Raamatussa on runsain mitoin kuvauksia siitä, kuinka ihminen elää kahden maan kansalaisena ja kuinka tämän- ja tuonpuoleisuus kietoutuvat toisiinsa tässä maailmassa.
Juurtuminen tähän todellisuuteen on evankeliumin sanoman ja uskottavuuden kannalta olennaista. Samalla taivaan valtakunnan todellisuus antaa tämän puoleisuudelle täysin uuden ulottuvuuden ja merkityksen.
Päivän evankeliumissa Jeesuksen kotikaupunkiin Kapernaumiin on sijoitettu vain Matteuksen tallentama tapahtuma, jossa temppeliveron kantajia tuli Pietarin luo. Tässä on jälleen yksi esimerkki Pietarin asemasta opetuslapsijoukossa. Jos Jeesuksen seuraajilta oli jotain kysyttävää, tulilinjalle joutui juuri Pietari. Pietarin luonteen tietäen tämä tuntui hänestä tuskin vastenmieliseltä.
”Kai teidän opettajanne maksaa temppeliveroa”? Veronkantajien kysymys koski maksua, joka jokaisen täysi-ikäisen juutalaisen oli vuosittain suoritettava temppelirahastoon. Tämä jumalanpalveluskuluihin käytetty raha vastasi noin kahden päivän palkkaa. Pietarin vastaus tuli kuin apteekin hyllyltä: ”Maksaa kyllä.” Näin vähällä Pietari ei päässyt, sillä seuraavan kysymyksen esitti Jeesus itse.
”Mitä mieltä olet Simon”? Jeesuksen kysymykseen siitä, keitä tullien ja verojen maksu koskevat, Pietari vastasi lyhyemmin: ”Vieraita.” Tällä kertaa oikea vastaus, Pietari. Jeesuksen johtopäätös merkitsi suurta evankeliumia ”Lapset ovat siis vapaat.” Toisessa yhteydessä Jeesusta tentattiin veron maksamisesta keisarille. Silloinkin Jeesus onnistui hämmästyttämään kysymyksen esittäjät: ”Antakaa siis keisarille mikä keisarille kuuluu ja Jumalalle mikä Jumalalle kuuluu.”
Uskosta ei saa tulla pakoa tästä päivästä. Emme liioin saa hairahtua ajattelemaan, että olisimme Jumalalle enemmän mieliksi, jos vieroksumme hänen luomaansa, meille annettua maailmaa. Raamattu on täynnä todistusta siitä, että ihmisen tehtävä on maailmassa, hänen kuuluu rakentaa tänne asumus, kasvattaa perhettä, huolehtia toisista, kantaa vastuuta, istuttaa puutarhoja, kylvää, kyntää ja iloiten syödä työnsä hedelmiä. On Jumalalle mieluista, että pidämme näitä asioita arvossa ja kiitämme häntä kaikesta. Pyhäpäivän messu on parhaimmillaan kuin tyhjien akkujen lataamo. Saamme voimaa ja virtaa arkipäivän lähimmäisen palveluun.
Samalla tiedämme, että todellinen kotimme on Isän valtakunnassa. Se puolestaan ei ole jossain muualla ja joskus toiste, vaan se on jo tullut keskellemme. Meillä on täysi kansalaisoikeus tähän valtakuntaan. Tilalle ei ole 50 % ja 50 % vaan täydet sata ja sata, täydet osuudet molemmista koko ajan. Tässä onkin meille vaikea läksy opittavaksi. Suomalaiseen sielunmaisemaan on kivikirjaimin hakattu sanat: huomenna, ensi viikolla, ensi kesänä, sitten kun valmistun, sitten kun saan lapset kouluun, sitten kun talo on rakennettu, sitten kun se on maksettu, sitten kun olen eläkkeellä, sitten kun. Tämä tulevaisuuteen suuntautuminen on tietyssä mielessä menestymisen ehto, ja ollut suorastaan välttämätöntä selviytymiselle. Ne ovat selvinneet, jotka ovat osanneet varautua elämän ja olosuhteiden ankaruuteen täällä koleassa pohjolassa.
Tämä ajattelu on niin syvälle iskostunut meihin, että se värittää myös hengellistä katsantokantaamme. Taivasikävä, ikävä sinne minne kuoltuamme toivomme pääsevämme, pukeutuu usein tuttuun ”sitten kun”–pukuun. Se, onkin meille suureksi lohduksi elämän vaikeissa hetkissä ja korostuu erityisesti silloin, kun rakkaitamme siirtyy tästä ajasta tuonpuoleisuuteen.
Afrikassa lähetystyössä ollut Kati Kemppainen kertoo, että Afrikassa hän kohtasi täysin päinvastaista ajattelua. Ympäristössä, jossa on vain tämä hetki ja tämä päivä, hengellinenkin maisema saa erilaisia sävyjä. Tämä hetki on olennaista, huomisesta ei voi tietää. Jumalan valtakunta realisoituu tähän hetkeen jollakin hämmästyttävällä tavalla. Ratkaisevaa on se, että Jumalan valtakunta on tullut lähelle, se on jo murtautunut maailmaan ja se on totta juuri nyt ja juuri tässä, eikä se olekaan ainoastaan ”sitten kun” –ulottuvuudessa. Vain tästä nimenomaisesta hetkestä käsin astutaan sisälle tulevaisuuteen ja kuolemanjälkeiseen todellisuuteen.
Jumalan valtakunnan tämänhetkisyys afrikkalaisessa todellisuudessa tarkoitti myös sitä, että evankeliumi on aidosti kokonaisvaltaista ihmisten elämässä, toteaa Kati Kemppainen. Jumalalta pyydetään sadetta, satoa, lapsia, ruokaa, terveyttä, opiskelu- ja työpaikkaa sekä kaikkia muitakin asioita, mitä ihminen elääkseen tarvitsee. Häntä muistetaan myös aina kiittää kaikesta hyvästä, koska kaikki tulee häneltä. Pelastumista ei ymmärretä vain sielun pelastumiseksi tuonpuoleisuudesta. Pelastuksella ja Kristuksen kuolemalla on kauaskantoiset ja laajalle ulottuvat seuraukset ihmisten jokapäiväiseen elämään juuri nyt. Tämän maailmankuvan ja ymmärryksen mukaan olisi järjetöntä erotella toisistaan usko ja kehitys, saarna ja teot, julistus ja diakonia, evankeliumi ja köyhien auttaminen. Sana ilman tekoja on tyhjää, ja tekojen on noustava uskon maailmasta. Tyhjiöstä ne eivät nouse.
Jos ja kun näin on, että Afrikassa eletään kahden maailman kansalaisena samanaikaisesti, ei siitä voi muuta kuin ottaa nöyrästi koetta ottaa oppia. Ehkä afrikkalaiset voisivat opettaa meille jotakin tärkeää. Heillä on meille pohjolan kristityille tärkeä viesti: usko ei ole pakoa arjesta, eikä kirkko, kristityt tai lähetystyö voi asettua ihmisten jokapäiväisten tarpeiden yläpuolelle. Jokapäiväisen elämän edellytykset ja pyrkimys niiden parantamiseen saavat voimansa evankeliumista, ja pelastus tarkoitta myös ruumiin pelastusta. Ilo tästä on käsinkosketeltavasti läsnä jokaisessa jumalanpalveluksessa, laulussa, rukouksessa ja tanssissa.
Olipa matkamme mikä tahansa, tarvitsemme ruokaa ja juomaa – tankkausta matkalle. Toivottavasti saamme ja tulemme vielä saamaan tästä messusta uutta virtaa akkuihimme. Hienointa olisi, jos voisimme todeta, että olemme olleet lataamolla, ja meidän tyhjät akkumme ovat saaneet Pyhän hengen voimavirtauksen. Vastauksena Jumalan puhutteluun nousemme tunnustamaan yhteisen uskomme: