Johanneksen evankeliumin alku poikkeaa muista evankeliumeista siinä, että se korostaa Johanneksen edelläkulkijan asemaa paljon enemmän kun muut. ”Alussa oli Sana”-hymnin jälkeen tuota, kuten eräs tutkija sitä nimittää, ”Johanneksen seurakuntien joululaulua” seuraa jakso, jossa hymniä selitetään kertomuksellisilla esimerkeillä.
Näissä kertomuksissa pääsemme kurkistamaan alkuseurakunnan käymiin keskusteluihin siitä kuka tuo Jeesus Nasaretilainen oikein oli.
Niissä käsitellään Johanneksen roolia Messiaan edelläkulkijana. Kertomusten liittäminen evankeliumiin liittyy ilmeisesti Johanneksen Kastaja-liikkkeen ja kristinuskon keskinäisen suhteen selvittämiseen.
Keskustelussa fariseusten kanssa Johannes kieltää jyrkästi olevansa messias ja tulleensa kuuluttamaan Jeesuksen tulosta. Samalla hän kieltää olevansa myöskään Vanhan testamentin tekstissämme mainittu Elia, jonka uskottiin palaavan ennen Herran päivän tuloa.
Tätä Elian uudelleentuloa ei pidä tulkita niin, että Raamattu puoltaisi jälleensyntymisajattelua. Raamatun mukaan nimittäin Elia ei kuollut vaan hänet temmattiin tulisissa vaunuissa taivaaseen. Siten tässä uskossa ei ollut kyse Elian jälleensyntymästä vaan paluusta.
Kolmas rooli, josta Johannes kieltäytyy, on Lähi-idässä tunnettu ajatus lopun ajan profeetasta. Raamattu puhuu Mooseksen kaltaisesta profeetasta (5 Ms 18:15-18) ja ajatus eli varsinkin kansanhurskaudessa.
Johannes torjuu kaikki nämä roolit ja kertoo olevansa vain sanansaattaja.
Ilmeisesti tätä Jeesuksen roolia korostaakseen Johanneksen evankeliumi jättää pois kuvauksen Jeesuksen kasteesta. Siihen on vain viittaus Pyhän Hengen laskeutumisesta kyyhkysen muodossa Jeesuksen päälle. Mutta missään ei ole mainintaa, että se olisi tapahtunut kasteen yhteydessä.
Tässä näkyy myös evankeliumien kristologinen ero. Kun alkuseurakunta pohdiskeli kuka tämä Jeesus Nasaretilainen oikein on, ensimmäinen selitys oli se, että Hän on Messias – samalla tavalla kuin Israelin kuninkaat Saulista ja Daavidista alkaen. Jeesuksen kaste olisi silloin ollut messiaaksi voitelun hetki ja samalla hetki, jolloin Jumala adoptoi Hänet pojakseen. Tämä ns. adoptiaaninen kristologia eli hyvinkin voimakkaana joidenkin kristillisten ryhmien parissa kolmen ensimmäisen kristillisen vuosisadan aikana ja samankaltaisia ajatuksia esitti mm. Areios, joka opetti, ettei Jeesus ollut Jumala lainkaan vaan ainoastaan ihminen.
Tätä adoptiaanista kristologiaa vastakkainen on Juhanneksen ajatus siitä, että Jeesus on ollut olemassa jo ennen luomista ja osallistunut luomiseen.
Tämä ajattelu taas vietiin toiseen ääripäähän ns. monofysitismissä, jonka mukaan Jeesus oli ainoastaan Jumala ja hänen ihmiseksi tulemisensa oli vain näennäistä.
Nämä vastakkaiset opetukset torjuttiin Khalkedonin kirkolliskokouksessa vuonna 451, joka hyväksyi kristilliseksi kannaksi sen, että Raamatun mukaan Kristuksessa ihmisyys ja jumaluus olivat molemmat täysin läsnä yhtä aikaa yhdessä persoonassa. Tämä ajatus on selkeimmin ilmaistu Athanasiuksen uskontunnustuksessa, joka on meidän kolmas ekumeenisen uskontunnustuksemme.
Kun käymme nykyaikana läpi näitä keskinäisiä uskonnollisia kiistakysymyksiämme, meidän on hyvä muistaa, että myös Raamatun kirjoittajilla oli hyvin erilaisia teologisia näkemyksiä. Joskus ne puhkesivat riidoiksi kuten Paavalin läksyttäessä Pietaria Galatiassa mutta useimmiten eri tavoin ajattelevat kristityt tulivat toimeen keskenään koska Herra oli se, joka yhdisti heitä.
Mutta palataanpa Johannekseen ja päivän tekstiimme. Johannes osoittaa Jeesusta kahdelle omista opetuslapsistaan ja sanoo: Katsokaa: Jumalan Karitsa! Tämä kertonee siitä, että ainakin jotkut Jeesuksen opetuslapset olivat alun perin Johanneksen opetuslapsia. Voi hyvinkin olla, että Johanneksen kuoleman jälkeen useampikin näistä kastaja-liikkeen ihmisistä lähti seuraamaan Jeesusta.
Tuo ilmaisu ”Jumalan Karitsa” viittaa puolestaan piirteeseen, jonka vuoksi kristittyjä haukuttiin antiikissa jumalattomiksi. Paitsi, ettei kristityillä ollut minkäänlaista kuvaa Jumalastaan, he eivät uhranneet Jumalalleen. Tässä kristinusko erosi juutalaisuudesta ja poikkesi lähes kaikista antiikin uskonnoista, joissa uhrimenot olivat keskeisin uskonnonharjoittamisen muoto.
”Jumalan Karitsa”-ilmaisu kertoo siitä, että Jeesus oli Jumalan uhri. Lopullinen uhri, jonka jälkeen uhria ei enää tarvittu. Uskonnon harjoituksen painopiste oli siirtynyt uhrimenoista johonkin muuhun.
Mitä tuo muu sitten oli?
Jo Vanhassa testamentissa profeetta Aamos (luku 5) ennakoi tätä muutosta:
21Minä vihaan teidän juhlianne, minä inhoan niitä,
minä en voi sietää juhlakokouksianne.
22Kun te tuotte minulle
polttouhrejanne ja ruokauhrejanne,
minä en ota niitä vastaan.
Juottovasikkoihin, joita te tuotte ateriauhriksi,
minä en katsahdakaan.
23Vie pois minun luotani virsiesi pauhu!
En halua kuulla sinun harppujesi helinää.
24Mutta oikeus virratkoon kuin vesi ja vanhurskaus kuin ehtymätön puro.
Apostoli Jaakob (1:26) puolestaan vastaa tuohon kysymykseen näin:
Puhdasta, Jumalan ja Isän silmissä tahratonta palvelusta on huolehtia orvoista ja leskistä, kun he ovat ahdingossa.
Oikea jumalanpalvelus on siis sitä, että pidetään huolta kaikkein heikoimmassa asemassa olevista, jotka tuohon aikaan olivat lesket ja orvot, joilla ei ollut sukua turvana.
Laulamme tänäänkin Jumalan Karitsa-hymnin käydessämme ehtoollispöytään. Meidän on kuitenkin turha kuvitella, että ehtoollisella käynti olisi jotenkin hurskas teko. Tai edes että kirkossakäynti olisi meiltä jotenkin erinomaista. Asian on päinvastoin. Jotta me kykenisimme oikeaan jumalanpalvelukseen lähimmäistemme parissa, me tarvitsemme siihen voimaa. Me tulemme kirkkoon ja ehtoollispöytään Jumalan palveltaviksi – emme niinkään itse palvelemaan Jumalaa. Jumalan palveleminen tapahtuu arkielämässä lähimmäisten parissa.
Jumalan Karitsa –hymni muistuttaa meitä siitä, että meidän ei tarvitse yrittää kelvata Jumalalle omien tekojemme avulla. Jumala on jo tehnyt kaiken. Nyt on vain kyse siitä, miten otamme tuon armon vastaan.
Jumalan palveleminenkaan lähimmäistä auttamalla ei ole mikään uskonnollinen teko. Se vain on ainoa tapa, jolla voimme kokea elämämme mielekkääksi.
Me emme löydä onnea tavarasta. Me emme löydä onnea huvituksista. Me emme löydä onnea päihteistä.
Ainoa todellinen onni ja mielekkyys elämään tulee lähimmäisen palvelemisesta.
Jeesus tuli tänne maailmaan palvelemaan eikä palveltavaksi. Kun nuo Johanneksen opetuslapset lähtivät seuraamaan Jeesusta, he lähtivät tuolle samalle palvelemisen tielle.
Tuolle samalle tielle Jeesus kutsuu myös sinua ja minua. Tähän kutsuun me vastaamme nousemalla tunnustamaan yhteisen kristillisen uskomme.
Minä uskon Jumalaan, Isään, Kaikkivaltiaaseen…