Johannes Kastaja on tämän päivän päähenkilö. Askeettinen mies, jonka vaatimaton olemus ja vaatimaton tehtävä osoittautui suureksi. Adventti valmistaa tietä Jeesuksen tulemiselle. Myös Johannes valmisti tietä julistamalla parannusta ja kastamalla.
Myös päivän tekstikohta on vaatimaton, vain kolme jaetta. Ensimmäistä on pitänyt selventää puhumalla ”Betaniasta”. Tarkistin Raamatusta: siellä lukee vain ”samassa paikassa”, mutta itse paikan nimi on kerrottu useita jakeita aiemmin: Betania, joka turkulaisittain sijaitsi ”tois pual jokke”.
Johanneksen toiminnassa oli suuruutta, joka ilmeni juuri vaatimattomuudessa. Kertomus kuvaa, mistä se näkyy. Johannes ei tahtonut viime kädessä omia opetuslapsia. Kun hänelle oli tullut selväksi, kuka on ”Jumalan karitsa, joka ottaa pois maailman synnin” – jälleen sana joka on jo kerran Johanneksen evankeliumissa sanottu – niin hän ei epäröinyt osoittaa oppilailleen että nyt tuli seurata juuri häntä: Jeesusta.
Mehän laulamme ”Jumalan Karitsa” –laulua ihan joka messussa, kunnioituksena läsnäolevalle Kristukselle. Eikä siinä mitään. Mutta mistä kummasta tällainen ilmaus mahtaa olla peräisin?
Johanneksen evankeliumissa Jeesus sanoo olevansa hyvä paimen, siis lampaiden ohjaaja. Hän on myös ”lammasten ovi”. Samalla kertaa häntä kuvataan heti alkuun karitsaksi, pieneksi lampaaksi, johdettavaksi ja myös uhriksi.
On selvää, että kielikuva nousee Vanhasta testamentista. Onhan Johannes Kastaja henkilö, joka monen sadan vuoden profeetallisen hiljaisuuden jälkeen tulee rikkomaan tyynen veden pinnan – kirjaimellisesti upottamalla ihmisiä tuohon veteen, tunnustamaan syntinsä ja nousemaan uuteen elämään. Kuten tämän päivän tekstissä, hän ohjasi ihmisiä vanhasta liitosta uuteen.
Mutta se oli mahdollista vain kertomalla, miten vanha liitto toteutuu uudessa. Profeettana Johannes Kastaja oli sisäistänyt aiempien profeettojen ja patriarkkojen syvät opetukset.
Ensimmäinen uhrikaritsa esiintyykin Abrahamin, ensimmäisen Israelin kantaisän, patriarkan, elämässä ratkaisevassa paikassa. Abrahamin ja Saran ainoa yhteinen lapsi oli uhrattavana ja olisi joutunut roviolla poltettavaksi, ellei Jumala olisi pysäyttänyt toimintaa ja osoittanut uutta uhria.
Koko kertomus tuntuu järjenvastaiselta, absurdilta. Eikö Jumala ollut luvannut juuri Abrahamille, että hänestä tulee suuren kansan isä, ja hänen jälkeläisensä tulevat polveutumaan juuri Iisakista?
Matka Iisak-pojan kanssa Moorian vuorelle kesti kolme päivää, ennen kuin alkoi tapahtua. Myös Jeesuksen matka kuoleman valtakunnassa kesti kolme päivää. ”Jumala on katsova itselleen karitsan polttouhriksi”, lupasi Abraham pojalleen kun tämä ihmetteli että kas, polttopuita on mukana mutta uhrieläintä ei. Oinas löytyi – sana Jumalan karitsasta jäi silti elämään.
Ensimmäisenä sen sanoi Abraham. Kaksi vuosituhatta myöhemmin Johannes kertoi, kuka tuo mystinen Jumalan karitsa oikein on. Ja nykykielellä sanottuna: oppilaat olivat heti ”myytyjä”.
Meille myydään tänä jouluna paljon kaikenlaista. Ei tarvitse mennä kuin Sellon parkkihalliin kuullakseen joululauluja ja nähdäkseen ihmisiä kasseineen ja kiireineen sulloutumassa autoon.
On kuitenkin myös toisenlaisia ääniä. Jotkut varoittavat velkaantumasta, toiset tärvelemästä luontoa ja ilmastoa kaikenlaisella tuhlaamisella. Kulutuksen ilmastoprofeetta kulkee ympäri maailmaa. Mutta onko hän vain bergmanilainen synkkä sankari, aikamme Don Quijote, joka uuvuttaa itsensä taistelemalla tuulimyllyjä vastaan? Pitäisikö olla vähän toivon sanomaakin, kysyi kuluneella viikolla jo Helsingin Sanomat.
Johannes Kastajan profetia oli myös synkkä. Siinäkin oli kirves pantu puun juurelle. Uhkana oli kaatuminen, rangaistus, tuho. Piti alkaa tehdä parannus. Kuulostaako tutulta?
Abrahamin sanomaan liittyessään Johannes lähti kuitenkin suomalaisittain sanottuna uudelle ladulle. Nyt oli hyvä hiihtäjän hiihdellä. Hanki kantoi: siis sanoma kantoi kulkijaa eteenpäin. Jeesuksen peesissä oli entisten oppilaiden hyvä mennä eteenpäin.
Meidän aikamme johtajat haluavat kyllä seuraajia: heitä haluaa uusi pääministeri, heitä haluaa edelleen USA:n presidentti. Heitä haluaa epäilemättä ruotsalainen nuori ilmastoprofeetta.
Yhteistä julistajille on eräänlainen ”Nooa”-ilmiö. Muistamme Nooan: hän pelastautui arkkiin ikään kuin ilmastokapseliin ja otti mukaansa myös eläimiä. Ilmastonmuutos jäi kuitenkin väliaikaiseksi: onneksi. Nooa osoittautui hyväksi ihmiseksi. Hänen sukunsa jatkui, mutta ihmiskunta ei sittenkään ollut tullut täydelliseksi.
Siksi on hyvä juuri tänään kysyä, mikä sanoma kätkeytyy ”Jumalan Karitsa” –sanoihin. Uskommeko me tänä jouluna, että voimme Nooan tavoin suojautua ilmastonmuutokselta vain olemalla hyviä ihmisiä oman perheemme kanssa, keräämällä oravan tavoin ruokavarastoa ja käpertymällä sisäänpäin, samalla kun hyytävä sade piiskaa naapurustoa?
Vai olemmeko kenties kuin tuo alkuisä Abraham Saaransa kanssa? Kamppailemme kyllä tulevaisuuden ja tuhovoimien kanssa. Tuhoisa ase on käsissämme, ja voimme hetkellä millä hyvänsä hävittää oman tulevaisuutemme? Olemme tietoisia omasta vallastamme ihmisinä, meille on annettu hyvän ja pahan tiedon kaikki eväät.
Onko silloin ainoa vaihtoehto Nooan tavoin pakeneminen, omassa erinomaisuudessa kelluminen, kyyhkysten lähettäminen ja vedenkorkeuden mittaus?
USA:ssa on rakennettu valtava Nooan arkin näköiskopio, ja se on maksanut miljoonia. Teemapuisto houkuttaa nykyajan ihmistä, joka hakee juuriaan Raamatun maailmasta. Onhan Nooan arkki kuin ihmisen tekemä pelastus, johon Jumalalta tarvittiin vain rakennuspiirustukset.
Jotain enemmän potkua on Abrahamissa. Hän ei hakenut pelastusta vain itselleen, vaan hän tinki vaikkapa Sodoman asukkaille armoa Herralta. Kukaan ei ole niin syntinen, ettei armolla olisi käyttöä, eikä yksikään ihminen tai ihmisryhmä – edes tuolla Sodomassa – niin paha ettei Jumala liikkuisi heidänkin sydämissään.
Ehkä juuri armahtaminen sai aikaan sen, että Jumalan armo kohtasi Abrahamia. Siksi Jumala antoi karitsan, vaikka toisaalta homma jäi tuolloin vielä puolitiehen. Pilke silmäkulmassa Abraham haki pensaikkoon tarttuneen eläimen, uhrasi sen poikansa sijasta ja rakensi tulevaisuutta.
Seurakunta on kuin tämä kertomus Abrahamista, joka on ollut myös Johannes Kastajan mielessä. Kertakaikkinen uhri vapautta meidät ja meidän tulevaisuutemme.
Emme tosin tiedä kaikkea omasta maailmastamme, ja siksi on jatkettava harjoituksia. Tarvitaanko ydinvoima-ahdistusta vaiko ilmastoahdistusta, kasvisruokaa vai uhrataanko vieläkin eläimiä ihmisten edestä? Näitä saa pohtia tänäkin jouluna ja tulevalla vuosikymmenellä kyllä.