1.
Me kristityt olemme lainkuuliaista väkeä. Tai ainakin meidän pitäisi olla. Olemme oppineet, että esivalta on Jumalan asettama ja että sitä sen tähden tulee totella eikä vain rangaistuksen pelosta, vaan myös omantunnon tähden. Verot pitää maksaa, tavaraa ei saa salakuljettaa ja nopeusrajoituksia on noudatettava.
Ja vaikka se ei ole Jumalan säätämä käsky, me pidämme tärkeänä myös, että äänestämme, vaikka sitten tyhjän lipun jättäen. Sillä meillä ei ole keisaria eikä kuningasta, vaan demokraattisesti valittu poliittiinen johto. Me valitsemme esivallan, jonka Jumala antaa sitten meille. Jumala antaa sen meille meidän kauttamme.
2.
Toisin oli Jeesuksen ajan Israelissa. Siellä ylintä poliittista valtaa käyttivät roomalaiset. Eivätkä israelilaiset valinneet heitä vapaissa vaaleissa.
Se sai kyllä tiettyjen rajojen puitteissa harjoittaa uskoaan ja elää arkista elämäänsä. Lopullinen poliittinen valta oli kuitenkin roomalaisilla. Ja sitä Rooma myös sumeilematta käytti.
Tämän tiesivät sittemmin syntyneet nuoret kristilliset seurakunnat myös muualla Rooman valtakunnassa. Mistään poliittisesta itsemääräämisoikeudesta tai demokratiasta ei ollut puhettakaan. Tietynlainen kansanvalta, jota oli koettu muinaisessa Kreikassa, rajoittui sielläkin vain vapaisiin miehiin, ja vanhan Rooman karun talonpoikainen tasavalta oli vaihtunut keisarin kasvavaan valtaan. Ja se oli tietysti pakanallista valtaa. Keisari Augustus oli kuoltuaan julistettu jumalaksi.
3.
Kun siis Jeesukselta tultiin kysymään, sopiko keisarille maksaa veroa vai ei, kyse ei ollut kristityn maan kristitystä kuninkaasta eikä modernin länsimaisen valtion demokraattisesti valitusta presidentistä. Puhuttiin korkeimman vallan myös Israelissa itselleen haalineesta Rooman hallitsijasta, jota saatettiin pitää jumalana viimeistään hänen kuoltuaan. Tämän keisarin kuva oli siinä verorahassa, jota Jeesukselle näytettiin. Näin siinä erään tiedon mukaan luki: Ti[berivs] Caesar Divi Avg[vsti] F[ilivs] Avgvstvs eli Keisari Tiberius Augustus, jumallisen keisari Augustuksen poika.
Rooman keisarin alamaisia olivat siis myös ne Vähän Aasian ja Rooman kristityt, joille P. Paavali antoi ohjeita siitä, kuinka eletään Jumalan tahdon mukaista elämää. Näin hän kirjoittaa roomalaisille: Jokainen olkoon alamainen sille esivallalle, jonka vallan alla hän on. Sillä ei ole esivaltaa muutoin kuin Jumalalta; ne, jotka ovat, ovat Jumalan asettamat. (Room. 12:1)
4.
Niissä, jotka kuulivat Paavalin Roomalaiskirjettä luettavan seurakunnalle, oli myös rikkaita ja vaikutusvaltaisia ihmisiä. Useimmat heistä lienevät kuitenkin olleet maan hiljaisia ja köyhiä, ja huomattava osa heistä oli orjia. Rooman yhteiskunta perustui pitkälti orjuuteen.
Tällaisessa maailmaan siis nuori Kirkko levisi. Antiikin Rooma oli kaikkea muuta kuin pohjoismainen hyvinvointivaltio. Mutta silti apostolit eivät vaadi orjia kapinoimaan isäntiään vastaan eivätkä kehota kristittyjä barrikadeille vaatimaan muutosta vallitseviin oloihin.
Sille oli toki myös järkevät syynsä: orjakapinat kukistettiin verisesti. Kristittyjen orjien joukkopako omistajiensa luota olisi johtanut ojasta allikkoon.
Orjakaupan Paavali kyllä julistaa synniksi. Näin hän kirjoittaa Timoteukselle:
Mutta me tiedämme, että laki on hyvä, kun sitä lain mukaisesti käytetään ja tiedetään, että lakia ei ole pantu vanhurskaalle, vaan laittomille ja niskoitteleville, jumalattomille ja syntisille, epähurskaille ja epäpyhille, isänsä tappajille ja äitinsä tappajille, murhamiehille, haureellisille, miehimyksille, ihmiskauppiaille, valhettelijoille, valapattoisille ja kaikelle muulle, mikä on tervettä oppia vastaan
(1Tim. 1:8-10)
Ei ole orjuutta ilman ihmiskauppaa. Sen tähden on selvää, ettei edes sellainen antiikin ajan orjuus, joka ei aina kovin paljon eronnut palkkasuhteessa toimivan ihmisen elämästä, ollut Jumalan alkuperäinen eikä lopullinen tahto meihin nähden, kaivoksissa tai plantaaseilla raatavista orjista puhumattakaan. Silti Raamatussa kehotetaan jopa orjia olemaan alamaiset isännilleen eikä siis vain vapaita kristittyjä pakanalliselle keisarille.
5.
Oikeastaan tämä loukkaa meitä. Meitä loukkaa ajatus, että kristittyjen tulisi pitää pakanallista ja julmasti valtaa käyttävää esivaltaa Jumalan asettamana. Vielä pahemmalta tuntuu, että myös orjien tulisi kestää sietämätöntä elämäntilannettaan.
Sillä me olemme modernin pohjoismaisen ja taustaltaan kristillisen yhteiskunnan kasvatteja. Suomalaisetkin ovat kyllä joskus olleet köyhiä, eikä meilläkään monen elämä ole kauheasti poikennut antiikin ajan etuoikeutetumpien orjien asemasta. Mutta ihan oikeasti orjia täällä ei ole ollut satoihin vuosiin, ja esivaltamme on tunnustanut kristillistä uskoa sitäkin kauemmin.
Itse asiassa yhteiskuntamme on kokenut sellaisenkin ajan, jonka kuluessa ei maassamme suvaittu myöskään muita kristittyjä kuin luterilaisia. Sittemmin ensin toisuskoisille kristityille ja lopulta jopa uskonnottomille annettiin elämisen oikeus maassamme. Silti yhteiskunta rakentui vahvasti kristilliselle pohjalle, kuten monet meistä vanhemmista muistavat vaikkapa kansakouluajoilta. Ja vaikka tilanne onkin nopeasti muuttunut ja muuttuu kiihtyvää vauhtia, koemme yhä elävämme kristillisen kulttuurin piirissä.
6.
Sen tähden meidän on vaikea ajatella elämää pakanallisen esivallan alaisuudessa tai kristittynä vähemmistönä toisen uskonnon valtapiirissä. Meidän voi olla vaikea myöskään ymmärtää, miksi Jeesus päivän evankeliumissa vastasi kiusaajilleen niin kuin Hän vastasi. Sillä Jeesus eli toisenlaisessa yhteiskunnallisessa tilanteessa kuin me. Jerusalem, pyhä kaupunki, oli pakanoiden vallan alla.
Tietysti Jeesus tiesi, mitä väkeä Hänen puheilleen pyrkivät fariseukset ja herodilaiset olivat. Herodilaisten on oletettu olleen juutalainen puolue, joka tuki poliittisesti Herodeksen sukua. Ja fariseukset me tunnemmekin, nämä ankarat kilvoittelijat Jumalan lain täyttämisessä.
Fariseustenkin ankaruudella oli silti rajansa. Oli nimittäin juutalaisia kiivailijoita, jotka pitivät verojen maksamista pakanalliselle keisarille ehdottomasti kiellettynä. He olivat aseellisen kapinan miehiä.
Siinä tosin kävi huonosti. Roomalaiset valloittivat ja lopulta hävittivät juutalaisen Jerusalemin. Vasta meidän aikoinamme poliittinen Israel syntyi uudelleen, kuten tiedämme.
Fariseukset sen sijaan tinkivät ehdottomuudestaan säilyttääkseen jonkinlaiset toimintamahdollisuudet. Rooman valtakuntaa vastaan ei pitänyt taistella miekoin eikä keihäin vaan hengellisen kilvoituksen asein.
7.
Kerrotaan fariseusten kuitenkin pitäneen myös rahasta. Ainakin heillä oli kädessään keisarin lyöttämä veroraha heidän tullessaan Jeesuksen luo. Ja nyt odotettiin Jeesuksen vastausta, mitä rahalla olisi tehtävä.
Näytti siltä, että vastaisi Jeesus niin tai näin, Hänelle kävisi joka tapauksessa huonosti. Jos hän kieltäisi maksamasta keisarille veroja, Hän saisi roomalaisen esivallan kimppuunsa ja Hänet tuomittaisiin kapinoitsijana. Jos Hän sen sijaan käskisi maksaa veroja, Hänet saatettaisiin tulkita maansa, kansansa ja mikä pahinta Israelin uskon pettäjäksi.
Mistään kysyjien omasta sielunhädästä ei ollut kysymys. Sen Jeesus näki. Hän näki kiusaajiensa ulkokultaisuuden. Oikeastaan vastakkaisiin leireihin kuuluvat fariseukset ja herodilaiset odottivat kieli pitkällä, kuinka he saisivat Jeesuksen sanoista kiinni. Yhteinen vihollinen yhdisti. Tästä ei Jeesus Jerusalemin uskonnollisessa ja poliittisessa ruutitynnyrissä selviäisi hengissä! Niin he varmasti tuumivat.
Silloin Jeesus tekee ratkaisevan liikkeen: Hän käskee näyttää verorahan. Ja luulen, että ottamalla tuossa tilanteessa käteensä pakanallisen keisarin kuvalla leimatun roomalaisen rahan ainakin fariseukset joutuivat samaan tilanteeseen kuin silloin, kun Jeesus vastasi Lehtimajanjuhlan yhteydessä aviorikoksesta yllätetyn naisen syyttäjille: Joka teistä on synnitön, heittäköön häntä ensimmäisenä kivellä!
Fariseukset joutuivat tunnustamaan sen, minkä herodilaiset ehkä muutenkin tiesivät ja myönsivät: että he olivat itse osa systeemiä, halusivat he sitä tai eivät. He pitivät kädessään likaista rahaa, joka heidän olisi pakko maksaa verona pakanalliselle esivallalle.
8.
Mutta oliko se väärin? Tuomitsiko Jeesus heidät? Sanoiko Jeesus, että heidän pitäisi heittää kieltäytyä vaadituista veroista?
Ei sanonut. Niin kuin Pietari tulisi ilmestyksen kautta oppimaan, ettei ollut saastaisia ruokia, samoin Jeesus tuntuu sanovan, että raha on vain rahaa, mutta myös, että maallinen esivalta on vain maallista esivaltaa. Antakaa siis keisarille, mikä keisarin on, Jeesus sanoo rahaa näyttäen.
Seuraavaksi Jeesus sanoo kuitenkin jotakin vielä paljon tärkeämpää. Hän jatkaa näin:
ja Jumalalle, mikä Jumalan on. Antakaa Jumalalle se, mikä kuuluu Hänelle.
Tällä Jeesus tarkoittaa koko ihmistä. Jopa veron maksamisen keisarille tulee palvella ainoan Jumalan kunniaa. Ja siihen kuuluu myös rakkaus lähimmäiseen. Sillä sen jälkeen, kun kaikki maalliset diktaattorit ovat kuolleet ja demokraattinen Suomi menneisyyttä, silloinkin Jumala on ja ihminen Hänen edessään, niin minä kuin minun lähimmäisenikin.
9.
Armahdettu syntinen, joka maallisessa mielessä asettuu palvelemaan sitä esivaltaa ja järjestystä, jonka alaiseksi hänet on asetettu, hän on uskossa Kristukseen ja Jumalan lapsena sittenkin kokonaan ja täysin vapaa. Hallitessaan langennutta maailmaa sen ajan, jonka olemme täällä ja jonka historiamme kestää, Jumala piilottaa varsinaisen olemuksensa. Sanotaan, että Jumala hallitsee maailmaa, maita ja kansoja vasemmalla kädellään silloin, kun Hän käyttää siihen keisareja, kuninkaita tai eduskuntaa. Mutta oikealla, rakkauden kädellään, Hän hallitsee uskoviaan ja Kirkkoaan Kristuksessa, omassa Pojassaan. Ja tämä Pyhän Hengen työ sanan ja saramenttien kautta on Jumalan varsinaista hallintoa. Se on anteeksiantavaa rakkautta maailmassa, jossa muuten vallitsee palkkion ja rangaistuksen ankara laki.
Kristitty elää tässä ajassa Jumalan kummankin käden vallan alla. Hän elää kyllä maailmassa, mutta ei maailmasta. Hän antaa keisarille sen, mikä keisarille kuuluu, mutta se, minkä hän on saanut uskossa Kristuksen tähden ja Kristuksessa lahjaksi Jumalalta, nimittäin oman sovitetun sydämensä se kuuluu yksin Jumalalle. Ja rakkaudessa hän antaa sen myös lähimmäisilleen rakkaudessa, jota eletään todeksi arkisessa elämässä ja Jumalan vasemman käden valtapiirissä.
Sen tähden Paavali ja Pietari voivat antaa orjille ohjeen tyytyä osaansa sen lyhyen hetken ajaksi, jonka heidän maallinen elämänsä kestää. He ovat vapaita toimimaan niin! Sillä kristitty orja on uskossa Kristukseen Kuninkaan Poika jo nyt ja osallinen elämästä, joka ei pääty koskaan. Hän on täysin vapaa silloinkin, kun häneltä viedään viimeisetkin maallisen vapauden rippeet ja lopulta ehkä myös henki. Tämä vapaus on vahvempi kuin raskaimmatkaan kahleet.
Kristityn palveluksella keisarin valtakunnassa ja eduskunnan lainsäädäntövallan alla on myös ehdoton rajansa. Keisarilla ja eduskunnalla ei ole mitään valtaa edes orjan omaantuntoon, joka on sidottu Jumalan sanaan. Eikä mikään esivalta voi pakottaa kristittyä kieltämään Herraansa ja Vapahtajaansa Jeesusta Kristusta eikä myöskään polkemaan jalkoihin lähimmäistään. Mieluummin kristitty kuolee kuin kieltää Herransa tai lähimmäisensä Jumalan kuvaksi luotuna ihmisenä!
10.
Sillä vaikka esivalta itsessään on Jumalan asettama järjestys, herrallakin on Herransa. Esivalta ei voi eikä saa koskaan nousta Jumalan yläpuolelle. Sitä ei pidä eikä sitä saa totella, jos se vaatii itselleen Jumalalle kuuluvaa palvontaa, kunnioitusta tai ehdotonta tottelevaisuutta. Se ei myöskään saa astua alueelle, joka ei sille kuulu, nimittäin määräämään meidän uskomme sisältöä. Se ei saa kieltää meitä tunnustamasta uskoamme eikä puolustamasta lähimmäisemme oikeuksia ihmisenä.
Vaikka siis pakanallinenkin esivalta on Jumalalta, Jumalasta ei ole sen väärinkäyttö, eikä kristitty sen tähden saa suostua siihen. Ja vaikka hän omalla kohdallaan voi ottaa jopa orjuuden vapaaehtoisena ristinä kantaakseen, hänen sisäinen vapautensa sitoo hänet puolustamaan lähimmäisen ihmisoikeuksia. Vaikka kristittyjä ei kehoteta kapinaan eikä heitä kutsuta väkivaltaiseen vallankumoukseen, heille on annettu sanan vapaus, vapaus puhua.
Meille ei ole siis annettu lupaa kääntää poskeamme silloin, kun toista lyödään. Meille on annettu lupa sanoa lyöjälle myös silloin, kun meitä lyödään: Sinulla ei ole oikeutta kohdella minua noin. Teet minulle väärin.
Mutta takaisin ei ole pakko lyödä. Ja se lienee suurin vallankumous, joka on eniten muuttanut maailmaa sen mallin mukaisesti, jonka meidän Herramme antoi suostuessaan ristin kuolemaan ja voittaessaan juuri sillä tavoin synnin ja kuoleman vallan. Me emme voi eikä meidän tarvitse täydentää tätä Herramme ainutkertaista voittoa omia ristejämme pystyttäen. Uhrautuvaan ja rohkeaan rakkauteen Kristuken ristin kantajina meidät on sen sijaan kutsuttu.
11.
Ja juuri sillä tavoin Jumalan hallintavalta, jota Hän Kirkossaan käyttää, hänen valtansa Kristuksessa ja meidän vapautemme yhdistävässä suhteessa uskon kautta ja Pyhän Hengen työnä Häneen, juuri sillä tavoin se vähitellen alkaa muuttaa myös sitä maailmaa, jossa Jumala karulla tavalla hallitsee vasemmalla kädellään maita ja kansoja. Niinpä ei ainoastaan ulkonainen hyvinvointimme ole kasvanut siihen mittaan, jossa siitä nyt nautimme. Myös sisäisesti yhteiskuntamme on muuttunut Kristuksen hallitessa sydämiä ja vaikuttaessa myös tekopyhien ja teeskentelijöiden kautta siihen, mitä pidämme oikeana ja vääränä.
Sisäisesti vapaa ja juuri sellaisena vapaaehtoisesti itsensä alttiiksi antava ja omastaan luopuva, mutta lähimmäisen oikeuksia rohkeasti puolustava kristillinen usko on myös Jumalan ulkoisen hallintavallan alaisuudessa muuttanut käsityksiämme orjuudesta ja muista ihmisarvoa alentavista käytännöistä. Anteeksiantavan armon ajatus on alkanut tunkeutua myös sille alueelle, jossa Jumalan lain ankarimman tulkinnan mukaan vallitsee vain koston laki, joka vaatii silmän silmästä, hampaan hampaasta ja hengen hengestä. (Että meillä ei enää ole käytössä kuolemanrangaistus, joka kuuluu Jumalan ankaraan vasemman käden hallintoon, on esimerkki siitä, kuinka Jumalan armahtava rakkaus Kristuksessa vaikuttaa myös maalliseen lainsäädäntöön. Pahimmallakin rikollisella on mahdollisuus katua ja rangaistuksen suoritettuaan aloittaa alusta!)
Sen tähden on äärimmäisen tärkeää, että pidämme erossa verorahan, jonka annamme keisarille, ja sydämen, jonka annamme Jumalalle ja lähimmäiselle. Emme saa päästää maallista esivaltaa sydämemme valtiaaksi. Sillä pohjimmiltaan sekin on Jumalan palvelija, sen Jumalan, joka Kristuksessa on meidän Herramme ja Kuninkaamme.
Tällä tavoin teemme parhaan palveluksen myös yhteiskunnalle ja maailmalle, jossa elämme: että pysymme sisäisesti vapaina Jumalan lapsina ja henkemmekin kaupalla uskollisina Jumalan sanalle. Silloin voimme täyttää maallisen kutsumuksemme ja olla pimenevässä maailmassamme valona ja suolana Kristuksessa. Se suola saa makunsa siitä Jumalan armosta ja anteeksiantamuksesta, joka Jeesuksen Kristuksen uhriruumiissa ja -veressä meidän puolestamme tänäänkin tarjotaan meille ihan suuhun saakka.
Sillä vanha pakanuus tunkee jälleen uutena ovista ja ikkunoista sisälle. Niinpä, jottei orjuudesta tulisi taas normaalia elämänmuotoa, jottei ei-toivottuja lapsia tapettaisi, jottei raaoista gladiaattoritaisteluista tulisi taas kansan huvia, jotteivat teatteriesitykset taas muuttuisi julkiseksi pornografiaksi, jotteivät vahvat saisi luvan kanssa sortaa heikkoja, sanalla sanottuna: jotta ihmisen ainutkertaisuus Jumalan kuvana ja hänen vastuunsa luomakunnasta, toinen toisistaan ja yhteiskunnasta säilyisivät kunniassa, eläkäämme siitä vapaudesta, joka meillä on Kristuksessa Jeesuksessa ja joka sitoo meidät Jumalaan ja lähimmäiseemme ja joka iankaikkisesta täyttymyksestään käsin valaisee jo nyt meidän arkisen elämämme ja kutsumuksemme. Amen.