Kun Jeesukselta kysyttiin hänen kantaansa avioeroon, niin vastaus oli yksiselitteinen. Alkuperäiseen Jumalan suunnitelmaan ei kuulunut se, että mies ja vaimo eroavat, vaan ”minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako”. Fariseukset vetosivat Moosekseen, joka oli antanut luvan kirjoittaa erokirjan ja hylätä vaimonsa. Tämä tapahtui Jeesuksen mukaan kuitenkin siksi, että ihmiset olivat kovasydämisiä, ei siis siksi, että näin olisi ollut Jumalan tahto.
Tätä Jeesuksen ja fariseusten välistä keskustelua ajatellessa tulee mieleen, että ei ole mitään uutta auringon alla, eikä ihminen muutu miksikään. Edelleen kahden ihmisen välisen liiton onnistuminen on suuri haaste. Avioerotilastot kertovat siitä, että paljon on niitä, jotka kokevat tämän haasteen ylivoimaisena ja päätyvät eroon. Kristillinen ihanne ja Jumalan säätämys näyttävät olevan vaikeita toteuttaa. Mistä se sitten johtuukin, varmaan myös kovasydämisyydestä, mutta avioeron syissä en aio nyt viipyä tämän pidempään.
Sen sijaan voisimme pohtia mitä asioita Jeesus silloin puolustaa, kun hän puhuu avioliiton puolesta. Ensiksi, ehjä avioliitto ja perhe ovat vastausta ihmisen pohjimmaiseen kaipuuseen. En ainakaan itse ole tavannut yhtään naimatonta ihmistä, joka ei jollakin tavalla haikailisi parisuhteen ja perheen puoleen. Se on ihmisessä sisään rakennettuna, että hän haluaa elää läheisessä ihmissuhteessa, jossa saa omille tarpeilleen vastakaikua. Tutkimustenkin mukaan avioliitossa elävät ovat elämäänsä tyytyväisempiä kuin yksin elävät. Jos ja kun avioliitossa toteutuu rakkaus, yhteys, uskollisuus ja keskinäinen kunnioitus, niin ovathan ne toki asioita, joita jokainen kaipaa.
Ei varmasti ole mitään yksiselitteistä keinoa ja tapaa, millä avioliitto saadaan kestämään. Mutta on hyvä muistaa, että avioliitto on yhtä aikaa sekä lahja että tehtävä. Avioliiton hyväksi kannattaa nähdä vaivaa, jotta se toisi kestävän siunauksen elämään. On olemassa kaksi sanaa, joita tuskin koskaan käytetään liikaa: ”Anteeksi” ja ”kiitos”. Lähin ihmissuhde antaa paljon, mutta se on myös hyvin herkkä. Aina sanamme ja tekomme eivät osu kohdalleen, vaan joudumme opettelemaan mitä se rakkauden osoittaminen arjen keskellä on. Onneksi on olemassa anteeksi pyytämisen ja anteeksi antamisen mahdollisuus. Raamatusta löytyy neuvo, että asiat tulisi selvittää ennen nukkumaan menoa, mikäli jotakin selvitettävää olisi. Näin suhde lepää taas anteeksi antamisen ja anteeksi saamisen perustalla. Näin yöuni on levollinen ja toisen kanssa on taas hyvä olla ja rakentaa tulevaisuutta.
Toinen tärkeä sana on ”kiitos”. Arjen keskellä on hyvä nähdä ne hyvät teot, joita aviopuolisot osoittavat toisilleen ja niistä kiittäminen on tärkeää. Kukaan ihminen ei ole täydellinen, mutta juuri siksi on hyvä keskittyä niihin toisen ihmisen hyviin puoliin. Niistä saa olla kiitollinen ja myös kaikesta siitä hyvästä mikä aviopuolisoiden välille on rakentunut. Raamatussa sanotaan: ”suuri voitto onkin jumalisuus yhdessä tyytyväisyyden kanssa.” (1.Tim. 6:6). Eli usko Jumalaan auttaa tyytymään siihen mitä elämämme kokonaisuuteen kuuluu. Ja kiitoksen lausuminen saaduista lahjoista luo tyytyväistä elämän asennetta.
Kun vihitään avioliittoon, silloin lausutaan ”tahdon” eli tahdotaan rakastaa myötä- ja vastoinkäymisissä. Mitä se rakkaus sitten on? Se on siis tahtomista. Aina tunteet eivät leisku ja siksi tunteiden varaan ei voi rakentaa. Mutta jos ihmisellä on tahto rakentaa avioliittoa, niin silloin ollaan hyvällä tiellä. Mistä se tahdon sitten saa? Ainakin kristittynä sitä voi rukoilla Jumalalta. Että jos itseltä tahtoa puuttuu, niin Jumala voisi antaa sitä lisää.
Rakkaus-käsitettä onkin syytä miettiä tosiaankin syvemmin. Pelkän romanttisen rakkauden varassa ei varmasti päästä kovin pitkälle. Siksi rakkaus-käsitettä voisi miettiä niiden merkitysten kautta, joita Raamattu sille antaa. Raamattu tuntee kolme eri sanaa, jotka meidän Raamatussa on käännetty samalla rakkaus-sanalla. Yksi niistä on ”filia”, joka tarkoittaa ystävyysrakkautta. Ystävyysrakkaus on kumppanuutta ja asioiden jakamista, sellaisia asioita, joita ystävyydessä jaetaan. ”Eros”-rakkaus on jännite ja vetovoima miehen ja naisen välillä. Se tulee lähelle romanttisen rakkauden käsitettä. Ja sitten on ”agape”-rakkaus, jolla tarkoitetaan Jumalan rakkautta luotujaan kohtaan.
Ihmisten välisessä liitossa olisi varmaan hyvä olla näitä kaikkia. Agape-rakkaus täydentää filian ja eroksen. Tässä maailmassa ihmisellä on mahdollisuus olla Jumalan rakkauden kanavana. Eli sitä rakkautta, jota Jumala osoittaa luotujaan kohtaan, me voimme osoittaa toinen toisillemme.
Avioliiton pohjalta luodaan sitten perhe. Kun Jeesus puolusti avioliittoa, samalla hän puolusti perhettä, johon kuuluvat lapset. Turvallinen koti antaa hyvän kasvupohjan uudellekin sukupolvelle. Raamatussa puhutaan hyvin myönteisesti lapsista. He ovat Jumalan lahja. Heidän kaltaisilleen kuuluu Jumalan valtakunta. Jeesus rakasti lapsia, otti heidät huomioon, antoi heille aikaa, puolusti ja siunasi heitä. Opetuksessaan Jeesus käytti usein lasta vertauskuvana.
Kolmen lapsen isänä ajattelen, että lapsen katseleminen on hyvin viihdyttävää. Muuta kanavaa ei tarvita, kun katselee lapsen leikkejä ja touhuja. On myös hienoa seurata, kun lapsi kasvaa ja oppii uusia asioita. Hänen kanssaan voi iloita ja lapsi osoittaa kiintymystään hyvin aidosti. Joskus olen ajatellut, kuinka hienoa on se, että kun pitää sylissään lasta, niin jo sillä voin antaa lapselle sitä mitä hän tarvitsee. Kaiken kaikkiaan perheen parissa voi kokea ilon ja täyttymyksen tunteita. Perheyhteys on suurimpia ajallisia lahjoja, joita voi olla.
Jos se antaakin paljon, niin samalla se ottaa paljon. Omat suunnitelmat pitää sovittaa sen mukaan mikä lapsen huomioon ottamisen näkökulmasta toimii. Onkin sanottu, että samalla kun me koetamme kasvattaa lapsia, lapset kasvattavat vähintään yhtä paljon meitä. Kärsivällisyyttä, venymiskykyä ja rakkautta tarvitaan paljon, jotta säilyisi sellainen myönteinen ote lasten kanssa olemiseen. Mutta loppujen lopuksi on sanottava, että lapsen mukanaan tuoma ilo ja täyttymys painavat vaakakupissa paljon enemmän kuin lapsen aiheuttama huoli ja vaiva.
Lapsen kasvattamiseen kuuluu kristillisestä näkökulmasta myös hengellinen kasvatustehtävä. Ruokarukous, iltarukous, Raamatun lukeminen ja hengellisten laulujen opettelu ovat ainakin meillä kuuluneet ohjelmaan. Ainahan asiat eivät välttämättä mene niin kuin toivoisi, mutta on suuri ilo nähdä, että hengellinen kasvatus tuottaa myös hedelmää. Koska myös lastenkaltaisten on Jumalan valtakunta, niin meillä on kasteesta alkaen tehtävänä opettaa lapsille mitä se Jeesuksen opetuslapsena eläminen on. Seurakunta Jumalan perheväkenä on paikka, jossa saa tukea kotona tehtävälle hengelliselle kasvatukselle.
Tässä vähän aikaa sitten oli Helsingin sanomien Nyt-liitteessä juttu, jossa oli haastateltu suomalaisia nuoria aikuisia. Eräs perheenäiti piti elämänsä tärkeänä sisältönä nähdä miten isovanhemmat iloitsevat lapsenlapsestaan. Lapset eivät siis ole vain omien vanhempien ilo, vaan myös isovanhempien ilo. Allekirjoitan täysin sen, että mukavahan sitä on katsella, kun isovanhemmat touhuavat lapsenlapsensa kanssa ja nauttivat tämän seurasta. Omalla tavallaan he ovat jopa vapaampia iloitsemaan kuin omat vanhemmat, koska heidän ei tarvitse kantaa päävastuuta lapsen hoitamisesta. Ja lapsille on myös tärkeää tämä sukupolvien välinen yhteys.
Perheen keskellä voimme siis kokea paljon iloa ja täyttymystä. Tästä minulla on tuore kokemus, kun olin perheen kanssa juuri matkalla. Myös joku muukin näytti iloitsevan perheestämme: Eräällä lentokentällä täysin ventovieras ihminen hymyili meille aurinkoisesti, kun isosiskot viihdyttivät nuorinta lastani, jotta tämä söisi ruokansa paremmin. Perheyhteys kai olisi parhaimmillaan sellaista, että se ei käperry sisäänpäin, vaan siitä riittää iloa muillekin: ystäville ja sukulaisille ja joskus täysin vieraillekin ihmisille.