24. sunnuntai helluntaista, Matt. 17:24-27, Henna Huppunen

Ulkomailla asuvat suomalaiset kertovat sopeutuvansa toisenlaiseen kulttuuriin. He pitävät yllä omia, suomalaisia tapojaan, mutta elävät samalla asuinmaansa ympäristössä noudattaen sen tapoja ja vaatimuksia niiltä osin kuin on tarpeen. Esimerkiksi joulun vietossa suomalaiset tavat näkyvät – tai ainakin niitä kaivataan. Onko joulua ilman kinkkua, riisipuuroa tai saunaa? Voiko joulutunnelman tavoittaa lämpimässä maassa? Mitä on koti ilman hyasinttien tai pipareiden tuoksua? Arjessa kaivataan eniten salmiakkia ja ruisleipää. Kotikielen säilyminen vaatii panostamista. Aikuinen, jolla on juttuseuraa tai lukemista suomeksi, muistaa kielen hyvin. Sen sijaan lapsi, joka vasta laajentaa maailmaansa ja sanavarastoaan, ei opi kieltä täysin, jos ei häntä siihen opeteta. Kotona puhuttu kieli on kuitenkin melko kapea-alainen ote koko kielen rikkaudesta. Lapselle täytyy tarjota riittävästi kieltä ruokkivia virikkeitä, kuten suomenkielisiä lastenohjelmia tai esimerkiksi suomalainen lastenhoitaja.
Kristityt tasapainoilevat samantapaisesti kahden kulttuurin välissä. Elämme tässä ja nyt. Silti tiedämme olevamme kotoisin jostain muualta. Tapamme ovat erilaisia ja poikkeavat joskus suurestikin tämän ajan ihanteista, kuten ulkonäkö- ja minäkeskeisyydestä. Vaatii panostusta säilyttää se, mihin uskoo. Siinä auttavat tutut eväät, kuten Raamattu ja ehtoollinen. Toisten kristittyjen seura auttaa muistamaan, ettei ole yksin. Kertomukset rukousvastauksista ja Jumalan johdatuksesta antavat voimaa arkeen.
Hetki Jeesuksen kanssa voi olla yllätyksiä täynnä. Tässä Pietari saa olla suosikkiroolissaan; vastata Jeesusta koskevaan kysymykseen. Hän saa olla asiantuntija, jota kuunnellaan. Pietari todistaa, että Jeesus kyllä maksaa temppeliveroa, kuten kuuluukin. Jeesus käy Pietarin kanssa keskustelun, jolla osoittaa, ettei heidän tarvitsisi maksaa veroa temppeliin, koska ovat Jumalan lapsia. Ja temppeli kuuluu Jumalalle. Jeesus on kuitenkin leppoisalla tuulella. Ehkä hän haluaa osoittaa Pietarille, ettei elämä aina ole niin vakavaa. Hän pyytää Pietaria hakemaan verorahan järvestä, kalan suusta.
Jeesus ei aina ole sitä, mitä me odotamme. Olisihan hän voinut hyökätä rankasti temppeliveroa vastaan, sillä veronkeräys ei ollut yhteiseen hyvään keräämistä, vaan mahdollisti monenlaiset väärinkäytökset. Sen sijaan Jeesus totesi: maassa maan tavalla. Kun ollaan tässä ajassa, toimitaan tämän ajan tapojen mukaan. Kristitty ei voi olla velvollisuuksista vapaa ja keskittyä vain hengelliseen elämään. Kyllä arjessa riittää tekemistä. Mutta samalla kristitty on kotoisin jostain muualta.
Temppeliveroon liittyi todella väärinkäytöksiä. Se ei ollut sama asia, kuin nykyään verotus, joka menee aidosti yhteiseen hyvään. Jeesus osoitti, ettei kannata takertua epäolennaisuuksiin. Jossain määrin se tuntuu väärältä; miten hän saattoi hyväksyä asian? Missä määrin meidän kristittyinä tulee puuttua vääryyksiin? Missä määrin tulee totella, missä määrin kapinoida?
Jeesuksen ensimmäiset seuraajat kuvittelivat elävänsä viimeisiä aikoja. Odotettavissa oli taivas ja paruusia eli Jeesuksen paluu, ei tarvinnut ajatuksen tasolla kiinnittyä tähän elämään, koska ei ollut kauaa aikaa olla täällä. Jeesuksen tuleminen on tapahtuva. Mutta me emme tiedä milloin. Siksi meidän tehtävämme on pysyä tiukasti kiinni siinä, mitä on. Joskus joutuu kysymään, mitkä ovat niitä asioita tai tapoja, jotka voi ohittaa epäolennaisina, mihin taas pitäisi puuttua? Kristityt elävät yhteiskunnassa ja joutuvat ottamaan kantaa monenlaiseen, koska täällä me olemme ja elämme vuodesta toiseen. Vaan entäpä jos katsoisimmekin asioita ikuisuuden näkökulmasta: mitä väliä ja millä on väliä?
On tärkeää hoitaa omat velvollisuutensa. Yksi velvollisuus on verojen maksaminen. On muutoinkin huolehdittava omasta arjestaan, osattava pyytää apua, kun tarvitsee. Ja samalla Jumala asettaa meille muitakin velvoitteita: on huolehdittava toisista, on osattava antaa apua, kun joku sitä tarvitsee. On hoidettava ne asiat, jotka omaan haltuun on uskottu – on kyse sitten työstä, läheisistä ihmisistä tai harrastuksista. Jeesus osoitti, ettei kaikkea aina tule ottaa niin vakavasti. Aina ei ole tarve suututtaa jotakuta oikeassa olemisen tai oikein tekemisen vuoksi. Joskus on helpompi mukautua tähän aikaan – kunhan ei unohda sitä, mistä on lähtöisin ja mitä rakkaus on.
Elämmekö joskus sit ku –elämää? Sitten kun olen saanut lapset kasvatettua, sitten kun olen eläkkeellä, sitten kun minulla on sitä ja tätä… Vai jääkö elämä elämättä sen vuoksi, että ajattelee, sitten kun olen taivaassa? Sekä taivas että maa ovat totta juuri nyt. Molemmat samaan aikaan ja ihan täysillä. Jumala on oman elämämme edessä ja takana. Hän antaa parastaan juuri nyt. Jo nyt. On lohdullista ajatella, että taivaassa kaikki on hyvin. Mutta onhan meillä jo hyvin. Tässä ja nyt.
Kiitollisuus ei ole vain huokauksia ja rukouksia. Se on asenne. Se on kiitos omasta paikasta ja omasta osasta. Se on kiitos elämän lahjasta – kaikesta sen sirpaleisuudesta huolimatta.