3. adventtisunnuntaina lähes päivälleen seitsemän vuotta sitten minut asetettiin tämän seurakunnan kirkkoherran virkaan.
Piispa Eero Huovinen luki johdantosanoissa näin: Rakkaat kristityt. Jumala on asettanut erityisiä tehtäviä seurakunnan rakentumista varten. Kirkkoherran tehtävänä on johtaa seurakunnan hengellistä elämää ja toimintaa. Hän vastaa seurakunnassaan siitä, että Jumalan sanaa julistetaan ja opetetaan puhtaasti, että sakramentit hoidetaan oikein ja että seurakunnassa huolehditaan diakoniasta, lähetystehtävästä, sielunhoidosta ja kristillisestä kasvatuksesta. Kirkkoherran on pidettävä seurakunnan muiden työntekijöiden sekä luottamushenkilöiden kanssa huolta siitä, että kaikki tapahtuu hyvässä järjestyksessä ja Jumalan tahdon mukaan.
Tätä tehtävää olen nyt seitsemän vuoden aikana pyrkinyt hoitamaan parhaan kykyni mukaan. Mitä tarkoittaneekaan se, että seitsemän on Raamatun numerosymboliikassa täydellisyyden luku? Juutalaisen laskutavan mukaan se on jumaluuden (3) ja maailman luvun (4) summa.
Katsomme tänään yhdessä kulunutta aikaa pitämieni saarnojen kautta. 2008 aloitimme perinteen, että työntekijät ja luottamushenkilöt kokoontuvat yhdessä kirkkoon ja puurolle. Tässä lyhyitä poimintoja sanotusta.
2008
”Tänään on kirkkoon kutsuttu teitä seurakuntamme työntekijöitä ja luottamushenkilöitä. Työntekijöistä 13 saa tänään seurakuntatyön ansiomerkin. Teillä kolmellatoista on yhteenlaskettuna kertynyt 250 palvelustyövuotta! Noihin 250 vuoteen sisältyy valtava määrä työkokemusta, onnistumisen iloa, pettymyksen hetkiä, kutsumuksen toteuttamista, arkea ja juhlaa. Te hyvät palkittavat työntekijät, rakkaat työtoverini, saatte ansiomerkkinne ansiosta ettekä armosta. Olette sitoutuneet seurakuntaan ja tehneet työtänne uskollisesti omalla paikallanne niin myötä kuin vastamäessäkin.
Osa teistä saa pian aloittaa jäähdyttelykierrosta ja alkaa suunnitella rauhallisia eläkepäiviä, mutta osalla on edessä vielä monia tarmon ja toiminnan vuosia. Kiitoksen sanominen kuuluu hyvään kotikasvatukseen. Silti me muistamme kiittää toisiamme liian harvoin. Joskus erehdymme pitämään toisiamme itsestäänselvyytenä, vaikka emme sitä koskaan ole. Kun sanomme sydämestämme kiitos, myönnämme samalla, ettemme yksin voi mitään, mutta yhdessä voimme paljon.!”
2009
”Se, että hoitaa vuosikymmeniä uskollisesti tiettyä tehtävää, ei enää ole aikamme ihanteiden mukaista. Lyhytjännitteisyys näkyy työelämässä pätkätöinä, turvattomuutena omasta työpaikasta ja toisaalta myös urahakuisuutena. Kirkko edustaa useimmille meistä pysyvyyttä ja turvallisuutta maailman melskeiden keskellä. Työpaikkana seurakunta on perinteinen ja varma. Mutta joskus meilläkin on muutoksen aika. Vaikkapa silloin, kun työvuosia kertyy sellainen määrä, että joku meistä saa käydä viettämään ansaittuja eläkepäiviä. Muutos kuin muutos on samalla kertaa uhka ja mahdollisuus. Me itse päätämme, miten siihen suhtaudumme.”
2010
”Te hyvät luottamushenkilöt olette yksi tae siitä, että seurakuntaa hoidetaan hyvin. Teidän hyvät työtoverit puolestanne tulee hoitaa tehtävänne niin, että kaikki mitä teette kestää päivänvalon. Minun tehtäväni kirkkoherrana on valvoa, että kaikessa toiminnassa ja hallinnossa noudatetaan niitä koskevia lakeja ja säädöksiä. Kaikkea seurakunnan päätöksentekoa ja toimintaa tulee leimata avoimuus ja taloudellisen vallankäytön osalta jopa läpinäkyvyys.
Meidän seurakuntamme on hyvä seurakunta, jossa on hyvä tehdä työtä. Pyrimme keskustelemaan vaikeistakin asioista kasvokkain. Emme selän takana tai lehden yleisönosastolla. Kuitenkin samanaikaisesti näemme ne kehittämistarpeet ja uhat, jotka meidän on kohdattava. Seurakunta on meille rakas, mutta ei välttämättä enää kaikille askolalaisille. Täälläkin vieraannutaan ja erotaan kirkosta riippumatta siitä kuinka hyvää työtä me teemme tai kuinka paljon.”
2011
”Työntekijät on valittu hoitamaan virkaansa ja luottamushenkilöt ovat saaneet asemansa vaaleissa, mutta kaikki me olemme saaneet yhteisen kristityn kutsumuksen kasteemme kautta. Luterilaisina käsitteen ”yleinen pappeus” pitäisi olla meille tuttu. Jokainen meistä voi olla pappina omalla paikallaan. Siksi meidän on hyvä tulla messuun usein ja lähteä täältä palvelemaan muita omalla paikallamme.
Me työntekijät tarvitsemme seurakuntalaisten esirukousta ja luottamushenkilöiden viisaita päätöksiä ja vapaaehtoisten vastuunkantajien korvaamatonta panosta. Seurakuntamme toiminta ja talous ovat hyvin hoidettuja. Kiitos siitä kuuluu teille kaikille. Kaikkien uhkakuvienkin keskellä, voimme katsoa tulevaisuutta turvallisin mielin.”
2012
”Kirkkomme tulevaisuutta rasittaa epäpyhä kolmiyhteys: raha (siis sen puute), rakennukset (joita on liikaa) ja rakenteet (jotka ovat jähmeät ja kiinni kuntarakenteissa). Pitäisikö olla huolissaan? Toisaalta kyllä ja toisaalta ei. Kirkkoa ei uudisteta kirkkohallituksen kiertokirjeillä vaan uudistuksen on lähdettävä sisältä päin. Uudet messukoreografiat tai hallintokaaviot eivät ratkaise tätä uudistusta vaan se yhteinen usko, joka tulee kauttamme näkyväksi.
Tilastot eivät pelkästään muserra vaan ne antavat myös toivoa. Suomalaisista vain 10 prosenttia ei osallistu koskaan uskonnollisiin tilaisuuksiin. Ajatelkaa, mikä mahdollisuus se on, kun teemme työmme hyvin ja uskottavasti. Tutkimuksen mukaan kolmannes suomalaisista ei usko eikä ole uskomatta Jumalaan. Tämä etsijöiden joukko on avoin kirkon sanomalle.
Olen pyrkinyt antamaan luottamuselimissä tilaa keskustelulle ja rohkaissut työntekijöitä kokeilemaan uusia toimintatapoja. Olen havainnut monia onnistumisen kokemuksia, jotka ovat antaneet uutta intoa työhön. Seurakunnan strategian valmistelu on ollut eräs monista ilon aiheista. Se ei ole ollut paperinmakuista puurtamista vaan innostavaa ajatusten jakamista.”
2013
”Näen täältä saarnatuolista katsoessani paljon tuttuja. Näen työtovereita. Näen ihmisiä, joita olen saanut pappina palvella. Näen luottamushenkilöitä, joiden kanssa olen istunut monet kokoukset. Näen kirkkovieraita, joita ei vieraiksi voi sanoa, koska näen teidät täällä melkein joka pyhä. Näen myös jo jouluun kaunistetun kirkkomme. Näen teidät. Te näette minut ja toisenne. Lähes kahdeksan kymmenestä askolalaisesta kuuluu seurakuntaamme. Se on paljon. Meidän työmme on näkyvää ja vähäeleistä samalla kertaa. Emme komeile otsikoissa. Emme tarvitse julkisuuskampanjoita. Me vain teemme sitä, mitä kirkko on vuosisatoja tehnyt: osoitamme Kristukseen, Jumalan Karitsaa, joka ottaa pois maailman synnin.”
Me saamme Johannes Kastajan lailla ojentaa sormemme ja suunnata katseemme sormen osoittamaan suuntaan: Kristukseen. Hän on meidän kutsujamme ja lähettäjämme. Ilman Kristusta työmme on turhaa, suunnitelmillamme ei ole siunausta ja sydämemme vaipuu toivottomuuteen. Mutta hänen kanssaan ja hänessä me olemme siunattuja.
Tämän adventin sanoma on, se että mennyttä aikaa ei tarvitse ajatella kulutettuna tai menetettynä vaan matkana kohti ajan täyttymistä. Me olemme osa Jumalan suurta suunnitelmaa ja siksi koko luomakunnan kanssa huokaamme: Tule, Herra Jeesus.
Meille kuuluu rohkaisun sana: Nostakaa päänne! Älkää antako periksi vaan taistelkaa sen edestä, mikä on hyvää ja oikeaa. Olkaa hyvässä mukana. Älkää piiloutuko. Älkää masentuko.
Tämän maailman aika loppuu, kun Jumala niin hyväksi näkee. Meidän oma aikamme loppuu, kun Jumala sen viisaaksi katsoo. Mutta Jumalan sana ei koskaan katoa. Se ovat sama eilen, tänään ja ajan täyttyessä.