkevat anteeksiantamisen edellä. Oikeuden on toteuduttava, jotta voi antaa anteeksi. Mikä on ollut salattua, on tultava julki jotta tietäisi mitä on annettava anteeksi. Vääryys on tunnustettava ja tuotava esiin, jotta se voidaan kertakaikkisesti sovittaa ja pyyhkiä pois painamasta mieltä.
On sanottu että ”Elämästä tulee helpompaa kun hyväksyt anteeksipyynnön jota et koskaan saanut.” Saatat nimittäin jäädä odottamaan anteeksipyyntöä. Jos sitä ei tule on katkeroitumisen vaara olemassa. Sanomatta jääneet sanat voivat satuttaa yhtä paljon kuin ääneen lausutut loukkauksetkin. Mutta katkeruus ei ole elämän käyttövoima. Katkeruus on elämän tuhovoima. Siksi: anna anteeksi vaikka et aina anteeksipyyntöä kuulisikaan.
Päivän evankeliumikohdassa Jeesus puhuu vain muutaman sanan, mutta ne ovat sitäkin painavampia. ”Jos ette anna toisillenne anteeksi, ei teidän Taivaallinen Isännekään voi antaa teille anteeksi.” Jeesus niputtaa yhteen ihmissuhteemme ja Jumalasuhteemme. ”Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi”, Jeesus sanoo toisaalla. Jumala tahtoo varmasti antaa anteeksi, hän tahtoo antaa anteeksi aivan kaiken elämässäsi. Ja juuri siksi tämä on tärkeää: jos sinun sydämessäsi on anteeksiantamattomuutta, puhu siitä. Rukoile Jumalalta anteeksiantamuksen lahjaa niin itsellesi kuin hänelle, jonka kanssa asiasi ovat solmussa.
Anteeksipyytäminen ja anteeksiantaminen muuttavat elämää. Ne vapauttavat sinun voimavarojasi pois turhasta murehtimisesta. Elämä kaikkine puolineen, ihmissuhteineen, pyrkimyksineen, töineen ja haaveineen onkin nähtävä kehityskertomuksena, jossa on monia vaiheita. Ja sinun kasvualustastasi riippuu miten selviydyt elämän eri vaiheista.
Jumala on tällainen kasvualusta elämässä. Hänen armonsa kannattelee kaikkea. Tarvitsemme Häntä joka päivä. Hän on antanut meille paljon hyvää. Voisiko sellainen elämä, jonka Jumala on luonut, ollakaan vain pahaa, epätäydellistä, syntiä tai armottomuutta tulvillaan? Onhan ihminen luotu Jumalan kuvaksi. Kyllä, varmasti on pahuutta ja syntiä, joka on tärvellyt tuota kuvaa. Mutta silti ihmisen kuvassa näkyy Jumalan rakkaus ja hyvä kasvualusta. Pysy sillä alustalla; koettelemusten hetkinä se kannattaa. Ilon ja onnen hetkinä muista kiittää. Elämä on Jumalan lahja. Ja anteeksiantamus on sen lahjan kirkkain helmi.