Joulukuussa 1910 vietettiin Inkeroisissa tämän tehtaankirkon vihkiäisjuhlaa (18.12.1910). Sippolan rovasti A.O. Vuorimaa vihki kirkon käyttöön. Piispaakin oli pyydetty, mutta silloinen edeltäjäni Savonlinnan hiippakunnan piispa Otto Immanuel Colliander oli kieltäytynyt. Piispa Collianderin teologiset käsitykset johtivat konservatiiviseen yhteiskuntanäkemykseen. Ilmeisesti piispa pelkäsi, että tässä rakennuksessa järjestettäisiin muitakin kuin kirkollisia tilaisuuksia. Tällaisen periaatteen insinööri Ilmari Stenbäck oli ilmaissut todetessaan, että kirkkoa voitaisiin käyttää joskus myös muuhun sivistykselliseen tarkoitukseen.
Nyt sata vuotta myöhemmin on jälleen tämän kirkon juhlapäivä. Nyt paikalla on piispakin. Kiitollisin mielin saamme tänään viettää juhlaa. Jos kirkon seinät voisivat puhua, ne olisivat ihmiskohtaloita ja elämäntarinoita täynnään. Lukemattomat ovat ne rukoukset, joita täällä on lausuttu, lukemattomat ne sanattomat huokaukset, pyynnöt, kiitokset, ilot ja itkut, joita on Jumalan puoleen lähetetty. Tämän kirkon juhlavuotena voimme kiitollisina muistaa edesmenneitä sukupolvia. Heidän työnsä ja toimintansa on luonut meidän elämämme edellytykset.
Maailma on vuosisadassa muuttunut hyvin toisenlaiseksi. Tämä kirkko valmistui Tampella osakeyhtiön Inkeroisten tehtaan kirkoksi. Se oli tarkoitettu palvelemaan tehdasyhdyskunnan jäseniä. Sata vuotta sitten ajateltiin, että tehtaan vastuulla oli pitää huolta työntekijöistään. Siksi tehtaat rakennuttivat kouluja ja lastentarhoja, huolehtivat terveyden- ja sairaanhoidosta sekä pitkälti sen ajan sosiaalihuollosta. Tähän liittyi yhtenä luontevana osana ihmisten hengellisistä tarpeista huolehtiminen. Siksi yhtiö rakennutti myös kirkon. Se kuvasti aikansa kokonaisvaltaista ihmiskuvaa. Ihminen ymmärrettiin kokonaisuutena, jolla oli aineellisia, henkisiä, sosiaalisia ja hengellisiä tarpeita. Työnantajana tehdas kantoi vastuuta kaikista näistä. Siten se samalla sai tarvitsemaansa työvoimaa. Vaikka menneitä aikoja ei pidä romantisoida, niin siinä oli paljon hyvääkin. Jotain siitä olemme nykyisin elämän eri alojen eriytymisen ja pirstoutumisen vuoksi menettäneet.
Kertomaani taustaa vasten on hyvin ymmärrettävä insinööri Ilmari Stenbäckin lausahdus. Hänen kollegoitaan oli naapuritehtaista tutustumassa Inkeroisten tehtaaseen. Kuljettaessa tämän kirkon ohitse eräs seurueen jäsen tokaisi: Siinäkin seisoo kuollutta pääomaa. Ilmari Stenbäckin kerrotaan vastanneen napakasti: ”Tämä rakennus on yhtiömme tuottavin pääomasijoitus.”
Kirkkovuodesta avautuu Inkeroisten kirkon satavuotisjuhlaan tärkeä muistutus. Kolmas adventtisunnuntai on omistettu Johannes Kastajalle. Hän oli merkillinen mies. Hän oli tien valmistaja Jeesukselle. Joulun edellä, adventtiaikana saarnataan Jeesuksen edelläkävijästä.
Tämän sunnuntain evankeliumissa mainitut kolme sanaa lienevät tärkein ja tunnetuin repliikki, jonka Johannes lausui elämänsä aikana: ”Katso, Jumalan Karitsa!” Tämä oli se tehtävä, mitä varten hän syntyi. Tätä varten enkeli ilmoitti Sakariaalle pojan syntymisestä ja sanoi, että tämä on oleva suuri Herran edessä.
Mitä oli tuo Johanneksen suuruus? Ensinnäkin Johannes Kastaja on meille tämän ajan ihmisille esikuvana. Hän teki tietä Jeesukselle. Hänelle oli tärkeintä palvella Jumalaa hänelle uskotussa tehtävässä. Tarkoitus ei ollut tuoda esille omia päämääriä, ei ajaa omaa etuaan tai nostaa itseään, vaan pitää esillä Jeesusta. Tärkeintä oli olla uskollinen sille tehtävälle, jonka Jumala oli hänelle antanut, valmistaa tietä Jeesukselle.
Nykyaikana ihmiselämän keskuksena on ihminen itse tarpeineen, haluineen ja toiveineen. ”Minä, minä, minä; minulle, minulle, minulle” ovat aikamme iskusanoja. Johanneksen malli on tyystin toinen. Elämän keskus on Jumala. Ja siellä, missä Jumala saa olla elämässä tärkeimmällä sijalla, säteilee hyvyyttä ja rakkautta kaikille ihmisille, myös minulle. Tässä on myös kirkkorakennuksen tärkein tehtävä. Olennaisinta ei ole rakennuksen kulttuurinen, sivistyksellinen tai historiallinen merkitys. Tärkeintä on kirkon asia, se että evankeliumi Jeesuksesta Kristuksesta saisi vaikuttaa ja levitä myös tällä paikkakunnalla. Tätä varten tämä Inkeroisten kirkko on ollut olemassa vuosisadan ajan. Jo pelkällä olemassaolollaan tehdasyhdyskunnan keskellä se on muistuttanut Jumalan todellisuudesta. Kirkko on näkyvä merkki Kristuksen rakkaudesta jokaista ihmistä kohtaan. Tähän samaan työhön myös meitä kutsutaan ja rohkaistaan omana aikanamme ja paikallamme.
Toiseksi Johanneksen suuruus tulee näkyviin siinä, että hän kehotti katsomaan Kristukseen. Koko pelastuksemme ja elämämme kristittyinä perustuu kokonaan ja ainoastaan Kristukseen. Hänessä kohtaamme Jumalan Pojan, Jumalan maailmalle lähettämän Vapahtajan. Pyhän kasteen ja pyhän evankeliumin välityksellä olemme tulleet hänen luokseen. Olemme näin ilman omia ansioitamme tulleet osallisiksi siitä vanhurskaudesta, jonka Kristus Jumalan uhrikaritsana on hankkinut tälle maailmalle.
Tässä tulee näkyviin kristinuskon ydin: Ei mitään omia tekoja, suorituksia, ei minkään asian esittämistä tai viemistä Jumalalle. Se on Jumalan täydellisen pelastusteon vastaanottamista yksin armosta. Tämä on täysin vastakkainen nykyajan arvomaailmalle. Se on täynnä vaatimusta, suorittamista, kilpailua. Mutta Jumalan edessä näillä ei ole mitään arvoa. Jumalalle mikään ihmisen teko ei ole riittävä. Mutta mitään ei tarvita, sillä Kristus on jo kaiken tehnyt puolestamme.
Emme voi Johanneksen tavoin katsella Kristusta maan päällä ihmisenä. Mutta Jeesus lupasi läsnäolonsa opetuslapsille, jotka menevät kaikkialle maailmaan, kastavat ja opettavat ihmisiä. Pyhä Henki käyttää välineinään sanaa, kastetta ja ehtoollista. Sen vuoksi onkin olennaista, että kuulemme evankeliumin ja elämme osallisina kasteesta ja ehtoollisesta. Näiden armonvälineiden jakamista varten tämä Inkeroisten kirkko on olemassa. Toivomukseni ja rukoukseni on, että te Inkeroisten asukkaat ja Anjalankosken seurakunnan jäsenet voisitte elää sanan ja sakramenttien yhteydessä. Niiden kautta Jumala tahtoo teitä hoitaa ja siunata.