Tänään on 3. adventtisunnuntai, ja tänä vuonna 13. joulukuuta. Tosin me emme – ainakaan ole kovin paljoa viettäneet Lucian päivää, mutta on se jollain tavoin hiipinyt tietoisuuteemme. Ehkä mieleen nousee kuva valkopukuisesta tytöstä tai nuoresta naisesta, jolla on päässää puolukkaseppele, jossa palaa kynttilöitä. Tai tvstä on tullut katsottua, kuinka Suomen Lucia kruunataan ja kuinka hän ajaa kulkueessa, kirkkaan valoisana halki joukukuun harmaan Helsingin. Siitä kertoo Lucia-laulu, jota näin Lucian päivänä kynttiläöitä kantava Lucia ja hänen seurueensa laulaa. (Kanttori laulaa)
Sankta Lucia, tultasi kannat, kylmyyteen maailman toivoa annat. Luo valon ikuisen kuljemme luottaen, sankta Lucia, sankta Lucia.
Ruotsinkielisessä Suomessa ja etenkin Ruotsissa Lucianpäivä aloittaa viimeisen vaiheen joulun odotuksessa. Päivä ennekoi jotain joulun valosta ja ilosta. Tuohan Lucia synkkään vuodenaikaan ikäänkuin aavistuksen, ennustkusen joulun valoista ja ilosta.
Ihan niinkuin Johannes Kastaja. Hän, josta päivän evankeliumi kertoi. Jotenkin Johanneksen ja Lucian sanomalla on yhteistä. Molemmat viittaavat eteenpäin, tulevaan Jeesukseen. Vaikka he ovat tänään tärkeitä, he eivät ole joulun päähenkilöitä. Lucian kynttilöiden loiste himmenee joulun valojen ja joulun kirkkauden loistaessa Betelehemin seimestä. Lucian kynttilät saavat valonsa Kristusvalosta.
/Maailman pimeyteen / liekkisi hohtaa, /toivoon ja rakkauteen /se meidät johtaa. /Kruunusi heijastaa /Kristusta saapuvaa, /sankta Lucia, /sankta Lucia.
Ei Lucian kynttilöiden valo ole niiden omaa valoa, vaan ne saavat alkunsa Kristuksen valosta ja viittaavat sinne. Aivan kuin Johannes, vaikka hän oli kuuluisa profeetta, jota tultiin kuulemaan kaukaakin ei ollut se joka olisi maailman vapahtaja, vaan hän viittasi myös Jeesukseen, hän sai voiman julistukseensa siitä tietoiduudesta, että jotain suurempaa ja tärkeämpää oli tulossa, ja kun sen aika on, hänen tulee väistyä, tehdä tilaa Jeesukselle. Hän, jonka sanoma antoi ja antaa uutta toivoa ja valoa maailmaan. Niin Lucian sanoma ja Johanneksen sanoma avaavat meillekin tietä kohti joulun Betelehemin tallia, näkemään sen valon ja Betlehemint ähden valon.
Muistatko neitsyen? Hän hiljaa kerran kantaa sai helmassaan pienoista Herran. Kruunusi hohde kai
tähdeltä loisteen sai.Seimeä kohtikerran se johti.
Evankeliumikirjamme tämän päivän lukukappaleet ja erityisesti evankeliumi nostavat esille Johanneksen tehtävän kuuluttaa ”tehkää tie Kuninkaalle. Johanneksella oli yksi tärkeä tehtävä: valmistaa tietä Jeesukselle. Sen hän teki julistamalla, saarnaamalla, valmistelemalla, muokkaamalla mielialoja Jeesuksen tulemiselle ja sille mitä hän julistaisi, merkitsisi. Hän toimi niin kuin Vanhan testamentin profeetat aikanaan tekivät. Profeetat jotka toimivat Jumalan tahdon välittäjinä, aivan kuin VT:n lukukappaleessa Mooseksen sanat kansalle lupasivat. Siitä laulaa virsi: (Ruotsin kirkon vk)
Rannalla mies outo seisoo.Hän on Johannes. Hän huutaa:Käänny, käänny,hetki täyttyy:saapuu Herramme!
Tuo virren säkeistö kertoo siitä, miten ikeastaan me kohtaamme Johanneksen päivän evankeliumissa, juuri sen työn äärellä josta hän on saanut nimensä; Kastaja. Hän oli jo tavannut Jeesuksen ja tämän pyynnöstä kastanut Jeesuksen. Hän jatkoi työtään, valmisti tietä Jeesuksen sanomalle, kastamalla ja julistamalla. Mutta hän tiesi, kuka hän oli. Se tarkoitti samalla, että hän tiesi, kuka hän ei ollut. Hän oli ”autiomaassa huutava ääni”, tiedotussignaali ja tienraivaaja Messiaan tulolle. Mutta Messias hän ei ollut. Eikä hänelle sopinut liioin ne arvomerkit, joita juutalaiset sovittelivat Messiaan mantteliin. Johannes Kastaja ei kuvitellut itsestään liikoja. Sanoohan hän yhdessä toisessa yhteydessä, ettei hän ole edes sen arvoinen, että voisi avata Jeesuksen sandaalin nauhoja.
Kun me valmistelemme tai valmistaudumme johonkin tärkeään, on siihen käytettävissä vain rajallinen aika. Ennen juhlia, matkaa emme voi tehdä valmisteluja loputtoman kauan, joulunkin valmisteluaika päättyy, vaikka sitä on – jos laskemme kirkollisesti, neljän sunnuntain verran, toki kauppojen kehotushuudot ja valmisteluaika on pidempi, mutta se päättyy. Samoin Johanneksen tehtävä oli määräaikainen. Niin kuin monien työssä käyvien nykyisinkin. Johannes Kastajalla oli selkeä väistämisohje: pienempi väistyy suuremman edessä. Niin kuin vesillä alukset tekevät. Tai niin kuin Lucian sanoman ja vieton laita on. Se väistyy, kun joulu tulee. Johannes Kastaja näki itsensä niin pienenä, ettei hän kelvannut edes kumartumaan maahan suuremman edessä. Ja olihan
Johanneksella ja Lucialla yhteinen kohtalo, molemmat kokivat marttyrikuoleman, uskonsa tähden, Lucia kenties vuonna 304 Sisiassa juuri 13 joulukuuta, Johannes kuningas Herodesen juhlissa, päivänä, jota aikaisemmin meilläkin vietttiin kirkollisena juhlana elokuun 29 päivä, jolla oli kalenterissa aina vuoteen 1907 aika julma nimi ”Johanneksen kaulanleikkuupäivä” tai ortodoksien perinteen mukaan ”Kuiva Iivana”
Kun miettii Johannesta voisi häntä verrata navigaattoriin, joka monelle autolla liikkuvalle on kovin tärkeä kapine, eräänlainen tien valmistaja, päivän profeetta: pienelle, itsesäänselvälle paikalle kiitosta odottamatta suostunut apulainen. Se ei puhu itsestään eikä omia ajatuksiaan, vaan kuuluttaa itseään suuremman käskystä tilanteeseen sopivia ohjeita. Navigaattori on jatkuvassa yhteydessä avaruudessa leijuviin satelliitteihin, selvittää sijaintinsa ja sen suhteen annettuun määränpäähän ja välittää saamansa tiedot käyttäjälleen. Ilman satelliitteja ja päivitettyjä ohjelmistoja laite on hyödytön. Vähän niin kuin Johannes, jolla oli suuri tehtävä, tehtävä, joka sisälsi mahdollisuuden korottaa itsensä kanssaihmisten yläpuolelle. Ja kun pääsemme perille navigaattorin ohjaamana se hiljenee. Aivan kuin Johannes, kun hän oli tehnyt tehtävänsä, valmistanut tietä Kuninkaalle. Mutta se tieto, data, jolla Johannes ohjasi kuulijoitaan oikean Messiaan luo ei ollut hänen omasta päästään, vaan, epistolaamme lainaten ”Annettu ikuisen Jumalan käskystä – – tiedoksi kaikille kansoille jotta ne johdettaisiin uskoon ja kuuliaisuuteen”.
Tuo virsi jota lainasin, päättyy kehotukseen meille:
Kuule ääntä, katso miestä!Hän on Johannes. Hän huutaa:Käänny, käänny!Aika päättyy:saapuu Herramme!
Adventtiaika – hiljainen valmistautumien joulun sanoman vastaanottamiseen päättyy pian. Kuningas saapuu, meille jouluna joulun lapsen hiljaisessa hahmossa. Keskellä monenlaisia kehotuksia ja lähes komentoja saamme virittäytyä kuulemaan Johannes navigaattorin – tien näyttäjän sanomaa: tehkää tilaa hänelle, joka voi antaa meille elämään uuden, tai entistä selkeämmän suunnan. Siihen meitä muistuttaa ruotsalaisen Bo Setterlindin runo joka voisi olla kirjoitettu juuri tätä päivää varten:
Pimeys älköön estäkö sinua etsimästä valoa!
Ja kun olet löytänyt sen, anna toisten nähdä se ja lämmetä sen loisteesta.
Jos tahdot valon säilyvän elävänä, sytytä sama kaipaus toisiin.
Sytytä rohkeuden valo pelon pimeyteen,
sytytä oikeuden valo lahjonnan pimeyteen,
sytytä uskon valo kieltämisen pimeyteen,
sytytä toivon valo epätoivon pimeyteen,
sytytä rakkauden valo kuoleman pimeyteen.
Sytytä valo!
Johanneksen kehotus ohjaa meitä nyt suunnistamaan joulun seimen äärelle ja sen jälkeen antaa joulun Vapahtajan valon olla meille tiennäyttäjänä vaikka elämämme ja koko maailman elämä olisi mutkaista ja pilvien peittämää niin kuin tämä adventtiaika on ollut. Ja siten muistaa, jos olemme kuulleet Johanneksen kehotuksen oikein, ei hän itse olekaan tämän päivän päähenkilö vaan sitä on se, jolle hän valmisteli tietä. Jumalan Poika, Joulun lapsi ja Maailman Vapahtaja. Tätä pyhää Kolmiyhteisen Jumalan salaisuutta me ylistämme yhtymällä tunnustamaan uskomme.