23. sunnuntai helluntaista, Mt. 17: 24 – 27, Esko Väyrynen

”Sinuhun turvaan, Jumala, mua häpeästä säästä. Sä kuule heikon huutoa, sen korvihis suo päästä. Ah armoinen, Sua rukoilen, mua kuule Kristuksessa. Sä linnani ja trvan, mua auta taistellessa.” Vk. 337:1.
Eilen vietimme pyhäinpäivää ja muistelimme poisnukkuneita rakkaitamme. Heidän pyhyytensä on Kristuksen pyhyyttä. Heidän taistelunsa on Kristuksen kärsimykseen turvautumista. Mutta meidän taistelumme on kesken. Me olemme Kristuksen lunastamina ja kasteessa Jumalan lapsiksi otettuina iankaikkisen elämän perillisiä, mutta tässä ajassa synnin ja epäuskon orjuuttamia. Kristuksen ansion perusteella olemme taivaan kansalaisia, mutta synnin tähden joudumme turvautumaan Jumalan armoon taistelussa epäuskoa vastaan. Kristittyinä meillä on kaksoiskansalaisuus: taivaan ja maailman. Maailman kansalaisuus uhkaa tuhota meiltä taivaan kansalaisuuden. Tämän vuoksi meidän on pyrittävä turvaamaan Jumalaan.
Tämän päivän evankeliumissa Jeesus antaa seuraajilleen, opetuslapsilleen, havainto-opetusta rukoukselleen: ”En minä rukoile, että ottaisit heidät pois maailmasta, vaan että sinä varjelisit heidät pahasta” Jh.17:15. Jeesus tiesi olevansa kuninkaitten Kuninkaan, Kaikkivaltiaan Jumalan Poika. Mutta ihmisenä Jeesus osoitti olevansa maallisen hallitsijan alamainen eli verovelvollinen. Jumalan Poikana Jeesus olisi voinut kieltäytyä verosta maalliselle yhteiskunnalle. Mutta Jeesus ihmiseksi syntyessään osoitti veronmaksullaan syntyneensä maallisten lakien alaiseksi.
Jeesukssen seuraajille hän opettaa tällä, että usko Jeesukseen ei vapauta synnistä eikä synnin kiroista. Mehän kyllä haluaisimme saada osoituksen uskomme aitoudesta kiusausten kestämisellä. Haluaisimme vapautua Jeesuksen seuraajina synnistä. Mutta Jeesuksen seuraajinakin joudumme syntisinä turvaamaan Jumalan armoon.
Akateemikko Joonas Kokkonen on oopperallaan ”viimeiset kiusaukset” hankkinut tuolle virrelle ”Sinuhun turvaan Jumala” suorastaan kansainvälistä menestystä. Tuo ooppera kuvaa Ukko-Paavon kuolinkamppailua. Viimeisenä yönä Paavo käy filminauhan tavoin läpi koko elämänsä. Sielunvihollinen tyrkyttää Jumalaan turvaamisen esteiksi elämässä ja ennenkaikkea omassa perhepiirissä sattuneita vastoinkäymisiä ja epäonnistumisia perheen isänä. Nämä kiusat kuolinkamppailua käyvä vanhus voittaa aloittamalla virren”Sinuhun turvaan Jumala”. toisaalta sielunvihollinen taitavasti tarjoaa perusteiksi Jumalan armoon turvaamiselle laajaa ja menestyksekästä kiusattujen opastamista syntisten Lunastajan eteen. Tämän ylpeyden synnin kuoleva voittaa vetoamalla Jumalaan ainoana turvanaan.
Meidän kohdallamme vastaavat kiusat ovat hieman muuntuneessa muodossa, jotta emme pystyisi niitä tunnistamaan sielunvihollisen asettamiksi esteiksi Jumalan ja ihmisen väliin. ”Kirkon jäsen, joka kasvattaa lapsiaan, huolehtii perheestään ja tekee työtään yhteiskunnassa, on jo riittävän aktiivinen maallikko. Hän tekee omalla arkisella vartiopaikallaan Jumalan valtakunnan työtä eikä hänen tarvitse tuntea huonoa omaatuntoa siitä, ettei kerkiä enempää eikä ole `kirkollisesti aktiivinen`.” Näin tämän päivän herännäisjohtaja Jaakko Elenius, HKL 10/1986.
Ukko-Paavon kuolinkamppailu on meille muistutus siitä, että aktiivinenkaan kirkon jäsenyys ei ole pelastuksen perusta. Petollinen sielunvihollinen pyrkii peittämään armolliset Jumalan kasvot omilla ansioilla. Toisaalta paraskaan kutsumus- tai leipätyön hoitaminen ei voi korvata anteeksiannon tarvetta.
Kristityn vastuuseen kuuluu tunnollisuus omassa työssään tai ammatissaan ja säästäväisyys. Menestys omassa ammatissa , kavereitten arvostuksen hankkiminen tai kohtuuton säästämishalu eli vaurastumisinto ovat jatkuvasti sumentamassa iankaikkisen elämän näkymää silmiemme edestä. Kiusaaja on tiennyt jo Paratiisista lähtien, että ihminen unohtaa helpoimmin Jumalan tahdon, jos tälle saa osoitetuksi tilaisuuden tehdä jotakin arvokasta. Paratiisissa ihminen halusi tulla Jumalan kaltaiseksi ja samalla rikkoi Jumalaa vastaan syömällä kielletystä puusta.
Paavo Ruotsalaisen houreet päättyvät aamun sarastaessa. Lähimmät kokoontuvat veisaamaan kuolevan ympärille: ”Sun voimaas tahdon julistaa ja kiittää armoasi, niin että lastenlapset saa myös nähdä kunniasi”.
Me muistelemme pyhäinpäivänä poisnukkuneita rakkaitamme, joille taivaan valtakunta on todellisuutta ja taistelu tässä ajassa päättynyt. Huomaamme, että erityisen arvon annamme heidän elämässään sille, että he ovat opastaneet meitä Jeesuksen tuntemiseen eli siihen, että meillä on koti, isänmaa ja taivaan valtakunta.