Puhumme tänään Johannes Kastajasta, tienraivaajasta. Johannes valmisti tietä hänelle, josta Johannes itse todisti: “Katsokaa: Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!” (Joh. 1;29)
Johanneksen tienraivaajan kutsumus ei ollut helppo. Johannes eli autiomaassa ilman omaisuuden antamaa turvaa, ruokanaan heinäsirkat ja villimehiläisten hunaja. Kuningas Herodes pani hänet kahleisiin ja heitti vankilaan. Lopulta Herodes mestautti Johanneksen.
Ulkonaisten vaikeuksien lisäksi Johannes joutui käymään sisäistä painia. Vankilassa epäilykset kiusasivat häntä. Mieleen tuli, että miksi Jeesus ei auta häntä, jos tämä kerran oli luvattu Messias. Johanneksen täytyi kuitenkin hyväksyä se, että Jeesus oli juuri sellainen Messias kuin oli. Sekin Johanneksen oli hyväksyttävä, että hän itse oli tosiaan vain edellä kulkija ja tienraivaaja. Johannes sanoo päivän evankeliumissa, että “hänen on tultava suuremmaksi, minun pienemmäksi”. Tähän suostuminen ei ollut helppo asia. Johannes oli kerännyt suuren kuulijakunnan, ja sitten kaikki menivät Jeesuksen luo. Johannes oli ikään kuin sulhasen ystävä, joka suuresti iloitsi sulhasta kuunnellessaan, mutta ilman kipua ja taistelua Johannes ei omaa paikkaansa löytänyt.
Me olemme omassa elämässämme samassa asemassa kuin Johannes aikoinaan. Meidät on itse kukin kutsuttu olemaan tienraivaajia Jeesukselle Kristukselle omalla paikallamme. Seurakunnan työntekijöille on annettu erityinen tehtävä kertoa Vapahtajastamme, mutta myös esimerkiksi vanhempien ja opettajien kutsumuksena on valmistaa tietä Jeesukselle. Tienraivaajan kutsumus koskee jokaista kristittyä ihmistä. Jokainen kristitty on kutsuttu toimimaan omien mahdollisuuksiensa mukaan niin, että hänen lähimmäisensä voisivat uskoa Vapahtajaamme.
Johanneksen tavoin mekin joudumme käymään omaa sisäistä painiamme. Jeesukseen viittaaminen ja huomion kääntäminen pois itsestämme ei ole meille helppoa, kuten se ei ollut Johanneksellekaan. Ulkonaisesti tämä ehkä onnistuu, mutta miten on sydämemme laita? Vaikka puhumme Jeesuksesta, saatamme sydämessämme etsiä omaa kunniaamme ja menestystämme.
Jumalan sana kehottaa meitä luopumaan kaikesta omastamme ja tekemään kaiken, myös ihan tavalliset arkiset askareemme, Jumalan kunniaksi. Jeesus sanoo esimerkiksi: “Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua. Sillä se, joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka elämänsä minun tähteni kadottaa, on sen löytävä.” (Matt. 16: 24, 25) Herää kaksi kysymystä. Ensinnäkin: Mitä itsensä kieltäminen, elämänsä kadottaminen, Jeesuksen suuremmaksi tuleminen – nämä kaikki viittaavat samaan asiaan – oikein tarkoittaa? Ja toiseksi: Miten me voimme elää todeksi sen, mihin meitä kehotetaan?
Nämä ovat suuria ja tärkeitä kysymyksiä. Niihin ei voi vastata tyhjentävästi tässä yhteydessä, enkä edes kuvittele siihen pystyväni – ja eihän kukaan muukaan pysty. Yritän kuitenkin sanoa lyhyesti jotain molemmista kysymyksistä.
Itsensä kieltäminen ja elämänsä kadottaminen ei tarkoita sitä, että ihmisestä tulee persoonaton olento, joka kadottaa tietoisuutensa ja sulautuu johonkin itseään suurempaan. Tällainen näkemys on ominaista idän uskonnoille, mutta kristilliseen uskoon se ei kuulu. Meidän tulee kyllä yhdentyä Kristuksen kanssa, niin että hän elää meissä ja antaa meille oman elämänsä. Tämä yhdentyminen on jossain mielessä vasta alkavaa ja kehittyvää tässä elämässä, täydellisesti se toteutuu vasta taivaassa.
Kristukseen uskovan elämässä on jatkuva taistelu oman itsekkään luonnon ja Jumalan antaman uuden elämän välillä: haluaisimme elää itsekkäissä nautinnoissa, mukavuudessa ja kunniassa, Jumalan henki taas vastustaa ylpeyttä, nautinnonhalua ja lähimmäisten unohtamista. Kun pidämme kiinni Jumalan vastaisesta elämästämme, kadotamme elämämme, mutta kun kadotamme itsekkään ja itsekeskeisen elämämme Jeesuksen tähden, löydämme todellisen elämän.
Jumalanvastainen, itsekäs luontomme tekee elämästämme raskaan, vaikka emme tätä ymmärrä. Siksi Raamatussa kutsutaan taivasta “levon maaksi”. (Hepr. 4:10) Pääsemme taivaassa lopullisesti lepoon omista itsekkäistä teoistamme. Silloin Jumala yksin hallitsee. Joutilaita mekään emme toki taivaassa ole, vaan teemme vapaasti ja pakottamatta Jumalan tahdon mukaisia tekoja. Teemme kaiken iloisella mielellä ja iloitsemme myös siitä, mitä saamme aikaan. Tässäkin elämässä meillä on lupa iloita työmme tuloksista ja onnistumisista, kunhan iloitsemme Jeesuksen silmien alla ja hänen kanssaan.
Entä miten “Kristuksen suuremmaksi tuleminen” ja itsekkään luontomme häviölle jääminen voi toteutua meidän kohdallamme? Meidän on epäilemättä taisteltava syntiä vastaan. Meidän on oltava kuuliaisia Jumalalle, kuritettava ja vastustettava päättäväisesti vanhaa luontoamme ja sen tekoja. Jos emme näin tee, emme ole Jumalalle otollisia. Taistelusta syntiä vastaan ei kuitenkaan tule mitään, jos se on omaa yrittämistämme. Kaiken lähtökohta ja päätepiste on Vapahtajamme Jeesus Kristus.
Jeesus on antanut meille esimerkin ja esikuvan. Meidät on kutsuttu kieltämään itsemme ja seuraamaan häntä ristin tiellä. Filippiläiskirjeessä sanotaan: “Olkoon teilläkin sellainen mieli, joka Kristuksella Jeesuksella oli. Hänellä oli Jumalan muoto, mutta hän ei pitänyt kiinni oikeudestaan olla Jumalan vertainen vaan luopui omastaan. Hän otti orjan muodon ja tuli ihmisten kaltaiseksi. Hän eli ihmisenä ihmisten joukossa, hän alensi itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, ristinkuolemaan asti. Sen tähden Jumala on korottanut hänet yli kaiken ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman.” (Fil. 2:5-9) Heprealaiskirjeessä puolestaan todetaan: “Vaikka hän oli Poika, hän joutui kärsimyksistä oppimaan, mitä on kuuliaisuus.” (Hepr. 5:8)
Kristus alensi itsensä ja luopui omastaan. Hän syntyi ihmiseksi ja tyhjensi itsensä jumalallisista ominaisuuksista. Hän ei lakannut olemasta Jumala, mutta tuli ihmisenä osallisiksi sellaisista Jumalalle kuuluvista ominaisuuksista kuten kaikkivaltius vasta kuolemansa jälkeen. Jeesuksessa ei ollut syntistä, Jumalaa vastustavaa luontoa, mutta hänenkin täytyi kieltää itsensä suostumalla Isän tahtoon. Kärsimykset opettivat hänelle – kuten ne opettavat myös meille –, mitä on kuuliaisuus. Jeesus hyväksyi sen, että Isä tietää kaiken parhaiten, ja samalla hän joutui hyväksymään myös osakseen tulleet kärsimykset. Jeesus kulki ristin tien loppuun asti ja suostui jopa siihen, että hän tuli Isänsä hylkäämäksi.
Miksi me emme suostuisi Jumalan tahtoon, kun Vapahtajamme on antanut meille tällaisen esimerkin? Jeesus ei kuitenkaan ole vain esimerkki. Pelkkä esimerkki ei saa meitä kieltämään itsekästä luontoamme, ei edes Jeesuksen esimerkki. Tarvitaan sitä yhdentymistä häneen, josta edellä oli puhetta.
Jeesukseen yhdentyminen tarkoittaa samaa kuin häneen uskominen. Usko Jeesukseen Kristukseen on Jumalan uutta luova teko, jonka hän tekee meissä ja ilman meitä. Me emme saa itse todellista uskoa aikaan, voimme ainoastaan rukoilla, että Jumala antaa meille uskon lahjan. Uskoa seuraavat teot kuten kilvoittelu syntiä vastaan ja lähimmäisten palveleminen ovat Jumalan tekoja, jotka hän tekee meidän kanssamme ja meidän kauttamme. Nämäkin teot ovat siis Jumalan tekoja, mutta niiden toteutuminen riippuu myös meistä.
Johanneskin oli saanut uskon lahjan. Hän oli saanut sen, kun hän oli kuunnellut, mitä Jeesus puhui. Siksi hän iloitsi suuresti Jeesusta kuunnellessaan. Paavali kirjoittaa Roomalaiskirjeessä: “Usko syntyy kuulemisesta, mutta kuulemisen synnyttää Kristuksen sana.” (Room. 10:17) Kristuksen sanoja eivät ole vain ne sanat, jotka hän puhui ollessaan täällä maan päällä. Kristuksen omia sanoja ovat salatulla tavalla myös kaikki meidän ihmisten sanat, kun me kerromme toisillemme siitä, mitä Vapahtajamme on tehnyt meidän syntisten hyväksi. Kristus itse tulee armon ja anteeksiantamuksen sanoissa luoksemme ja antaa meille uskon.
Meidän on tärkeää kuunnella jatkuvasti Kristuksen sanoja ja kääntää katseemme itsestämme häneen, jotta uskomme vahvistuisi ja saisimme voimaa uskon kilvoitukseen. Kalliissa hunajanpisarassa meille annetaan seuraavanlaisia kalliita neuvoja jokapäiväistä kilvoitusta varten: “Kaikissa arkisen elämän askareissa katso Kristukseen: ennen työhön ryhtymistäsi katso Kristukseen saadaksesi anteeksiantamuksen, työtä tehdessäsi saadaksesi apua ja työn päättyessä saadaksesi hänen hyväksymisensä. Ilman tätä kaikki työsi ovat lihallisia ja huolettomasti tehtyjä.” “Tee kaikki mitä teet sydämestäsi Kristukselle, aivan kuin olisit Jeesuksen Kristuksen kanssa, ikään kuin hän neuvoisi ja sinä katsoisit häneen. Ammenna kaikki voimasi häneltä.”